Anna sen soida! Anna sen soida!

 Pitkästä aikaa pääsin kuuntelemaan 2-tahdin sulosoundia ihan radalla.
Edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt jo melkoinen tovi.
Mopon mittariin ei ole tunteja tullut tänä vuonna kuin vaivaiset 20h.
Meidän tiimissä on toiselta lopahtanut into täysin ajamiseen, mikä vaikuttaa
mun mahdollisuuksiini pörryytellä. Ei sitä yksin tule lähdettyä.
Eipä tuo vuorotyökään edistä harrastamista. Nekin mahdollisuudet, mitä on ollut,
olen käyttänyt maastopyöräilyyn.

Eilen sitten kuitenkin päästiin pöristelemään!
Olisi pitänyt ajaa temmin tankki tyhjäksi, että saadaan se talviteloille, mutta
ei vissiin ollut syöttö kohdillaan kun ainetta jäi tankkiin.

Mua vähän mietitytti aluksi että kuinkahan tuo kulkoo, mutta hyvinhän se kulki! Mielessä kyllä kävi että ajotaito on totaali kadonnut ja konttaan tuolla pitkin rataa, välillä pyörää nostellen.

Päässä soi Elastisen biisi "anna se soida" ja hyvillä fiiliksillä kiersin rataa.
Ehkäpä menossa oli riittävästi rentoutta, kun kurvitkin tuntuivat sujuvan. Tulipa mahtava fiilis kun sain pari kertaa käännettyä mopon kaasulla eikä tullut sitä hartiavoiminvääntöä.
Välillä jaelin kaikki kurvit tapeilta, välillä piti vähän "yrittää". Kumpikin ratkaisu tuntui kivalta.
Erityisen ylpeä olen siitä että mutkat sujuu, vaikka taukoakin on ollut. Ehkäpä vuosien varrella on oppinut jotain.
Rata vaatisi hurjaa syöttöä, muttei mulla korvien väli kestä. Yritin välillä ajaa vähän kovempaa, mutta alkoi hirvittämään, kun alkoi ote lipsua. Eipä tuo maastopyöräily vaadi voimaa sormissa, mutta temmi vaatii.
Etenin tasaisella pörinällä fiiliksestä nauttien. Ehkäpä taas joskus ulkoillaan temmin kanssa :D
Mielettömän hyvän fiiliksen tuosta sai, jaksoin olla hyvillä mielin loppupäivän.

Kuulumisia

Morjens!
Niin se aika menee, kesäkin alkaa olla ohi.
Ei tullut mopoon paljoakaan lisätunteja. Vaikka huoltoa se jo kaipaakin.
Mitä mä sitten olen touhunnut..

Ghost Bike Park

Olen jokusen kerran polkenut maastossa ja kävin kokeilemassa DH:ta. Se oli ihan hauska kokemus tuossa paikallisella mäellä. Mä olin jotenkin ajatellut, että se on toooodella hurjaa menoa ja jännitin aivan älyttömästi. Tosin ehkä eniten mua pelotti se hissiajelu ylös. On meinaan huonoja kokemuksia siitä hissistä 90-luvulta.

Otin alle vuokrapyörän Ghostin ja menin rinteeseen. Nooh, eihän tuo meikän meno mitään salaman nopeaa viiletystä ollut, joten ei se eka lasku kovin extremeä ollut.
Helpommat laskut olivat hauskoja, samanlaisia kuin xc-lenkeillä. Yksi punainen rinne sitten toi sitten paniikkijarrutukset mukaan. Semmoisella putkenpätkällä kivikasaan hyppääminen, kun vähän hirvitti. Samoin siellä kivi-juurakkorännissä ajo. En tiedä kyllä miksi, koska maastolenkeillä on samanlaista polkua. Tietty osan jännityksestä toi vieras pyörä, jonka jarruihin en hirveästi luottanut.
Yllättävän hyvin meni hissillä ylösnousukin. Mitä nyt se irtautuminen aiheutti pieni kosketuksia maaperään.
DH kokemus oli hauska, mutta jotain jäi puuttumaan..

MTB:ssä kyllä haasteita riittää, niin kunnon kuin tekniikan puolesta ja se on tosi hauskaa. Olisi vaan kiva kun uskaltaisin mennä mukaan mtb-porukoihin, muttei tällä kunnolla kehtaa.

                              ***********************************************

Tänään sitten pääsin pöllyttämään hämähäkin seittejä Temmistä. AI ETTÄ KUI MAKIAA!
Toisaalta niin tuttua, mutta toisaalta olin ihan hukassa. Olin ekaksi ajatellut mennä mettäänkin kokeilemaan, mutta radan ylle iskeneet sadekuurot saivat mut muuttamaan mieltäni.
Metsästä kun palasi varikolle multakuorrutuksen saaneita mopoja niin, päätin pitäytyä crossissa.

Naapurikylän radalla oli lätäkköä ja röykkyä, mutta se oli vaan hyvä juttu. Tuo rata kun on märkänä kiva.
Ajo oli töksähtelevää. Hyvin huomaa että on tottunut fillariin kun meinaa mennä kahvat sekaisin eikä niitä jalkajarruja tahdo muistaa.
Temmi myös muistutti heti aluksi ettei ole mikään leikkimopo vaan voimaa löytyy.
Siellä sitten radalla aloin muistelemaan kuinka sitä crossia ajetaan. Kaasukäsi puristi kahvaa hyvin kun se puutui.
Tänään osa kurveista meni jo hyvin, aluksi seikkailin kyllä jossain ihan omissa sfääreissä. Ehkäpä nuo fillarilinjat vähän sotki. Hyppyjä en edelleenkään yrittänyt. Suorilla yritin hieman kaasutella muttei oikein kädet pitäneet eukkoa kyydissä.
Päästiin käsien kanssa sinuiksi mopoilussa ja huomasin jostain löytyneen vähän vauhtiakin kun kurvasin mx-radalta enskapolun lopulle ja se piti ajaa ihan hirveää haipakkaa.

Mopoilussa on kyllä mahtavaa se ettei siitä jää puuttumaan se jokin, vaan tekisi mieleni ajaa lisää, enemmän ja kovempaa.
Hieman mua harmittaa ettei kurapyöräilylle oikein ole aikaa eikä rahaakaan niin hirveästi.
Maastopyöräily on silleen helpompi laji että kotiovelta voi aloittaa parin tunnin lenkki, pyörän huuhtelu ja ketjujen rasvaus ja that's it.
Mopoilussa pitää ajaa puolesta tunnista tuntiin autolla että pääsee harrastamaan ja lopputoimetkin vievät enemmän aikaa. Siinä menee koko ilta. Elän toivossa, että vielä jossain vaiheessa tuokin järjestyy, samalla kun haaveilen tästä: http://www.nettimoto.com/tm/enduro/1906691

Pikkulätkää meillä ei ole vielä ollutkaan. Mietin tuota nelaria sen "helppouden" takia. Tai sillä mulle sitä on kaupattu. Onhan tuo 250cc 2t aivan erilainen luonteeltaan kuin pikkunelari. Olishan sitä hauska kokeilla..
Mitäs mieltä olette pikkulätkä vai 2t:n täyshuolto?

Salatreeniä

Niin se alkaa syksy häämöttää ja meikäläinen on päässy mopon satulaan vaan pari kertaa koko kesänä..
No, eilen sitten oli liian vetelä fiilis maastopypäilyyn, niin keräsin kamani ja menin kotikylän radalle.
Vielä kun siellä voi ajaa. Uhkakuvia on tullut, että hetkeksi rata jäisi moottoritietyömaan alle.

Radalle päästyäni huomasin siellä muutaman muunkin kuskin ja katsetta tarkentaessani tajusin kyseessä olevan ihan ammattikuski ja mekatsu.
Pikkasen alkoi tuntua siltä, etten kehtaa radalle lähteäkkään.
Mulle todettiin varikolla "Sinne vaan, ei täällä kukaan kattele!"
Niinpä vetäsin kypärän päähän ja lähdin kiertämään.
Fiilis ei ollu parhain, vieläkin mielessä oli alkukesän karmea kokemus tuosta radasta, kun ajo ei mennyt mihinkään ja se oli ihan perseestä koko keikka. Silloinhan pakkasin pyörän kärriin kahden kiekan jälkeen.
Nyt iski heti tutustumiskiekalla mxhulluus. Rata oli niin makeassa kunnossa sateiden jäljiltä ja huippukuskien ajamat linjat helpottivat tietä.
Maastopyöräilystä on ollut selkeästi hyötyä! Ajaminen tuntui niin helpolta ja kotoisalta ja kaasua tuli käännettyä ihan huomaamatta.
Tosin ei ihan meikän vauhti riittänyt roikkumaan perässä, kun mut ohitettiin.
Mopokin oli niin loistava! Kerrenkin tuttu ja turvallinen väline, jota osaan käskyttää. Vaikka välillä muutama kurvi meni kaasun pumppailuksi, niin pääsääntöisesti meni kurvit ihan oppikirjasuorituksella. Olin ihan liekeissä!
Harmi vaan ettei tuo pypäily ole vahvistanut yläkroppaa, mun kaasukäsi meni hapoille olkapäähän asti. Eipä oo ennen nuin käyny.

Muutaman hypyn alastulo pikkasen säikäytti kun meikähän ei hyppele ainakaan tarkoituksella ja tipahdin sitten pöydän päältä suoraan montuun. Siinä huomasi että tarkkana pitää olla muuten vedetään keulan yli vähemmän tyylikkäästi.
Mutta eipä hypellyt ne toiset kuskitkaan.

Meillä on ollut puhetta mopon myymisestä ja siirtymisestä pelkästään pyöräilyn pariin, mut EI HITOSSA! Minen suostu.

Mukavata maaseudulla

OU JEE!
Muutaman maastofillarilenkin jälkeen oli ihan mielettömän mukavata palata tuttuun ja turvalliseen mopoiluun. Raahasin temmin ja pikku honun rajan pintaan, jossa jo pikku sähkömopoilija viiletti hurjaa kyytiä.

Edellisenä päivä tuli kokeiltua lukkopolkimia maastossa ja tuntui siltä kuin olisi aika keksiä joku järkevä harrastus.
Mopoilu ei ehkä siihen kategoriaan kuulu, mutta olipa se vaan niin mukavaa pitkästä aikaa.
Joku oli väittänyt radan olevan huonossa kunnossa, mutta itse tykkään siitä että crossiradalla on röykkyä ja uraa.
Ensimmäisen kierroksen maltoin ajaa rauhassa tapeilta, tutustuen. toisella kierroksella oli jo pakko kääntää kahvaa. Rata oli niin kivassa kunnossa ja temmi totteli käskyjä.
Ylämäkiin ajaessa teki mieleni huutaa ääneen BRAAP, niin makeaa oli kun tunsi miten pyörä tottelee kaasua ja kulkee suoraan.
Aivan huikealla fiiliksellä "viiletin" ympäri rataa. Välillä tosin piti muistuttaa itseään etten ole aikoihin ajellut, joten taitojen rajallisuus on hyvä muistaa.
Ei ole muuten menneet fillaroinnit hukkaan, kunto on parempi kuin ennen. Nyt väsyy ainoastaan kädet, muuten ei oma kone sakkaa.
Onneksi radalla oli omaikäistäkin seuraa niin muutaman kiekan sain ajaa vähän "kisaa". Ts. mua hiillostettiin juurikin sopivasti.
Ainut mikä pitäisi jo unohtaa on se himmailu tietyissä kohdin. ei pitäisi tarjota sitä keulapaikkaa. Ja jos toinen menee ohi, niin pitäisi pysyä siellä takalokarissa.
No, ens kerralla teen sen.
Pattisuora meni ihan ookoo, mutta se jyrkkä alamäki hieman hirvitti. Se oli jotenkin "oudossa" kunnosssa pehmeää hiekkaa ja kovaa pattia ja jyrkempi kuin muistin.
Ajelinkin huvikseni mielummin sitä 65sten reittiä.
Tietty, sitten vikalla kiekalla, kun kaasukäsi oli jo niin puutunut että pisteli, ajattelin ajaa isonmäen..
Käsi kävi tahattomasti kääntämässä kahvaa temmi syöksyi ja meikä vetäisi sitten vaistomaisesti kahvasta... Ja nenälleen mäkeen. Voi muRRR, miten älytön temppu!
Ja tietenkin yleisöä paikalla. miksei kukaan ikinä näe kun ajan hyvin?!

Tällä kertaa jätin enskapolun väliin, ajattelin pitää pientä taukoa kivistä ja juurista ja tyytyä siihen mielettömään fiilikseen, mikä tuli hyvästä ajosta. Hiki ja mopo lensi!
Ja meidän pikkukuskikin uskalsi ekaa kertaa kokeilla Honda QRää. Saas nähdä haluaako kokeilla toistekin.

Huvikseni olen testannut aktiivisuusranneketta. Vasta tunnin motocrossin jälkeen tämä vehje näytti 104 % aktiivisuutta. 3 tunnin maastopyöräilyn jälkeen se kehoitti mua hölkkäämään vielä 6 min. Voin todeta tämän vehkeen olevan melkoinen lelu. Tietty aika koukuttava, muttei urheilu käyttöön.

Tervehdys! Pitkästä aikaa..

Vähiin on jääneet mopo kurvailut.
On ollut töitä, töitä ja töitä.
Sitten tietenkin asiaan vaikuttaa tuo kun tiimikaveri on nyt vaihtanut lajia, pyöräily kiinnostaa enemmän kuin mopoilu ja temmikin on liipasimen alla.
Kuulemma pitäisi saada täysjoustomaastopyörä..
Itse en halua temmistä luopua, kurapyörähaaveilu elää vielä.
Tosin olen kyllä tässä kesälomalla lämmitellyt vanhaa lajiani maastopyöräilyä. lääkärihän käski mun fillaroida ts. mennä spinningtunnille, että pysyy polvi kunnossa. eihän sitä mörkökään kehtaa kellarissa fillaroida.
Maastoon se on mentävä, onhan se vaan niin nannaa!
Hullulta tosin tuntuu, kun mettäpolulla oikea jalka etsii jarrua ja käsi yrittää kääntää kahvaa.
Hulluna tietty lähdin maantielenkillekin, suurin odotuksin kun itse sotkin nappularenkaisella maastopyörällä ja toinen maantiefillarilla. Oon kuulemma niin hidas, että alkaa ihan palelemaan. Ihme juttu, ei mua palellu.


Tänään siis kävin pitkästä aikaa mopoilemassa eikä siitä tullut yhtään mitään. Ihan p****tä.
Nähtävästi pitkä tauko teki tehtävänsä. Ratakin kierretään väärin päin ja kuski lepatti miten sattuu ja mopo kiemurteli kuin käärme.
 En olisi oikeasti uskonut, että ne mettäpolut liukkailla juurilla ja kivillä tuntuvat paremmilta kuin kotikylän hiekkalaari.
Ihan hävetti se lepatus. Ja niin tylsää olla täysin hukassa.
Noh, eipä nyt heitetä kirvestä kaivoon. Yritän kehitellä tiimikaverille sponssirahaa, että saan pelastettua kurapyörän.

Maailma avartuu fillarin selästä :)

Todella wanha sotaratsuni ja vielä kulkoo!

Kivikkoa, puita ja mäkiä

Ensimmäinen endurointi tälle vuodelle!
Eilen illalla pyörin tallissa ja mietin, mitä ihmettä täältä piti ottaa mukaan. Ihan kuin en olisi koskaan aiemmin käynyt ajamassa!
Aamulla sain pyörän kärriin ja itseni matkaan hyvissä ajoin. Suuntasin tuonne pohjoiseen, kun siellä on hyvää kiveä ja hiekkaa ja mäkiä ja puita. Kaiken lisäksi oli tarjolla vielä ajoseuraakin ettei yksin tarvinut kontata menemään.
Hurja miten osasi jännittää.

Eipä siinä sain pyörän ehjänä ajopaikalle ja varusteet niskaan ja matkaan. Alun hiekkapätkä nyt ei eroa crossiradasta, joten ihan suht hyvin osasin ajella menemään. Yksi nyppylän ylitys sai pasmat sekaisin, kun tiesin että kyseessä on jyrkkä nyppy, jonka jälkeen kääntyy vasemmalle saman nypyn päälle ja takaisin alas. Yllättäen meni ihan vähän pitkäksi ja sammutin pyörän.
Seuraava haaste oli "uusi" savimäki, joka näytti melkoisen jyrkältä. Onneksi mulle näytettiin kohta, missä vauhti on oltava kohdillaan ja sitten mentiin.
Itse asiassa mua ei nua isot mäet pelota, kun tiedän nykyisessä pyörässä olevan riittävästi potkua ylöskiipeämiseen.  Katse ylös ja matkaan!

Sitten tultiikin osioon, mikä oli jo etukäteen hirvittänyt kivimäkeä alas ja ylös ja mutkaa ja kaikkea. En kyllä osaa sanoa, miksi tuo osio on muuttunut sellaiseksi möröksi mun mielessäni. Ja juurikin sen takia pieleen meni. Koneet seis ja pyörä poikittain ja sitten ihmeteltiin. Kyllä sieltä läpi tultiin, mutta parantamisen varaa jäi.

Juurikin sen takia tuli heitettyä sama kiekka uudelleen. En olisi kyllä itse niin tehnyt, mutta oli hyvä kannustaja. Kiitos siitä! 
Niin ne möröt katoaa, kun unohtaa ne ja ajaa.

Sitten se loputon kiviränni. Ai kauhia! Eihän siitä meinannut tulla mitään. Tuntui että pyörä ampuu minne sattuu. Pari kertaa kyllä lähtikin, viime tingassa muistin että voin myös painaa jarrua sekä hillitä kaasua.

Selvisin kivirännistä, mutta oli se eksoottista! Olin aivan hapoilla, kun puristin stongaa niin ettei veri päässä kierrä. Taisin myös unohtaa hengittämisen.

Toinen kiekka olikin jo helpompi, mitä nyt ekan 20 metrin jälkeen hyppäsin mahalleni maahan, kun joku oli heittänyt jätti kiven mun polulle ja tietty potkaisin jalan siihen.
Enskapolulta palasin innoissani, uutta ajokertaa suunnitellen.

Sitten kokeilin tutun 200cc KTMää ja olipa se mukava ajaa! Piti ajaa vain yksi kiekka crossirataa sillä, mutten malttanut ekan kiekan jälkeen ajaa varikolle. :D

Oli muuten kiva huomata ettei kurvatreeni ollut mennyt hukkaan. Jos joku meni tänään nappiin, se oli kurvit! 
Tuon saman huomasin, kun viime kerralla (pari vkoa sitten ?) ajelin kotikylällä. Ajo oli sujuvampaa, kun ei tartte tötöillä kurveissa. 
Tosin enskassa kyllä tötöilen sitten kaikkialla muualla, joten pittää vissiin aloittaa reeni. :)

Kiitos toisille naiskuskeille seurasta, oli todella hauska tavata! 

 

Omalla kylällä osa II

Tänään, mahtis keli aamulla, hyvä päivä käydä päräyttämässä unihiekat silmistä.
Toinen kuskimme sai kisakärpäsen pureman ja aikoo käydä kokeilemassa siipiään numerot kilvissä.
Entinen kisakuski kävi vähän fiilistelemässä kisaa varten ja sitten miä pääsin fiilistelemään muuten vain.
Toki sain kuulla miten rata on mahtava, mutta temmin iskarit ihan perseestä.
Niin kaikessa tohinassa jäi multa rintapanssarikin kotiin ja sain lainaksi isännän oman. Olipa mukava.. Ihan liian pitkä Acerbis teki mulle sellaisen Mutanttininjakilpikonna-olon.  No, ilman suojia en kuitenkaan aja.

Ihan pikku hetken liian pitkä kilpi selässä painoi, sitten avautui kaasu ja muistin miten huisin kivaa crossaaminen voi olla.
Ajoin puoli tuntia muistamatta edes et kädet voi jumia tai jotain muuta. Olisin voinut vain ajaa ja ajaa, harmi että jouduin lähtemään pois.

Tänään tuntuivat kurvit sujuvan ja jotenkin vauhtiakin oli enemmän.
Yritin tänään nostella niitä kyynärpäitä ja hakea sitä kunnollista ajoasentoa. Monessa paikassa tuli onnistumisia ja radan loppuosan hyppyihinkin tulin ihan ajamalla, en valumalla.
Pumppukäsikin oli hetkeksi helpottanut. Suorastaan harmittaa päästää mopo viikonloppuna kisoihin, kun olisin voinut mennä ite ajamaan.

Oman kylän hiekkalaarissa osa I

Taisin käydä viimeksi ajamassa.. Viime viikolla!
Temmissä on vieläkin ne välikelin renkaat alla, kun piti odottaa tilipäivää.
Huomenna sitten nappuloiden hakuun SE Teamiltä.
Sitten pääsee avaamaan kesäkauden niin kuin aikuisten oikeasti.

Viikko sitten oli kyllä hauskaa. Aluksi tietenkin tuo pehmeä hiekka oli oudontuntuista.
Niinhän siinä kävi, että heti 3. kurvissa meinasi mopo lähteä vauhdikkaasti käsistä. En oikein tiedä mitä tapahtui, mutta sellainen aika iso HUPSISta kävi. Noh, eipä noista olla, kun kyydissä pysyin ja matka jatkui.
Ihan koko rataa en ajanut, siellä oli niitä märkiä kohtia muutama.
Paikalle kurvasi sitten kaksi muutakin kuskia ja jouduin painelemaan radalle juosten, kun kuskit ajelivat täysin väärään suuntaan rataa. Kolme etulokariin tuijottavaa urpoa ajelemassa ristiin rastiin ei kuulostanut kovinkaan hyvältä idealta.
Niinpä jouduin sujuvalla enklannilla opastamaan epsanjan poikaa, että siksakista huolimatta meillä on oikeasti reitti tässä ja sillä on ajosuuntakin.
Hieman tosin hämmennyin kun alun kurveissa sisäkurvaan olikin sammuttanut moponsa joku muu kuin minä ja miä pääsin ohittelemaan.
Mielestäni on kuitenkin parempi opastaa ystävällisesti lajin saloihin totuttelevia kuin jättää ihmettelemään.

Ajo hiekkalaarissa oli kyllä kivaa. Saattoi jopa pääsuorankurvissa tulla sellainen BRAAAAAP!-tunne. Siihen oli ajettu hieno, loiva kaarre vallilla ja kerrankin onnistuin ajamaan siihen oikein ja pitämään "tupin nurin".

Ai kauhia. AI KAUHIA!

Olipa hurjaa!
Mentiin tänään radalle ja siellähän oli muitakin!
Kyllä miä hämärästi muistan sen, että varhain keväisin crossareita saattaa parveilla naapurkylällä, mutta että jopa useampi pyöräradalla samaan aikaan. Huikeeta!

Koska pariajossa tuli järkyn kylmä, niin tänään oli uusi taktiikka. Ajovuorot 1 ja 2. No, mä olin tietty se eka varikolla.
Kävin sitten vähän lapioimassa puroja alkulämpäksi. Tosin alkoi olla sellainen sutina radalla ettei enää ollut järkeä seikkailla siellä, niin lähdin sitten odottelemaan omaa ajovuoroani.

Sattumalta siinä törmäsin (en oikeasti vaan sanonta! ;) ) toiseen naiskuskiinkin. Olipa hauska nähdä tuttuja naamoja pitkästä aikaa.

Pääsinpä sitten lopulta pyöränkin päälle ja onneksi alkoi vihmoa vettäkin. Jotenkin ajo tuntui tahmealta. Ei ollenkaan niin helppoa ja sujuvaa kuin tiistaina.
Jotenkin epävarmasti haparoiden siellä etenin eikä ajoon tullut minkäänlaista rytmiä.
Sitten tieto siitä, että radalla on paljon muitakin, toi sen arkajalan taas kypärääni. Vähän jänskätti ajella siellä seassa kun muut menivät niin kovaa.
Kerran mut ohitettiin todella nätisti, mutta aikas läheltä.. Hihat hipoen mentiin. Siinä oli tilanne jonka jälkeen oli pakko kurvata varikolle miettimään. Pikku henkäisy ja toteaminen että "oma linja, nuo muut kyllä tietää mitä tekee".
Meni ihan naurettavaksi nykymiseksi koko ajo, kun mun haukankynneksi käpristyneet kädet taas temppuili. (Olipa loistava idea vahvistaa käsiä punttiskilla..)
Päätin, että ajetaan vielä kaksi kiekkaa aina sen päälle, kun tuntuu ettei enää kädet pidä. Pikkasen ne aukesikin.

Päivän isoin lohtu oli kyllä saamani positiivisen palautteeni lisäksi, toiset aloittelijat radalla!
Oli lohduttavaa nähdä ettei kaikki ole A-luokan crossareita :)

Tosin siinä varikolla mietiskelin etten kyllä voi enää tituuleerata itseäni 'aloittelijaksi', koska olen ollut lajin parissa sen melkein 7 vuotta. Nooh, oli mulla aika pitkät tauot tuossa.
Voinko siis olla aloittelija, vai ehkä kuitenkin semmottinen satunnainen harrastelija?

Tiistain tiimellyksessä

Piti vähän mennä kokeilemaan kuinka kahvaa käännetään hiekalla.

Edelleen alla ne renkaat, jossa törröttää muutama hassu piikki, mutta eihän niitä oikeasti tarvitsisi.
Tiistain teemana taisi olla pariajo, kun vaihdoimme pyörää varikolla lennosta.
Niin siis "lennosta", mulle on nähtävästi turha jättää pyörä käyntiin,
koska sammutan sen kumminkin ;)
Oli kyllä mielettömän mukava ajella, tuntui kun ajaminen olisi oikeasti helppoa. Kurvit sujuu ja vauhtiakin löytyi ihan mukavasti.
Paitsi miinuksena se ettei mun kädet jostain syystä suostu yhteistyöhön. Taidan puristella ihan liikoja tankoa, kun iskee mahdoton kramppi.
Tällä kertaa kuitenkin jätin kyynärpääsuojat pois, kun epäilin että niiden remmit edesauttavat sitä puutumista.

Saipa tuostakin syyn selittää varikolla, miksen uskaltanut ajella edessä pitkiä aikoja, kun tiesin että siellä hiillostettiin ihan tarkoituksella.
Oikea syyhän on se, että meitsiltä valahti itseluottamus sinne ajosaappaisiin kuraveden sekaan ja "pupu pöksyssä" luikin varikolle piiloon.
Jos sit vaik ens kerrall!

Kevät, kevät, kevät!

No niin, nyt on vammajalat saaneet huilia ja polvikin kuvattu (vielä kun joku tulkitsee kuvat).
Talviloman kunniaksi kävin vähän kokeilemassa miltä se hiekalla ajo tuntuu.
Olipa tavallaan outo ja tavallaan ihana paluu tuttuun ja mahtavaan pörräämiseen.

Ratahan oli kurainen, lätäkkö siellä, toinen täällä, hieman jäätä. - Loistava treenikeli! -
Temmissä oli vieläkin ne samat välikelin renkaat alla ja tuntui kuin ne takertuisivat kuraan kiinni. Vaikka kuinka yritti avata kaasua niin ei mitään saanut ilmaiseksi.

 (Ei sillä, että mihinkään hurjiin rykäsyihin olisi kunto riittänyt)

Kyllä jonkulainen jännitys taisi olla päällä kun puristin niin kovasti, että meni kädet ihan tuhannen kramppiin.
Eka kierros oli kyllä kamala. Tuntui taas kerran siltä kun en olisi koskaan ennen mopoillutkaan.
Joka kurvi meni niin laajalla luovilla ettei oo tosi ja tuijotin etulokariin niin, että kiemurtelin hiekkakäärmeenä pitkin rataa. Onneksi ei ollut muita sillä hetkellä radalla!

Pikku hiljaa siinä pienoinen tatsi ajoon löytyi ja kurvitkin meni välillä jo niin kuin pitäiskin. Tosin montaa kiekkaa ei tarvinut heittää, kun kädet alkoivat kertomaan etteivät enää pidä tangosta kiinni.
Jänskä tunne kun kesken ajon alkaa pistelemään sormissa..

Hienointa oli pitkässä kurvissa, joka oli melkoisen löllökkää ja uraista, kun vihdoin sai katseen kauemmas ja kaasun pumppaus unohti. Läskit lokarille ja kaasua! Vitsi, ihan mahtista, kun ei surffattu urasta toiseen!

Kuitenkin sitä edelleen kuulun siihen kaasun pumppaajien veljeskuntaa. Tosin aion nyt viikonloppuna yrittää uudelleen paluuta mopocrossin saloihin, jos vain kädet antaa myöten.

Epätoivoinen endurointi

Tulipa eilen raahattua mopo kauemmas omasta tallista. Ja melkein samantien tuotua takaisin.
Ei näillä vammoilla ja ajotunneilla kannata lähteä pettävälle polulle.
Todella turhauttava kokemus. Käkäilin ja arkailin ja sehän kostautuu. Tuossa kelissä kun olisi tärkeää vääntää se tuppi nurin ja luottaa pyörään.
Otti pattiin koko eilisen päivän kun kaivoin pari kertaa mopon hankeen ja painin siellä.
Kaasulla ja hyvillä renkaalla nuo alun ongelmat olisi selättänyt, mutta heitin hanskat kehään ja työnsin temmin talliin odottamaan kevättä.
No, tulipa sentään kokeiltua, niin kaikkoaa turhat haavekuvat siitä kivasta spooriajosta. Nähtävästi on pikkasen aika kullannut muistot.

Enduroenkuleita talvisen polun varrella

Morjens pitkästä aikaa!

Kinkamasta selviydytty!

Melkoinen tovi meni jalkaa parannellessa eikä se vieläkään kunnossa ole,
mutta mopoilemaan oli päästävä.
Muutama talvi tässä on vierähtänyt viime talviajoista ja muistot olivat kullaaneet tämän kuskin ajatukset lumisesta maisemasta.
aamulla sitten innoissani teippailin jalat kasaan ja kaivoin tallin uumenista ajovarusteet.
Mua kehotettiin kokeilemaan positiivista asennetta ja hain sen kohdilleen kotona radalle lähtiessäni.

Ei riittänyt koko jalkaan temmin värejä.

Dodii, radalle saapui yltiöpäisen innokas kuski, täynnä positiivista 'I can do it'- asennetta ja hitunen jännitystä. Ajattelin siinä vähän hakea tuntumaa mopoon karting-radalla.
Joo, loistoidea. Siellähän olisi pitänyt ajaa kuin speedwaykuski, mutta multa puuttui ajosta se 'speed' ja 'way'. Kaasu unohtui täysin ja aivan sekaisin suunnasta. Hienosti sitten "sladitin" itseni kupeelleni ekassa kurvissa. Täytyy myöntää, että fiilis ei ollut niin huikea sillä hetkellä.
Mopo halusi mennä joka kurvissa poikittain ja meikä ihmetteli, mitä siinä pitäisi tehdä.

Seuraava loistoajatus oli pilkkoa enskareitti osiin ja ajaa pienempää pätkää. Menin sitten spooriajovaihde päässä reitille. Joo-o, hienoja enkeleitä sain tehtyä. Istuin siellä jossain takalokarilla ja mopo meni minne halusi, ilman kuskia. Järki sanoi että tapeille, mutta tunteet halusivat ajaa spooria persus penkissä.
Eihän tuolla edes ole lunta kunnolliseen spooriin! Se vähäinenkin ajotekniikka oli aivan hukassa ja hölmöilin ihan kympillä. Mopo sammui, vaihteita ei löytynyt..
Siellä miä istuin pöpelikössä mopon selässä ja mietin, miten totaalista p#"¤aa talviajo on.
Vetäsin sitten lumeenpeittyneen polun läpi takaisin varikolle. Kröhm, tapeilta ja katse edessä, ei eturenkaassa eikä mitään ongelmia.. Kuinkas se nyt tuolleen onnistuu, jos ei urassa!?!
Pikku juomatauko ja pientä kiroilua ja niin se vaan menee. Positiivisuus ei toimi, meikä vaatii pari ärräpäätä siihen, että saadaan koneessa kierrokset tasolle, jolla alkaa tapahtumaan.
Suuntana se toinen osa reittiä, jolla ei luntakaan ole niin paljoa kun metsään sitä ei oo kertynyt.

Reitin alussa on se pikkuinen kallionkinkama, millä tuli heitettyä pikku spagaatit silloin kesällä, se jänskätti. Vaikkei siinä ollut mitään ongelmaa.
Huomasin ajon kulkevan pikkaisen paremmin kuin aikaisemmin, vaikka koko ajan tajusin ajotekniikan olevan hukassa.
Ajo ei ollut kivaa, vaan sähläystä. Hyvin huomasi ajotauon vaikutuksen.
Pientä valoa päivään toi kinkaman selvitys ilman enkelikuviota polun varressa.
Siellä mä sitten mennä lepatin ykkösellä eteenpäin yrittäen epätoivoisesti saada jonkulaista tekniikkaa kohdilleen. Kerran lipsahdin vähän isommin ja sain kiilattua itseni mopon ja puun väliin niin napakasti, että poispääsy oli työn ja tuskan takana. Siinä taistellessa menin kyllä hyvin hapoille ja päätinpä sitten kurvata pois enskareitiltä. Olisi pitänyt muistaa oikomisen olevan maailman hölmöin idea. Reitiltä olisin päässyt ajettua polkua pois, muutama sata metriä. Mutta meikäpä lähti umpihankeen. Voin kertoa, ei ollut hyvä idea!
Tänään hiki lensi, vaikka mopo ei. Vaikka aluksi päätin jäädä odottamaan kevättä temmi tallissa, niin pyörsin päätökseni ja aion kokeilla uudestaan. Josko vaikka pääsisi kärryille talviajon saloista.
Lopuksi pieni pätkä todella huonoa ajoa: (ei ihme ettei kyydissä pysy, jos istuu noin kaukana..)

2014 takana

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2015!

Jos katsotaan taaksepäin vanhaan vuoteen, ei se nyt mennyt ihan niin kuin toivoin.
Olen tällä "uudella" temmillä ajanut sen 15 tuntia ja muutaman tunnin nelarilla ennen sitä..
Olisin toivonut huomattavasti enemmän tunteja alle. Mutta positiivista, pääsin sentään hieman enskapolulle! :)
Hitaasti etenee harrastaminen, mutta toivosta en luovu. Sain juuri temmiin piikit alle, vaikkakin tilipäivänä pitää kyllä ostaa toinen Mitas alle.

Siinä meni ne loputkin piikit..

Sain kaverilta käytetyn takarenkaan, KIITOS siitä! Mutta tänään käytiin naapurikylällä ja taisi tuo testikuski hävittää multa piikit takaa..

Pääsin sentään näin pitkälle!

Harmillisesti omat ajot jäävät vielä väliin, koska tuossa istuskellessakin pohkeeni vihjaili varvistelun olevan huono idea. Eipä oteta vielä turhia riskejä, jos haluan tänä talvena ajaa..
Että polttelis!

Uusi vuosi, toivotaan että se tuo mukanaan kaikille hyviä ja vauhdikkaita ajoja!