sunnuntai 15. elokuuta 2010

Tekniikkaa eilen



Tiimin ykköskuski oli viikolla treenaamassa tekniikkaa Samuli Aron opastuksessa ja eilen aamulla aikaisin suuntasimme radalle kertaamaan oppeja.
Ajattelimme, että aamulla olisi hieman viileämpää treenata, mutta eipä tuo keli kovin viileä ollut..
Enskareitin varrella on pehmeästä hiekasta tehty crossipätkä, jolta löytyy hyppyjä. Innostuin itsekin opettelemaan hyppimistä. Pääsin jopa yhden hypyn yli :D Tosin en korkealta ja kovaa, vaan ookoo vauhdilla ja melko matalalta. Saavutushan sekin!!
Uskalsin myös yrittää hyppiä tuplahyppyä. Siihen tosin tulin liian hitaasti.
Ja, kun kuulin että yksi yrityksistäni oli näyttänyt jo aika pelottavalta, ajattelin jättää tuplat rauhaan.
Välillä kokeilin 300cc:tä, että millainen peli se oikein on. Tuntui mukavalta peliltä. Vääntää hieman erilailla kuin miun pikku kottarainen. Muutaman kerran kävi mutkassa hassusti, kun tulin aivan liian hitaasti mutkaan, jalka ei yllä ottamaan vastaan.. Nurinhan siinä mennään! Mutta, mitenkäs tappijalka saa pyörän käyntiin??!!?? Siinä sitä olikin ihmettelemistä. Lopulta kuitenkin onnistuin!

Ei oikein treeni irronnut kun oli todella painostava keli. Parhaani kuitenkin yritin. Aikani hurjasteltuani crossiradalla, oli aika jatkaa matkaa.
Crossiradalla tuli kaasuteltua ja säikäytinkin itseni ajamalla metsään samaa vauhtia. Ei mikään fiksu idea. Piti kaatua kiviin ennen kuin tajusin rauhoittaa tilanteen ja ajella maltilla polkua pitkin.
Hieman harjoiteltiin kivikkopolkua, mikä rullasi mukavasti. Sitten ukkonen yllättikin, joten täytyi siirtyä metsästä varikolle.
Jotta saatiin pyöriin täysi tunti ajoa, pitihän sitä ajella tukeilla vielä jonkun aikaa.
Tukit menivät kuin vettä vaan. Pitää varmaan ensi kerralla ottaa lapio mukaan ja lapioida hiekat pois tukkien reunoilta ;)

Saisi nämä hikikelit jo väistyä ja tulla hieman raikkaammat ilmat ;)
Lopuksi vielä yksi rakeinen otos harjoittelusta :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti