Omalla kylällä osa II

Tänään, mahtis keli aamulla, hyvä päivä käydä päräyttämässä unihiekat silmistä.
Toinen kuskimme sai kisakärpäsen pureman ja aikoo käydä kokeilemassa siipiään numerot kilvissä.
Entinen kisakuski kävi vähän fiilistelemässä kisaa varten ja sitten miä pääsin fiilistelemään muuten vain.
Toki sain kuulla miten rata on mahtava, mutta temmin iskarit ihan perseestä.
Niin kaikessa tohinassa jäi multa rintapanssarikin kotiin ja sain lainaksi isännän oman. Olipa mukava.. Ihan liian pitkä Acerbis teki mulle sellaisen Mutanttininjakilpikonna-olon.  No, ilman suojia en kuitenkaan aja.

Ihan pikku hetken liian pitkä kilpi selässä painoi, sitten avautui kaasu ja muistin miten huisin kivaa crossaaminen voi olla.
Ajoin puoli tuntia muistamatta edes et kädet voi jumia tai jotain muuta. Olisin voinut vain ajaa ja ajaa, harmi että jouduin lähtemään pois.

Tänään tuntuivat kurvit sujuvan ja jotenkin vauhtiakin oli enemmän.
Yritin tänään nostella niitä kyynärpäitä ja hakea sitä kunnollista ajoasentoa. Monessa paikassa tuli onnistumisia ja radan loppuosan hyppyihinkin tulin ihan ajamalla, en valumalla.
Pumppukäsikin oli hetkeksi helpottanut. Suorastaan harmittaa päästää mopo viikonloppuna kisoihin, kun olisin voinut mennä ite ajamaan.

Oman kylän hiekkalaarissa osa I

Taisin käydä viimeksi ajamassa.. Viime viikolla!
Temmissä on vieläkin ne välikelin renkaat alla, kun piti odottaa tilipäivää.
Huomenna sitten nappuloiden hakuun SE Teamiltä.
Sitten pääsee avaamaan kesäkauden niin kuin aikuisten oikeasti.

Viikko sitten oli kyllä hauskaa. Aluksi tietenkin tuo pehmeä hiekka oli oudontuntuista.
Niinhän siinä kävi, että heti 3. kurvissa meinasi mopo lähteä vauhdikkaasti käsistä. En oikein tiedä mitä tapahtui, mutta sellainen aika iso HUPSISta kävi. Noh, eipä noista olla, kun kyydissä pysyin ja matka jatkui.
Ihan koko rataa en ajanut, siellä oli niitä märkiä kohtia muutama.
Paikalle kurvasi sitten kaksi muutakin kuskia ja jouduin painelemaan radalle juosten, kun kuskit ajelivat täysin väärään suuntaan rataa. Kolme etulokariin tuijottavaa urpoa ajelemassa ristiin rastiin ei kuulostanut kovinkaan hyvältä idealta.
Niinpä jouduin sujuvalla enklannilla opastamaan epsanjan poikaa, että siksakista huolimatta meillä on oikeasti reitti tässä ja sillä on ajosuuntakin.
Hieman tosin hämmennyin kun alun kurveissa sisäkurvaan olikin sammuttanut moponsa joku muu kuin minä ja miä pääsin ohittelemaan.
Mielestäni on kuitenkin parempi opastaa ystävällisesti lajin saloihin totuttelevia kuin jättää ihmettelemään.

Ajo hiekkalaarissa oli kyllä kivaa. Saattoi jopa pääsuorankurvissa tulla sellainen BRAAAAAP!-tunne. Siihen oli ajettu hieno, loiva kaarre vallilla ja kerrankin onnistuin ajamaan siihen oikein ja pitämään "tupin nurin".