No niin! Nyt se iloinen päivä koitti, kun meikäkin pääsi mopon puikkoihin.
Lapset mummin hyvässä hoidossa ja pakkanenkin hellitti hieman.
Pyörä ja isäntä pääsivät naapurikylälle ihan pakettiautokyydillä ja meikä tuli perässä voovottimella heti sen jälkeen, kun olin muutamat vaipat vaihtanut ja kävimme pikku miehen kanssa läpi äidin ajovarusteet ja pöristiin niin kuin temmi :D
Jännitti ihan hirmuisesti. Eikä asiaa auttanut ollenkaan, kun naapurikylällä oli muitakin ajelemassa.
Ei edes käyntiin polkaisu onnistunut vaivattomasti. Tovin jouduin hakemaan sitä potkaisua ;)
Ajattelin sitten kokeilla parkkiksella ihan peruskääntymistä ja vähän tutustua tuohon härveliin.
Se oli vaikeeta!! Varmaankin korvien välissä ollut jännitys toi lisää vaikeutta hommaan. Tuntui ettei siitä tuu yhtään mitään, kääntymissäde oli kuin tukkirekalla!!
Ja niinhän siinä sitten kävi, että pyörä pääsi kaatumaan.. Ja nolona joudun toteamaan katkaisseeni kytkinkahvan heti kättelyssä >:/
Kuitenkin sain pyörän käyntiin :D :D Onneksi on hyvät lumivallit näin talvella.
Meinasin lopettaa testiajot isolla möröllä kokonaan. Mielessä kävi, että H..o h....ti, ei tämän pyörän kanssa tuu ajelusta mitään.
Vaihdoin ison temmin pikku temmiin. Sain kokeilla kaverin piikkistä ja wuhuu!! Nyt muistui mieleen miten ajetaan. Olipa hauska madella crossiradalla ja ihan pikkuisen kokeilla miltä tuntuu kaasutella ;)
Tästä onnistuneesta kokeilusta innostuneena lähdin kokeilemaan pientä spoorin pätkää. Enkä edes kaatunut!!!!!!!!!!!!
Siellä rännissä tuntui siltä, että tässähän voisi laskea menemään vähän vauhdikkaamminkin.
Kumma kyllä tämä touhu ei edes käynyt kunnon päälle tällä kertaa.
Innostuin niin piikkisellä ajelusta, että melkein unohdin palauttaa pyörän varikolle, jossa sen omistaja odotti.
Tämä piikin kokeilu antoi mulle hieman lisää uskoa ajeluun, joten tartuin taas härkää sarvista ja vien vammautuneen mörön spooriin. Sehän olikin jännää! Mä en oikein ymmärrä tuota nelarin sielun elämää, joten löysin itseni uran vierestä pötköllään. Ylös vaan ja eteenpäin!
Selvisin kuin selvisinkin urasta, vaikken yhtä toiveikkaana kuin piikillä. Kerran sain jopa venytettyä käsiä hyvin, meinasi pyörä jättää mut kyydistä. Unohdin, että olisi hyvä puristaa edes pikkaisen jaloilla.
Olin kuitenkin hieman rohkeampi kuin edellisellä kerralla ja ajoin crossiradalle.
Sitten tokaan hyppyyn noustessa kävi jotain hassua. Muksista nurin! Ehkäpä yritin hillitä huimaa vauhtiani (sarkasmia!) unohtaen moottorijarrun ja kappas vaan, vauhti pysähtyi kuin seinään ja menin nurin!
Hetken jo alkava ärsyyntyminen kutkutti takaraivossa. Sain kuitenkin koottua itseni ja käännettyä pyörän niin, että matka jatkui.
Hirmuisen vaikeaa oli ajaa crossia. Radalla oli ajettu vain yhtä uraa ja se on ollu mulle aina kauhistus. Yritin sitten luottaa siihen kaasuun. Kakkelin marjat mulla mitään kaasua ollut!! Ajoin ihan liian hiljaa ja varovasti. Mutta tämähän olikin vasta eka kerta "vuosiin".
Varikolla vaihdoin taas pyörää ja ajelin hetken crossia, kunnes tajusin kuinka kauan olin radalla ollut. Oli tullut aika ajaa kotiin ja päästää mummi matkaan. Eihän mummi voi lennolta myöhästyä mun mopoilujen takia!
Kotiin ajellessani myhäilin tyytyväisenä ja mietiskelin, miten kivasti jo seuraava kerta menisi. Silloin iski taas todellisuus. Seuraava kerta?! Sehän riippuu a) koska saan lapsenvahdin b) mahtaako keli olla silloin suotuisa c) onko isännällä juuri silloin vapaata. Eli voipi taas tovi mennä.
Olin jo innostuksissani ehtinyt ajatella, kuinka muutaman ajokerran jälkeen voisin lähteä kiertämään koko enskalenkkia jne. jne.
Mutta, HEY-Y! Ajaminen tuntui kivalta. Temmit on hienoja pyöriä (se piikkinen mulle!!! ;P ) ja kyllä mä opin möröllä etenemään.
JK. Kun ruokapöydässä kerroin kaatumisestani, tuli pikkumiehelle hirveä kiire hakemaan oma muovimopo.. Sitä seurasikin esitys siitä kuinka äippä kaatoi mopon. Pikkasen mua nauratti, kun mopo kaatui jalkojen välistä kyljelleen ja sitten kuului huuto: "Oho, oooooo-HO, oiiiii!"
Mistä se pikku kaveri voi tietää, mitä kävi?! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti