Hyvää Joulua!!

Ja hyviä kinkun sulatusajoja vuodelle 2011!!

Muutama mielenkiintoinen linkki:
http://hungama.ratedesi.com/video/eOZpVKCqNXs/Interview-Heikki-Mikkola-1979

http://hungama.ratedesi.com/video/lsMP_JOD34Q/Welsh-Enduro-/-2-Day-1982

Lunta, lunta ja lisää lunta!! :D

Eskimoilla on monia satoja sanoja kuvaamaan lunta. Meilläpäin sanoittaisiin, että melkoista höttöä tämä taivaalta tupsahtanut valkoinen hiutale.
Kävin tuossa kääntymässä Napapiirillä perinteeksi muodostuneella joulunalusretkellä. Joulupukki oli vielä kotona, joten oli kiva käydä sopimassa seuraava tapaaminen noin kuukauden päähän ;)

Tuolla pohjoisessa ei talvella hankeen mennä kaksipyöräisellä, vaan kelkat on siellä melkoisen suosittuja. Ongelmana vain on, että siellä ei ole lunta tarpeeksi!
Kävin koeseisoskelemassa kelkkoja, en oikein uskalla lähteä kokeilemaan.. Melkoisia murkuloita noi vehkeet, mutta ihan komia tollainen Polariksen Dragon on.
Tulin sitten ääneen miettineeksi, että jos asuisin pohjoisessa, niin kyllä se kelkka olla pitäisi.. Kunnes kuulin paljon tuommoiset kuluttavat. Joo, ei ehkä tulisi hurjasti ajeltua ;D
Ehkä kuitenkin pysytään etelässä ;) Ja mennään sitten kesällä ajamaan, vaikka Pohjoisen kierrosta ;)))

Kateellisena olen vierestä seurannut, kun tallissa on vaihdettu piikkejä alle ja kaivettu talviajovaatteita esille. Oli se vaan niin hauskaa spoorissa viime talvena!
Tuossa yksi päivä norkoilin tallissa ja toin ajatukseni julki: " Olisi ihana päästä ajamaan.." Mulle luvattiin, että saan lähteä ajamaan, jos saan ajovaatteet päälle.. >:(

Toisaalta, hyvä puoli ajotauossa on se, että vältyn tuskallisilta "ajetaanspooriauki"-talkoilta. Ne eivät ole niin hauskoja, kun hiki virtaa ja eteneminen on tuskallisen hidasta. Mutta sehän on iso osa talviajoa, joka on tehtävä, jos haluaa ajaa..

Hauskaa Joulun odotusta kaikille enemmän tai vähemmän lumessa kahlaaville!
Mä lähden virittämään piikkejä lenkkitossujen pohjiin, niin ei tarvitse suttailla turhaan kurveissa ;)

Ajotauon aikana

Olen viime aikoina tullut huomanneeksi, että mulla on aivan älyttömästi luppoaikaa. Toisaalta hyvä tunne, mutta toisaalta olen turhautuneempi kuin koskaan.
Mä olen korviani myöten täynnä kommentteja: "Lenkkeilet koiran kanssa!", aivan kuin se olisi joku uusi juttu.. Mähän olen viimeiset seitsemän vuotta saanut lenkkeillä koiran kanssa.
Tai "Käyt uimassa!" "Alat neulomaan!"
Kiitos neuvoista, mutta yksi asia neuvojilta on unohtunut. Mä olen koko ikäni harrastanut lajeja, joissa joutuu haastamaan itsensä, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Nyt mulla ei ole helppoa, kun haaste on täysi henkisellä puolella. Lihakset huutaa rasitusta, mutta muuten keho pistää hanttiin.
Tästä syystä olen ollut täysin lamaantunut ja vähemmän hyvää seuraa.

Mutta, olenhan mä käynyt virkistäytymässä reittitalkoissa =D Mikä sen parempaa kun syödä muitten makkarat sillä aikaa, kun ne ajelee ;)))
Kateellisena katselin, kun muut ajelivat juuri tehtyä reittiä, mikä kurvaili hiekkakankaalla päättyen pattiseen metsätiehen. .. Ehkä mäkin vielä joku päivä pääsen..

Pitihän se kokeilla!

Niinpä. viime viikonloppuna innostuin sitten vielä sunnuntaina kokeilemaan Husaa.
Oltiin tuolla uudella radalla ja aikani kun katselin muiden menoa, oli ihan pakko päästä radalle.
Hieman jänskätti tuo uusi rata.. Onhan siinä sentään muutama patti ja hyppyjä ja korkeuseroa ja kaikkea ;P (Luetaan: Motocrossia)
Tai ehkä mua kumminkin jännitti tuo uusi pyörä. Etten vaan ole tiimistä se, joka ensimmäisenä heittää lipat ja naarmuttaa muovit.
Naarmujahan pyörään tulee joka tapauksessa, mutta jostain syystä oli mielessä, että parempi antaa ykköskuskin naarmuttaa pyörää, niin mun on helpompi hengittää, hehehee!
Ekalle kiekalle lähdin rauhallisesti, tutustumaan rataan. Hieman liian rauhallisesti, koska sammutin pyörän alamäkeen. (Hups!)

Rata oli jo hieman pateille kulunut, mutta mukava ajella. Huomaamatta siinä tuli hieman käännetyä kaasua enemmän. Mikä mukava yhdistelmä: hyvä pyörä ja hyvä rata!
Apukuskistani johtuen hengästyn nykyään huomattavasti helpommin kuin ennen, joten varikko kutsui tauolle muutaman kiekan jälkeen.
Varikolla tiimikaveri kysyi, että meinasiko lähteä pyörä käsistä. Olin ihan kysymysmerkkinä, kunnes tajusin, mistä kysymys kumpusi. Tulin radan metsäosuudelta ja katsoin kurvissa edellä olevaan hienoon hiekkaan ja pattiin. Päätin kääntää lisää kaasua etten jää sinne kiemurtelemaan.. Ajan kohdan vähän räväkämmin ja heti luullaan, että multa karkaa pyörä käsistä! (möksis)

Pikku patit olivat muuten todella hauskoja, voi kun ne olisi samanlaisia vielä silloinkin kun pääsen takaisin ajelemaan ilman huolta apukuskin turvallisuudesta!

Viimeisellä kiekallani kaaduin yhdessä mutkassa.. Hölmönä en vaihtanut pienempää silmään vaan rojahdin kupeelleni pehmeään hiekkaan. Siinä oli nysälle haastetta, kun pykäsin pyörää ylös ja läähätin. Ei meinannut hengitys tasaantua millään.
Silloin päätin ajaa takaisin varikolle.

Ei se varikollakaan olo niin huono juttu ole. Siellä tapaa mukavia ihmisiä ja voi lämpikseen höpistä, vaikka mopoista ;D

I'm feeling Blue.

Ensimmäiseksi haluan esittää julkisen anteeksipyynnön Kauhukaksosille, joiden arviointikykyä aliarvioin ja väheksyin Sinisen vetoa.
ANTEEKSI!
Te olitte täysin oikeassa ja minä väärässä yrittäessäni pantata kottaraista autotallissa.

Saanko esitellä:
Husaberg 250 TE (epidemia, joka tarttuu ;)


Eilen saatiin Husaberg kasaan ja se kävikin tiellä koeajossa. Ykköskuski kun oli kaartanut vanhempieni pihaan, oli vastassa ollut melkoinen ripitys. Nimittäin tiellä ajosta. No, oppia ikä kaikki, vanhemmilleni. Kurapyöräkin voi olla kilvissä ;)

Tänään sitten innoissamme pakkasimme Husan autoon ja lähdimme naapurikylälle, ajatuksenamme testata pyörää rossiradalla.
Harmiksemme huomasimme, että siellä oli junnujen crossileiri. Eipä ole tullut viime aikoina seurattua naapurikylän MK:n nettisivuja, kun tuntuu siltä ettei niitä koskaan päivitetä.. Eipä sitten tullut huomattua tätäkään leiriä..
Kivasti oli kyllä junnuja paikalla, mikä on todella positiivistä! :D

Piti sitten muuttaa hieman suunnitelmia ja tiimikaveri suuntasi kohti enskapolkua, jossa oli talkoot :S
Virallinen talkoopäivähän on vasta huomenna, mutta ahkeria talkoolaisia löytyi reitiltä jo tänään. Sori vaan, ei napannut lapiointi tänään, kun piti päästä testaamaan uutta pyörää.

Sitten tuli mun vuoroni ajaa.. Kyllä jännitti. Ja nauratti. Jouduin meinaan kaivamaan isoimmat ja vanhimmat ajohousut tallin nurkasta. Ne on ihan repaleiset ja näyttävät siltä kuin metsässä olisi tullut susi vastaan..Ja tarrannut kiinni..
Onneksi sain ajella mettässä yksinäin, niin ei kukaan huomannut tätä tyylivirhettä.

En ole ajanut 250 cc 2t:llä sitten talven, joten en oikein tiennyt, mitä odottaa. Hiukan pelotti, kun koeajoni 300:lla ei mennyt oikein putkeen. (kepsahdus kurvaan)
Ensin ajoin ees taas parkkipaikkaa muutaman kerran ja jo siinä huomasin pyörän olevan todellakin mahtavantuntuinen.
Ja sitten hiekkakankaalle kokeilemaan. Juu ja muistan olla varovainen!
Ensimmäiseksi huomioni kiinnitti ajolasien vienoinen tärinä, niinhän se menee: 250 tärisee enemmän verrattuna 150cc:n. Eipä sitä kauaa huomannut, kun käänsi kaasua ja ajeli kurveihin.
WAUVIII!!! Vääntöä löytyy, ei ole niin äkäinen kun vanha pyöräni.
Kevyt kääntää. Ja lisää kurveja kiitos, tuntuu niin kivalta!



Pikku pätkältä löytyi myös pattisuoraa, jota ajelin ensin kakkosella. Alusta tuntui hyvältä, keula ei ole niin kova kuin kottaraisessa, vaan paljon, paljon parempi.
(ei se huono ollut kottaraisessakaan, mutta..)
Pätkältä löytyi myös maastopyöräilijöitä.. Yrittivät kuulemma polkea mua kiinni.. Sori vaan kaverit, oli vauhti päällä ei viitsinyt jarrata! ;)



Kierros kierrokselta pyörä tuntui enemmän ja enemmän omalta. Kurvit meni paremmin kuin koskaan ja hieman alkoi vauhti nousta.. Pattisuora kolmosella, paino takana. Fiilis oli kuin pystyisin lentää. Sitten täytyi muistuttaa itseään ettei todellakaan ruveta lentelemään ettei apukuskille tule ongelmia.



Mun "pari kokeilukierrosta" olivatkin sitten 40 minuuttia hikipäässä kurvailua.
Ensi kesänä saattaapi käydä niin, että meiltä löytyy varikko-isi, kun äippä ajelee Husalla ;))))
Melkoinen Husaberg-heeberi iski.

Kawasaki koeajopäivä uudella radalla

Tänään illalla oli uuden radan avajaiset. Siellä sai koeajaa vihreitä pyöriä (65, 85, 250 4t, 450). En uskaltautunut ajamaan, mutta tiimikaveri kokeili pikkuista ja isoa nelaria.
Pikku nelari oli kuulemma parempi ajaa kuin iso. Epäilimme etteivät ko. pyörät olleet ihan tehdassäädöissä ja tästä syystä emme kommentoi pyöriä sen enempää, mutta radasta sitten vähän enemmän ;)
Aivan huikean siistin radan ovat ahkerat veljekset saaneet aikaiseksi!!!
Pienen patin suoraa, isompi pattisuora, korkeuseroa, hypyissä pitkät alastulot ja inhimilliset nokat.
Kuulemma hyppyihin saa tulla niin kovaa kuin uskaltaa. Savi/hiekkarata eli hypyt eivät todennäköisesti kulu ihan hetkessä.. Radalla saattaa myös tulla hiki, koska siellä ei ole ns. huilauspaikkoja.
Radalla ei ole kiviä kuin yhdessä kohtaa, mutta sieltäkin ne kuulemani mukaan tulevat lähtemään.
Ensi viikolla metsuri käy vielä raivaamassa uuden varikon paikan.

Katsellessani muiden ajoa, alkoi kaduttaa etten ottanut ajovarusteita mukaan..
Mutta, en mä nyt voi kumminkaan ajaa täysillä hyppyihin, kun pitää muistaa kyytiläinen.

Tässä muutama kuva aiheesta:










Lisätietoja radasta ja ratamaksukäytännöstä löytyy:
http://www.miehikkalanmoottorikerho.webs.com/

Apua vierotusoireisiin

Tulin eilen töistä kotiin ja kauhukseni huomasin pikku kottaraisen kadonneen tallista. Sain kuulla, että "kauhukaksoset" olivat juonineet pyöräni päänmenoksi ja pyörä oli jo ehditty kuljettaa "turvaan", etten pääsisi pelastamaan sitä..
Pikkuista murjotusta oli ilmassa.
Saadakseni ajatukseni tasaantumaan päätin lähteä Enduro-koiramme kanssa oman kylän radan maastoon tutustumaan sinne tehtyyn pätkään.
Enduro-koira on jo kokenut reitin merkkaaja, joten sille homma oli selvä. Kun merkki annetaan saa painella menemään. Perässä tuli sitten raikasta ilmaa haisteleva, ajolinjoja katseleva, tilapäisesti pyörätön emäntä.
Meittin perällähän järjestetään ensi vuonna vähän isommat kisat ja niissä kisoissa pitää olla leveää baanaa. Sitä on metsään tehty koneella.



Alkupätkä oli hiekkapohjaista, josta reitti jatkuu pitkin metsätietä. Ensi silmäyksellä voisi todeta, että onpas nopea reitti. Ei ole montaa mutkaa tiedossa. Puolessa välissä reitti meneekin sitten ison kallion toiselle puolelle, jossa ajetaan loivasti ja viistosti rinnettä ylös ja alas. Maassa on "muutama" kivi..
Ei varmaankaan montaa minuuttia mene kierrokseen oikeilla kuskeilla!
Tosin maaperän "höttöisyys" voi tehdä reitistä mielenkiintoisen, kun muutama sata kuskia rykäisee siitä läpi.
Kävin vielä ihmettelemässä rossiradan reunalla, kun muut ajelivat. Oli mukavannäköisessä kunnossa rata. Ja se 2-tahti bensan tuoksu...
Olipa mukava iltakävely crossiradan ympäristössä. eikä edes tullut karhuja vastaan :D


Kottaraisen tarina:
Niin "Kauhukaksoiset" eli tiimimme ykköskuski kaverinsa kanssa juonivat Sinis-kuumeessaan pyöränvaihdon..
Olin edellisenä iltana tokaissut, että voisin ajatella suostuvani siihen, että meille hankitaan uusi pyörä, jos se on 250 cc ja 2-tahti. Isoon mörköön mun pyörääni ei uhrattaisi. En ymmärtänyt, että sanoillani oli niin voimakas vaikutus, että pyöräni lähti ennen kuin ehdin kissaa sanoa.
Ja tänään meille ilmestyi pakasta vedetty 250TE Husaberg.
Täytyy myöntää: On se vaan tyylikäs!! ..Eikä me voida ensi kesänä kumminkaan ajaa samaan aikaan.. Kun vaan pääsisi kokeilemaan!

Tämä sinisyys vaikuttaa olevan jonkun asteinen epidemia, kun tuntuu siltä että, meillä ollaan sinisiä aina alushousuja myöten.. Eli nykyään on vain hieno juttu, jos alkaa huulet sinertää ;)))
Katsotaan kuinka uudet Husat pelittää! Sittenhän me nähdään onko ne niin mahtavia kuin koeajo antoi ymmärtää ;)

Sunnuntaiajelu

Viime sunnuntaina oli aamulla karmea kiire kotikylän radalle, kun se oli juuri lanattu.
Pettymys oli suuri, kun radalle oli ehtinyt jo kurvailemaan jotain nelareita :(
Mä olisin halunnu olla eka!
Mun pyöräni matala satula vaihdettiin normaaliin satulaan ja hehehehe, mä en meinannut yltää polkaisemaan pyörää käyntiin. Piti pyytää apuja pyörän tukemiseen, että sain hypättyä mopon käyntiin!
Eipä ollut kovin hauska kurvailla höttöhiekassa, kun omien linjojen hakeminen oli tuskan takana.. Tulin kurveihin joko liian hitaasti tai liian tyhmästi. Kuitenkaan kottarainen ei tahtonut oikein lähteä ulos kurveista..
En kovin montaa kierrosta ajanutkaan, kun hypyt olivat ihan karmeita ja vedin turvalleni niistä viimeisessä.
Muutama viimeinen kierros alkoi jo tuntua ajolta..
Ja pitihän mun antaa tiimin moponvaihtajan ajaa. Hän, kun ei voinut omaa pyöräänsä ottaa mukaan, kun potentiaalinen ostaja tuli käymään..
(No, se pyörähän sitten lähti)

Jäi hieman huono maku ajosta. Syynä on se, että todennäköisesti siinä oli viimeinen kerta, kun ajan ennen ensi kesää/syksyä/talvea.
Syy, miksi mun ajot on ollu viime aikoina aika vähissä johtuu siitä, että elokuussa sain tietää etten olekkaan pyörän päällä yksin!
Tiimiimme tulee siis kolmas jäsen keväällä, joten joudun valitettavasti pitämään hieman taukoa harrastuksesta.

Kuluneet kaksi kuukautta ovat olleet hieman haastavia, kun viimeisen puolentoista vuoden ajan on kurapyöräily ollut numero uno vapaa-ajan viettossa. Nyt olen joutunut katselemaan vierestä, kun muut ajavat ja oikeasti on ollut välillä aika haikeaa ja vaikeaa. Enhän mä kuitenkaan sairas ole. No, sellaista on naiskuskin elämä!
Valitettavasti lajissamme olevat riskit ovat sellaiset etten halua uhmata kohtaloa.
Se on vaan täytyy hyväksyä, että harrastaminen jatkuu sitten, kun se taas on mahdollista.
Pitää tässä välillä aloittaa säästäminen, että saa sitten hankittua sen pikku mopon ;) Vaikkemme tietenkään pakota tiimin uutta jäsentä mihinkään tiettyyn harrastukseen. Lapsi saa ihan vapaasti valita harrastaako enskaa, crossia vai trialia. Minä tulen kannustamaan ;D ;D ;D

Olen toivottavasti saanut pelastettua pikku kottaraiseni, koska haluan että mulla on ensi kesänä pyörä tallissa. Voi sitten tiimin pyörätön jäsen vaikka lainata sitä, jos ei saa tehtyä päätöstä, onko sininen uusi oranssi vaiko mennäänkö nousevan auringon tahtiin..

Kuulumisia

Meidän tiimi ei sitten pääse eroon kenkkuilevista pakuista.. Nyt on mennyt jo aikaa ja rahaa pakun kytkimen paranteluun, mutta vamma ei vaan poistu.
Viime viikonloppuna oli kisat ja ekan kerran kytkinoire tuli juuri ennen kaupunkiin ajoa, missä oli tiedossa liikennevaloja, murr. Pääsimme kuin pääsimmekin kisapaikalle.
Haastavasta matkasta huolimatta tiimin ykköskuski ajoi hienon kisan. Liukkaalla laskettelurinteellä mentiin ylös ja alas, kieli keskellä suuta ;)
Hienointa (hulluinta?) oli kuulemma, kun 300:sta loppui vaihteet kesken, kun noustiin hissin kohdilta suoraan ylös rinnettä, niin kovaa kuin pyörä kulki.
Onni onnettomuudessa, että ne urpot katsojat, jotka kävelivät reitillä mäkeä alaspäin, ehtivät sivuun ettei sattunut pahempaa.
Mielenkiintoista oli myös huomata näinä tiukkojen sääntötulkintojen aikakautena, että niin kuskit kuin huoltajatkin polttelevat avoimesti tupakkaa varikolla, eikös se ole ehdottomasti kielletty??? ..Jopa rangaistuksen uhalla..
Päivän "paras" näkymä varikolla oli kuitenkin AVOTULI, lieskat erään huoltoporukan GRILLISTÄ. Mitenköhän vakuutus suhtautuu, kun vahingossa polttaa muutaman (kymmeniä) pakuja ja pyöriä omaa ajattelemattomuuttaan...
..Tulipa vaan mieleen..
Itse kisasta lähdimme kotiin hienon mopoilija palkinnon kanssa, kytkintä polttaen ;D
* * *
Viikolla oli sitten KTM ja Husaberg koeajopäivä. Tiimin toinen kuski sitten suuntasi sinne. Muistin hatarasti viime vuoden koeajon, joka päättyi valtavaan spekulointiin ja tulokseen, että olisi tarve uudelle pyörälle.
No, tällä kertaa koeajosta palasi kotiin murjottava ja pahantuulinen enskapena, joka oli täysin varma siitä, että kotari on ihan pa¤*#a ja Husaberg on se oikea pyörä.
Eikä mikä tahansa Husaberg, vaan se 450 cc.
Mitä kävi vannoutuneelle 2t miehelle yhdessä iltapäivässä? Mikä mielenhäiriö mulla oli etten lähtenyt mukaan jarruttelemaan?? Mikä nyt avuksi???
Olen nyt muutaman päivän kuunnellut perusteluja, miksi keväällä hankittu kotari on nyt myytävä ja miksi tilalle on ostettava uusi... Tulokset on nähtävissä nettimopossa tällä hetkellä.
Tiimimme elää jännittäviä hetkiä :)
* * *
Tänään meidän piti mennä ajamaan hieman kauemmas, tiedossa olisi ollut paljon hiekkapattejaja kuulemma peltoakin, eli todellista herkkua. No, paku, jonka kytkin omaa ranskalaisen temperamentin (toimii/ei toimi), ilmoitti kytkimen tulleen määränpäähänsä. Emme ajaneet mopoilla. Ajoimme toisella autolla kotikylän radalle katsomaan, mitä talkooväki oli saanut aikaiseksi.

Elämää huuruiset lasit silmillä.

Mä en katsele maailmaa vaaleanpunaisten lasien takaa, eilenkin katselin maailmaa huuruisten lasien takaa.
Hieman kun tuppasi vettä tulemaan ja joutui kohtaamaan oudon ilmiön, mitä ei ole tapahtunut koko kesänä: Lasit menee huuruun ettei näe ajaa!!
Pyörähdettiin tuolla isojen poikien hiekkalaatikolla, josta löytyy niitä maakiviä ;D ;D ja isoja mäkiä.
Ajelin ensin crossia ja iski totaalinen hurmio päälle. Rata oli aivan mahtavassa kunnossa. Kuohkeaa hiekkaa ja kurveissa sai itse valita linjansa ;) Ei joutunut noudattamaan kovettuneen maan tahtoa. Koko ajan teki mieli vaan ajaa kovempaa ja kovempaa.. Tulla hieman vauhdikkaammin mutkaan, antaa vähän enemmän kaasua hyppyyn..

Kuulin muilta enskareitinkin olevan hyvässä kunnossa, joten annoin enskapeikon hypätä olalle ja lähdimme yhdessä metsään. Tuo crossin tuoma vauhdin hurma ja pitkä enskailutauko ei ole kovin hyvä yhdistelmä. Alkoi tulla puita silmille ;) Piti hidastaa.
Enskareitillä kivikko tuntui aluksi olevan ihan outo elementti. Hirveä hartialukko iski päälle ja jäykkä muija käskyttämässä mopoa kivikossa, on takuuvarma resepti huonoon ajoon. Ja siihen vielä lisää penkissä istumisen, niin avot!!
Piti sitten pyyhkäistä huurut linssistä ja jatkaa ajoa hieman rentoutuneempana. (ja tapeilta) Kummasti se auttaa, kun näkee reitin.
Isot mäet menivät kuin konkarilta, mutta sitten tuli pienempi mäki, mihin joku/jotkut ovat heitelleet muutaman kiven hiekan sekaan. Hiekkaa, pyöriviä kiviä, ja muka selkeä linja, mistä ajaa ylös. JEP, jep! Joku oli välissä ehtinyt ruovittamaan kivet uuteen asentoon ja kun pääsin paikalle tulin tietenkin aivan liian hitaasti... Mitäpä muutakaan kuin tuttu hyytyminen ja keula alamäkeen ja yritetään uudelleen.
Siinä sitten odottelin, että perässä tullut mieshenkilö menee ensin mäen ylös niin lähden uuteen yritykseen. Hieman sain kummeksuvan katseen, kun kieltäydyin avusta ja tokaisin tulevani perässä, ennemmin tai myöhemmin.
Laihaa lohtua sain siitä ettei avuntarjoajakaan päässyt ilman ohjelmaa ylös. Sinne se muksahti ja työnsi pyöränsä ylös.
Toinen yritykseni päättyi yhtä surkeasti kuin se aikaisempikin. Hiki alkoi oikeasti valua silmiin.. Onneksi tuli tiimikaveri henkiseksi tueksi, niin selvisin tästäkin.

Eilen tuli kyllä ajeltua välillä miten sattuu enskapolulla. Syynä oli kuskin hervoton kaasukäsi, joka unohti pyöränhallintataidot. Onnekseni selvisin naarmuitta ajelustani. Toisin kävi ajokaverillemme, joka varikolla esitteli uutta kypäräänsä, kun ei ollut vielä saanut uutta lippaa leirillä rikkoutuneen tilalle. Valitettavasti kaverilta meni taas lippa, kun joutui sukeltamaan kivikkoon. Onneksi tällä kertaa selvittiin rikkoutuneella lipalla ja päänsäryllä.

Toissapäivänä toppahousukrossia =)

Kävin toissa iltana katsomassa kotikylän radan kuntoa. Hypyt on kyllä aivan kamalia, mutta rata oli muuten ihan ookoo. Jos tykkää patista =)
Musta tolla pehmeällä hiekkaradalla on kiva vetää. Harmi vaan, että hyppyihin joudun ottamaan vauhdin pois, kun ei todellakaan tiedä mihin murtunut nokka tai nokan takana oleva kuoppa lennättää.
Koska olen tämmöinen arkajalka ja tykkään luistani ehjinä, niin joudun ottamaan hieman rauhallisemmin. Vaikkei sekään mikään tae ole.
Nauratti, kun tiimin enskapena paljasti todellisen enskailija luonteensa:
Radan parkkiksella oli pino koivuja.. Ei mennyt kauaa, kun enskapena oli jo ajamassa pino yli ja uudestaan =D =D Kivat tukkiesteet oli joku tehnyt sinne!

Oranssi viikonloppu

Viime viikonloppu meni seuratessa enduroleiriä. KTM Nordic oli järkännyt leirityksen kaikille, jotka olivat ostaneet tiettyyn aikaan uuden -10 kotarin. Nämä onnelliset pääsivät sitten treenaamaan Samuli Aron johdolla.
Koska meittin tiimissä sattuu olemaan ko. vuosimallia oleva pyörä, lähdimme leirille. Mun roolini tosin oli taas henkinen tuki/assistentti/huolto. Tosin kerrankin pääsi (sala)kuuntelemaan ohjeita ja tarkkailemaan suorituksia ihan ajan kanssa.
Täytyy kyllä myöntää, että lauantaiaamuna tuntui pahalta, kun muut laittelivat innoissaan ajokamoja niskaan ja vertailivat pyöriään.. Meikä siinä vieressä kateellisena katseli ja mietin, josko onnistuisin lainaamaan Jyskyltä pyörän.. ;)
Ekaksi ryhmä lähti treenaamaan peltoa ja juurakkoa metsässä. Mä lähdin maastopyörän kanssa pelipaikoille ja mennessäni poljeskelin mönkkäriuria ja kuvittelin ajavani moottoroidulla pyörällä ;) Pellolla ojan ylitykset olivat haastavia, koska keulannosto ja etenemisvauhti tulivat suoraan omista lihaksista ;D
Kantosen Oskari neuvoi toista ryhmää ja toista Aro. Menin ensin seuraamaan metsikköryhmän juurten ylitystä. Oli muutes metsikössä muutama juuri!
Porukka siellä sitten intotui hyppimään siltojen yli. Reitillä sillat oli rakennettu reitin suuntaisesti asetetuista puunrungoista ja ne näyttivät oikeasti aika liukkailta ja inhoilta. Niinpä uskaliaimmat ottivat pompun kannosta ja hyppäsivät yli.

Metsiköstä siiryttiin pellolle, missä alkoi itsellä jo ajohalut nosta pilviin. Mietin kävisikö päinsä, että vaihdettaisiin tiimikaverin kanssa rooleja. Kurviajelua kovalla pellolla. Aro näytti kolme eri linjaa, kertoi kuinka itse ajaisi ja sitten ryhmä paineli treenaamaan. Oli kiva seurata vierestä muiden esityksiä, kun näki muidenkin tekevän samoja virheitä kuin itse tekee :P :P Ja oli myös kiva huomata miten porukka korjasi virheensä.
Sitten tulikin aika lähteä toiseen paikkaan treenaamaan ja mä en pysynyt pyörällä perässä. Piti ottaa asfalttisiirtymä ja mennä odottamaan enskakuskeja hiekkamontulle.
Seurailin siellä kun offroadautot ajelivat ristiin rastiin huikeita rinteitä ja kivikkoja. Onpa niissä autoissa makeat äänet!
Sieltä hietikolta löysin Pohjamon Petrin paistamassa makkaraa, onpa omituinen seutu, kun enskatähtiä on ympäri tienoota ;D
Sitten saapuivat leiriläiset, jotka pääsivät treenaamaan mukavaa kivimäkeä. Huh, onneksi en ollut leirillä! Meikällä olisi itku tullut ko. mäessä (jo heti alkumetreillä).
Sieltä sitten tuli porukkaa ylös mäkeä vapaalla tyylillä. Täytyy sanoa, että Aro tuli hienosti ajaen, osa tuli ajaen ja miettien välillä, osa tuli lopun matkaa pyörää työntäen. Joku muksahti nurin ja meinasipa joku jopa keulia itsensä ympäri ihan viime metreillä. Mutta kaikki tulivat rohkeasti eikä yritystä puuttunut!



Kevyen kenttämakkaran jälkeen ryhmä suuntasi treenaamaan kivikkoa ja mä ajoin fillarilla takaisin varikolle odottamaan. Sieltä ne iloiset kuskit sitten aikanaan ilmestyivät, kertoen innoissan miten hienoa kivikkoa oli kierretty.

Seuraavana päivänä aamu oli harmaa ja vettä satoi. Leiri kuitenkin jatkui, kuraisella polulla. Meikäläinen sai jonkun energiapiikin ja painelin pyörällä metsään. Renkaat savessa liiraten etsiskelin enskakuskeja metsästä ja löysinkin!
Kahdessa ryhmässä ne hyppi taas ojissa olevien siltojen yli. Tosin välillä aika huonolla menestyksellä.. Itse olisin varmaan ollut kypärä syvällä mudassa ko. paikassa ilman hyppyäkin..
Ja toisessa treenipisteessä ajettiin kuivalla kankaalla mutkia, hullunkiilto silmässä mieletön kaasutus päällä.
Sieltä porukka siirtyi takaisin hiekkakuopalle, jossa meikä oli ehtinyt jo tovin ihailla makkaranpaistajan vauhdikasta ja taidokasta ajelua.



Hiekkakuopalla kukin sitten ajeli intonsa mukaan. Haastellisin paikka oli varmaankin tuo yllä näkyvä ylitys, joka päällä kääntyy heti oikeaan.
Taisi porukalla olla mukava viikonloppu, reitit olivat ainakin hienot. Oli mullakin ihan kivaa vaikken saanutkaan ajaa.

Uutta reittiä kyntämässä

Kaverit hankkivat metsäaluetta ja hiekkakuoppaa ja ovat nyt rakentaneet paikalle jo eteläisen Suomen suurimman meluvallin ettei "huvilaelämä" häiriinny crossin pärinästä.
Lisäksi ovat erään endurokonkarin kanssa ajaneet reittiä metsään. Sitä on nyt valmiina noin 4 km, mutta tulevaisuudessa pitäisi olla lähempänä kymppiä.
Crossiradasta tulee joku 1500 m.
Olipa jännittävää päräyttää metsään, kun reitti ei todellakaan ollut valmiiksi ajettu. Siellä täällä mättäillä näkyi pientä kaasutusjälkeä, oli myös punaista nauhaa ja risuesteitä.
Kylmiltään vieraalla reitillä tämä urpo sai käsivarret hapoille alta aikayksikön.
Onneksi edellä ajoi tiimikaveri etten ihan eksynyt reitiltä tuijottaessani etulokaria.
Reitti alkoi melkein heti nousta ja laskea kallioita. Löytyi kivoja pykäliä ja pudotuksia sekä tiukkoja kallionousuja käännöksineen. Välillä jahdattiin omaa takalokaria oksien rapstessa kypärään. Välillä piti pysähtyä katkomaan risuja, ettei ketään satu.
Reitillä oli todella kapeita paikkoja, vieressä puu toisella puolella kivi, sinne ja nopea käännös ja kalliota ylös.
Sitten oli myös ojia. Nyt ihan hauskoja, mutta syksyn sateilla niistä voi tulla hieman kärmekustaamaisia maansiirtokoneiden uittopaikkoja.
Pääsihän sitä välillä avaamaan kaasuakin metsätieosuuksilla. Oli oikea kytkin-kaasu tehoharjoitus.
Hyvin huomasi ettei aikoihin ole joutunutkaan keskittymään näin kovasti kytkimenkäyttöön, kun muutaman kerran kesken nousun sammui kone.
Positiivista oli, että ajoin "päin" kallioita rohkeasti, ehkäpä se eräs vuoristo ja siellä heitetty volttikerien karisti pienten kinkareiden pelon ;)
Pääsin jopa erään kinkaman yli, missä pyörä tuli sivusuunnassa kohti kalliota ja keula piti "heittää" sinne :))))))))))))))
Mä olen oppinut jotain!!! Jeeheeehehhee!!
Täytyy kyllä sanoa etten aio ajella ko. reitillä silloin, kun on satanut. Nyt oli kallioilla loistava pito, kun oli kuivaa eivätkä kalliot ole vielä täysin puhtaita. Mutta liukkaalla kelillä voisi taas olla muutama mustelma kankussa ja putki lutussa pyörästä ;)
Mutta sitä crossirataa jään innolla odottamaan. Saattaapi tulla aikas mahtava paikka :D

Tekniikkaa eilen

Tiimin ykköskuski oli viikolla treenaamassa tekniikkaa Samuli Aron opastuksessa ja eilen aamulla aikaisin suuntasimme radalle kertaamaan oppeja.
Ajattelimme, että aamulla olisi hieman viileämpää treenata, mutta eipä tuo keli kovin viileä ollut..
Enskareitin varrella on pehmeästä hiekasta tehty crossipätkä, jolta löytyy hyppyjä. Innostuin itsekin opettelemaan hyppimistä. Pääsin jopa yhden hypyn yli :D Tosin en korkealta ja kovaa, vaan ookoo vauhdilla ja melko matalalta. Saavutushan sekin!!
Uskalsin myös yrittää hyppiä tuplahyppyä. Siihen tosin tulin liian hitaasti.
Ja, kun kuulin että yksi yrityksistäni oli näyttänyt jo aika pelottavalta, ajattelin jättää tuplat rauhaan.
Välillä kokeilin 300cc:tä, että millainen peli se oikein on. Tuntui mukavalta peliltä. Vääntää hieman erilailla kuin miun pikku kottarainen. Muutaman kerran kävi mutkassa hassusti, kun tulin aivan liian hitaasti mutkaan, jalka ei yllä ottamaan vastaan.. Nurinhan siinä mennään! Mutta, mitenkäs tappijalka saa pyörän käyntiin??!!?? Siinä sitä olikin ihmettelemistä. Lopulta kuitenkin onnistuin!

Ei oikein treeni irronnut kun oli todella painostava keli. Parhaani kuitenkin yritin. Aikani hurjasteltuani crossiradalla, oli aika jatkaa matkaa.
Crossiradalla tuli kaasuteltua ja säikäytinkin itseni ajamalla metsään samaa vauhtia. Ei mikään fiksu idea. Piti kaatua kiviin ennen kuin tajusin rauhoittaa tilanteen ja ajella maltilla polkua pitkin.
Hieman harjoiteltiin kivikkopolkua, mikä rullasi mukavasti. Sitten ukkonen yllättikin, joten täytyi siirtyä metsästä varikolle.
Jotta saatiin pyöriin täysi tunti ajoa, pitihän sitä ajella tukeilla vielä jonkun aikaa.
Tukit menivät kuin vettä vaan. Pitää varmaan ensi kerralla ottaa lapio mukaan ja lapioida hiekat pois tukkien reunoilta ;)

Saisi nämä hikikelit jo väistyä ja tulla hieman raikkaammat ilmat ;)
Lopuksi vielä yksi rakeinen otos harjoittelusta :D

Viikkokatsaus

Tällä viikolla tuli ajettua kaksi kertaa naapurikylän tasaisissa maisemissa.
Ei ole mäkiä matkalla, mikä oli välillä ihan tervetullutta vaihtelua ;)
Tiistaina lenkille lähtö tapahtui mun johtaessa ja tiimikaverin peesatessa. Että osaa olla ärsyttävää!! Ei vaan voi mitään, mutta jotenkin se vaan hermostuttaa, kun tietää, että takana ajaa tyyppi, joka antaa todella suoraa palutetta ajosta ;D
Polku on todella kapeaa ja siinä menee periaatteessa ainoastaan yksi ura, joka on todella syvä. Alun kivistä polkua ajellessa tuntui, ettei tästä tule mitään. Yritin muistaa katsella linjoja sekä muistaa, että kiviä päin voi ajaa. Yhdessä kohtaa sitten meni nurin, kun täräytin päin isoa kiveä, pyörä nousi hyvin ja olisi jopa jatkanut matkaa ellen olisi menettänyt uskoani.. Ja sinne mä sitten pötkähdin kivien väliin.
Kivisemmän osuuden jälkeen tulee mukavaa ja vauhdikasta kurvailua kankaalla. Kivikon jälkeen on ihan mahtavaa availla kaasua. Tällä kertaa meni kurvitkin ihan hyvin, en joutunut pudottamaan vauhtia nollaan. Kuitenkin kävi niin, että kädet alkoivat mennä tukkoon. Näin ei ole käynyt aikoihin, mutta eipä tuo tiimikaverikaan ole mua aikoihin hiillostanut. Yllätyksekseni sain positiivista palautetta metsässä. On kuulemma vauhti kasvanut! No, sitä varmaan tarttui edellisviikon nopeasta reeniseurasta :) :)
Seuraavana päivänä ajo sitten takkusi hieman. Alkoi jo ajokerrat painaa kropassa. Tällä kertaa kivikoista selvisin helpommin ja suorastaan innostuin hiekkapatikoista. Ne on hauskoja ajaa, kunhan ei lähde jakelemaan kohti puita ;)
Yritin myös mennä ajamaan crossia, mutta en tykkää yhtään naapurikylän kivenkovasta radasta. Tosin, jos siellä oppisi ajamaan, ei tarvitsisi jännittää enää mitään.
Mutta ei oikein napannut crossitella, joten ajelin kahdeksikkoa. Harmi ettei kukaan nähnyt, kun se tuntui sujuvan jo paljon paremmin.

Naisenergiaa!!

Kolmas kerta toden sanoo, taas mentiin!
Tänään mentiin treenaamaan tyttöporukalla ja päästiin hauskalle reitille.
Reitiltä löytyy jokaiselle jotakin, on tiukkaa puunkiertoa, kangasmaastoa, hakkuuaukeaa kivillä höystettynä, kivikkoa ja, jos on oikein huimapää löytyy haasteellisia kallioita.
Tänään sain seurata miten ajaa sellaiset naiset, jotka osaa ajaa. On se vaan hienoa katseltavaa. Pölypilvi vaan nousi, kun nämä naiset painelivat metsään kuin myrskytuuli. Ekalla kiekalla nähtiin, kun me hitaammat tulimme perässä ja meitä jäätiin odottelemaan ettemme eksy matkalla.
Toisella kierroksella ehdin nähdä alussa selät ja that's it. Mutta oma ajo on se mihin keskitytään, vaikka välillä onkin hieno ihailla muiden menoa.
Pyörä tuntui tänään valtavan hyvältä ja alkoi vauhtikin nousta. Taitaa olla totta se, että iskareita säätämällä saattaa ajat parantua ;D
Hiekkakankaalla kurvailin ihan onnessani. Kerran tuli muistutus omasta kuolevaisuudestani, kun osui jalkatappi kantoon ja lähdettiin hieman heittelemään pyörän kanssa. Säikähdyksellä selvisin ja matka jatkui, tosin hieman rauhallisemmin.
Kurviajo on edelleenkin melkoisen surkeaa. Tosin välillä jopa onnistuin pitämään kaasu tasaisena kurvista lähtiessä.. Mutta napakat jarrutukset vaativat kyllä paljon harjoittelua.
Hakkuuaukella joutui aluksi hieman hakemaan oikeaa vaihdetta ja etenemisvauhtia. Samoin kivisillä nousuilla ja laskuilla oli ajaminen hieman tökkivää.
Ajo tuntui todella hyvältä, vaikka luulin kehon olevan jo hieman väsynyt. Höpsistä, pyörän päälle kun pääsi ei väsy tuntunut missään!
Poikkesin myös neitilenkiltä kivikkoon, mikä oli jokseenkin mielenkiintoinen pätkä.
Kiveä löytyi ja kääntelyä. Jurnutin tulemaan, tyyli ei ollut kaunis, mutta etenin ;)
Sitten tuli eteen "jyrkänne". Näytti siltä, että kallio loppuu kuin leikaten. En uskaltanut ajaa suoraan, kun luulin eksyneeni reitiltä, hehhehh. Piti sammuttaa mopo ja käydä kurkkimassa, että mihinkä mun pitäisi oikein ajaa. Ja kyllä vaan! Suoraan se jatkui, mutta ei se loppujen lopuksi mikään äkkijyrkkä pudotus ollut ;)
Valtaisan hauska ajopäivä. Kiitos seuralaisille!
PS. Vaikka yritin uskotella itselleni, että ajovaatteiden pesemättä jättäminen tuo vauhtia.. Seuran menetyksen pelossa olen äsken pessyt ne kuteet!! Jopa polvarit!

Bumerangi efekti

Palasin tänään eiliselle näyttämölle, vaikka olo oli hieman nuutunut.
Hieman sain pyörään säätöapuja ja nyt on iskarit pehmeämmät.
Niitä sitten testailin, ensin crossiradalla ja sitten enduropolulla.
Tänään oli huikea päivä, radalla oli naisia melkeistään enemmistö,
endurosiskoja oli kerääntynyt samalle radalle. Hienoa, kun välillä tavataan :)
Naiset tulee puskista ;D
Crossirata oli melkoisen liukas ja ekalla kiekalla kävi pyörä kupeellaan mutkassa.
Niinpä seurasinkin muita pirkkoja metsään. Ilokseni sain huomata, että ajon kulkiessa pysyin kyydissä :)
Ja sitten alkoi hölmöily. En tiedä, mikä vikana, mutta pyörä sammui kolme kertaa.. Ja yksi hiekkainen jyrkkämäki palautti mut bumerangina alas. Ei vaan mennyt tänään vaikka eilen meni :S :S
Jouduin nousemaan mäen toisesta kohtaa, kun yritykseni päästä hiekkamäki ylös oli melkoisen ponneton. Köröttelin hieman oikein takaisin varikolle, kun ei enää jaksanu..
Menin sitten höpöttelemään muiden kanssa. Aikani höpöteltyäni päätin siirtyä crossiradan puoleen. Hih, mun pyörä ihan hyppi! Tosin amatöörimoka tuli tehtyä. Olin varikolla laittanut bensahanan kiinni, kun kuvittelin lähteväni kotiin..
No, pyörähän uuvahti mutkaan. Luulin, että multa meni tulppa, kunnes tajusin oman jekkuni. Hana päälle ja kaasua! Oli hauska kurvailla radalla. Tosin muutamasta kohdin oli aika haastavaa. S-mutka täynnä juoksuhiekkaa.. Meni meno aika vaivalloiseksi. Olisi ehkä pitänyt käyttää sitä kaasua.
Hieman vaati totuttelua myös pehmeämpi pyöräni. Onpas jännää, kun ei edetä jäykästi.
Tänään oli kyllä hieman jähmeä olo. Ehkei ole niin järkevää ajaa monena päivänä peräkkäin. Ainakaan näin kuumassa.. Mutta huomenna se varmistuu, onko asiassa järkeä vai ei.

2h reeni

Viime viikonloppuna tein kesäloma reissun, minnepä muuallekkaan kuin enskakisoihin. Homman nimi oli huolto. Onneksi sää oli mukava, vaikkakin aamu oli hieman viileä, mutta kuskeillehan se oli hyvä juttu.
Huollossa onnistuin täydellisesti ja onnekseni oli mukana mukavaa seuraa. Hassu kisa sinällään, että kuskeilla oli ollut aikaa makoilla melkein tunti nurmikolla kesken kisan, odottaen omaa at aikaa.. Vähemmän hassu kisa siinä mielessä, että ekalla mk:lla oli tullut kuskeja vastaan. Tuppasivat eksymään reitillä :S
Tänään pääsin itse ajohommiin. Meillä oli seuran yhteistreenit ja homman nimi oli "2h tyhjennysajo". Arvatenkin treenattiin cc-kisaa varten. Munkin piti ottaa osaa tuleviin kinkerihin, mutta peruin kuitenkin osallistumiseni. Mielestäni oma peruskuntoni ei ole vaadittavalla tasolla kisaan enkä halua lähteä taistelemaan selvitymisestä. Eikä Daamiluokan tunnin ajo taas tunnu niin kiinnostavalta. Kun CC:n ideahan on tuo 2 tuntia.
Tänään meitä ei montaa ollut ja jonossa lähdettiin. Onnekseni olin se hännänhuippu hitaimpana osaanottajana. Lähdin reippain mielin etenemään ja ajo tuntui hyvältä. Alku pätkä on jouhevaa menoa hiekalla, crossiradan tynkää ja sitten alkaa nousu rinteelle. Ekassa kunnon nousussa hyytyi vauhti, jolloin jouduin ylimääräiseen kytkimenkäyttö harjoitukseen, mutta taidolla siitä selvitään! ;) Hieman tämä vauhdikas eteneminen kostautui kuin isojen mäkien viimeisessä, 4:ssä mäessä, jossa on kaarretta, kävi hassusti. Aivan viimeisessä kinkamassa, jo melkein mäen päällä, nosti kottarainen keulaa ja muksahdin nurin. Ihan pe..stä. En meinannut saada pyörää ylös, kun aina lipsahdin kenolleen. Takaa tuli joku kuski ja päätin etten voi pilata toisen ajoa, nyt on vaan edettävä. Niinpä pääsin jatkamaan, tosin täysin hapoilla. Mua oksetti ja pyörrytti ja linssit oli huurussa.
Selvisin kuitenkin huoltoon, jossa tankkailin hieman urheilujuomaa ja vettä. Kunnes oli aika jatkaa matkaa.
Hehheh, musta varmaan alkaa löytyä pieni endurokuski, koska ajo parani. Mäet mentiin ajamalla ylös, kurvat ajettiin kiemurtelematta ja kivikko ryskättiin läpi :D :D
Tai sitten se taikajuoma toi uusia voimia.
Yhteistuloksenani oli 3 kierrosta, mikä toi hyvän fiiliksen. Olisin voinut ajaa vielä neljännenkin, kun aloin innostumaan, mutta päätin jättää paukkuja huomiseen.
Harmikseni tajusin, että mä kurvasin varikolle liian aikaisin ja tulos oli keskeytys :( Eihän sitä käyvillä koneilla keskeytetä! Paitsi meikä joka ei vaan tajunnu..
Mä olin tosi iloinen kun ajoin n. 31 min/kierros. Jopa se eka, missä painin pyörän kanssa meni ajallisesti hyvin. Se oli meinaan nopeampi kuin viimeinen kierros, jonka luulin menneen todella hyvin.
Mä iloitsen mun ajoistani, koska reilu vuosi sitten sama lenkki kesti apaut tunnin.
Muille hävisin yli kymmenellä minuutilla per kierros, mutta sepä ei haittaa.

Puhhuijjaaa!!

Viime ajeluiden jälkeen olen yksinäni mietiskellyt ja kyseenalaistanut koko harrastukseni järkevyyden. Miksi ihmeessä ihminen raahautuu kaatuilemaan metsään ja hikoilemaan saavikaupalla?!
Motocrossi oli niin paljon "helpompaa", ei pyörän raahamista kivikossa, ei lentelyä rinteiltä, ei suunnattomia mustelmia eri puolilla kehoa (ainakaan kannoista tai kalliosta). Niin, miksi ihmeessä sinne metsään pitää mennä???
Tänään en olisi millään halunnut lähteä mopoilemaan, mutta tiimikaveri tarvitsi ajoseuraa, kun on viikonloppuna kisat ja piti kokeilla pelittääkö kaikki.
No, raahasin kottaraisen ja itseni autoon. Yritin valaa itseeni positiivista mieltä, tai ainakin nollata kaikki negatiiviset asiat, etten ainakaan röntyilisi negatiivisen asenteen vuoksi.
Kun vihdoin sain ajokamat päälle ja pyörän polkaistua käyntiin, alkoi fiilis hieman valostua. Siinä vaiheessa, kun pääsin rapakivelle, jonka alta reitti kääntyy 90 astetta ja muistin, kuinka ekalla kertaa ko. reitillä vetäisin suoraan ja makasin horsmissa, alkoi pieni hymy ilmaantua. "Ha, teille horsmat! Tällä kertaa saatte olla rauhassa!", hihkaisi hän. Matka jatkui. Paikka paikoin reitti oli hankala ajaa, kun heinikko oli kasvanut polun päälle eikä oikein nähnyt minne mennään. Sitten tuli pieni kallionousu, jota en viime kesänä uskaltanut ajaa, kun jäin puunjuureen kiinni ja lensin nurin. En tällä kertaa!!! Sehän meni ylös kuin vettä vaan!!
Reitin tullessa metsässä kivikkoiselle polulle, muistin jälleen ekan kerran ko. reitillä.. Tässä kohtaa meinasin jo oksentaa.. Nyt ei käytä edes lähellä ;)
Ohitin myös loivan kallionousun, jolla koin ekaa kertaa elämässäni "puupersuksen" maatessani kannon päällä pyörä sylissä. Ajoin vain ohi =)
Jäin odottelemaan suurta mäkeä, jonne jäin jumiin. Suureksi yllätyksekseni huomasin kuusikon hävinneen ja mäki olikin suurella hakkuuaukella. Katselin kun tiimi kaveri kelasi mäkeä ylös monta kertaa ja sitten olikin mun vuoroni. Eihän siinä mäessä ollut edes ongelmia.
Ajelun jälkeen tajusin tulleeni jo huiman harppauksen eteenpäin viime kesästä. Virheitä tulee, mutta kyllä sitä koko ajan oppiikin. Syy miksi sinne metsään menee, on yksinkertaisesti se, että lajin haastavuus on se juttu, mikä siitä tekee niin hienon.
Varikolla nähtiinkin sitten hymyileva enska-Pirkko. Eikä se hikikään haittaa, ei mulla mee meikit sekaisin, kun niitä ei oo!! Ja letin saa aina kuntoon sukeltamalla järveen ajon jälkeen.

Sateen jälkeen tulee aina poutasää!

(hieman on nokka murtunut)

Ja silloin on hyvä suunnata sateen kastelemalle oman kylän hiekkaradalle!!
Suunnatonta pölypilveä en saanut aikaiseksi, tai en ainankaan saanut kierroksella kiinni omaa pölypilveäni ;)
Yks tuttu kerran tokaisi, ettei tykkää endurosta, koska se on yksinäisten miesten laji. No, ei se motocrossikaan aina kovin sosiaalista ole! Tänään olin ihan yksin ajamassa.
Ajoin ensin 15 min ja pidin pienen juomatauon. Sitten taas 15 min ja pikku tauko ja vielä kolmas samanlainen. Neljäs ajovuoro menikin sitten melkein puolituntiseksi.
Koko ajan into kasvoi ja kasvoi. Oli vaan niin hurjan hianoa ajaa crossia.

Ekalla kiekalla ajoin ekan kierroksen varovasti, kun en ole aikoihin ko. radalla käynyt. Onnekseni ajelin rauhallisesti, vaikkakin liian nopeasti ekaan "uuteen nyppyyn". Kiesus! Meinasi tulla kalsaripyykkiä. Oli pikkaisen terävä nyppy, tulin ihan ryömimisvauhtia ja kun keulaputosi nypyltä, olivat jalat melkein taivasta kohti.
Olen huomannut käyttäväni omia kuvauksiani radoista ja siellä olevista pateista, kurveista jne. Päätin tällä kertaa kuvittaa nypyt, jotta näkee, mitä miä tarkoitan, eli tappajanyppy:

(kjäh, kjäh, ei toi patti näytä miltään näissä kuvissa..)
Jouduin ottamaan vauhdin kokonaan pois lähtiessäni ylittämään tätä. Ei vaan pää kestä, eikä varmaan kroppakaan, hypätä.
Ekan jälkeen tulee toinen inhimillisempi patti ja sen jälkeen pieni pöytä. Näillä kahdella muulla patilla uskalsin kaasuttaa ja päästää renkaat ilmaan. Eka vaan on paha.

Ko. paikka "väärästä" suunnasta katsottuna:


Tänään oli kurvitreenipäivä. Joka kurvin ajoin tarkasti, yritin tehdä parhaani niin kallistuksen kuin kaasun kanssa. Kurviin tulin vauhdilla, napakka jarrutus vasta kurvissa, ei puolessa välissä suoraa. Itsestäni tuntui, että osa niistä meni jo hyvinkin, kun pääasiallisesti käyttämäni vaihteet olivat 3 ja 4. (paitsi ykkösellä tappajanyppyyn ;) Ja kurvasta ulostultaessa se kaasu auki!!
Viiletin aivan innoissani radalla ja välillä täytyi ihan muistuttaa itseään ettei ala liikaa leikkimään, kun apuja ei ole lähellä, jos tulee iso pipi.
Mutta kierros kierrokselta tulin hyppyihin kovempaa (paitsi tappajanyppyyn). Ja hihkuin innosta, kun pyörä hypähti.
Tosin hyppyjen nokat olivat jo aika päivää sitten tuhoutuneet..(munonneksenihehehehe) Maa-aines ei oikein ole parhainta hyppyjen rakentamiseen, joten ne eivät kovin raskata kulutusta kestä.
Hauskaa hiekkapattia radalta löytyy. Tykkään!!!
Ennen viimeistä settiä piti käydä katsomassa uusi junnujen rata. Hitsi, meittin kylällähän on hiano rata junnuille! Se on aika pitkäkin. Hauskaa tiukkaa kurvia ja pikku hyppyjä. Sitten varikolle kurvasi auto, joten pakenin paikalta takaisin crossin pariin.
Ajon päätin lopettaa, kun yhdessä kurvassa muksahdin nurin ja TAAS katkesi jarrukahva :( Mun täytyy poistaa noi mun karjaraudat käytöstä. Aina kun mulla menee pyörä nurin, raudat katkaisee kahvan. Tulee hitsin kalliksi näillä muksahduksilla.
Mutta mitä tilalle?!

Päivän hassuin juttu oli, kun pysähdyin jutskaamaan radalle tulleiden poikien kanssa. Äijät ajeli vuoronperään Pitprolla junnuradalla. Kerroin heille, että mäkin mietin silloin pyörää hankkiessani että ostaisin Pitpron, mutta ajatus kuoli ko. vehkeen pelottavuuteen. Pojat kattoi mua ja kävivät nauramaan. "Eiks toi sit muka oo pelottava?" Kuului kysymys. Sitten oli mun vuoro nauraa: "Ai, mun pikku kottarainen?" Vai pyörän päällä ollut täti.. ;D

Loman aloitus

(kuva ei ole eiliseltä)
Aika moni on varmaankin viihtynyt terasseilla näillä keleillä. Miä ajattelin aloittaa kesälomani leppoisasti enskalla. Aikainen aloitus lauantaiaamuna, jolloin keli oli hieman viileämpi ja taivas pilvinen.
Tiedossa oli hiekkamäkiä, reittiä maakivineen, puunkiertoa ja pehmeää hiekkaa. Sinne siis! Ekalla kiekalla (kiekka n. 10km, tietääkseni) tavoitteeni oli ajaa ilman mitään kädenravistelu taukoja, jos alkaa hapottaa niin, sitten mennään vieläkin hitaammin.
Alku oli hidasta puunkiertoa ja sainkin olla tarkkana, että muistin kiertää ne puut. Siitä sitten alkoi aivotoiminta ja kroppa vetreytymään ja ajo tuntui hauskalta. Hieman joutui miettimään ajovauhtia, mikä olisi sopiva etenemisnopeus..
Reitti kun on välillä hidasta ja välillä todella vauhdikasta. Pitäisi muistaa kääntää heti kahvaa, kun saapuu vauhdikkaalle pätkälle eikä röpöttää menemään.
Kierros menikin suhteellisen hyvin, ei kaatumisia eikä jumimisia. Ainoastaan pitkään, viistoon hiekkamäkeen saapuminen ei onnistunut. Mäkiä ajettaessahan pitäisi alhaalta valita ajolinja, pysyä päätöksessään ja ajaa ylös.
Minäpä katseli alhaalta ajolinjoja: Joko suoraan ylös ja ylärinnettä pitkin kohti viimeistä pientä nousua, tai: Viistosti ylös koko ajan nousten.
Valitsin viistosti, mutta rupesin kesken matkan arpomaan.. Vauhti hidastui, takarengas valahti reitiltä ja sitten vauhti loppui. Ei auttanut muu kuin laskea pyörää alas, kääntää se ja ajaa hakemaan vauhtia. Sitten palasin kovemmalla vauhdilla, ilman arpajaisia ja ylös asti =D Ekaa kertaa sain rinteessä käännettyä pyörän ihan ite!!!!
Matka jatkui varikolle asti ilman kommelluksia, vaikka kivisellä polulla tuntui välillä jähmeyttä näpeissä.
Toinen kiekka olikin sitten tuskien taival. Kaikki meni pieleen. Puunkierrossa meinasin ottaa osumaa tuon tuosta. Yhdessä isossa mäessä meni tulppa.. Olisi ollut vain muutama metri mäen päälle :( Sitten painin pyörän ympäri ja laski alas vaihtamaan tulppaa. Hiki valui aivan noroina ja tuntui siltä, että saatan lisätä kesänhukkumistilastoja. Toisin olemalla ainut joka hukkuu vedettömällä hiekkakuopalla ;D
Tulpan vaihto sujui rutiinilla ja matka jatkui. Reitille oli ilmestynyt tuttu kivien heittelijä ja siinä sitten tajusin tuijottavani taas etulokariin, ku huomasin henkilön vasta metrin päästä. Meni ihan järkytyksellä kiviränni alas ilman mopon sammuttamista ;)
Siitä alas ja yritin seuraavaa mäkeä ylös. Hyvä vauhti, nyt sitä mennään!! Ja mitä h..a! Melkein ylhäällä.. Vauhti tyssäsi ja lensin nurin. Takaperin kuperkeikalla kuski ympäri. Ja taas väännettiin mopoa alas. Ajattelin siinä sitten, että oikaisempa tuohon ja jatkan matkaa.. Oikaisin sitten reitin alkuun!
Matka jatkui siis melkein alusta uudelleen, vaan sen takia etten viitsinyt ottaa uudelleen vauhtia ja ajaa sitä mäkeä ylös. Ihme idea!
Ehdin vielä tappaa vauhdin yhdessä pitkässä mäessä, jonne ennätti paikalle myös tiimikaveri, joka kyseli pääsenkö mäen ylös. Katsellessani toisen valitsemaa ajolinjaa kirosin mielessäni, miten tyhmän valinnan olin itse tehnyt ja totesin ääneen etten pääse mäkeä ylös... Ennen kuin käynnistän moponi ja yritän! Pari sammutusta, sitten löytyi oikea kohta kaasulle ja kytkimellä avittae matka jatkui :)
Pidennettyäni toista kierrosta huomattavasti, pääsin kuitenkin oikeita polkuja pitkin takaisin varikolle.
Kuumuus alkoi jo verottaa, mutta yritin rohkeasti vielä kolmatta kierrosta. Hieman heikotti, mutta ajattelin sen johtuvan vain huonosta kunnosta, joten päätin jatkaa. Kunnes kaaduin ihan helpossa paikassa ja mopoa nostaessani ei enää tuntunutkaan niin kivalta.
Palasin tietä pitkin varikolle, jossa vedin 1½litraa vettä ja päätin kokeilla rossia vielä lopuksi. Muuten hauskaa ajella rossia, mutta harmittaa kun kurvat menee huonosti. Pystäyn itseltäni vauhdin kokonaan, mikä hidastaa aivan tolkuttomasti. Nyt pitää ottaa tekniikkareeni tosissaan!!
Sitten se alkoi.. Kivan ajelun jälkeen iski päänsärky, kylmä hiki, oksetus, krampit. Loppupäivä pilalla. Vaan sen takia, etten muistanut huolehtia riittävästä kivennäisaineiden ja mineraalien saannista. Siihen on syy, miksi aamupuuroon laitetaan suolaa!!
Tällaisilla helteillä ei pelkkä vesi riitä, kun ajoaikaa kertyy 1½h ja hikoilee varusteet läpimäriksi. Natriumin, kaliumin, magnesiumin ja kloorin saaminen tulisi turvata, joko kaupan urheilujuomalla tai sitten tekemällä itse:
3 reilua lusikallista kotimaista hunajaa
0.3 dl sitruunamehua
1/4 tl suolaa
9 dl vettä
Tosin itse parantelin oloani eilen sekoittamalla kuumaan veteen hunajaa ja merisuolaa. Ei siihen sitruunamehua tarvinut.
Tänään piti lähteä ajamaan, mutta olo on heikko eikä uusi hikoilu varmaankaan auttaisi.

Hellettä pakoon.. Mopolla!!

Tänään oli iltalenkin paikka. Naapurikylälle mentiin ja vitsi, mulla oli hauskaa!!
Siitä crossiradasta en oikein tykänny se on kivikova ja hypyt on tehty aivan karmeiksi.
Siinä sitten pyörittelin muutamat kierrokset ja kahdeksikot, kunnes hauskuus pääsi alkuun.
Naapurikylän reittiä, jolla talvella ajettiin, ei ole tullut ajettua, sitten talven.
Se oli kyllä hauskaa. Urat on kyllä syviä ja reitti paikoin todella kapea.. Kunnostuksen tarpeessa.. Kuitenkin kura oli kuivunut ja kivistä uraa oli kiva ajella.
Parasta reitillä oli kyllä hiekkainen kangas, jossa lenkki kurvailee. Jopa niin hauskaa, että heitin siellä muutaman ylimääräisen kierroksen, kun en tiennyt mistä lenkki jatkuu eteenpäin.
Onneksi kekkasin oikean reitin ja pääsin jatkamaan matkaa. Olin varikolla uhonnut tiimikaverille, että ohitan sen metsässä, jos ei suunsoitto lopu.. Sain tilaisuuteni!
Tosin se oli jäänyt odottamaan mua pätkälle, kun se eksyminen hieman viivästytti mun etenemistä.. Käänsin kahvasta ja ajoin vaan ohi ;)
Varikolla olin aivan täpinöissäni, uudelle kiekalle, mutta kukaan ei sitten lähtenyt mukaan =( Ajattelin ajaa itssekseni reitin läpi, mutta kankaalla mietin, entäs jos jotain käy.. Ja ajelin takaisin varikolle.
Yritin uudelleen crossailla, mutta naapurikylän rata ei vaan nappaa. Niihin hyppyihin, kun ei uskalla tulla kuin ryömimällä. Syynä on se etten tiedä kuinka laskeudun, jos oikein hyppään ilmaan asti. Siellä kivikovalla radalla, kun helposti hajoaa joko muija tai pyörä, tai molemmat. Odotan vesisadetta, ees pientä tihkua, jotta pääsisin kotikylän hiekkaradalle..
Ajosta suoraan kotirantaan uimaan. Nyt jaksaa taas yhden työpäivän ;) Maaginen luku tänään on 3.

Hiki, hiki, hiki

Päätin lopullisesti karistaa kroppaani vaivanneen kesäflunssan jätämällä sen riesaksi naapurikylän mettään. Kaksi vuorokautta nukuttuani tunsin oloni pirteämmäksi, joten ei muuta kuin aurinko paistetta karkuun metsän siimekseen ;)
Hiekkateitä ajellessa tuntui ihanan viilentävä viima.
Kivikkopolulla viima katosi, kun röykytti menemään. Keskityin tarkoituksella puhtaaseen ajoon, en niinkään vauhtiin. Pidin huolen siitä, että pikku kottarainen puski päin ja yli kivien sammumatta, kaatumatta ja hyytymättä.
Vähän jouduin jättäytymään muista (jepjep ;), kun pöllyttivät ilkeästi kuivaa maa-ainesta. Eihän siellä nähnyt mitään!
Seuraava kohde oli perus mettäpolku kivineen. Ojan ylityksen vedin reippaasti ja kuvittelin olevani oikeilla jäljillä.. No, en ihan! Muut olivat tehneet tiukan kaarroksen ojan jälkeen ja miä vedin suoraan kunnon tukkisavottaan. Eka tukki ylittyi muutaman mietinnän jälkeen. Kiitos Samuli Aron lehdessä olleiden loistavien ajo neuvojen! Ja iso kiitos myös henkilökohtaiselle urheilutsykolokilleni, joka istui olkapäällä ja kehoitti jatkamaan.
Osasin jopa vedättää sillä kytkimellä :D
Ekaa tukkia seurasi tiukka käännös, heti ja meikä tietty ihan väärillä raiteilla. Siinä jouduinkin tovin miettimään mitä teen ja toisenkin tovin. Ja hiki meinasi hukuttaa mut siihen paikkaan. Tässä kohdin jouduin valitettavasti turvautumaan tiimikaverin apuun.
Sitten seurasi päivän kohokohta, jonne päädyin vahingossa. Mulle kyllä kerrottiin, minne piti ajaa, mutta ajoin muiden perässä sitten kallioisemmalle lenkille.
Sorakuopalta ylös ja kohti kallioita. Vähän ylös ja vähän alas, ei paha. Sitten tuli paha. Lonkassani oleva violetti Aasian kartta vinkaisi nähdessään kinkaman. Mulla meni pupu pöksyyn ja vauhti tyrehtyi. Siinä oli sitten kottarainen keula kalliolla pystysuorassa asennossa ja meikä vieressä miettien, että mitähän nyt..
Otin pyörän alas, katsoin viereen ja näin viiston linjan puunjuurta pitkin ylös.
Kankkua vihloi ajatus uusista kellahduksista kiviin, joten ajattelin taluttaa pyörän ylös. Melkein siinä onnistuinkin.. Kunnes en enää päässytkään pyörän päälle ja se ¤#*# valui taas pystysuoraan asentoon.
Voi elämä! Musta ei koskaan tule enskakuskia :S Ei oo tosi, että oon näin käsi. Ja nää kalliokinkamat.. Trial-miesten hommii! Mähän en lähde hyppimään kallioita sukkahousuissa..
Onnekseni apujoukot löysivät mut ja saatiin kottarainen matkaan. Kalliot sitten sujuivatkin ;) Kannatti manata. Yhden nousun alla jouduin hieman peruuttamaan saadakseni kunnon vauhdin ylös asti.
Sitten tuli päivän pahin.. Tukki kalliolla. Sinne mut sit jätettiin. Ykkönen häipyi ja meikä istuu mopon päällä ja miettii, mitähän nyt. Olkapäällä istuva tsyyggis katsoi mua omalla tyylillään ja tiesin, että nyt mennään. Jos kohtaat pelkosi, niin ei ne enää sen jälkeen pelota =)
Eikä siinä tukissa sitten loppupeleissä mitään ollutkaan ;)
Tosin tämän episodin johdosta yksi oli jo lähtenyt kotiin, kun toinen aiheuttaa ylimääräistä hikoilua istuessaan tukin edessä mettässä...
Pääsin mäkin iloisin mielin pois, kävin jopa uimassa luonnonvedessä. Oli jo aikakin heittää talviturkki!
Ja kesäflussa toivottavasti jäi sinne metsään.. Huomenna tiedän tarkemmin.
Hikistä ajokesää kaikille!!!

Läski tummuu

Aurinko paistaa, on lämmin ja kesä on kauneimmillaan. Monet suuntaavat rannalle ja hankkivat kauniin rusketuksen. Toisilla taas nahka palaa auringossa. Minä taas en moisesta ihosyövän hankkimisesta piittaa. Elän terveellisesti, pukemalla päälleni kaikki mahdolliset suojat, pitkähihaisen paidan, pitkät housut ja varrelliset saappaat. Ainut miinuspuoli on, että ajolaseissa ei ole suojakerrointa.
Toisten innostuessa hankkimistaan rusketusraidosta, olen itse vähemmän iloinen ihon tummumisesta. Niin käy välillä ja niin kävi tänään.
Mentiin mulle ekaa kertaa kesäkelillä lenkille, jolla ajeltiin talvella. Ennakkoon tiesin, että kalliota löytyy ja pitäisi osata käyttää sitä kytkintä ja nostaa keulaa.
Itse itseäni tsempaten lähdin jonon toiseksi viimeisenä matkaan. Team "Punsan" toinen vararengas tuli perässä. Alku oli jouhevaa mutkittelua ja vauhti oli ihan mukava. Sitten alkoi kallioita näkyä mentiin ylös ja alas ilman mitään ylimääräistä ohjelmaa. Kunnes lopulta pääsin kohtaan, jossa taistelin jo talvella. Mutkasta vauhti ja kallion nyppylään. Joo, joo tiedetään!! Mut mitä kävikään..
Mä otin vauhtia, ajoin kohti kalliota ja kuinka ollakkaan melkein kallion laella usko loppui. Tein tyhmän kaasutuksen --) Keula pystyyn ja muija alas. Melkein tulin kuin tönkkö suolattu muikku, mutta ennen lopullista iskua heitin lonkan eteen.
Suoraan kiveen. Onneksi en ole 80 v., olisi varmaan tullut murtuma. Nyt ei murtunut kuin itseluottamus. Uusi yritys meni jo lähtiessä pieleen, kun ei ollut sitä yritystä. Häveten joudun toteamaan, että vaadin tukihenkilöä ajamaan pyörän ylös. Annoin kivun edessä periksi, murrrr >:/
Loppuun kuitenkin ajoin. Pienen helpotuksen tein, kun lopussa tuijottelin eturengasta ja unohdin kääntyä n. metriselle kinkamalle, josta olisi päässyt hypäytysnyppylälle.
Jouduin hieman analysoimaan sössimistäni ennen uutta yritystä. Miten mä sitten ne muut kalliot pääsin, miksi en tätä yhtä. Damn, periksi ei anneta, vaikka korvienväli haluaisikin antaa!
Miten voi olla mahdollista, kun johonkin paikkaan sattuu, niin sen samanpaikan iskee sitten tantereeseen useamman kerran, kaatumalla tyhmästi!?! Eihän mun pitäny näissä kaatua.. (Mutkassa, suoralla päin puuta ja nurin, mutkassa)
Tiimikaveri oli jäänyt odottamaan pikkukotarilla tulevaa viitapirua antaakseen tukea uuteen yritykseen. Huomasin äijän ja mitä tein, kaaduin taas tyhmästi lyöden taas sen lonkan kiveen. Kyyneleet lensi ja alkoi oikeasti ottamaan pattiin. Sekä tahaton itku, että sössiminen. ..Mut, mua sattui.. "Kakkelin marjat! Kokoa itsesi nainen.", sanoin ja vedin syvään henkeä, mopolla vauhtia ja sen hiton nyppylän päälle!!!!!!
Jababababababababababa, ASIAA! Osaanhan mä, kun vaan tahdon!
Endurossa sattuu ja tapahtuu, joskus nahka saa uutta väriä, mutta kivaa se on! ..Mitä nyt kannon nokassa välillä testataan sinnikkyyttä/hulluutta/intoa...

Juhannuspäivän endurofestivaalit

Perinteita noudattaen juhannuspäivänä kuuluu hikoilla enskapolulla ;)
Ja sääennusteista huolimatta keli oli aurinkoinen ja todella lämmin. Hiki irtosi ja pitikin välillä kaasuttaa menemään, että edes hieman tuuletus pelaisi.
Kävin kääntymässä hiekkamäillä. Mäet menevät ylös loistavasti, edelleenkin!
Vaikka toissapäivänä oli paluu todellisuuteen, ei se haittanut menoa tänään. Olin henkisesti balanssissa taitojeni kanssa. Kuten eräs viksu totesikin varikolla "Meissä kaikissa asuu pieni enskakuski". Eli eihän tätä leikkiä voi muutaman kolauksen takia jättää kesken.
Ensimmäinen kierros oli hapuilevaa menoa. Kurvit mokailin kunnolla ja nostelin välillä pyörääkin. Jouduin harmikseni toteamaan, että vauhditta kurviin meno ei tuota haluttua tulosta, vaan pyörä menee nurin. Varikolla hiki virtasi suorastaan puroina ja mietinkin, että pitääkö kohta tyhjentää ajosaappaat..
Sen jälkeen alkoi kulkea, tuntui välillä jo ihan ajolta meno. Keskityin kurveissa oikeaan ajoasentoon ja kaasun oikeaan asentoon. Kummasti ne vaan helpoittavat menoa.
Kurvien jälkeen toiseksi ongelmallisinta oli mennä alaspäin kivistä polkua. Jotenkin onnistuin muutaman kerran sössimään koneen sammuksiin. Samoin kapeat polut alkoivat alun jälkeen sujua, ekalla kiekalla pelotti etten saa käännyttyä tarpeeksi sukkelaan, niin ryömin siellä kuin menninkäinen..
On se vaan jännä miten yhdellä kierroksella mokaa jonkun kohdan ja toisella se menee kuin vettä vaan.
Hauskin pätkä on kyllä ns. "freestyle" alue, pehmeää hiekkaa, crossiratapätkää varustettuna muutamalla jyrkällä ylös-alas-mäellä. Tosin tokalla kiekalla tulin tälle osuudelle pikkuisen liian kovalla sykkeellä. Meinasin tipahtaa mäntyyn töyssyn päältä. Meni ajolinja vähän pieleen ja pikkuisen hätkäytin itseäni ko. mokalla.

Olen tullut siihen tulokseen, että maassa kiinni olevat kivet on kivempia kuin ne pyörivät kivet. Vaikkei ne aina haittaakkaan menoa, mutta välillä ne pyörivät ilkeästi vääriin paikkoihin.

Lopuksi kävin kääntymässä crossiradalla. Päivän kohokohta oli, kun lähdin radalle yhden pyörän perään ja kuski antoi mulle TIETÄ.. HAHAHAHAHAHAH. Mahtoi jätkää ottaa aivoon, kun tajusi mitä oli tehnyt ;D ;D Tosin eipä se ohikaan mennyt.. Jouduin ajamaan sinkki tiukalla, jopa nelosvaihteella! Tulipa hyvä loppu puristus muutenkin mahtavaan ajeluun.

Vauhditta vaikeaa

Juhannus alkoi ja sen kunniaksi suuntasimme liikenteeseen. Tosin ainoastaan juhannusruuhkia sivuten. Metsään kokoontui muutama enskafanaatikko ;)
Tiimin ajellessa polulle naureskelimme, että näinköhän muita edes tulee, vai ollaanko ainoat hullut lämpimässä mettässä hikoilemassa.
Ensimmäisen kierroksen ehdimme ajaa ennen kuin muut tulivat paikalle. Kävimme hieman reenaamassa kivimäkeä, josta tuo yllä oleva video on. Videossa näkyy mun eka yritys, mikä pysähtyi tohon juureen.
Koko reitti on kivikkoa ja siellä olisi tärkeää osata käyttää sitä kytkintä. Huomasin, että mulla on ihan hakusessa tuo kytkimen ja kaasun käyttö. Videolta kuulee miten "pumppaan" kaasua, vaikka kaasu saisi olla tasainen ja kytkimellä säädeltäisiin.

Reitille lähtiessä meinasi jo käydä hassusti, tiesin kyllä, että kuranotkelmaan oli tehty kiertoreitti, mutta vedin sinne kuraan kuitenkin.. Onnekseni tajusin erheeni ennen kunnon mutaponnia! Pyörä ympäri ja kapealle polulle. Uusi polku oli melko ruohoinen ja mun oli todella vaikea ajaa siellä. Mentiin rinnettä ylös ja alas ja aina välillä meinasin sukeltaa ruohikkoon, kun yritin keskittyä uralla pysymiseen ja katse vaipui etulokariin.

Reitillä ajaminen tuntui melkoiselta taistelulta. Välillä tuntui menevän hyvin ja välillä sammui kone kurviin, murrr. Suurimman haasteeni kohtasin ylämäessä makaavalla tukilla. Katsoin, että helpoin reitti tukin yli kulkee edessä olevan juuren kautta. Taas unohtui se kytkin ja penkki pamautti persiille ja kuski sukelsi polun viereen. Ranteessa tuntui ikävältä, mutta nopeasti totesin ettei oikeasti sattunut kuin egoon. Ja sitten sattui kypärään! Parkkiksella riisuin kypärää ja se lipsahti kädestä ja haavoittui :( Meikä joutuu hankkimaan uuden kypärän :(

Olin jo valmis lopettamaan ajamisen, kun enskaoppaani suostutteli mut reitille vielä kerran. Yritin vastustella, mutta sitten tuumin, että "hitto, kerta kiellon päälle!"
Voi hitsi, mikä mokailujen koottu kierros siitä tuli. Laakeaa kalliota ylös.. Siis piti mennä, mutta meikä veti nurin ja sitten taas nurin ja vielä kerran nurin.
Siinä koeteltiin hermoja.. Alkoi luovuttaja nostaa päätään. Se tallottiin turpeeseen ja jatkettiin matkaa =)
Ajeluiden jälkeen huomasin etten pysty astumaan oikealla jalalla. Oli nilkka ottanut itseensä jossain välissä. Iskujen perusteella totean palanneeni maan pinnalle taitojeni suhteen. En ole vielä täysin oppinut enskakuski.. Pitkä on matka ja kivinen polku ;D
Hyvää juhannusta kaikille!
Alla vähemmän iloinen enskakuski nousemassa kivikosta.. Hehehhee..

Video » Racer X Films: Sarah Whitmore

Video » Racer X Films: Sarah Whitmore

Hande handlaa hiekkasärkät

Kiviä nousee Suomen maaperästä kuin sieniä sateella ja nähtävästi, jos haluaa enskaa ajaa, on kivien kanssa opittava tulemaan toimeen.
Suuntasimme eilen kohti valtavia hiekkakakkuja. Itselläni hieman jännitti edessä oleva lenkki, kun tuli reenipäivänä kaaduttua siihen yhteen rinteeseen ja se vie voimat..
Tyhjensin mielen ja päätin lähteä reitille avoimin mielin, rennosti ajellen.
Ekalle kiekalle lähdin tiimin toinen kuski perässä ja hieman rentoutta joutui hakemaan.. Aluksi lenkillä mennään metsäpolkua kierrellen puita, kunnes tullaan pienille hiekkamäille. Joista yksi on kytkimentappajamäki. Kuinka naurettava pikku töyssy se onkin näin kesällä.. Ja joku hölmö vielä räjäyttää kytkimensä siinä..
Olin etukäteen jo kuullut, että erääseen pikku mäkeen oli heitelty sieltä jo kertaalleen pois heitetyt kivet takaisin. Ohje kuului, että tasaisesti, mutta vauhdilla. Jostain syystä hidastin kurvissa liikaa ja mäki tuli yllättäen.. Kivirännissä on vasemmassa reunassa selkeä linja ilman kiviä, josta yritin ajaa, mutta eihän se kottarainen mene, jos kuski ei anna hanaa!
Kävin sitten alhaalta hakemassa vauhtia ja ajoin sen kerralla ylös ettei tartte koko ajan peruuttaa.
Pienen nousun jälkeen pääsee hieman kaasuttelemaan ennen metsään sukeltamista. Siellä alkaakin kivisemmät polut. Tuli sitten puristettua kahvoista sen verran, että meinasi loppua jo verenkierto päähänkin. :D Todellista rentoutta menossa!
Piti hieman pysähtyä ravistelemään käsiä ja kuskia.
Vihdoin pääsin laskemaan lihismäkeä alas, edessä se haasteellinen nousu, jota en reenipäivässä selättänyt. (mutta gasgasilla onnistuin..)
Hengitys syvään, oikea vaihe, katse ylös, MENE! Persus penkissä, hämähäkiltä opittu jalkojen liike, mutta ihme kyllä mäen päällä :D
Vedin vierestä takaisin alas. Kokeillaanpa uudelleen. Tällä kertaa se oikea vaihde ja tapeilta. JESH! Meni huomattavasti paremmin. Onneksi oli rauhallinen päivä reitillä, niin vedin vielä kerran. Tapeilta ja ylös mentiin ongelmitta. Huoh, eipä tarttenu nostella.
Seuraavaksi olikin savimäki. Mietin, että pitäisikö mennä istuen, mutta käskettiin vetää tapeilta ja kunnon vauhdilla.. Onnekseni tein kerrankin niin kuin käskettiin ja selvisin ongelmitta.
Pienen kiihdytyksen jälkeen jatkettiin kivikkopoluilla ja kuuntelin, että nyt on takana joku muukin.. Ajelin niin, että nopeampi pääsisi ohi, mutta ko. kuski ei mennyt ohi. Vasta sitten kun lipsahdin mättääseen, meni se kuski ohi. Ennen mua jännitti tosi paljon nämä kiemurtelut ylös ja alas, nyt en kuitenkaan sammutellut pyörää turhaan. Hieman alkoi hapottaa ja meinasi pyörä karkailla. Oli aika pysähtyä hengittämään.
Loppu menikin melkein ongelmitta. Mitä nyt tösseröin yhdessä nousussa ja meinasin kaivaa takarenkaan hiekkaan.
Lämpimän päivän ansiosta hiki virtasi, mutta fiilis oli mahtava. mitään ylitsepääsemätöntä ei reitillä ole. Joten eiko uutta putkeen!
Sitten ajoinkin yksin. Tarkoituksena oli jakaa reitti osiin. Pitää pieni käsien ravistelu tauko tietissä kohdin ettei hullun puristuksen takia mopo karkaa. Säästää mopoa, kun ei otteen puutuessa kaadu ja hajota osia.
Tokalla kiekalla sitten mentiinkin jo tapeilta ja hiekkakukkuloiden jälkeen hengähdettiin hetki. Oli melkoinen hurmio päällä, kun tajusin oikeasti osaavani ajaa ne isot mäet.
Yhdellä tauolla pääsin läpi eikä edes hapottanut. Oli aivan valtavan hauskaa ajella menemään. Pitää vaan välillä muistuttaa itseään ettei yliyritä, vaan ajelee omien taitojensa mukaisesti.
Maakivet, kiinni tai niitä irtonaisia, tekevät reitistä hieman haasteellisen, mutta ei niitä tarvitse pelätä. Paitsi yhdessä kurvissa ne aiheuttavat mulle suunnatonta pään vaivaa. Joka kerta pyörä meni kyljelleen.. :S Samoin paisarin onnistuin kilkkaamaan kiveen. Ekalla kiekalla mun jarrupoljin painui lähelle kytkinkoppaa, kun napsahti. Onneksi ei koppa haljennut, mutta täytyy varmaan tilata uusi.. Varmuuden vuoksi.
Lopuksi ajelin vielä crossia. Rata oli kova ja kiviäkin löytyy. Hauskaa se kuitenkin oli. Enskan jälkeen ei rossiradan kivet tunnu missään ja leveämmällä baanalla uskaltaa jo vähän kaasutellakin.
Sitten vielä piti ajella tukkiesteellä. Reenipäivässä kaatuilin tukeilla, mutta nyt en kertaakaan =)))
Yritin myös harjoitella mopolla keulimista, mutta ei onnannut. Ei toimineet kädet yhtä aikaa.

Rock'n roll = Kivi ja rullaa

Tänään oli taas vaihteeksi kivinen iltalenkki =)
Lenkille lähdin itsevarmuutta huokuen ja tietty kilkkasin paisarin ekaan isoon kiveen.
Ekalla kiekalla tein myös huolella tutkimusta kivien koostumuksesta, kun unohdin ettei kivisellä polulla ajeta samalla tavalla kuin pehmeällä hiekalla ;) Pientä lipsumista.. Hassu miten ne kivet osakin nousta vääriin paikkoihin!
Reitillä on yksi nousu, jossa kiveä on ihan kiitettävästi ja harjoittelinkin sen nousemista. Tiimin 1:nen näytti mulle, miten itse ajaa mäen ja sitten meikä yritti perässä. Mua naurattaa nyt jälkikäteen aika paljon, kun katoin että juu, tapeilta vaan ja tuota linjaa. WAHAHHAHHAHHAA. Mä unohdin, että meillä on aika iso taso ero. Suurella egolla ja liian isolla vaihteella lähdin tulemaan.. Ja huonosti kävi! Kuski heilahteli ja lopuksi sammutin pyörän, kunnes syöksähdin eteenpäin ja sammutin pyörän, TAAS.
Ei kun uutta yritystä ja taas meni pieleen.. Sain ohjeet ajaa ihan rauhallisesti ja ykkösellä. Muistutin mieleeni, että paras tapa oppia on ajaa rauhallisesti ja ajan myötä se vauhtikin kasvaa. Näin pääsinkin, persus tukevasti penkissä, mäen nyppylän ylös.
Rupesi jo välillä ärsyttämään, mutta ei pidä kuvitella liikoja itsestään, vaikka olisikin aamulla katsonut mm-enskaa telkusta ;D
Kytkimen käyttäminen on aika tärkeää kivikossa ja talvisen räjäytyksen seurauksena olen nähtävästi karsinut limpsomista ihan liikaa. Täytyy harjoitella. Haluan harjoitella!!

Karhun jäljissä

Aamulla satoi reippaasti, mutta positiivisin mielin lastasimme mopot autoon ja siirryimme maaseutumatkalle kohti uutta rataa, jolla kumpikaan tiimin jäsenistä ei ollut ajanut aikaisemmin.
Perillä tihutteli hieman, mutta tiedossa oli crossihauskaa hiekassa.
Ensimmäisellä kierroksella ihmettelin, että mistähän korkeuseroista porukka puhuu.. Ja onpa lyhyt lenkki.. Kunnes tajusin ajavani junnujen pätkää. ;)
Siitä sitten kohti ala- ja ylämäkiä. Ensimmäisellä yrityksellä tulin liian isolla vaihteella mäkeen ja mäen päällä mopo sitten hyytyi ja kuski oli kupeellaan.
Pötkötin pahasti mutkassa ja pelkäsin, että muut tulevat niskaan, joten yritin punnertaa itseni vauhdilla ylös hiekasta. Ei ollut ihan maailman nopein pomppu, mutta matka jatkui!
Viimeisestä crossi kerrasta oli jo aikaa, joten hieman joutui verrytellä. Siitä se sitten lähti. Hiekkaradat on niin mahtavia ja ko. radalta löytyi kivasti pattia ja sade oli kastellut sen sopivaksi.
Hullu vauhti hirmu alkoi koputella kypärään ja niin sitä mentiin. Mäet tultiin ylös ja mentiin alas vauhdilla, kun löytyi oikea vaihde. Pikku mopedini joutui välillä melkein huutamaan armoa, kun tultiin sinkki tiukalla mäkeä ylös. hahhahaa!
Muutamat pötköttelyt tuli otettua.. Pääosin kuitenkin oli kiva viilettää menemään. Tosin hiukan tuli huilittua välillä, kun alkoi happi loppua.
Oli muuten karhukin käynyt radalla.. Tassun jäljet olivat muistona hiekassa. On sillä vaan valtava tassu!

Parhautta =D

Kottarainen autossa, aurinko paistaa ja töistä on kerrankin päästy ajoissa pois. Ajelin tällä kertaa oma pyörä kyydissä!! Reenilöitähän sitä pääsi kokeilemaan pitkästä aikaa :D
Hiki virtasi jo ajomatkan jälkeen ja hieman mietitytti, osaanko enää edes ajaa..
Ekan kiekan perusteella voisi todeta, että en osaa!
Enskalenkki ei ole kovin pitkä (ei siis kymmeniä km:jä) mutta kivet tekevät siitä haasteellisen. Muistaakseni olen täällä hehkuttanut, miten kivoja kivikot ovat.. Juu, onhan ne kivoja, välillä vaan raskaita..
Ekalla kiekalla siis pyörä kallisteli kuin rr:ssä, mikä ei ole tarkoitus. Sammuttelin sitä koko ajan ja meinasin oksentaa kypärääni. Olipa se hauskaa.
Aikani sitten litkin mehua ja muistelin ajelun perusperiaatteita, esim. edetään, ei makailla. Kivikossa se kytkimenkäyttö on tärkeä juttu, kuitenkaan en talvisen räjäytyksen jälkeen oikein uskalla limpsoa ettei taas tule silppua. Täytyy ehkä perehtyä asiaan hieman tarkemmin.
Siitähän se sitten alkoi ajo hieman irtoamaan, vaikkei vauhtia ollut ollenkaan. Hauskuus kyllä löytyi. Reitiltä löytyisi vielä kalliopätkä muttei tänään vielä irronnut, kiertelin vain "neitilenkkiä". Olihan siinäkin riittämiin savottaa.

Kilipailut

Tuolla ne ajeli:

Tuolla ne odotteli:
/060610+006.jpg">
Meikästä ei ole kuvaa, koska olin taas huollossa!
Meittin tiimillä ei ollut paras päivä tänään. Jo aikaisemmin kisoissa aloitettu kurinpalautus ja enduronsääntökirjan tiukentunut lukeminen toi tiimin 1.kuljettajalle 5 min aikasakon. Syy: Ajoi n. 10 metrin matkan maali at:ltä parc fermén portille.
Ymmärrämme, että teko oli väärin, mutta rangaistus on kohtuuton. Rikosoikeudessakin käytetään harkitaa, tarkastellaan rikkomuksen/rikoksen vakavuutta (omiaan aiheuttamaan vaaraa muille jne.) ja siihen sopivaa rangaistusta.. Enskakisoissa ei..
Miksi tietyt jutut katsotaan läpi sormien toisissa kisoissa ja toisissa niistä rangotaan kovalla kädellä?
Miksei esim. varikolla tupakointiin puututa?! Siinähän voidaan aiheuttaa huomattavasti suurempaa vaaraa kuin ajaessa hiljaa 10 metrin matkan (jonka moni muukin ajoi..) alueella, jolla ei ole vastaantulevaa eikä muutakaan liikennettä..
No, joo. Säännöt on sääntöjä. Muistakaa noudattaa niitä :D

Epätoivoa ja toivoa ilmassa

Melekein pukkassi stressin päälle tuon mun putken kanssa. Karsea lommo eikä oikene vaikka kuinka tuijottaa..
Yritys numero yksi:
Kotikonstein. Josko meittin pikku kaasupuhallin lämmittäisi tarpeeksi... Tulppahäsäkkä toiseen päähän ja kapeaan päähän veneen nakatappi. Painetta semmoiset 2 bar ja sitten lämpöä. Hyvin meni kunnes sihahti ja nakatappi lensi metrejä nurmikolle. Onneksi tuli asetettua putki niin, että oli varoalue ja tilaa ampuilla ;D
Yritys numero kaksi:
Mulle luvattiin, jos olen ajoissa kotona, mennään korjaamaan putkea paikkaan, missä on kunnon pillit ja kaasut. No, meikä tulee pääkaupunkiseudulta rajoitin hakaten kohti kohti kotia.. Mennään jo! Mennään jo! Putki suoraksi!!!
Piti käydä ostamassa uusi, pienempi tappi, kun edellinen on liian iso mun pakoputkeen.. Pääsin kotiin ja huomasin pitäväni kädessä täysin samankokoista tapikkaa kuin se mikä kotona jo on. Uukkaria ja takas kauppaan. Kylmä hiki valui otsalta. Päässä hakkasi ajatus.. Se putki ON SAATAVA KUNTOON.
Ja oikean tapikan kanssa kotiin, huuto raikui jo muutamia satoja metrejä ennen kotiporttia: 'NYT ,menoksi!'
Vielä oli edessä jännitys kuinka sen lommon kanssa käy. Oikenihan se =) Ei se mikään kaunis ole, kuin pottupelto, mutta palvelee, kunnes uusi putki tulee.
Nyt on siltä osalta stressi helpottanut ;D Pääsis vaan ajamaan. Huomenna olis eka oikea vapaapäivä aikoihin, jokohan kottarainen pöllyttäisi hiekkaa montulla.. Toivotaan.

Toiset kisaa, toiset huoltaa

Meillä meni koko viime viikonloppu kisaillen.
Perjantai ehti hädin tuskin vaihtua lauantaiksi, kun meidän tiimi hyppäsi pakuun ja lähti ajamaan kohti tapahtumapaikkaa.
Ehdimme hyvissä ajoin perille, matka taittui nopeaan melkein läpi harmaan Suomen.
Tiedossa oli kahden päivän kisa ja mun roolini oli varikon kovin kuski ;D
Ei ollut enää kesästä tietoakaan, oli se sen verran kylmä aamu.
Yksi maastokokeista meni aivan huollon vieressä ja baana näytti leveältä ja nopealta. Oikein crossarin unelmalta ;D
Lauantain kisa meni suhteellisen hyvin, vaikka kisakuskimme ottikin lähempää tuttavuutta paikalliseen turpeeseen muutamaan otteeseen. Ihmettelinkin crossiradalla, kun katsoin menoa, että mikäs nyt on kun ei ajo näytä oikein hyvältä. Syy oli pätkällä kaatuminen. Myös extremellä oli kuulemma heitetty näytöstyyliin suorin vartaloin voltti sarvien yli..
Huollon puolesta voin sanoa lauantain kisan menneen todella hyvin :D Meillä oli oikein komia teltta, kiitos vain teltan paikalle hankkineelle! Ja kiitos siitäkin, että mahduttiin sinne kanssa!
Kisan jälkeen suuntasimme leirintäalueelle. Aika mielenkiintoinen kokemus. Tarjolla oli suihku jääkylmässä vedessä ja koirankoppi yöpymiseen. Tästä iso miinus huoltonaiselle, jonka loistoidea oli perua hotelli ja mennä leirintäalueelle, kun se oli muutaman kympin halvempi.. Eli ei enää majoitusideoita meikältä!
Lauantai-iltana kävimme vielä katsomassa iltakisan. Aika haipakkaa ne "oikeat" kuskit vetää extremellä. Tukit kolmella pompulla jne. Vähän joudun vielä treenaamaan, että pystyn samaan, hahhahha!
Sunnuntaiaamuna sitten herättiin kohmeessa koirankopista. Yöllä tuli vettä ihan kaatamalla ja kosteus ja kylmyys tuntuivat ihan hirveiltä. Kisakuski oli jo sitä mieltä, että päivän kisa jää väliin. Tässä joutui taas huoltonainen hommiin. Kannustusta kuskille ja positiivisia ajatuksia. Niin sitä taas startattiin!
Varikolla tosin huomattiin, että readytoracessä ei valot pala.. Tosi toimia heti aamusta, kun joutui herättämään pyöränkin. Valot saatiin toimimaan ja kisa alkoi. Pian alkoi myös vesisade. Jostain syystä kuskimme alkoi innostua kisasta ja ajeli ihan hyviä aikoja pätkillä. Yksi huomautus tuli sammuneesta valosta, mutta taas se saatiin korjattua ja at:ltä vältyttiin. Maaliin asti ajettiin, vaikka aamulla oli kisa jäämässä väliin. Ja jopa sijoitus parani jokusen sijan edellispäivästä :D
Eräs samassa teltassa huoltoa pitänyt kuski pääsi viimeiseltä siirtymältä ihan poliisisaatossa maaliin. Onneksi kysymyksessä ei ollut mikään kissalanpoikien attentaatti, vaan halusivat vain nähdä siirtoluvan.
Viikonlopusta opimme, ettemme ole karavaanareiksi tai muutenkaan retkeilijöiksi sopivaa porukkaa. Me tarvitsemme lämmintä vettä ja oman vessan! ;D ;D
Rankka retki, mutta hyvä sellainen. Toivottavasti vaan pääsen joskus itekin mukaan ajamaan!
Oskari Kantonen:


Valtteri Salonen