Päätin lopullisesti karistaa kroppaani vaivanneen kesäflunssan jätämällä sen riesaksi naapurikylän mettään. Kaksi vuorokautta nukuttuani tunsin oloni pirteämmäksi, joten ei muuta kuin aurinko paistetta karkuun metsän siimekseen ;)
Hiekkateitä ajellessa tuntui ihanan viilentävä viima.
Kivikkopolulla viima katosi, kun röykytti menemään. Keskityin tarkoituksella puhtaaseen ajoon, en niinkään vauhtiin. Pidin huolen siitä, että pikku kottarainen puski päin ja yli kivien sammumatta, kaatumatta ja hyytymättä.
Vähän jouduin jättäytymään muista (jepjep ;), kun pöllyttivät ilkeästi kuivaa maa-ainesta. Eihän siellä nähnyt mitään!
Seuraava kohde oli perus mettäpolku kivineen. Ojan ylityksen vedin reippaasti ja kuvittelin olevani oikeilla jäljillä.. No, en ihan! Muut olivat tehneet tiukan kaarroksen ojan jälkeen ja miä vedin suoraan kunnon tukkisavottaan. Eka tukki ylittyi muutaman mietinnän jälkeen. Kiitos Samuli Aron lehdessä olleiden loistavien ajo neuvojen! Ja iso kiitos myös henkilökohtaiselle urheilutsykolokilleni, joka istui olkapäällä ja kehoitti jatkamaan.
Osasin jopa vedättää sillä kytkimellä :D
Ekaa tukkia seurasi tiukka käännös, heti ja meikä tietty ihan väärillä raiteilla. Siinä jouduinkin tovin miettimään mitä teen ja toisenkin tovin. Ja hiki meinasi hukuttaa mut siihen paikkaan. Tässä kohdin jouduin valitettavasti turvautumaan tiimikaverin apuun.
Sitten seurasi päivän kohokohta, jonne päädyin vahingossa. Mulle kyllä kerrottiin, minne piti ajaa, mutta ajoin muiden perässä sitten kallioisemmalle lenkille.
Sorakuopalta ylös ja kohti kallioita. Vähän ylös ja vähän alas, ei paha. Sitten tuli paha. Lonkassani oleva violetti Aasian kartta vinkaisi nähdessään kinkaman. Mulla meni pupu pöksyyn ja vauhti tyrehtyi. Siinä oli sitten kottarainen keula kalliolla pystysuorassa asennossa ja meikä vieressä miettien, että mitähän nyt..
Otin pyörän alas, katsoin viereen ja näin viiston linjan puunjuurta pitkin ylös.
Kankkua vihloi ajatus uusista kellahduksista kiviin, joten ajattelin taluttaa pyörän ylös. Melkein siinä onnistuinkin.. Kunnes en enää päässytkään pyörän päälle ja se ¤#*# valui taas pystysuoraan asentoon.
Voi elämä! Musta ei koskaan tule enskakuskia :S Ei oo tosi, että oon näin käsi. Ja nää kalliokinkamat.. Trial-miesten hommii! Mähän en lähde hyppimään kallioita sukkahousuissa..
Onnekseni apujoukot löysivät mut ja saatiin kottarainen matkaan. Kalliot sitten sujuivatkin ;) Kannatti manata. Yhden nousun alla jouduin hieman peruuttamaan saadakseni kunnon vauhdin ylös asti.
Sitten tuli päivän pahin.. Tukki kalliolla. Sinne mut sit jätettiin. Ykkönen häipyi ja meikä istuu mopon päällä ja miettii, mitähän nyt. Olkapäällä istuva tsyyggis katsoi mua omalla tyylillään ja tiesin, että nyt mennään. Jos kohtaat pelkosi, niin ei ne enää sen jälkeen pelota =)
Eikä siinä tukissa sitten loppupeleissä mitään ollutkaan ;)
Tosin tämän episodin johdosta yksi oli jo lähtenyt kotiin, kun toinen aiheuttaa ylimääräistä hikoilua istuessaan tukin edessä mettässä...
Pääsin mäkin iloisin mielin pois, kävin jopa uimassa luonnonvedessä. Oli jo aikakin heittää talviturkki!
Ja kesäflussa toivottavasti jäi sinne metsään.. Huomenna tiedän tarkemmin.
Hikistä ajokesää kaikille!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti