Hande Honda Huumassa

Hieman hymyilyttää, kun yksi kaveri totesi kuultuaan uutisen kisakuskimme saamasta tuomiosta: "Mistä se lääkäri voi tietää, onko sun ajos ajettu?" niin-PÄ. Niin tämä kaksikko sitten keksi lähteä hakemaan MUN uutta pyörääni hyvien enskareittien ja yöpymismahdollisuuksien luota. Kivaa heille, hieman tuskaa meikälle.
 Hirveä heeberi kesti koko viikonlopun. Ei ollut kuin poitsu seurana, joten täällä ei ollut kukaan juttelemassa mun kanssani mopoista.. Piti sitten pysyä liikkeessä ettei tipu se viimeinenkin inkkari kanootista ;)
Tieto käynnissä olevasta koeajosta nosti vaan kierroksia entisestään, kun siellä jossain sitä helmeä koeajettiin loputtomissa hiekkapateissa. Kuulemma hauska ajaa, hyvässä kunnossa, hyytyy isoissa mäissä (mut lohdutuksena.. ei sinne noussu 300cc:kään), ei väännä alhaalta (todellinen yllätys!). Kaiken kaikkiaan positiivisia kommenteja kuului. Ja yksi soraääni: "Ei ole kotarin veroinen!" Tuon kommentin jätin huomioimatta. Tuossa yksi mäki, mut sen pääsi ajamalla ;) kjäh, kjäh vissiin ne kotaritkin ;P

Sunnuntai-iltana sain sitten Honun kotiin. Mieli teki heittää ajovermeet niskaan ja lähteä pärräämään, mutta pimeys esti. Ei kun talliin tarkastamaan! Muovit on kuulemma alkuperäiset ja takalokarissa olikin varoitustarra paikoillaan. Kun pyörää katseli, niin ei siitä paljoa käytönjälkiä löytynyt.  saattaapi ilmoitettu "vähän ajettu" pitää hyvinkin paikkansa. (Ja kyllä, katsoin muuallekin kuin muoveihin! ;P)

Tanko ja tupit pitää vaihtaa.. Sekä jalkatapit vois uusia.. Ehkä pinnata uus takavanne, vaihtaa renkaat. Tarttee uudet jarrupalat, kun joku kulutti ne hiekassa.. Ja varmuuden vuoksi voisi hankkia ne kytkinlevytkin talliin. ;)

Tänään sitten pääsin testaamaan Hondaa. Sitä piikkistä. Sitä MUN IKIOMAA. Hieman matkalla radalle "mekaanikko" yritti keksiä juttuja, joilla saisi meikän pelästymään pyörää ja suostumaan siihen, että pyörä olisikin mekatsun ja mulle hankittaisiin ens keväänä oma. Just joo. tohon lankaan en enää mene!

Ensimmäiseksi jouduin huomaamaan, että käyntiin polkaisu ei ollutkaan niin helppo homma :D siis sen jälkeen, kun olin löytänyt bensahanan, hahhahaa.
Nähtävästi japanilaisille pikku jaloille suunniteltu käynnistyspoljin oli liian pieni mun jalalleni. Poljin oli oudon löysä ja saapas vaan lipsui. Kyllähän pyörä käynnistyi ja lähti liikkeellekin, vaikka mekatsu oli peloitellut etten osaa käyttää kytkintä ja kaasua...
Olin saanut ohjeet ajaa vähintään puolella kaasulla. Väänsin sitten kaasua ja hi...lainen!! Täähän lähtee! Aikas äkäinen peli :) Tuntui että kädet venyy :)

En kuitenkaan päässyt edes puolta kierrosta, kun (meikän tyypillistä tuuria) meni tulppa! Ei oo todellista. Hieman alkoi jo naurattaa. Niinpä tietysti. Voi helevettiläinen sentään. Ei kun tulppaa vaihtamaan. Miten hitossa tässä näin kävi!
Nooh, olin niin täpinöissäni etten lämmittänyt pyörää tarpeeksi ja tietty pyörä oli säädetty hiukka rikkaalle.. Onneksi kuitenkin oli tulppa autossa, niin pääsin jatkamaan.

Ei tarvinut montaa kierrosta ajaa, kun kädet oli aivan loppu. Milloinkas olenkaan viimeksi edes ajanut..

Kuitenkin voin iloisena todeta, että hauska, hauska, hauska peli. Tykkään, tykkään, TYKKÄÄN TODELLA PALJON! Tietysti vie aikaa, että opin käskyttämään pyörää sen vaatimalla tavalla, kun ehdin hieman tottua Husaan, jolla mun ei tarvinut vaihteita vaihtaa. Lisäksi mun pitää oppia jarruttamaan. Kaasun löysääminen ei ole jarru, sen kun muistais!
Piikissä on se loistava puoli, että kun "antaa laulaa" niin tuntuu siltä että nyt mennään kovaa. Tosin silloin pitää olla yksin radalla ettei totuus paljastu.  Tankoa pitää tosin muklata, kun ajoasento ei tuntunut omalta. En malta odottaa, että pääsen taas uudestaan ajamaan.
Ehkäpä nyt lähtee harrastus uuteen nousuun. (Kunhan saan mekatsun vakuutettua siitä, että nyt on parasta olla lapsenvahtina, muuten ei parane.) Että antaa Handen nyt ajaa!