Tänään tuli sitten palvottua mittaria aamusta lähtien ja lopulta näytti siltä, että mennään alle 20 pakkasasteen, mittarissa -15, joten menoksi!! Naapurikylällehän sitä suunnattiin. Tosin siellä oli kyllä pakkasta se 20 astetta. Sopimus oli ettei säädetä varikolla, vaan pyörät ulos ja käytiin ja sitten heti ajamaan (kun pyörät on lämpöiset).
Olin jo pari päivää ladannut itseeni rentoa ajofiilistä, uuden rentouttavan biisin avulla ;) ( http://www.youtube.com/watch?v=astISOttCQ0 )
Näin pääsin siis ehkä nopeiten IKINÄ liikkeelle varikolta! Ja yllätin jopa itseni suuntaamalla suoraan enskareitille :)
Viime viikonloppuna sain hyvän vinkin hartialukon torjumiseen: kannattaa seurata missä ne kyynärpäät ovat.. Jos ne lähestyvät korvia, voi olla varma hartijoiden jännityksestä.
Lähdin heti muiden perään, mutta nopeampina ne kiisivät omaa vauhtiaan ja mä ajelin yksin omaa vauhtiani. Suurta ihmetystä aihetti se, miten helpolta ajo tuntui. Viimeksi kun ajelin tätä polkua jumiuduin mutkiin ja sammuttelin pyörää ja kaatuilin.. Nyt tulin rennosti ja omasta mielestäni ihan hyvää vauhtia auratulle "tielle". Jouduin pysähtymään ihan vaan järkytyksestä.. Heiluttelin vähän aikaa sormia ja hymyilin leveästi: Rentoutta ja vauhtia alkoi löytyä!! Ja mikä parasta, spoorin vierestä löytyvät kaatumisjäljet on jonkun muun :D
Matka jatkui rennosti omaa vauhtia. Siellä mä ajelin laulellen lastenlauluja päässäni, en tosin ääneen ;) Tästä laulelusta ja biiseistä tuli keskustelua paluumatkalla, kun tiimin ykköskuski ihmetteli, että mitä mä siellä laulelen, kun pitäis keskittyä ajoon. No, se laulelu auttaa keskittymään siihen ajoon! Tän täytyy olla joku naisten juttu, kun kesällä keskustelin aiheesta enskanaisten kanssa ja ne kertoivat, että siinä vaiheessa, kun alkaa kisassa laulamaan virsiä, on meno käynyt rankaksi ;)
Pääsin lenkin puoli väliin hakkuuaukealla ja oli taas ihan pakko pysähtyä, vaan oottelemaan etteikö mua jo otettaisi kiinni kierroksella. Huilailin vähäsen ja huomasin palelluttaneeni vasemmasta kädestä keskarin pään. Odotus palkittiin ja eka tuli ohi, joten jatkoin taas matkaa.
Reittihän on tasamaata ei mäkiä, mutta patteja ja syvää uraa löytyy. Tällä kertaa patit meni hyvin, pysyin kyydissä ja osasin jopa hypähtää oikeassa kohdassa takaisin penkin etuosaan. Myös kurvit, joissa aikaisemmin sammuttelin menivät nyt hyvin. Lopussa tosin tasapaino heitti muutaman kerran ja pehmeä hanki aihutti muutaman muksahduksen. Palatessani varikolle, reitti kulki pitkin harjoituspätkääni (se 300m). Oli pakko pistää kolmonen silmään ja tulla kovaa! Vitsi, että tuntui hyvältä :) Vain muutama viikko sitten se pieni pätkä oli yks v..n via dolorosa ja nyt tultiin "lentämällä". Kurvasin autolle tuulettelemaan.
Oli niin hyvä fiilis yhden etapin täyttymisestä, että oli pakko ajaa se harkkapätkä kymmenisen kertaa päästä päähän, joka kerta kolmonen silmässä.
Tietenkin täytyy muistaa, että reitti on helppo, spoori oli korkea ja keli mitä mahtavin. Nyt vaan odotan innolla ensi viikonloppua, josko pääsisin kokeilemaan reittiä, missä olisi vähän enemmän korkeuseroja, sitten näkisi onkohan tässä opittu mitään ;)
Jälleen kerran ihan maailman parhain fiilis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti