 | ||
| Innostuneen ja tyytyväisen kuskin voiton tuuletus :D |
Ensinnäkin, tiimimme "varikkopäällikkö" on asettanut ajolle laatuvaatimuksen. "Varikkoteltassa" on käyty monia kiivaita keskusteluja siitä, koska on oikea aika siirtyä rossiradalta metsään. Tekninen taitotasoni eli mopon hallintani on kuulemma niin surkeaa ettei metsään kannata mennä.
Fair point, allekirjoitan kyllä väittämän etten ole näppärin neppailija mitä mopoiluun tulee. Kuinka voisinkaan olla kun on hieman satunnaista ollut tuo harrastaminen viime vuosina...
Kuitenkin olen jo ajanut enduroa ja missä sitä sitten oppii jos sinne ei pääse?!
Allekirjoitan myöskin sen toisen argumentin, jonka mukaan ei kannata mennä metsään rikkomaan vehkeitä, kun halvemmallakin voi harjoitella. Juu, totta. Ja totta on sekin ettei mulla ole tuloja, joilla voisin maksaa osia, jos niitä rikon. ..Mutta silti!!!
Teimme sitten kompromissin. Minun tuli selvittää 'endurotesti' crossiradalla, jotta pääsen metsään. No, tänään se päivä sitten koitti. Olin sopinut aiemmin meneväni ajokamun kanssa itärajan metsään, mutta monsuunisateiden takia homma meni puihin. Siispä sitten kotikylän radalle kokeilemaan onnea.
Ajoin siinä pari kiekkaa lämppäriksi ja sitten alkoi todellinen tuli koe. Tunsin paineen kypärässäni, nyt olisi onnistuttava! Kun rata valmistui mua kyllä jänskätti ja iski pientä epätoivoa. Enhän miä osaa!!
Eli testi kokonaisuudessaan oli tämä:
Pääsuoran jälkeisessä kurvissa oli renkaista tehty "tukkieste", siihen oli kevennettävä keulaa, jonka jälkeen kiihdytettiin ~10 metriä, sitten tuli kiertää punainen ämpäri vastapäivään (ns. 'paskarinki' siis). tämän jälkeen noustiin penkan päälle, ylitettiin toinen kumpu käännettiin koivulla, pikku töyssy alas, käännös ja ylös isolle hyppyrille.
Mulla iski epätoivo. Varikkopääliköltä ei armoa saa ja tuomio on julma. Mielummin ehkä ajaisin sadan vieraan edessä kuin tuon yhden...
Ja matkaan! Tosiasiassa mulla on ollut väärä käsitys (en ole ymmärtänyt oikein) keulankeventämisestä. Jotenkin kuvittelin, että siinä pitää 'nepata' kytkimellä eturengas ilmaan, mutta tarkoitus olikin ennen ylitystä keventää keulaa, eli kaasua antamalla iskarit niiaa. No, opinpa taas jotain! :D
Se renkaiden ylitys oli helppo. Mut se p..arinki loivassa mäessä olikin sitten haasteellisempi. Siihen hiekkaan oli vielä piirretty laatikko, jonka sisällä mun piti pysyä. Voi... Onnistuin kyllä tekemään ringin, mutta en joka kerta. Kyllä siinä tuli mokattuakin ja kupeellani olin. Näin jälkikäteen voin sanoa, että kaikki ne virheet mistä olen kirjoittanut, näkyvät tuossa ajossa. Paino liian takana, eihän se mopo käänny. Kädet liian suorana, sama ongelma. Mikä siinä oikein on ettei sinne teen pääse! MurRr.
Siinä töyssyn nousussa sitten tuli mokailtua ihan huolella.. Jännitys, vino lähestyminen, hätäily. Siinä muutamia vikoja mainitakseni. Tulin vinossa, liian isolla kaasulla, kun alkoi hosuminen iskin pepun penkkiin, vaikka tapeiltahan se pitäisi vetää. Silloin kuin muistin rauhoittaa lähestymisen, tulla mopo suorassa ja rauhallisesti. Meni suoritus hienosti, sen kun rullasin vaan.
Kuitenkin aluksi mua jännitti. Pelkäsin rikkovani mopon edessä olevaan isoon kiveen ja kaikkea muuta positiivista. Siihen töyssyn päälle sitten tuli sammuteltua pyörää, kun aloin hätäilemään. Täytyy kyllä myöntää, että haukan silmän alla ajaminen ei ole helppoa. Rennomassa ilmapiirissä saattaisi suoriutuminen olla helpompaa.
Muutaman kerran kakkososio meni melkein täydellisesti. Piti ihan tuulettaa, niin mahtis fiilis tuli. Kyllähän mä siis tiedän osaavani ja pystyväni, mutta kannustuksen puuttuessa valahtaa se omakin itseluottamus sinne ajosaappaisiin.
Vaatimuksenahan oli ajaa kaikki rastit putkeen. Eihän se kylmiltään onnistunut. Toisen rastin jälkeen käännös ja kumpareen päälle ei oikein ottanut onnistuakseen. siinä sitten makailin rinteessä, kun usko loppui kesken kaiken. Kunnes ajoin kiekan crossiradalla ja tajusin ettei se ole sen kummempaa kuin radalla hyppyyn ajaminen. Ja niin onnistuin siinäkin! Helppoa kuin mikä!
Kaikki rastit tuli siis suoritettua. Valitettavaa oli, että joka yrityksellä jossain kohtaa tuli moka. Eli täysin tyylipuhdasta suoritusta en saanut tehtyä. Antaisin itselleni kuitenkin kouluarvosanaksi 7+.
Hyvää oli:
- kokosin itseni, kun teki mieli luovuttaa ja ajoin. Silloin onnistuin.
- se mopo OIKEASTI kääntyi pienelläkin alueella
- MÄ OSASIN!
- TEMMI
Huonoa...
- ajoasento: painopiste väärin, kyynärpäät alhaalla
- hätäinen kaasunkäyttö
- urpoilu
Tuolla radalla tuli sanottua ääneen, että mua pelottaa. Aloin tuossa miettiä, mikä se oikein pelottaa. Pelkäänkö kipua, jos kaadun? En. Ei mua ne mustelmat pelota. Enkä vakavampia juttuja osaa edes pelätä..
Tajusin silloin, mikä mun pahin pelkoni on. Mä pelkään kuollakseni epäonnistumista. On helpompaa tehdä puoliteholla ja epäonnistua jo etukäteen, jolloin voi itselleen selittää epäonnistumista monin eri sanankääntein, kuin se että pistäisin sata lasiin ja oikeasti tekisin parhaani.
Mielestäni mopoilu on kiva harrastus ja tarkoituksena on kehittyä siinä eteenpäin, jolloin harrastaminen helpottuisi ja olisi vieläkin kivempaa. Eihän mun tarvitse tässä treenata kuin pro eikä ole tarkoituksena tulla maailmanmestariksi.. Pois turhat paineet!
Siinä mulle menttaalireenejä kerrakseen :D
Jottei teille jäisi epäselväksi millä tasolla mennään (ja tässä ei sitten näy se, kun onnistuin hyvin):
PS.Ratatoimikunnalle tiedoksi, peitän kyllä anarkiani jäljet! Ja muille tiedoksi, NOIN EI SAA AJAA.
Tiimin päällikön palautetta en ole vielä kuullut, koska en halunnut kuulla MITÄÄN negatiivistä kun itselleni jäi hyvä fiilis. Kuitenkin saatoin ilmeistä päätellä ettei suoritus ollut tyydyttävällä tasolla. No, hei. Ihan sama. aion kuitenkin mennä ajamaan enskaa! ;)
Mielessä kyllä kävi heikkona hetkenä, että miksi miä ees yritän. Kamat kasaan ja keksitään uus harrastus. Mut hitsi miä vaan tykkään niin kovin tuosta haasteellisesta mopoilusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti