En ole vissiin tällä maininnut, että temmissä oli vielä tulpan vaihdon jälkeen pätkimisvikaa. No, yksi soitto Daytonaan ja problem solved. Pete käski tarkastaa yhden piuhan. Ja niin se vaan oli! Kyseessä oli johtosarjan liittymässä kumisuojus pois paikoiltaan ja sinne meni pestessä vettä, joka johti pyörän pätkimiseen.
Iso Kiitos sinne Daytonaan, säästyi paljon aikaa ja vaivaa, kun ei tarvinut alkaa mekatsun itekseen arpomaan ongelman syytä.
Nyt pyörä käy ja kukkuu kuten aina ennenkin. Lähtee käyntiin heti eikä pätki.
Aamulla portilla vielä arvottiin mennäänkö länteen vai itään ja päätettiin välillä ajaa itään.
Katsoin Facebookista, että seura oli päivittänyt tilansa 'Rata kunnostettu'. Jee! Ha, HAA. Niin olivat äestäneet radan eilen, mutta sitten iski yöllinen vesisade, joka oli muuttanut radan melkoisen löysäksi..
Radalla oli yhden tiimin, pikkucrossareiden, yhteistreenipäivä, mutta hyvin mahduttiin sekaan.
Vähän jännitti mennä radalle, kun tuo ykköskuski tuli aika kuraisena takaisin, oli kuulemma mopo lähtenyt käsistä, kun kuravellin alta oli löytynyt jäätä..
Korvien välissäni vaan soi "En halua kaatua löllökkään, en halua kaatua löllökkään". En onneksi kaatunutkaan. ekat kaksi mutkaa olivat aika haastavassa kunnossa. Ajolinjat olivat ihan uudenlaiset johtuen siitä pyörän imaisevasta mudasta.
Kyllä oli rankka ajaa, kun piti kunnolla keskittyä linjoihin ja tottakai puristin kädet hapoille. eikä asiaa auta yhtään kohta viikon verran vaivannut räkätauti..
Edelliset ajot ovat olleet ihan suffelikeikkoja. Oli ihan hyvä palata todellisuuteen ja nähdä missä se oma ajokunto ja -taito ovat. Mua harmitti suunnattoman paljon, että typerä nuha rokottaa niin paljon voimia.
Pattisuora meni kivaasti. Mutkatkin välillä ihan ookoo. Mutta paljon on parannettava, jos haluan oikeasti 'ajaa'. Ryydyin ihan täysin siinä vaiheessa kun pitäisi aukaista kaasu.
Toki muutama huippukohta oli päivässä, kun nämä nuoret vetomiehet paineli ohi ja yritin edes hetken roikkua mukana. Hih, pysyin muutaman metrin vanavedessä.
Päätin sitten siirtyä toiseen haasteeseen.. Kahdeksikkoon. Voi hyvää päivää! Surkeaa, surkeaa. suurin vika on korvien välissä. Mihin se kaasu häviää kun sitä pitäisi kääntää. Minne katoaa usko tekemiseen, silloin kun pitäisi kääntää. MITÄ IHMETTÄ MUN PÄÄSSÄNI LIIKKUU!?! Mietin jo, pitäisikö mennä hypnoosiin, jotta pääsisi eroon arkailusta. ;)
Sitten kun päätin että 'käännän tai käännän ja kaadun' niin kaaduin. Ja sain vielä palautteen "Tuossa ei ollut kyllä yhtään yritystä". MuRRR, ekan kerran mulla oli asenne kohdillaan.
Olipa suorastaan pe*¤%tä koko reeni.
Voimat olivat vähissä ja päätin ajaa pari kiekkaa ja lopettaa. Pääsin lähtösuoralta tien ylittävän hypyn päälle ja huomasin alastulossa kaksi makaavaa kuskia. Sain onneksi pyörän pysäytettyä kaatumatta hypyn päälle ja aloin viuhtoa kuin hullu etteivät muut hyppisi makaavien päälle. Nähtävästi todella pieni kuski oli kaatunut ensin ja einiinpieni kuski hyppäsi kaatuneen pyörän päälle..
EIKÖ JUMALAVITA VANHEMMAT TAJUA ETTÄ SINNE HYPPYJEN PÄÄLLE PÖNÖTTÄMÄÄN! Tuokin loukkaantuminen olisi ehkäisty sillä, että joku olisi ollut tuon tunnetusti luunkatkojahypyn päällä.
Olen todella vihainen. Noin niitä turhia loukkaantumisia tulee, kun varikolla on kivemmat jutut kuin lippumiehenä. Voihan sitä vuorotella, että kaikki pääsevät juoruamaan vuorollaan.
Paras oli kommentti, jonka kuulin palatessani varikolle. Huom. Lähdin tilanteesta vasta kun ensimmäinen mopoton tuli juosten loukkaantuneiden luo. Turhahan mun on siinä enää pönöttää.
Mulle sanottiin, että pitäisi mennä 'juosten toisia mopoja vastaan'. Täysin hullua. Munko olisi pitänyt kaataa oma pyörä radalle ja juosta urku auki hyppyyn tulevien syliin??? Crossisaappaissa alashyppyä ja mutkaan.. Kröhm.
Hei, jos et ole koskaan itse ajanut, niin älä osaile. Mä autoin niin kuin tilanteessa parhaaksi näin. Pysäyttämällä muut kuskit.
Ei ollut hyvä fiilis treenin jälkeen. Mutta omaa ajoa ajatellen, se meni kyllä ihan hyvin. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti