Ai kauhia. AI KAUHIA!

Olipa hurjaa!
Mentiin tänään radalle ja siellähän oli muitakin!
Kyllä miä hämärästi muistan sen, että varhain keväisin crossareita saattaa parveilla naapurkylällä, mutta että jopa useampi pyöräradalla samaan aikaan. Huikeeta!

Koska pariajossa tuli järkyn kylmä, niin tänään oli uusi taktiikka. Ajovuorot 1 ja 2. No, mä olin tietty se eka varikolla.
Kävin sitten vähän lapioimassa puroja alkulämpäksi. Tosin alkoi olla sellainen sutina radalla ettei enää ollut järkeä seikkailla siellä, niin lähdin sitten odottelemaan omaa ajovuoroani.

Sattumalta siinä törmäsin (en oikeasti vaan sanonta! ;) ) toiseen naiskuskiinkin. Olipa hauska nähdä tuttuja naamoja pitkästä aikaa.

Pääsinpä sitten lopulta pyöränkin päälle ja onneksi alkoi vihmoa vettäkin. Jotenkin ajo tuntui tahmealta. Ei ollenkaan niin helppoa ja sujuvaa kuin tiistaina.
Jotenkin epävarmasti haparoiden siellä etenin eikä ajoon tullut minkäänlaista rytmiä.
Sitten tieto siitä, että radalla on paljon muitakin, toi sen arkajalan taas kypärääni. Vähän jänskätti ajella siellä seassa kun muut menivät niin kovaa.
Kerran mut ohitettiin todella nätisti, mutta aikas läheltä.. Hihat hipoen mentiin. Siinä oli tilanne jonka jälkeen oli pakko kurvata varikolle miettimään. Pikku henkäisy ja toteaminen että "oma linja, nuo muut kyllä tietää mitä tekee".
Meni ihan naurettavaksi nykymiseksi koko ajo, kun mun haukankynneksi käpristyneet kädet taas temppuili. (Olipa loistava idea vahvistaa käsiä punttiskilla..)
Päätin, että ajetaan vielä kaksi kiekkaa aina sen päälle, kun tuntuu ettei enää kädet pidä. Pikkasen ne aukesikin.

Päivän isoin lohtu oli kyllä saamani positiivisen palautteeni lisäksi, toiset aloittelijat radalla!
Oli lohduttavaa nähdä ettei kaikki ole A-luokan crossareita :)

Tosin siinä varikolla mietiskelin etten kyllä voi enää tituuleerata itseäni 'aloittelijaksi', koska olen ollut lajin parissa sen melkein 7 vuotta. Nooh, oli mulla aika pitkät tauot tuossa.
Voinko siis olla aloittelija, vai ehkä kuitenkin semmottinen satunnainen harrastelija?

Tiistain tiimellyksessä

Piti vähän mennä kokeilemaan kuinka kahvaa käännetään hiekalla.

Edelleen alla ne renkaat, jossa törröttää muutama hassu piikki, mutta eihän niitä oikeasti tarvitsisi.
Tiistain teemana taisi olla pariajo, kun vaihdoimme pyörää varikolla lennosta.
Niin siis "lennosta", mulle on nähtävästi turha jättää pyörä käyntiin,
koska sammutan sen kumminkin ;)
Oli kyllä mielettömän mukava ajella, tuntui kun ajaminen olisi oikeasti helppoa. Kurvit sujuu ja vauhtiakin löytyi ihan mukavasti.
Paitsi miinuksena se ettei mun kädet jostain syystä suostu yhteistyöhön. Taidan puristella ihan liikoja tankoa, kun iskee mahdoton kramppi.
Tällä kertaa kuitenkin jätin kyynärpääsuojat pois, kun epäilin että niiden remmit edesauttavat sitä puutumista.

Saipa tuostakin syyn selittää varikolla, miksen uskaltanut ajella edessä pitkiä aikoja, kun tiesin että siellä hiillostettiin ihan tarkoituksella.
Oikea syyhän on se, että meitsiltä valahti itseluottamus sinne ajosaappaisiin kuraveden sekaan ja "pupu pöksyssä" luikin varikolle piiloon.
Jos sit vaik ens kerrall!

Kevät, kevät, kevät!

No niin, nyt on vammajalat saaneet huilia ja polvikin kuvattu (vielä kun joku tulkitsee kuvat).
Talviloman kunniaksi kävin vähän kokeilemassa miltä se hiekalla ajo tuntuu.
Olipa tavallaan outo ja tavallaan ihana paluu tuttuun ja mahtavaan pörräämiseen.

Ratahan oli kurainen, lätäkkö siellä, toinen täällä, hieman jäätä. - Loistava treenikeli! -
Temmissä oli vieläkin ne samat välikelin renkaat alla ja tuntui kuin ne takertuisivat kuraan kiinni. Vaikka kuinka yritti avata kaasua niin ei mitään saanut ilmaiseksi.

 (Ei sillä, että mihinkään hurjiin rykäsyihin olisi kunto riittänyt)

Kyllä jonkulainen jännitys taisi olla päällä kun puristin niin kovasti, että meni kädet ihan tuhannen kramppiin.
Eka kierros oli kyllä kamala. Tuntui taas kerran siltä kun en olisi koskaan ennen mopoillutkaan.
Joka kurvi meni niin laajalla luovilla ettei oo tosi ja tuijotin etulokariin niin, että kiemurtelin hiekkakäärmeenä pitkin rataa. Onneksi ei ollut muita sillä hetkellä radalla!

Pikku hiljaa siinä pienoinen tatsi ajoon löytyi ja kurvitkin meni välillä jo niin kuin pitäiskin. Tosin montaa kiekkaa ei tarvinut heittää, kun kädet alkoivat kertomaan etteivät enää pidä tangosta kiinni.
Jänskä tunne kun kesken ajon alkaa pistelemään sormissa..

Hienointa oli pitkässä kurvissa, joka oli melkoisen löllökkää ja uraista, kun vihdoin sai katseen kauemmas ja kaasun pumppaus unohti. Läskit lokarille ja kaasua! Vitsi, ihan mahtista, kun ei surffattu urasta toiseen!

Kuitenkin sitä edelleen kuulun siihen kaasun pumppaajien veljeskuntaa. Tosin aion nyt viikonloppuna yrittää uudelleen paluuta mopocrossin saloihin, jos vain kädet antaa myöten.