Maireana mantsaa

Pienen lumisateen saattelemana pääsimme matkaan tänä aamuna. Suuntana jälleen valtavat hiekkakakut. Lähempänäkin olisi ollut treeniseuraa tarjolla, mut reitin haastavuuden (siis minulle!) vuoksi suuntasimme kauemmas.
Eipä ollut pelipaikalla muista kun tultiin, mutta onneksi sinne muutama muukin tuli, niin pääsi tiimimme vauhdikkaampi jäsen treenaamaan. Mähän ajelen nykyään yksin =) Ainaskii suurimman osan ajasta..
Crossirata oli vastikään lanattu, niin kävin siellä kokeilemassa muutaman kierroksen. Olipa se kivaa eikä ollenkaan niin kankeaa menoa kuin viimeksi. Pikkaisen taisin jopa kallistaa pyörää kurvassa ;)
Ja metsässä sitten tuntui kivalta kanssa. Ensimmäiset mäen nyppylätkin suijuivat ongelmitta. Taisi tehdä hyvää se kytkimen räjäyttäminen, nyt sitä sentään yrittää tulla vauhdilla mäkeen. Omituisinta matkanteossa oli kaatumisien puuttuminen. Pääsin todella kauas ennen ekaa sukellusta. Yhtä asiaa tosin ihmettelen, missä kuskeilla on puun viereinen jalka silloin, kun kurvi menee täysin runkoa nuollen??? Rata oli muokkaantunut lukuisten ajajien jäljiltä ja kurvissa mennään karjaraudat puussa. Se on haastavaa. 40 %:sti onnistuin mokaamaan jotenkin kääntymisen.. Sammutin pyörän. Kun kaatumiset vähenee, tuli tilalle sammuttelu ja aina samanlaisessa paikassa. Tämä mysteeri on ratkaistava.
Reitti oli kulunut pattiseksi ja se lisäsi hieman haastetta ajoon. Ei saa pompata satulasta sivuun, kun pyörä pomppaa. Olen laittanut kitkaspraytä satulaan ja siihen tarttuu kuin täi tervaan. Huonona puolena voi todeta, että pompun jälkeen väärään paikkaan laskeutuessa, ei ihan heti saa siirrettyä peffaa oikeaan paikkaan.
Yritin tulla hieman vauhdikkaammin niihin mutkiin ja välillä meni jopa hyvin. Mäet ylöspäin alkaa olla jollakin lailla hallussa, johtotähtenä: Kytkintä ei polteta! ;) Mut alaspäin... Miksi ne on niin jännittäviä? Tietty tänään ehkä vaikutti säätäminen. Säädettiin meinaan ohjaustankoa. Aikaisemmin mulla oli ohjaustanko hieman 'ylempänä', nyt sitä siirrettiin taaksepäin ja alemmas. Mäessä tuntui että tulen sarvien yli.
Ekalla kierroksella onnistuin kaivamaan pyöräni kuoppaan kerran. Onneksi jälleen kerran apua saapui. Pitäisi varmaan oppia ettei kaiva itselleen kuoppia, koska ne ei ole kivoja. Ei varmaan toistenkaan mielestä.
Reitille oli myös lanattu pätkiä, mistä oli kiva käydä hakemassa vauhtia spooriin.
Toinen kierros meni ensimmäistä paremmin paitsi yksi mäki oli jo niin kulunut etten päässyt millään ylös. Onneksi takaa tuli joku, jota en tuntenut, mutta kuitenkin reilu kaveri kun täräytti miun pyörän ylös, kiitos siitä!
Näistä enskapätkistä innostuneena en malttanut lopettaa, vaikka muut jo pakkailivat pyöriä. Painelin crossiradalle, jossa tuli kierreltyä ihan hurmiossa. Ne kurvitkin menivät reippaammin ja kallistusta alkoi löytyä :D Kaasuttelin tosiaan niin hurmiossa, että oli pakko lopettaa, kun olin jo hapoilla, ettei enää meinannut pysyä mopo käsissä.
Varikolla mulla jäi käsistä nahat hanskoihin, niin hyvin ne kuorituu, kiitos pakkasen.