Puunkiertoa ja kalliolla liukastelua

Tänään oli treenipäivä isommalla porukalla ja Kantosen Oskarin ohjauksessa. (Samassa paikassa, missä ekan kerran ajelin kottaraisella) Oli meitä vähän liikaa siihen, että mitään hlökoht. neuvoa olisi saanut.
Istuin koko tunnin matkan mettään lapaset kädessä, eilen illalla puristelin tennispalloja ja venyttelin käsiä. Temppu toimi! Kädet eivät olleet ongelma :)
Harjoittelimme puunkiertoa, ei sinällään mikään yllätys kun kyseessä on enskatreenit ;) Siinä kohdassa, missä porukka toljotti, meni homma teitty ihan pieleen, mut lenkin varrella onnistuin kyllä ihan kohtuullisesti.
Päivän karmeinta antia oli muutama pieni kallionyppylä. Ekaan vedin liian hitaalla vauhdilla ja naama edellä alas. Ruhje nro. 1: Oikea käsi, turvoksissa ja musta (murtunut karatessa, ei tykkää osumista).
Piti odotella Ykköstä apuun, kun väänsin siellä yksinäni pyörän kanssa, enkä vaan onnistunut. (Turhautuminen nro 1.) Matka jatkui. Ajelin yksinäni, kun muut olivat jo menneet... Jäin kallionyppylä kakkoseen. Siinä olisi pitänyt osata kääntää kalliolla, tasaista kaasua. Yritin mutkassa kaasuttaa ja nurinhan sitä mentiin. Sain pyörän ylös ja viittasin ylhäällä olevalle kuskille, että homma bueno, täältä tullaan! Ja kun jäin yksin, kaatusi pyörä mun päälle, meikä selälleen kalliolle ja kanto persauksen alla. Sattui. Oikeesti sattui. Tuli "puupersaus".Taistelin tovin, että pääsin pystyyn. Yritin saada itseni ylös kalliota.. Ei onnistunut. Soitin sitten Ykköselle, että tuu jelppaamaan. Aikaa kului todella kauan ja meni hermo (turhautuminen nro. 2) Päätin, että ketut mä lähden takas huoltoon. Jäi sitten ylämäkiajotreeni väliin.
Soitin tsykologilleni, joka valoi minuun uskoa.
Tauon jälkeen mentiin ajamaan patikkoa. Fiilis oli jälleen hyvä. Ei menny patikko ihan putkeen kun jostain syystä en uskaltanut ajaa sitä 3lla, jolla se kulkee hyvin.
Sieltä lähdettiin taas ajamaan lenkkiä takaisinpäin, että treenattaisiin alamäkiajoa.
Matka olikin aika pitkä ja jo 'siirtymän' ylämäet vaativat keskittymistä. Sitten vähän liukkaampaa kivikkoa. Johtuen päivän aikaisemmista turhautumisista ja ilman 'reppuhenkilöä' ajamisesta (en ole tottunut köröttelemään yksin, aina on ollut joku varmistamassa) paloi käpy totaalisesti. Ajattelin, että ja kilin veet. Mä meen takas. Tämä ei ole hyvä juttu. Enskassa pitäisi painaa, vaikka mikä olisi, mutta turhautuminen omiin mokiin ja yksinajeluun sai minut tekemään nämä ratkaisut. Ajellaan sitten pienemmässä porukassa. Siellä mä opin enemmän ja on turvallisempi olo. Yksin ei ole hyvä olla.
Positiivista: Emmä ihan niin huono kuski ole, mitä oon luullu. Tekniikkaa ei vielä ole, mut kuten Oskari totesi: 'Hyvinhän se kokemukseen nähden menee.'