Suuntasimme tuonne itärajan tuntumaan, kun siellä ne tykkäsivät kovasti kisailla. Pitihän se mennä tarkastamaan pitivätkö ne puheet rei'istä ja muusta paikkansa.
Kyllähän sitä hikeä pukkasi jo autoa lastatessa, mutta kuukausi on pitkä aika olla pois mopon päältä.
Siinä ajoon valmistautuessa huomasin muidenkin innoikkaiden lähteneen radalle. Wau, kerrankin muitakin radalla! :)
Eka kiekka oli kyllä vähän jänskä, kun rata oli ihan kisojen jäljiltä. Oli pattia ja uraa. Siinä sitten alkoi pikku hiljaa homma tuntumaan tutulta ja oli kiva siellä ajella menemään.
Huomasin ajoasennossa pikku virheen, mikä on selkeästi suoraa seurausta pyörälenkeistä. Aivan liian eteen siirrän painoa. Ei noissa pateissa pidä eteen nojailla. PAINO TAAKSE!
Välillä piti käydä varikolla kaatamassa jääkylmää vettä päähän ja odottaa kastelun loppumista.
(On muutes hienoa, radalle saa kastelun ihan puhelinsoitolla eikä tarvi edes odotella kauaa! :) )
Sitten taas menoksi. Pettymyksekseni sain huomata ettei muut ajaneetkaan radalla, siellä ne puiden varjoissa piileskeli..
Kerran kuulin moottorin ääntä takaa ja oli ihan pakko vähän marnauttaa karkuun. Kyllähän se kaveri sieltä ohi tuli, mut ei ihan heti! ;)
Huomaan jaksavani ajaa sellaista 'ryömintävauhtia' ihan hyvin. revittely ei oikein onnistu. Tietty pattinen rata, ajotauko ja aika pehmeillä iskareilla varustettu pyörä, niin ei ihan heti kannatakkaan niitä rajojaan rikkoa. Katsotaan ensin missä ne rajat menee.
Pari kertaa meinasi käydä hassusti, siinä röykyissä pomputellessa. Lähdin itse tapeilta ilmaan. Onnekseni palauduin mopon päälle enkä viereen. Myös pari vaihdekämmiä kävi radan takaosan mäessä. Saapas nykäisi vaihteen välivapaalle mäen jyrkimpään kohtaan. Kuitenkin jostain kumman syystä sain toimittua oikein, vaihdetta silmään ja matka jatkui.
Metsäpolulle en vielä mennyt vaikka siellä muitakin oli. Kivempi mennä sitten kun saa ajella kaverin kanssa. Jos vaikka tulee joku tilanne, mihin tarvitsee pikaisesti huonoa huumoria.
Hyvin huomaa eron kotikylän ja rajanpinnan radan välillä, hiekkalaarissa ryömiessä saa/pitää koko ajan ajaa, kun tuolla toisaalla menee välillä ihan rullailuksi. Tulee harhaanjohtava tunne omasta jaksamisesta.
Ainut miinus puoli ajossa oli pienoinen alamäkijännitys. Jotenkin alamäki ennen röykkysuoraa tuntui erilaiselta ja jänskätti, tulenko pyörän kanssa oikeinpäin mäen alas vaiko vaihtoehtoisella tyylillä.
Oli se vaan mielettömän kivaa! Ja Scalvini on komia!
(Putken vaihtaminen saattoi hiljentää pyörän ääniä entisestään.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti