Surutyö

Niinhän siinä kävi ettei pelkästään mun innostukseni ja haluni jatkaa enduron parissa riittäneet.
TM lähti kuukausi sitten uuteen kotiin.

Täytyy sanoa, että oli kova paikka hyväksyä se etten pääse ajamaan enskaa ja crossia tänä kesänä, vaikka olin sitä suunnitellut. No, toistaiseksi kurapyöräily on sitten hyvästelty, ainakin moottoroidulla vehkeellä.

Miksi sitten kävi näin.
Tiimin toisen kuskin innostus lopahti jo aikaa sitten Nykyiset vammat tekivät ajosta kaikkea muuta kuin mukavaa ja tieto siitä, että ei vaadita isoakaan lipashdusta niin seuraamukset voivat olla hurjat, sinetöi päätöksen hänen osaltaan.
Toki myös vakuutusmaksujen nousu vaikutti asiaan, ei ollut järkeä seisottaa pyörää tallissa noilla hinnoilla.

Mä olisin halunnut pitää pyörän ja jatkaa harrastusta. En ole koskaan osannut pelätä vammautumista, vaikka tiedostankin lajin riskit. Jouduin kohtaamaan sen todellisuuden, että opiskelijana eikä edes nyt työssäkäyvänä mulla ei ole yksinkertaisesti varaa tähän harrastukseen.
Vaikka pyörä oli kilvissä vakuutukset olisivat olleet sen 600 e/ vuosi, siihen päälle koneremontti, paisareita ym. jarru/kytkinkahvaa ja muuta mitä tarvitaan. Järki voitti tunteet ja jouduin luovuttamaan.

Katselin Heinolan MM-kisaa ja palo radalle on edelleenkin kova. Se fiilis, kun pääsee mopolla marnauttamaan on vaan jotain niin mahtavaa. Ehkä vielä joskus, sillä välin pitäkää te muut hauskaa mopoilla!
Mä jatkan seikkailuani täällä : mtbhande.blogspot.fi

COMEBACK

 

Paluu radalle! Wuhuu! Pitkästä aika, en edes muista, koska viimeksi pääsin ajamaan. Talven aikana ehdittiin laittamaan mopotin kilpiin ja etsittiin se edullisin vakuutusyhtiö. Kyllähän nuo nykylinjaukset ovat saaneet vähän miettimään riittääkö oma lompakko tähän harrastamiseen. Tuli aika karistaa talven pölyt temmistä ja muijasta.  Kerta laakista lähti mopokin käytiin. Kyllähän sitä pienellä jännityksellä lähti etenemään miettien, osaako tätä peliä enää hallita.

Rata oli hyvässä, hieman ehkä sateen syömässä kunnossa, mutta mukavan pehmeä. Ei kuitenkaan mikään mutaponni!Aluksi alkoi katse hakemaan valmiita uria, mutta sitten muistin mopossani olevan kaasukahvan, mitä kääntämällä ei muitten urat haittaa. Ai, vitsi se fiilis, kun sai laitettua isompaa vaihdetta silmään ja tunsi miten temmi lähtee etenemään. Mä tykkään tuon radan ylämäistä. Toki ne sateen aiheuttamat urat hieman aina jänskättää.

 Se iso alamäki vasta jännittikin, niin joudun aluksi laskeutumaan pikkumopojen reittiä. Varikolla mulle ilmoitettiin, että jos harrastan yhtään tuollaista oikomista, niin ajot loppuu siihen. eipä sitten auttanu muu kuin laskea sitä isoa mäkeä. Hyvinhän sieltäkin tultiin. 

Radalle tuli  muitakin innokkaita , oli ihan hauska yrittää pärryytellä siellä seassa. Piti vähän yrittää peittää sitä sisäkurvaa. ;)

Oli aivan mahtavaa palata lajin pariin, kyl miä vaan niin tykkään. Olisi voinut ajaa vaikka kuinka kauan, jos olisi vaan ollut käsissä voimoo pidellä moposta kiinni. Viimeisellä kiekalla, kun tuntui siltä kuin kohta mopo määräisi suunnan ja vauhdin ja meikä tulis vaan mukana, kunnes tippuisin..

Lähen kyl toistekkii.

Anna sen soida! Anna sen soida!

 Pitkästä aikaa pääsin kuuntelemaan 2-tahdin sulosoundia ihan radalla.
Edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt jo melkoinen tovi.
Mopon mittariin ei ole tunteja tullut tänä vuonna kuin vaivaiset 20h.
Meidän tiimissä on toiselta lopahtanut into täysin ajamiseen, mikä vaikuttaa
mun mahdollisuuksiini pörryytellä. Ei sitä yksin tule lähdettyä.
Eipä tuo vuorotyökään edistä harrastamista. Nekin mahdollisuudet, mitä on ollut,
olen käyttänyt maastopyöräilyyn.

Eilen sitten kuitenkin päästiin pöristelemään!
Olisi pitänyt ajaa temmin tankki tyhjäksi, että saadaan se talviteloille, mutta
ei vissiin ollut syöttö kohdillaan kun ainetta jäi tankkiin.

Mua vähän mietitytti aluksi että kuinkahan tuo kulkoo, mutta hyvinhän se kulki! Mielessä kyllä kävi että ajotaito on totaali kadonnut ja konttaan tuolla pitkin rataa, välillä pyörää nostellen.

Päässä soi Elastisen biisi "anna se soida" ja hyvillä fiiliksillä kiersin rataa.
Ehkäpä menossa oli riittävästi rentoutta, kun kurvitkin tuntuivat sujuvan. Tulipa mahtava fiilis kun sain pari kertaa käännettyä mopon kaasulla eikä tullut sitä hartiavoiminvääntöä.
Välillä jaelin kaikki kurvit tapeilta, välillä piti vähän "yrittää". Kumpikin ratkaisu tuntui kivalta.
Erityisen ylpeä olen siitä että mutkat sujuu, vaikka taukoakin on ollut. Ehkäpä vuosien varrella on oppinut jotain.
Rata vaatisi hurjaa syöttöä, muttei mulla korvien väli kestä. Yritin välillä ajaa vähän kovempaa, mutta alkoi hirvittämään, kun alkoi ote lipsua. Eipä tuo maastopyöräily vaadi voimaa sormissa, mutta temmi vaatii.
Etenin tasaisella pörinällä fiiliksestä nauttien. Ehkäpä taas joskus ulkoillaan temmin kanssa :D
Mielettömän hyvän fiiliksen tuosta sai, jaksoin olla hyvillä mielin loppupäivän.

Kuulumisia

Morjens!
Niin se aika menee, kesäkin alkaa olla ohi.
Ei tullut mopoon paljoakaan lisätunteja. Vaikka huoltoa se jo kaipaakin.
Mitä mä sitten olen touhunnut..

Ghost Bike Park

Olen jokusen kerran polkenut maastossa ja kävin kokeilemassa DH:ta. Se oli ihan hauska kokemus tuossa paikallisella mäellä. Mä olin jotenkin ajatellut, että se on toooodella hurjaa menoa ja jännitin aivan älyttömästi. Tosin ehkä eniten mua pelotti se hissiajelu ylös. On meinaan huonoja kokemuksia siitä hissistä 90-luvulta.

Otin alle vuokrapyörän Ghostin ja menin rinteeseen. Nooh, eihän tuo meikän meno mitään salaman nopeaa viiletystä ollut, joten ei se eka lasku kovin extremeä ollut.
Helpommat laskut olivat hauskoja, samanlaisia kuin xc-lenkeillä. Yksi punainen rinne sitten toi sitten paniikkijarrutukset mukaan. Semmoisella putkenpätkällä kivikasaan hyppääminen, kun vähän hirvitti. Samoin siellä kivi-juurakkorännissä ajo. En tiedä kyllä miksi, koska maastolenkeillä on samanlaista polkua. Tietty osan jännityksestä toi vieras pyörä, jonka jarruihin en hirveästi luottanut.
Yllättävän hyvin meni hissillä ylösnousukin. Mitä nyt se irtautuminen aiheutti pieni kosketuksia maaperään.
DH kokemus oli hauska, mutta jotain jäi puuttumaan..

MTB:ssä kyllä haasteita riittää, niin kunnon kuin tekniikan puolesta ja se on tosi hauskaa. Olisi vaan kiva kun uskaltaisin mennä mukaan mtb-porukoihin, muttei tällä kunnolla kehtaa.

                              ***********************************************

Tänään sitten pääsin pöllyttämään hämähäkin seittejä Temmistä. AI ETTÄ KUI MAKIAA!
Toisaalta niin tuttua, mutta toisaalta olin ihan hukassa. Olin ekaksi ajatellut mennä mettäänkin kokeilemaan, mutta radan ylle iskeneet sadekuurot saivat mut muuttamaan mieltäni.
Metsästä kun palasi varikolle multakuorrutuksen saaneita mopoja niin, päätin pitäytyä crossissa.

Naapurikylän radalla oli lätäkköä ja röykkyä, mutta se oli vaan hyvä juttu. Tuo rata kun on märkänä kiva.
Ajo oli töksähtelevää. Hyvin huomaa että on tottunut fillariin kun meinaa mennä kahvat sekaisin eikä niitä jalkajarruja tahdo muistaa.
Temmi myös muistutti heti aluksi ettei ole mikään leikkimopo vaan voimaa löytyy.
Siellä sitten radalla aloin muistelemaan kuinka sitä crossia ajetaan. Kaasukäsi puristi kahvaa hyvin kun se puutui.
Tänään osa kurveista meni jo hyvin, aluksi seikkailin kyllä jossain ihan omissa sfääreissä. Ehkäpä nuo fillarilinjat vähän sotki. Hyppyjä en edelleenkään yrittänyt. Suorilla yritin hieman kaasutella muttei oikein kädet pitäneet eukkoa kyydissä.
Päästiin käsien kanssa sinuiksi mopoilussa ja huomasin jostain löytyneen vähän vauhtiakin kun kurvasin mx-radalta enskapolun lopulle ja se piti ajaa ihan hirveää haipakkaa.

Mopoilussa on kyllä mahtavaa se ettei siitä jää puuttumaan se jokin, vaan tekisi mieleni ajaa lisää, enemmän ja kovempaa.
Hieman mua harmittaa ettei kurapyöräilylle oikein ole aikaa eikä rahaakaan niin hirveästi.
Maastopyöräily on silleen helpompi laji että kotiovelta voi aloittaa parin tunnin lenkki, pyörän huuhtelu ja ketjujen rasvaus ja that's it.
Mopoilussa pitää ajaa puolesta tunnista tuntiin autolla että pääsee harrastamaan ja lopputoimetkin vievät enemmän aikaa. Siinä menee koko ilta. Elän toivossa, että vielä jossain vaiheessa tuokin järjestyy, samalla kun haaveilen tästä: http://www.nettimoto.com/tm/enduro/1906691

Pikkulätkää meillä ei ole vielä ollutkaan. Mietin tuota nelaria sen "helppouden" takia. Tai sillä mulle sitä on kaupattu. Onhan tuo 250cc 2t aivan erilainen luonteeltaan kuin pikkunelari. Olishan sitä hauska kokeilla..
Mitäs mieltä olette pikkulätkä vai 2t:n täyshuolto?

Salatreeniä

Niin se alkaa syksy häämöttää ja meikäläinen on päässy mopon satulaan vaan pari kertaa koko kesänä..
No, eilen sitten oli liian vetelä fiilis maastopypäilyyn, niin keräsin kamani ja menin kotikylän radalle.
Vielä kun siellä voi ajaa. Uhkakuvia on tullut, että hetkeksi rata jäisi moottoritietyömaan alle.

Radalle päästyäni huomasin siellä muutaman muunkin kuskin ja katsetta tarkentaessani tajusin kyseessä olevan ihan ammattikuski ja mekatsu.
Pikkasen alkoi tuntua siltä, etten kehtaa radalle lähteäkkään.
Mulle todettiin varikolla "Sinne vaan, ei täällä kukaan kattele!"
Niinpä vetäsin kypärän päähän ja lähdin kiertämään.
Fiilis ei ollu parhain, vieläkin mielessä oli alkukesän karmea kokemus tuosta radasta, kun ajo ei mennyt mihinkään ja se oli ihan perseestä koko keikka. Silloinhan pakkasin pyörän kärriin kahden kiekan jälkeen.
Nyt iski heti tutustumiskiekalla mxhulluus. Rata oli niin makeassa kunnossa sateiden jäljiltä ja huippukuskien ajamat linjat helpottivat tietä.
Maastopyöräilystä on ollut selkeästi hyötyä! Ajaminen tuntui niin helpolta ja kotoisalta ja kaasua tuli käännettyä ihan huomaamatta.
Tosin ei ihan meikän vauhti riittänyt roikkumaan perässä, kun mut ohitettiin.
Mopokin oli niin loistava! Kerrenkin tuttu ja turvallinen väline, jota osaan käskyttää. Vaikka välillä muutama kurvi meni kaasun pumppailuksi, niin pääsääntöisesti meni kurvit ihan oppikirjasuorituksella. Olin ihan liekeissä!
Harmi vaan ettei tuo pypäily ole vahvistanut yläkroppaa, mun kaasukäsi meni hapoille olkapäähän asti. Eipä oo ennen nuin käyny.

Muutaman hypyn alastulo pikkasen säikäytti kun meikähän ei hyppele ainakaan tarkoituksella ja tipahdin sitten pöydän päältä suoraan montuun. Siinä huomasi että tarkkana pitää olla muuten vedetään keulan yli vähemmän tyylikkäästi.
Mutta eipä hypellyt ne toiset kuskitkaan.

Meillä on ollut puhetta mopon myymisestä ja siirtymisestä pelkästään pyöräilyn pariin, mut EI HITOSSA! Minen suostu.

Mukavata maaseudulla

OU JEE!
Muutaman maastofillarilenkin jälkeen oli ihan mielettömän mukavata palata tuttuun ja turvalliseen mopoiluun. Raahasin temmin ja pikku honun rajan pintaan, jossa jo pikku sähkömopoilija viiletti hurjaa kyytiä.

Edellisenä päivä tuli kokeiltua lukkopolkimia maastossa ja tuntui siltä kuin olisi aika keksiä joku järkevä harrastus.
Mopoilu ei ehkä siihen kategoriaan kuulu, mutta olipa se vaan niin mukavaa pitkästä aikaa.
Joku oli väittänyt radan olevan huonossa kunnossa, mutta itse tykkään siitä että crossiradalla on röykkyä ja uraa.
Ensimmäisen kierroksen maltoin ajaa rauhassa tapeilta, tutustuen. toisella kierroksella oli jo pakko kääntää kahvaa. Rata oli niin kivassa kunnossa ja temmi totteli käskyjä.
Ylämäkiin ajaessa teki mieleni huutaa ääneen BRAAP, niin makeaa oli kun tunsi miten pyörä tottelee kaasua ja kulkee suoraan.
Aivan huikealla fiiliksellä "viiletin" ympäri rataa. Välillä tosin piti muistuttaa itseään etten ole aikoihin ajellut, joten taitojen rajallisuus on hyvä muistaa.
Ei ole muuten menneet fillaroinnit hukkaan, kunto on parempi kuin ennen. Nyt väsyy ainoastaan kädet, muuten ei oma kone sakkaa.
Onneksi radalla oli omaikäistäkin seuraa niin muutaman kiekan sain ajaa vähän "kisaa". Ts. mua hiillostettiin juurikin sopivasti.
Ainut mikä pitäisi jo unohtaa on se himmailu tietyissä kohdin. ei pitäisi tarjota sitä keulapaikkaa. Ja jos toinen menee ohi, niin pitäisi pysyä siellä takalokarissa.
No, ens kerralla teen sen.
Pattisuora meni ihan ookoo, mutta se jyrkkä alamäki hieman hirvitti. Se oli jotenkin "oudossa" kunnosssa pehmeää hiekkaa ja kovaa pattia ja jyrkempi kuin muistin.
Ajelinkin huvikseni mielummin sitä 65sten reittiä.
Tietty, sitten vikalla kiekalla, kun kaasukäsi oli jo niin puutunut että pisteli, ajattelin ajaa isonmäen..
Käsi kävi tahattomasti kääntämässä kahvaa temmi syöksyi ja meikä vetäisi sitten vaistomaisesti kahvasta... Ja nenälleen mäkeen. Voi muRRR, miten älytön temppu!
Ja tietenkin yleisöä paikalla. miksei kukaan ikinä näe kun ajan hyvin?!

Tällä kertaa jätin enskapolun väliin, ajattelin pitää pientä taukoa kivistä ja juurista ja tyytyä siihen mielettömään fiilikseen, mikä tuli hyvästä ajosta. Hiki ja mopo lensi!
Ja meidän pikkukuskikin uskalsi ekaa kertaa kokeilla Honda QRää. Saas nähdä haluaako kokeilla toistekin.

Huvikseni olen testannut aktiivisuusranneketta. Vasta tunnin motocrossin jälkeen tämä vehje näytti 104 % aktiivisuutta. 3 tunnin maastopyöräilyn jälkeen se kehoitti mua hölkkäämään vielä 6 min. Voin todeta tämän vehkeen olevan melkoinen lelu. Tietty aika koukuttava, muttei urheilu käyttöön.

Tervehdys! Pitkästä aikaa..

Vähiin on jääneet mopo kurvailut.
On ollut töitä, töitä ja töitä.
Sitten tietenkin asiaan vaikuttaa tuo kun tiimikaveri on nyt vaihtanut lajia, pyöräily kiinnostaa enemmän kuin mopoilu ja temmikin on liipasimen alla.
Kuulemma pitäisi saada täysjoustomaastopyörä..
Itse en halua temmistä luopua, kurapyörähaaveilu elää vielä.
Tosin olen kyllä tässä kesälomalla lämmitellyt vanhaa lajiani maastopyöräilyä. lääkärihän käski mun fillaroida ts. mennä spinningtunnille, että pysyy polvi kunnossa. eihän sitä mörkökään kehtaa kellarissa fillaroida.
Maastoon se on mentävä, onhan se vaan niin nannaa!
Hullulta tosin tuntuu, kun mettäpolulla oikea jalka etsii jarrua ja käsi yrittää kääntää kahvaa.
Hulluna tietty lähdin maantielenkillekin, suurin odotuksin kun itse sotkin nappularenkaisella maastopyörällä ja toinen maantiefillarilla. Oon kuulemma niin hidas, että alkaa ihan palelemaan. Ihme juttu, ei mua palellu.


Tänään siis kävin pitkästä aikaa mopoilemassa eikä siitä tullut yhtään mitään. Ihan p****tä.
Nähtävästi pitkä tauko teki tehtävänsä. Ratakin kierretään väärin päin ja kuski lepatti miten sattuu ja mopo kiemurteli kuin käärme.
 En olisi oikeasti uskonut, että ne mettäpolut liukkailla juurilla ja kivillä tuntuvat paremmilta kuin kotikylän hiekkalaari.
Ihan hävetti se lepatus. Ja niin tylsää olla täysin hukassa.
Noh, eipä nyt heitetä kirvestä kaivoon. Yritän kehitellä tiimikaverille sponssirahaa, että saan pelastettua kurapyörän.

Maailma avartuu fillarin selästä :)

Todella wanha sotaratsuni ja vielä kulkoo!