Virkistävä ulkoilupäivä tänään. Siirtymää autolla oli jonkun verran, mutta kyllä kannatti. Muitakin oli kokoontunut seikkailemaan hiekkapateilla ja mikäs sen kivempaa, kun yhdessä hyppyyttää menemään. Saa sitten porukka säädettyä iskareitakin ;) Mulla ei ole tarvetta säädellä iskareita hiekkapatikoon, joten keskityin enemmänkin jarrujen käyttöön. Yritän kitkeä pois sitä röpöttelyä ja korvata sen jarruilla.
Patikkorataa oli tasoitettu traktorilla, joten polku oli todella optimaalisessa kunnossa.
Eka kierros meni ihan hyvin, vaikkakin pienellä hiekkakuopalla, jossa mennään alas ja heti ylös, onnistuin alasmenossa sammuttamaan pyörän. Se kyllä käynnistyi, kun antoi rullata ja iski persuksella satulaan.
Kapeimmat puunkiertopaikat oli hieman hankalia, kun puut tuntuivat olevan todella lähellä. Takapuoli haki satulaan koko ajan. Kurvit menivät ihan mukavasti, mitä nyt yhdessä kurvissa etujarrun käyttö oli hieman liian tehokasta ja jouduin ottamaan kosketusta maahan.
Patikoissa ajo oli ajoittain aika hölmöä, kun menin syvimmistä pateista, pohjan kautta, eteenpäin. Meinasi välillä kypärä osua tankoon. Piti muistuttaa itseään katsomaa hieman kauemmas kuin etulokariin.
Toisella kierroksella alkoi jo kaasukäsi innostumaan ja tulikin sitten pieni ylläri eteen. Olisi niin kiva ajaa vauhdilla alaspäin pieni kumpare, jossa on muutama kivi, .. Sitä yritinkin, mutta joku pieni jakelu siinä tuli ja huomasin tuijottavani lähestyvää puuta. Sen sijaan, että olisin heti ohjannut pyörääni oikeaan suuntaan, iski kypärässä "hablahblahabllah"-fiilis ja puu sen kun läheni. Pelkäsin jo täräyttäväni suoraan mäntyyn, mutta viime hetkellä aivoissa ollut katkos päättyi ja aloin taas ajaa pyörääni ja kurvasin.. Tosin väärälle puolelle puuta. Törmäys vältettiin, pyörä käyntiin ja matka jatkui. Piti hieman rauhoittaa ajoa ettei tule täysin törmäiltyä.
Kaveri tarjosi koeajoon omaa pyöräänsä. Hieman arvelutti ottaa toisen pyörää etten vaan osuisi mihinkään ja rikkoisi pyörää. Nooh, tuleehan se palkka joka kuukausi. Suuntasin metsään oranssilla 200 cc:llä. Pyörä oli pehmeänoloinen, kun siinä on enskaan säädetyt iskarit ja paljon kevyemmälle kuskille. Mutta moottorista tykkään. Hakemista se oli, kun ajaa toisen pyörällä. Jännä miten paljon rauhallisempi 200cc on. Ei tarvitse pelätä niitä syöksähdyksiä, vaan pienemmällä kaasulla mennään tasaisesti eteenpäin.
Mitä enemmän rataa kiersi, sitä enemmän iski halu ajaa kovaa. Tämä fiilis saattoi olla muillakin, koska osa porukasta suuntasi viereiselle sänkipellolle harjoittelemaan lähtöjä. Siellä meni komea rivistö keulien ja pomppien, malttamattomana radalle pääsyä odottaen ;)
Käänsimme ajosuuntaa ja taas mentiin. Tuntui, että vauhtia alkoi löytyä ihan eri tavalla ja osasin jo hieman katsella niitä tasaisempi ajolinjoja ettei aina tartte ajaa jyrkimpään pattiin. Siinä sitten huomasin tutun ajopaidan viilettävän edellä ja ajattelin, että nyt ei anneta välimatkan kasvaa. Ihan hyvin menikin siihen asti kunnes tulin jälleen hiekkakuopalle.. Tällä kertaa se ajettiin toiseen suuntaan. Mielessä kävi 'kolmosella ja tapeilta, hyvin menee!' Katse ylös, siellä näkyy kanto, mutta ei se mitään tosta menen ohi niin että heilahtaa! Ja kyllä heilahtikin. Meinaan kuski. Paisari kantoon ja vauhti loppui. Damn. :S
Matka kuitenkin pääsi jatkumaan, hieman rauhallisemmin tosin.
Varikolla sitten todettiin vauriot. Ja samalla pohdin hieman ranne ongelmaa. Huomasin taas ranteiden kääntyvän väärään asentoon. Olin jo yrittänyt korjata tätä nostamalla kyynerpäitä, mutta se ei auttanut.
Säädettiin sitten hieman tangonasentoa ja lähdin testaamaan. Itselläni oli fiilis, että nyt mennään! Jotenkin pienellä muutoksella ajo tuntui paljon paremmalta ja samalla tuli fiilis, että pyörä on enemmän hallussa. Painopistehän siirtyi enemmän keulalle. Pari kierrosta tuli sitten vedettyä vähän kovempaa. Oli se niin hauskaa.
Huomasin hassun jutun, aina kun kuulin, että takana on pyörä, alkoi ajo mennä ihan siksakiksi. Eihän siitä pitäisi välittää, että takaa tulee joku, mutta on sillä vaan vaikutusta.

Pitää tässä hieman esitellä meidän ketjuviritelmää. Meillähän ei pyöriä kiinnitellä liinoilla, vaan niin kuin pelleautossakin, tässä autossa on lattiassa kiinnikkeet, joissa tarkasti mitatut ketjut ;) ja niihin saadaan pyörät hyvin kiinni, eivät heilu eikä hakkaa toisiinsa. Ja jopa minä saan pyörän kiinnitettyä yksin. Liinoilla se ei onnistu. Multa.

Täytyy vielä todeta putkella olevan parempi kohtalo kuin kannolla. Kanto sai lähdöt lopullisesti, putki saadaan toivottavasti vielä ehjättyä.