Surutyö

Niinhän siinä kävi ettei pelkästään mun innostukseni ja haluni jatkaa enduron parissa riittäneet.
TM lähti kuukausi sitten uuteen kotiin.

Täytyy sanoa, että oli kova paikka hyväksyä se etten pääse ajamaan enskaa ja crossia tänä kesänä, vaikka olin sitä suunnitellut. No, toistaiseksi kurapyöräily on sitten hyvästelty, ainakin moottoroidulla vehkeellä.

Miksi sitten kävi näin.
Tiimin toisen kuskin innostus lopahti jo aikaa sitten Nykyiset vammat tekivät ajosta kaikkea muuta kuin mukavaa ja tieto siitä, että ei vaadita isoakaan lipashdusta niin seuraamukset voivat olla hurjat, sinetöi päätöksen hänen osaltaan.
Toki myös vakuutusmaksujen nousu vaikutti asiaan, ei ollut järkeä seisottaa pyörää tallissa noilla hinnoilla.

Mä olisin halunnut pitää pyörän ja jatkaa harrastusta. En ole koskaan osannut pelätä vammautumista, vaikka tiedostankin lajin riskit. Jouduin kohtaamaan sen todellisuuden, että opiskelijana eikä edes nyt työssäkäyvänä mulla ei ole yksinkertaisesti varaa tähän harrastukseen.
Vaikka pyörä oli kilvissä vakuutukset olisivat olleet sen 600 e/ vuosi, siihen päälle koneremontti, paisareita ym. jarru/kytkinkahvaa ja muuta mitä tarvitaan. Järki voitti tunteet ja jouduin luovuttamaan.

Katselin Heinolan MM-kisaa ja palo radalle on edelleenkin kova. Se fiilis, kun pääsee mopolla marnauttamaan on vaan jotain niin mahtavaa. Ehkä vielä joskus, sillä välin pitäkää te muut hauskaa mopoilla!
Mä jatkan seikkailuani täällä : mtbhande.blogspot.fi

COMEBACK

 

Paluu radalle! Wuhuu! Pitkästä aika, en edes muista, koska viimeksi pääsin ajamaan. Talven aikana ehdittiin laittamaan mopotin kilpiin ja etsittiin se edullisin vakuutusyhtiö. Kyllähän nuo nykylinjaukset ovat saaneet vähän miettimään riittääkö oma lompakko tähän harrastamiseen. Tuli aika karistaa talven pölyt temmistä ja muijasta.  Kerta laakista lähti mopokin käytiin. Kyllähän sitä pienellä jännityksellä lähti etenemään miettien, osaako tätä peliä enää hallita.

Rata oli hyvässä, hieman ehkä sateen syömässä kunnossa, mutta mukavan pehmeä. Ei kuitenkaan mikään mutaponni!Aluksi alkoi katse hakemaan valmiita uria, mutta sitten muistin mopossani olevan kaasukahvan, mitä kääntämällä ei muitten urat haittaa. Ai, vitsi se fiilis, kun sai laitettua isompaa vaihdetta silmään ja tunsi miten temmi lähtee etenemään. Mä tykkään tuon radan ylämäistä. Toki ne sateen aiheuttamat urat hieman aina jänskättää.

 Se iso alamäki vasta jännittikin, niin joudun aluksi laskeutumaan pikkumopojen reittiä. Varikolla mulle ilmoitettiin, että jos harrastan yhtään tuollaista oikomista, niin ajot loppuu siihen. eipä sitten auttanu muu kuin laskea sitä isoa mäkeä. Hyvinhän sieltäkin tultiin. 

Radalle tuli  muitakin innokkaita , oli ihan hauska yrittää pärryytellä siellä seassa. Piti vähän yrittää peittää sitä sisäkurvaa. ;)

Oli aivan mahtavaa palata lajin pariin, kyl miä vaan niin tykkään. Olisi voinut ajaa vaikka kuinka kauan, jos olisi vaan ollut käsissä voimoo pidellä moposta kiinni. Viimeisellä kiekalla, kun tuntui siltä kuin kohta mopo määräisi suunnan ja vauhdin ja meikä tulis vaan mukana, kunnes tippuisin..

Lähen kyl toistekkii.