Takana on elämäni toinen enskalenkki, jossa ajoin melkein kaksi kierrosta.
(Oikaisin yhdessä kohdassa ja tajusin sen vasta "maalissa")
Tällä kertaa jänskätti enemmän, kun tiesi mitä edestä löytää.
Kummasti kyllä jännityksen unohtaa kun lähtee ajamaan, ei siinä pysty keksittymään
epäolennaisuuksiin ;)
Edelliskertaan verrattuna meni paremmin, jos ajatellaan kytkimen ja kaasunkäyttöä.
Kivikossa etenin, en kauniisti enkä taidolla, mutta jotain oppineena.
Jottei kuskille olisi tullut liian kova hiki, niin kaaduin sitten metsässä kunnon kuraan.
Viilensi mukavasti =))
Se vaan ihmetyttää miten mopolla ajelu voi olla niin rankkaa. Edessä polku eikä tartte kun
antaa koneen viedä ja itse ohjailee. Menin meinaan muutamassa kohdassa ihan hapoille. Ei nähtävästi juoksulenkit auta.. Ajokestävyys tulee ajamalla!
Metsästä selvittyäni, pääsin jatkamaan pellolla. Sekä harjoittelemaan tukin ylitystä.
Yksi tukki menee.. Monta tukkia jonossa ja korvien väli jarraa ekana. Kaaduin tyhmästi ja tajusin, että ensi kerralla jalkoja ei kande jättää mopon ja lankun väliin. Voi tulla pipi. Mutta on sitä vaan päästävä kokeilemaan!
Reissussa tuli esille mielenkiintoinen seikka: kuinka määritellään, kuka harrastaa enduroa eli on enskakuski? Toisille enduroa on hiekkatiellä ajaminen, enduromopon omistaminen.. Mun mielestäni enskakuski ajaa metsässä, reiteillä, poluilla, naama kurassa, hiki lentää ja tästä tykätään niin paljon, että takaisin palataan kerta toisensa jälkeen. Mutta, yksi tai kaksi kertaa EI riitä. Itse en vielä ole enskakuski, olen vasta 'wannabe', aloittelija. Enskakuski olen sitten, kun eka kisa on kierretty.
Jälleen kerran iso kiitos mahdollisuuden tarjonneille, J&K! Ensi kerralla tuodaan sitten eväskori :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti