Tänään oli Ykkös seuran juhannusajot. Yllättävän monta pyörää löytyi metsästä. Pääsin ekaa kertaa ajamaan uutta reittiä. Juuri, kun kuvittelin jo saaneni jonkunnäköistä ajokuntoa, iski todellisuus. Ekalla kierroksella vedin ihan hapoille ja sammutin pyörän(...muutaman kerran..).
Reitti oli todella vaativa. Ylös ja alas kivi-, kallio- ja kantomäkeä, liukasta ja kiemurtelevaa.
Huomasin, kuinka paljon minulla on vielä opittavaa ennen kuin saavutan tavoitteeni, eli enskakisan.
Mutta hauskaa oli! Kävin kääntymässä naapurikylällä juhannuksena ja palasin kotiin rystyset mustana, enkä edes tiedä miksi tai milloin näin kävi.. Eikös kuulosta ihan Suomijuhannukselta? ;)
Hieman jäi harmittamaan sellainen yrittämisen puute. Jäin muutamassa kriittisessä paikassa miettimään.. Ja mietin liikaa. Olisi vain pitänyt ajaa menemään. No, ensi kerralla sitten :)
Mopoilu on lajina semmoinen, että pitäisi vaan antaa mennä. Mun vikani on, että melkein kaksi vuosikymmentä karaten parissa, ovat tehneet musta melkoisen analysaattorin ;) Karatessa kun joudut miettimään tekniikat pieniksi palasiksi ja tutkimaan, liikkuiko olkapää sen kriittisen 2mm ennen lyöntiä?! Ei mun tarttis omaa ajoani alkaa pohtimaan näin paljon, mutta minkäs teet, kun siihen on tottunut.
Siellä metsässä röntyillessä kuitenkin hymyilytti, koska onhan tämä oikeasti todella kivaa!
Onhan se oikeesti kivaa, tai sitte on vaan jo niin riippuvainen ja tottunut kyseiseen toimintaan, ettei enää huomaa miten järetöntä ja tyhmää koko homma on?
VastaaPoistaJuu, analysoinnit vähäks aikaa sinne jonnekin ja ajoa vaan:)
Kerää reissulla turnauskestävyyttä jos sinne toiselle haastavalle halajat!
Turnaus *purnaus* kestävyyttä tulee varmaan harjoiteltua lauantaina..
VastaaPoista