Tänään aurinko lämmitti mukavasti ja suurten hiekkakukkuloiden äärelle oli kerääntynyt yli parkkipaikallinen rossareita ja enskaajia. Suorastaan ruuhka. ;)
Tänään ohjasin itseni suoraan enskareitille, jota kierrettiinkin "väärinpäin".
Hieman hämäännyin, kun ei päässytkään kiertämään totutulla tavalla.
Alkukankeus jäykisti käsivarret ja alku oli hieman taistelua. Joku oli myös vienyt jalkaurat ja paikka paikoin tehnyt niistä erittäin petollisia. Niistä menee jalka läpi :S
Sitä kun on tottunut talven aikana köröttelemään ylhäisessä yksinäisyydessä muiden kiitäessä kaukana edellä, jouduin tänään hämmentävään tilanteeseen. Pyöriä oli edellä sekä takana. Spoorista ei voi syrjään hypätä, kun uppoaa kaulaa myöten hankeen,niin tien antaminen ei ole helppo juttu. Piti siis kääntää kaasua. Onneksi välillä tuli ne auratut pätkät, että pystyin päästämään muita ohi. Ekalla kiekalla meinasi käsivarret sanoa sopimuksen irti ja jouduin pitämään venyttelytauon. Tätä ei ole tapahtunut aikoihin.. Melkoista taistelua se eka kiekka oli. Lopussa sain kunnon jonon perääni ja melkein jo rupesin jännäämään. Yritin siinä sitten rikkoa omaa mukavuusrajaani ajamalla niin, että korvien välissä oleva rajoitin paukkui. Yllättävän hyvin se onnistui, tosin ekaa kertaa tänä talvena taisin AJAA itseni hapoille.
Toisella kierroksella tuntui vauhti jääneen päälle ja eteninkin rivakammin. Kunnes tuli törmäys puun kanssa, jolloin päätin asteen verran rauhoittaa. Kukkulan rinteeltä löytyikin sitten melkoinen suma. Spooriin oli tullut höttöä ja jumissa oltiin.. Mutta hyvällä ryhmätyöllä jokainen pääsi mäen ylös. Sitten alkoikin meikällä melkoinen koetus. Takanani oli paljon porukkaa eikä pystynyt antamaan tietä. Yritin kyllä kysellä, että haluatteko päästä ohi, mutta mua kehoitettiin vaan jatkamaan matkaa. Piti vaihtaa vaihdetta isommalle ja antaa palaa. Muutama kaatuminen kävi, tottakai kurvissa, onneksi takana tullut kuski aina auttoi ja matka jatkui rivakasti. Kunnes viimeisellä kilometrillä olin jo niin hapoilla etten uskonut varikkoa näkeväni. Onneksi crossiradan vieressä oli poluntynkä, jonne kurvaten tein tilaa uraan. Sain sitten ajella lopun 'rauhassa'. Oli tosi kannustavaa, kun ohittavilta sai palautetta, että hyvin menee. Hymy huulessa sitä taisteli loppuun asti.
Hieman tasasin hengitystä ja ajattelin, että vedetään perinteinen loppucrossi. Hih, kurvit menivät jo paremmin!!!! Taas kallistui pyörä pikkaisen enemmän ja oli pikkaisen enemmän kaasua =D =D =D
Radalta löytyi myös kuraa ja lätäköitä. Alkaa se kevätaurinko lämmittää.
Kolmannella kiekalla hävisi tehot, kuskista. Ekan kerran huomasin ajaneeni oikeasti, kun ei enää vaan pystynyt.
Pitää vissiin jatkossakin hyökätä sinne porukan keskelle, että on paineita ajella.
Endorfiinin jylläys on muuten jännä juttu. Olen koko viikon linkannut menemään, kun polvet ovat olleet niin kipeät ettei portaita pysty kunnolla kävelemään. Ei ole enää! Koko ajon aikana ei edes tullut mieleen polvet eikä ne ole vieläkään kipeät :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti