Olen viime aikoina tullut huomanneeksi, että mulla on aivan älyttömästi luppoaikaa. Toisaalta hyvä tunne, mutta toisaalta olen turhautuneempi kuin koskaan.
Mä olen korviani myöten täynnä kommentteja: "Lenkkeilet koiran kanssa!", aivan kuin se olisi joku uusi juttu.. Mähän olen viimeiset seitsemän vuotta saanut lenkkeillä koiran kanssa.
Tai "Käyt uimassa!" "Alat neulomaan!"
Kiitos neuvoista, mutta yksi asia neuvojilta on unohtunut. Mä olen koko ikäni harrastanut lajeja, joissa joutuu haastamaan itsensä, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Nyt mulla ei ole helppoa, kun haaste on täysi henkisellä puolella. Lihakset huutaa rasitusta, mutta muuten keho pistää hanttiin.
Tästä syystä olen ollut täysin lamaantunut ja vähemmän hyvää seuraa.
Mutta, olenhan mä käynyt virkistäytymässä reittitalkoissa =D Mikä sen parempaa kun syödä muitten makkarat sillä aikaa, kun ne ajelee ;)))
Kateellisena katselin, kun muut ajelivat juuri tehtyä reittiä, mikä kurvaili hiekkakankaalla päättyen pattiseen metsätiehen. .. Ehkä mäkin vielä joku päivä pääsen..
Heh, kuvitteleppa tulevaa: Juokset sen PW:N perässä ja nostelet sitä pystyyn vähän väliä, joka toisella nostolla sotket sen käyntiinkin vielä. Kannustat ja huolehdit yhtäaikaa.
VastaaPoistaEikös nyt olekkin vielä huoletonta ja helppoa ;)
Kuulin tuossa yksi päivä isästä, joka oli "joutunut" ostamaan itselleen pyörän, kun ei enää jaksanut juosta juniorin perässä. Kuulemma kahden tunnin ajelujen jälkeen oli isä niin hapoilla, että palautuminen vei päiviä ;D ;D
VastaaPoistaJoten onhan tämä vielä helppoa!! =D =D