On ollut töitä, töitä ja töitä.
Sitten tietenkin asiaan vaikuttaa tuo kun tiimikaveri on nyt vaihtanut lajia, pyöräily kiinnostaa enemmän kuin mopoilu ja temmikin on liipasimen alla.
Kuulemma pitäisi saada täysjoustomaastopyörä..
Itse en halua temmistä luopua, kurapyörähaaveilu elää vielä.
Tosin olen kyllä tässä kesälomalla lämmitellyt vanhaa lajiani maastopyöräilyä. lääkärihän käski mun fillaroida ts. mennä spinningtunnille, että pysyy polvi kunnossa. eihän sitä mörkökään kehtaa kellarissa fillaroida.
Maastoon se on mentävä, onhan se vaan niin nannaa!
Hullulta tosin tuntuu, kun mettäpolulla oikea jalka etsii jarrua ja käsi yrittää kääntää kahvaa.
Hulluna tietty lähdin maantielenkillekin, suurin odotuksin kun itse sotkin nappularenkaisella maastopyörällä ja toinen maantiefillarilla. Oon kuulemma niin hidas, että alkaa ihan palelemaan. Ihme juttu, ei mua palellu.
Tänään siis kävin pitkästä aikaa mopoilemassa eikä siitä tullut yhtään mitään. Ihan p****tä.
Nähtävästi pitkä tauko teki tehtävänsä. Ratakin kierretään väärin päin ja kuski lepatti miten sattuu ja mopo kiemurteli kuin käärme.
En olisi oikeasti uskonut, että ne mettäpolut liukkailla juurilla ja kivillä tuntuvat paremmilta kuin kotikylän hiekkalaari.
Ihan hävetti se lepatus. Ja niin tylsää olla täysin hukassa.
Noh, eipä nyt heitetä kirvestä kaivoon. Yritän kehitellä tiimikaverille sponssirahaa, että saan pelastettua kurapyörän.
 | |
| Maailma avartuu fillarin selästä :) |
 |
| Todella wanha sotaratsuni ja vielä kulkoo! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti