Mutta onneksi spoorit antavat odottaa itseään, koska multa repesi akillesjänne.
Siksi ei temmi liiku. :(
No, toivotaan että saan kasvateltua hyvää arpikudosta, niin jalkakin pysyy mukana kyydissä.
...This driver is out of order..
maanantai 8. joulukuuta 2014
lauantai 8. marraskuuta 2014
Käsi, joka kaasua kääntää
Tänään se oli mun käteni, joka pääsi pitkästä aikaa kääntämään kaasukahvaa.
Suuntasimme kohti naapuripitäjää, jossa oli paikallisiakin liikkeellä.
Mä sain toisen ajovuoron, joten ensin ihmettelin ilman viileyttä varikolla ja sitten pääsin ajamaan.
Olin ihan varma etteivät mun sormeni pysy tangossa kiinni, kun oli niin kylymä.
Vain yksi vajaa kierros rossia ja sieltä mettään. Oli oikeasti hauska lähteä reitille, kun tiesin takaa tulevan apuja, jos hassusti käy. Eipä tullut metsässä kylmä mieleen.
Siellä mä ryömin tulemaan, kun oli tuo kivisen polun ajo vähän oudonoloista. Eniten jänskätti ne lätäköt kun ei tiedä mitäpä niissä on.
Taisin ajaa hieman väärää polkua aluksi, mutta onnekseni vain muutama sata metriä sitten löytyi oikea ura.
Erona entiseen ajeluun tuolla samalla polulla voisi todeta, että vauhti on hitaampaa, mutta kurvailu parempaa. Mutkat menee nyt aika nätisti. Eipä oo crossiratailut menneet hukkaan.
Kyllähän sitä aina välillä huomasi, kuinka tulisi pistää pykälää isompaa silmään. Oli tosi hyvä fiilis ajella, kun huomasi ettei se nyt ihan hirvittävän hankalaa olekkaan.
Pahin kohta oli kyllä radan puolessa välissä oleva pitkä silta. Ensin tullaan kuraista ränniä, jossa mokailin muutaman kerran ja sain sitten nostella pyörää, kun hölmönä sammutin sen keskelle lätäkköä. Kuka on niin tyhmä, että iskee persiin penkkiin keskellä kivikkoa, kun tapeilta homma menee hyvin. No-oh, MINÄ! En tajua, miksi niin piti tehdä, mutta sainpa vettä saappaisiin.
Plussaa oli että uskalsinpa sentään ajaa päin kiviä enkä alkanut kiertelemään!
Nuo pikku sillat vähän jännitti, mutta se pitkä silta näytti aivan hirveältä.
Päätin kuitenkin yritttää ja.. BANG. Nutulleen sillan alkuun!
Juu, niin. Siinähän tosiaan on sellainen monttu ollut aina. Siihen ei kannata ajaa eturengasta. Hyvin alkaa pää lähestymään tannerta, jos niin tekee.
Onneksi mulle oli saapunut seuraksi henkinen tuki, joka oli hyvinkin kohtelias ja kannustava. Eli en kuullut sitä "Turpa kiinni ja aja." Muualta kuin omasta päästä.
Temmissä on niin huonot renkaat että niillä liukasteli jo ilman siltaakin.. Noh, ei auttanu. Katse kaukaisuuteen ja toivotaan parasta.
EIKÄ SE EDES OLLUT HANKALAA! "Onneksi tuli käkäiltyä", toteaa hän nolona.
Matka jatkui ja eipä mennyt kuin pieni hetki, kun vedettiin pöpelikköön.
Ajelin sitten jo vähän isommalla vaihteella hakkuuaukealla, katse kaukaisuudessa, kun tunsin miten takarengas vaan liukuu. Eipä siinä muuta voinut, kuin katsoa minne mennään. Kannon päälle!
Nolona pyysin jeesiä mopon kanssa, kun temmi oli aika korkealla.
Huokaisin jo helpotuksesta ja kääntelin onnessani mopoa hiekkakankaalla. Olin juurikin ajatellut ehkä oikaisevani viimisen pätkän kivistä polkua. En siksi että väsytti, vaan ihan siksi että tiesin sen olevan vähän hankalampaa kuin hiekka.
No, väärin! Siellähän olikin kaveri parkissa ja viittasi vaan että tuonne. Enpä kehdannut muuallekkaan mennä. Mikäs enskakuski se sellainen on joka tiellä ajaa? Ja kuinka mä aina jään kiinni kun yritän huijata..
Ai kiesus! Siinäpä alkoikin ohjelma. Miten ihmeessä mä hölmöilin NIIN paljon. Varmaankin 5-6 kertaa olin lirissä 10 metrin matkalla. Jos en muuta keksinyt niin sammutin pyörän, kun unohdin kaasun. Pari kertaa liukastelin kyljelleni (Joo, oli se rahkasammalta!) ja kerran ajoin tyhmästi, en katsonut minne reitti menee vaan ajattelin vaan "hieman" helpottaa ajoa.Ei kannattanut koska en osaa hyppiä ojien yli.
Sain kyllä ihan parhaimman palautteen siellä metsässä. Kaveri ihmetteli, että miten vielä jaksan yrittää, kun monella olis jo vermeet lennelleet ympäri metsää ja kypäräkin lentänyt päästä.
Mua nauratti. Ollaan siinäkin tilassa oltu, mutta vuosien varrella oon oppinut et se on kyllä turhaa, kun joutuu sen mopon kuitenkin ajamaan pois metästä.
Tuli aivan mielettömän hyvä fiilis pikku ajelusta. Tyhmiä virheitä, mut mikään ei hajonnut ja kivaa oli.
Suuntasimme kohti naapuripitäjää, jossa oli paikallisiakin liikkeellä.
Mä sain toisen ajovuoron, joten ensin ihmettelin ilman viileyttä varikolla ja sitten pääsin ajamaan.
Olin ihan varma etteivät mun sormeni pysy tangossa kiinni, kun oli niin kylymä.
Vain yksi vajaa kierros rossia ja sieltä mettään. Oli oikeasti hauska lähteä reitille, kun tiesin takaa tulevan apuja, jos hassusti käy. Eipä tullut metsässä kylmä mieleen.
Siellä mä ryömin tulemaan, kun oli tuo kivisen polun ajo vähän oudonoloista. Eniten jänskätti ne lätäköt kun ei tiedä mitäpä niissä on.
Taisin ajaa hieman väärää polkua aluksi, mutta onnekseni vain muutama sata metriä sitten löytyi oikea ura.
Erona entiseen ajeluun tuolla samalla polulla voisi todeta, että vauhti on hitaampaa, mutta kurvailu parempaa. Mutkat menee nyt aika nätisti. Eipä oo crossiratailut menneet hukkaan.
Kyllähän sitä aina välillä huomasi, kuinka tulisi pistää pykälää isompaa silmään. Oli tosi hyvä fiilis ajella, kun huomasi ettei se nyt ihan hirvittävän hankalaa olekkaan.
Pahin kohta oli kyllä radan puolessa välissä oleva pitkä silta. Ensin tullaan kuraista ränniä, jossa mokailin muutaman kerran ja sain sitten nostella pyörää, kun hölmönä sammutin sen keskelle lätäkköä. Kuka on niin tyhmä, että iskee persiin penkkiin keskellä kivikkoa, kun tapeilta homma menee hyvin. No-oh, MINÄ! En tajua, miksi niin piti tehdä, mutta sainpa vettä saappaisiin.
Plussaa oli että uskalsinpa sentään ajaa päin kiviä enkä alkanut kiertelemään!
Nuo pikku sillat vähän jännitti, mutta se pitkä silta näytti aivan hirveältä.
Päätin kuitenkin yritttää ja.. BANG. Nutulleen sillan alkuun!
Juu, niin. Siinähän tosiaan on sellainen monttu ollut aina. Siihen ei kannata ajaa eturengasta. Hyvin alkaa pää lähestymään tannerta, jos niin tekee.
Onneksi mulle oli saapunut seuraksi henkinen tuki, joka oli hyvinkin kohtelias ja kannustava. Eli en kuullut sitä "Turpa kiinni ja aja." Muualta kuin omasta päästä.
Temmissä on niin huonot renkaat että niillä liukasteli jo ilman siltaakin.. Noh, ei auttanu. Katse kaukaisuuteen ja toivotaan parasta.
EIKÄ SE EDES OLLUT HANKALAA! "Onneksi tuli käkäiltyä", toteaa hän nolona.
Matka jatkui ja eipä mennyt kuin pieni hetki, kun vedettiin pöpelikköön.
Ajelin sitten jo vähän isommalla vaihteella hakkuuaukealla, katse kaukaisuudessa, kun tunsin miten takarengas vaan liukuu. Eipä siinä muuta voinut, kuin katsoa minne mennään. Kannon päälle!
Nolona pyysin jeesiä mopon kanssa, kun temmi oli aika korkealla.
Huokaisin jo helpotuksesta ja kääntelin onnessani mopoa hiekkakankaalla. Olin juurikin ajatellut ehkä oikaisevani viimisen pätkän kivistä polkua. En siksi että väsytti, vaan ihan siksi että tiesin sen olevan vähän hankalampaa kuin hiekka.
No, väärin! Siellähän olikin kaveri parkissa ja viittasi vaan että tuonne. Enpä kehdannut muuallekkaan mennä. Mikäs enskakuski se sellainen on joka tiellä ajaa? Ja kuinka mä aina jään kiinni kun yritän huijata..
Ai kiesus! Siinäpä alkoikin ohjelma. Miten ihmeessä mä hölmöilin NIIN paljon. Varmaankin 5-6 kertaa olin lirissä 10 metrin matkalla. Jos en muuta keksinyt niin sammutin pyörän, kun unohdin kaasun. Pari kertaa liukastelin kyljelleni (Joo, oli se rahkasammalta!) ja kerran ajoin tyhmästi, en katsonut minne reitti menee vaan ajattelin vaan "hieman" helpottaa ajoa.Ei kannattanut koska en osaa hyppiä ojien yli.
Sain kyllä ihan parhaimman palautteen siellä metsässä. Kaveri ihmetteli, että miten vielä jaksan yrittää, kun monella olis jo vermeet lennelleet ympäri metsää ja kypäräkin lentänyt päästä.
Mua nauratti. Ollaan siinäkin tilassa oltu, mutta vuosien varrella oon oppinut et se on kyllä turhaa, kun joutuu sen mopon kuitenkin ajamaan pois metästä.
Tuli aivan mielettömän hyvä fiilis pikku ajelusta. Tyhmiä virheitä, mut mikään ei hajonnut ja kivaa oli.
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Atakkia! :D BRAAAAP!
Tänään, ajopäivänä, keli oli tietenkin aika harmaa ja sateinen. Eilen niin kaunis keli.
Meidän varikkokääpiöt olivat asenteella kaikki ketuttaa ja huuto oli sen mukaista.
Mulla oli ajovuoro nro. 2. joten sain nauttia kääpiökuorosta ennen ajoa.
Täytyy sanoa, että oli ajot jäädä sikseen sen, verran nousi paineet kattilassa. Muutenkin niin rentouttava viikko takana, kun ollaan totuteltu tätä uutta arkea, päiväkotia ja töitä.
No, sain kuitenkin itseni mopottimen selkään ja läksin kotilaariin hengaamaan.
Aivan uskomatonta, mun huonotuulisuuteni hävisi sen siliän tien heti ekalla kiekalla ja mitä enemmän kierroksia tuli sitä makeemmalta tuo rossi tuntui.
Sade oli tehnyt hiekasta raskaan alustan, siellä oli juuri sopivasti pattia ja röykkyä. Ihan parhain kondis!
Huomasin tykkääväni ajosta ja pyörästä niin paljon, että lähti melkoista attackia (siis omaan tasooni ja normiröpötykseen verrattuna).
Huomasin vaihteiden vaihtuvan normaalia nopeampaa ja kurvien lähestyvän vauhdikkaammin.
Nautin ihan täysillä, vaikka vettä satoi. Ja ei muuta kuin nopeampaa! Kahvaa oli vaan käännettävä.
Välillä huvikseni kokeilen ajella kurvit tapeilta ja aika hullua, mut ne taisi mennä paremmin niin..
Pari kertaa tulin jopa jarruttamatta radan keskivaiheen porrashyppyriin, mutta siinä palasin äkkiä todellisuuteen kun tunsin miten eturengas nousi ja takarenkaan allakin oli vain ilmaa. Siinä alkoi hirvittämään, kun se hyppyri tuntuu heittävän jonnekin kuuta kiertävälle radalle eikä maahan paluusta ole takuita.
Savipatit taas uskalsin pomppia ihan miettimättä.
Joskus osuu kohdille se loisto ajopäivä ja sellaisesta pitää vaan nauttia eikä analysoida :)
Nykyään mulla on ajolupa enduroseuran reitellekin, saas nähdä koska uskaltaudun taas mettään.
Meidän varikkokääpiöt olivat asenteella kaikki ketuttaa ja huuto oli sen mukaista.
Mulla oli ajovuoro nro. 2. joten sain nauttia kääpiökuorosta ennen ajoa.
Täytyy sanoa, että oli ajot jäädä sikseen sen, verran nousi paineet kattilassa. Muutenkin niin rentouttava viikko takana, kun ollaan totuteltu tätä uutta arkea, päiväkotia ja töitä.
No, sain kuitenkin itseni mopottimen selkään ja läksin kotilaariin hengaamaan.
Aivan uskomatonta, mun huonotuulisuuteni hävisi sen siliän tien heti ekalla kiekalla ja mitä enemmän kierroksia tuli sitä makeemmalta tuo rossi tuntui.
Sade oli tehnyt hiekasta raskaan alustan, siellä oli juuri sopivasti pattia ja röykkyä. Ihan parhain kondis!
Huomasin tykkääväni ajosta ja pyörästä niin paljon, että lähti melkoista attackia (siis omaan tasooni ja normiröpötykseen verrattuna).
Huomasin vaihteiden vaihtuvan normaalia nopeampaa ja kurvien lähestyvän vauhdikkaammin.
Nautin ihan täysillä, vaikka vettä satoi. Ja ei muuta kuin nopeampaa! Kahvaa oli vaan käännettävä.
Välillä huvikseni kokeilen ajella kurvit tapeilta ja aika hullua, mut ne taisi mennä paremmin niin..
Pari kertaa tulin jopa jarruttamatta radan keskivaiheen porrashyppyriin, mutta siinä palasin äkkiä todellisuuteen kun tunsin miten eturengas nousi ja takarenkaan allakin oli vain ilmaa. Siinä alkoi hirvittämään, kun se hyppyri tuntuu heittävän jonnekin kuuta kiertävälle radalle eikä maahan paluusta ole takuita.
Savipatit taas uskalsin pomppia ihan miettimättä.
Joskus osuu kohdille se loisto ajopäivä ja sellaisesta pitää vaan nauttia eikä analysoida :)
Nykyään mulla on ajolupa enduroseuran reitellekin, saas nähdä koska uskaltaudun taas mettään.
sunnuntai 5. lokakuuta 2014
BbbbRRRRRRRRRRRRRRRRRaaaaaaaaaaap!
YES! Pitkästä aikaa pääsin mopottimen kanssa ajelemaan.
Ensin mietin, että josko lähtisi tuonne itään, mutta meninkin länteen. Oman kylän rataan on tullut joku kyllästyminen, tai jotain. Toki vaikuttaa sekin etten pysty enää ajamaan siellä sujuvasti niitä kierroksi, kun ne muutamat hypyt aina rikkoo rytmin.
Oli kivaa vaihtelua tulla kovalle radalle. Taisi viimeksi olla vielä lunta maassa, kun edellisen kerran siellä kävin..
Aluksi tuntui kyllä siltä kuin en olisi koskaan aikaisemmin edes ajanut mopolla. Pyytämättä tullut tauko oli tehnyt tehtävänsä. Haki ja haki, liian pientä vaihetta, kaasunpumppausta, missäs ne jarrut on.. Sitten huomasin miten kivaa oli ajaa sisäkurvassa siihen kovaan uraan. Hih! Mopohan kääntyi nätisti.
Kovalla radalla tuntuu kuin voisi ajaa vaikka kuinka kovaa. Sitten taas välillä tuntuu ettei se nyt taidakkaan olla ihan loisto idea. Tuo rata kun on liukas, etenkin kun on aikas kulunut takarengas, mikä ei pidä. Eikä mun mopottimen hallintakaan ollut ihan niin kohdillaan, että voisin luottavaisin mielin syötää kaasua. Tietty piti myös pitää mielessä huomisaamun töihinmeno.
(Joo, arki on alkanut. Työt.)
Muutamasta hypystä tuli mieleen kotirata, onkohan tuollakin käynyt sama tekijä? Mä en vaan osaa enkä uskalla yrittää hyppiä noita "ramppeja". Tykkään niistä pyöreämmistä töyssyistä, kun ne voi vaan ajaa yli, jos renkaat nousee ilmaan, niin sitte nousee, mut ei tule turhia jännäreitä.
Siinä yksikseni köröttelin ja fiilistelin miten mukavaa on olla temmin kanssa ulkoilemassa, kunnes huomasin taas tuijottavani etulokariin. Höh. Miten ärsyttävä tapa.
Olisi niin kiva, jos joku ajelisi tuolla edessä, niin nousisi se katse eri tavalla.
Toiveeni toteutui, joku pikku jamppi odotti pääsuoran jälkeisessä kurvissa ja lähti hurjalla innolla perään.
Mua vähän nauratti, olis nyt antanu edesvähän enemmän etumatkaa! Kyllä oli pojalla asenne kohdillaan! Siinä sitä kehittyy kun lähtee reippaasti muita jahtaamaan ja ohi vaan.
Harmi potsulle, että oli tälläinen tätikuski seurana, kun en jaksanut lähteä kisailemaan.
Se olis kyllä ollu kivaa..
Kyllä siellä mukavasti hiki tuli ja kotiin palasin paljon paremmalla fiiliksellä kuin lähtiessä.
Ensin mietin, että josko lähtisi tuonne itään, mutta meninkin länteen. Oman kylän rataan on tullut joku kyllästyminen, tai jotain. Toki vaikuttaa sekin etten pysty enää ajamaan siellä sujuvasti niitä kierroksi, kun ne muutamat hypyt aina rikkoo rytmin.
Oli kivaa vaihtelua tulla kovalle radalle. Taisi viimeksi olla vielä lunta maassa, kun edellisen kerran siellä kävin..
Aluksi tuntui kyllä siltä kuin en olisi koskaan aikaisemmin edes ajanut mopolla. Pyytämättä tullut tauko oli tehnyt tehtävänsä. Haki ja haki, liian pientä vaihetta, kaasunpumppausta, missäs ne jarrut on.. Sitten huomasin miten kivaa oli ajaa sisäkurvassa siihen kovaan uraan. Hih! Mopohan kääntyi nätisti.
 |
| Lisää kuvateksti |
(Joo, arki on alkanut. Työt.)
Muutamasta hypystä tuli mieleen kotirata, onkohan tuollakin käynyt sama tekijä? Mä en vaan osaa enkä uskalla yrittää hyppiä noita "ramppeja". Tykkään niistä pyöreämmistä töyssyistä, kun ne voi vaan ajaa yli, jos renkaat nousee ilmaan, niin sitte nousee, mut ei tule turhia jännäreitä.
Siinä yksikseni köröttelin ja fiilistelin miten mukavaa on olla temmin kanssa ulkoilemassa, kunnes huomasin taas tuijottavani etulokariin. Höh. Miten ärsyttävä tapa.
Olisi niin kiva, jos joku ajelisi tuolla edessä, niin nousisi se katse eri tavalla.
Toiveeni toteutui, joku pikku jamppi odotti pääsuoran jälkeisessä kurvissa ja lähti hurjalla innolla perään.
Mua vähän nauratti, olis nyt antanu edesvähän enemmän etumatkaa! Kyllä oli pojalla asenne kohdillaan! Siinä sitä kehittyy kun lähtee reippaasti muita jahtaamaan ja ohi vaan.
Harmi potsulle, että oli tälläinen tätikuski seurana, kun en jaksanut lähteä kisailemaan.
Se olis kyllä ollu kivaa..
Kyllä siellä mukavasti hiki tuli ja kotiin palasin paljon paremmalla fiiliksellä kuin lähtiessä.
torstai 25. syyskuuta 2014
Endurorokko
Niinhän siinä taas kävi. Juuri kun innostuin ajamisesta iski, joku hirveä pöpö.
En tiedä kuulinko oikein mutta mahdollisesti se oli endurorokko.
Jospa sitä kuitenkin viikonloppuna pääsisi uhmaamaan luonnonvoimia ja saisi temmin baanalle.
En tiedä kuulinko oikein mutta mahdollisesti se oli endurorokko.
Jospa sitä kuitenkin viikonloppuna pääsisi uhmaamaan luonnonvoimia ja saisi temmin baanalle.
torstai 11. syyskuuta 2014
Eilinen endurointi
Mettään meni eilinen!
Ai mahtavuus, miten hienoa on päästä mopoilemaan, kun on viettänyt 8 päivää 24/7 lasten kanssa.
Onneksi sain mukavata seuraa kotikonnuille ja sitten vaan mopotin tulille ja matkaan.
Toki täytyihän sitä "lämmitellä" ajamalla pari kiekkaa rossiraan puolella, mutta se taas ei ollut niin hauskaa. Rata oli taas lanattu, olin eka pyörä radalla ja jotenkin se tuntui liian tasaiselta.
Mutta hei, en valita, koska on aivan mahtavaa, kun joku viitsii ja on innostunut. Kiitokset vaan lanaajalle, äkkiä sinne jäljet ajetaan!
Sitten pikkasella jännityksellä mettään. Minähän sain "paikallisena" mennä ekana. Pikku painetta niskaan ;) Polkuhan on vasta merkattu ja nyt sitä koeajetaan, joten ei voinut ajaa silmät etulokarissa uraa seuraten, vaan piti etsiä täpliä puista ja katsella teippejä.
Reitti on perinteistä ja aika haastavaa suomienskaa. Haastavaa siinä mielessä, että baana ei ole mm-tyylin leveä, jolla voisi vain kääntää kahvaa, vaan kapeaa, puita läheltä kiertävää ja tarkkuutta vaativaa.
Tuo tarkkuus tuli "silmille", kun pääsin kalliokohtaan. Pari käännöstä kalliolla koko ajan ylöspäin mennen. No, ekan käännöksen jälkeen oli vissiin silmät kiinni, kun jäin jumiin puun ja kiven väliin. Pääsin sieltä kyllä, mutta punnerruksilta ei vältytty ja alkoi hiki valumaan. Kallion päälläkin piti heittää spagaati oikein näytöstyyliin. Tässä vaiheessa hikoilu oli jo yltynyt melkoiseksi, piti ihan silmiä pyyhkiä.
Rohkeasti yritin edetä, tapeilla seisten. Yritin tähyillä eteenpäin ja melko hyvinhän se menikin. Mitä nyt pari kertaa sammutin mopon ihan turhaan ja kerran eksyin hieman reitiltä.
Muutamassa kohdassa tuli kyllä vedettyä tuurilla, ei niinkään taidolla. Huomasin, että joku ääni päässäni huusi vain 'kaasua!' Korvien väliin se kauhistus tuli juuri sopivalla viiveellä, oltiin jo tilanteessa, ei ollut enää mahdollista pysäyttää ja heittäytyä kupeelleen tai jotain muuta vastaavaa.
Pari aika jänskää kohtaa löytyi (sen kallion lisäksi siis). Pienen pattisuoran jälkeen polku kapenee, tippuen pikkasen alas ja nousee samantien uudelle töyssylle, jonka takaa löytyi kivinen polku alas. Eipä siinä muuten mitään, mutta ne liukkaat puunjuuret siellä seassa! Hih, tulin ehkä hiukan liian reipasta vauhtia tilanteeseen, koska en ehtinyt tehdä tyypillistä 'Ei hel..i'-jarrutusta ja käkäilyä, vaan painelin pitkin polkua, hiukan nielaisten ja kaasua kääntäen. HAHAHAHAH, pysyin pystyssä!
Loppukin meni melko hyvin, mitä nyt viime metreillä pieni huti.
Toinen kiekka olikin jo jänskämpi kun tiesi mitä edessä on ja eka kiekka meni suhteellisen hyvin. Ehkä ekalla kiekalla en vaan osannut jännittää.. Mutta jonkunasteisen hartialukon olin kehittänyt, kun päänsärky hieman kolkutteli.
Tietty olin miettinyt sitä kalliokohtaa ja ajatellut miten kaasulla käännetään ja hupsista huijaa, olipa muutes liukasta! Nutulleen mentiin ja kytkinkahva poikki. AINA MULLE KÄY NÄIN! Höh.
Kyllä mä sieltä etenin mutta alkoi pikkasen hapottamaan ja meni "vähän" huonommin se toinen kiekka. Piti kamulle sanoa että annahan mennä, tuun perästä jahka kerkiän.
Mä TIEDÄN ettei siellä saisi riisua kypärää ja hengitellä, mut oli pakko. Mull e tuli niin hiton huono olo. siinä sitten pyörän satulassa istuskellessani manailin huonokuntoani ja yritin nieleskellä pettymystäni. Että osaan olla surkea kuski!
Kypärä päähän ja matkaan! Hulluinta tässä hommassa on se, että mä tykkään tuosta ihan mielettömästi. Juurikin se ettei jutut tule valmiiksi purtuna, vaan joudut haastamaan itsesi, niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Sitten pari kiekkaa rossia ja kotiin ! Äiti tuli takaisin punaisena, haisevana, mutta onnellisena ja jaksavana.
TM, ENDURO LUV IT!
Ai mahtavuus, miten hienoa on päästä mopoilemaan, kun on viettänyt 8 päivää 24/7 lasten kanssa.
Onneksi sain mukavata seuraa kotikonnuille ja sitten vaan mopotin tulille ja matkaan.
Toki täytyihän sitä "lämmitellä" ajamalla pari kiekkaa rossiraan puolella, mutta se taas ei ollut niin hauskaa. Rata oli taas lanattu, olin eka pyörä radalla ja jotenkin se tuntui liian tasaiselta.
Mutta hei, en valita, koska on aivan mahtavaa, kun joku viitsii ja on innostunut. Kiitokset vaan lanaajalle, äkkiä sinne jäljet ajetaan!
Sitten pikkasella jännityksellä mettään. Minähän sain "paikallisena" mennä ekana. Pikku painetta niskaan ;) Polkuhan on vasta merkattu ja nyt sitä koeajetaan, joten ei voinut ajaa silmät etulokarissa uraa seuraten, vaan piti etsiä täpliä puista ja katsella teippejä.
Reitti on perinteistä ja aika haastavaa suomienskaa. Haastavaa siinä mielessä, että baana ei ole mm-tyylin leveä, jolla voisi vain kääntää kahvaa, vaan kapeaa, puita läheltä kiertävää ja tarkkuutta vaativaa.
Tuo tarkkuus tuli "silmille", kun pääsin kalliokohtaan. Pari käännöstä kalliolla koko ajan ylöspäin mennen. No, ekan käännöksen jälkeen oli vissiin silmät kiinni, kun jäin jumiin puun ja kiven väliin. Pääsin sieltä kyllä, mutta punnerruksilta ei vältytty ja alkoi hiki valumaan. Kallion päälläkin piti heittää spagaati oikein näytöstyyliin. Tässä vaiheessa hikoilu oli jo yltynyt melkoiseksi, piti ihan silmiä pyyhkiä.
Rohkeasti yritin edetä, tapeilla seisten. Yritin tähyillä eteenpäin ja melko hyvinhän se menikin. Mitä nyt pari kertaa sammutin mopon ihan turhaan ja kerran eksyin hieman reitiltä.
Muutamassa kohdassa tuli kyllä vedettyä tuurilla, ei niinkään taidolla. Huomasin, että joku ääni päässäni huusi vain 'kaasua!' Korvien väliin se kauhistus tuli juuri sopivalla viiveellä, oltiin jo tilanteessa, ei ollut enää mahdollista pysäyttää ja heittäytyä kupeelleen tai jotain muuta vastaavaa.
Pari aika jänskää kohtaa löytyi (sen kallion lisäksi siis). Pienen pattisuoran jälkeen polku kapenee, tippuen pikkasen alas ja nousee samantien uudelle töyssylle, jonka takaa löytyi kivinen polku alas. Eipä siinä muuten mitään, mutta ne liukkaat puunjuuret siellä seassa! Hih, tulin ehkä hiukan liian reipasta vauhtia tilanteeseen, koska en ehtinyt tehdä tyypillistä 'Ei hel..i'-jarrutusta ja käkäilyä, vaan painelin pitkin polkua, hiukan nielaisten ja kaasua kääntäen. HAHAHAHAH, pysyin pystyssä!
Loppukin meni melko hyvin, mitä nyt viime metreillä pieni huti.
Toinen kiekka olikin jo jänskämpi kun tiesi mitä edessä on ja eka kiekka meni suhteellisen hyvin. Ehkä ekalla kiekalla en vaan osannut jännittää.. Mutta jonkunasteisen hartialukon olin kehittänyt, kun päänsärky hieman kolkutteli.
Tietty olin miettinyt sitä kalliokohtaa ja ajatellut miten kaasulla käännetään ja hupsista huijaa, olipa muutes liukasta! Nutulleen mentiin ja kytkinkahva poikki. AINA MULLE KÄY NÄIN! Höh.
Kyllä mä sieltä etenin mutta alkoi pikkasen hapottamaan ja meni "vähän" huonommin se toinen kiekka. Piti kamulle sanoa että annahan mennä, tuun perästä jahka kerkiän.
Mä TIEDÄN ettei siellä saisi riisua kypärää ja hengitellä, mut oli pakko. Mull e tuli niin hiton huono olo. siinä sitten pyörän satulassa istuskellessani manailin huonokuntoani ja yritin nieleskellä pettymystäni. Että osaan olla surkea kuski!
Kypärä päähän ja matkaan! Hulluinta tässä hommassa on se, että mä tykkään tuosta ihan mielettömästi. Juurikin se ettei jutut tule valmiiksi purtuna, vaan joudut haastamaan itsesi, niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Sitten pari kiekkaa rossia ja kotiin ! Äiti tuli takaisin punaisena, haisevana, mutta onnellisena ja jaksavana.
TM, ENDURO LUV IT!
maanantai 1. syyskuuta 2014
Huh huijakkaa, huusi Hande hiekkakasassa
Oli kotikylän radalla ollut talkoot viikonloppuna ja nyt hiekka oli myllätty!
Ai, himpskatti kun oli vaikea lähteä ajamaan, kun lorvikatarri painoi. Väsytti eikä ollut sitä kunnon asennetta tuohon hiesu vetoon.
Niinhän siinä kävi, että tutustumiskierroksella mopo sammui ja meni kupeelleenkin kerran.
Loppukiekan hyppyjä oli hieman muokattu. entisten "töyssyjen" tilalle olikin tullut skeittiramppia muistuttavat lähdöt. Nooh, eipä menneet nekään ihan putkeen.. Viimeinen "töyssy" oli poistettu, joten nyt on mutkasta urku vaan auki ja saa kunnon vauhdit suoralle, ken uskaltaa siis!
Kurvasin varikolle ja mietin jättäväni leikin siihen. Ei pysty ei kykene ei huvita.
Ja sitten takaisin radalle!
Alkoihan se kaasukin sieltä aina välillä löytyä. Kylläpä ihan tuli ikävä sinne enskakivikkoon välillä. ;D hih, ehdin välillä miettiä, kuinka sata kertaa mielummin ränkyttäisin enskaa metässä kun painisin täällä hiekassa. Ehkäpä hieman liioittelua!
Melkoista möyryämistä, mutta yritin nyt ottaa ilon irti mopoilusta. Yritin nyt saada sitä painoa siirrettyä eteen ja kyynärpäitä ylös, että helpottuisi tuo kurvailu. Keskityin ajamaan muutaman kurvin niin hyvin kuin osaan ja muu kierros tsuijjailtiin parhaimman mukaan. Ne hypyt eivät kyllä oo mun juttuni! En vaan uskalla ajaa niihin vauhdilla, kyllä menee jalka jarrulle ennen hyppyä ja ryömien yli.
Loppupeleissä "ihan p%¤#asta radasta tulikin kiva ja huomasin, että omakin mielikirkastui ja väsymys häipyi. Ihan jees!
Tarttisin vaan jonkun ajamaan edellä ettei se katse tipahda sinne etulokariin. Oli tosi hankala tänään ajaa, kun jotenkin tuntui silmät liimantuvan siihen etulokariin eikä pää meinannut nousta.
Ai, himpskatti kun oli vaikea lähteä ajamaan, kun lorvikatarri painoi. Väsytti eikä ollut sitä kunnon asennetta tuohon hiesu vetoon.
Niinhän siinä kävi, että tutustumiskierroksella mopo sammui ja meni kupeelleenkin kerran.
Loppukiekan hyppyjä oli hieman muokattu. entisten "töyssyjen" tilalle olikin tullut skeittiramppia muistuttavat lähdöt. Nooh, eipä menneet nekään ihan putkeen.. Viimeinen "töyssy" oli poistettu, joten nyt on mutkasta urku vaan auki ja saa kunnon vauhdit suoralle, ken uskaltaa siis!
Kurvasin varikolle ja mietin jättäväni leikin siihen. Ei pysty ei kykene ei huvita.
Ja sitten takaisin radalle!
Alkoihan se kaasukin sieltä aina välillä löytyä. Kylläpä ihan tuli ikävä sinne enskakivikkoon välillä. ;D hih, ehdin välillä miettiä, kuinka sata kertaa mielummin ränkyttäisin enskaa metässä kun painisin täällä hiekassa. Ehkäpä hieman liioittelua!
Melkoista möyryämistä, mutta yritin nyt ottaa ilon irti mopoilusta. Yritin nyt saada sitä painoa siirrettyä eteen ja kyynärpäitä ylös, että helpottuisi tuo kurvailu. Keskityin ajamaan muutaman kurvin niin hyvin kuin osaan ja muu kierros tsuijjailtiin parhaimman mukaan. Ne hypyt eivät kyllä oo mun juttuni! En vaan uskalla ajaa niihin vauhdilla, kyllä menee jalka jarrulle ennen hyppyä ja ryömien yli.
Loppupeleissä "ihan p%¤#asta radasta tulikin kiva ja huomasin, että omakin mielikirkastui ja väsymys häipyi. Ihan jees!
Tarttisin vaan jonkun ajamaan edellä ettei se katse tipahda sinne etulokariin. Oli tosi hankala tänään ajaa, kun jotenkin tuntui silmät liimantuvan siihen etulokariin eikä pää meinannut nousta.
sunnuntai 24. elokuuta 2014
Eilen enskaa
No niin se päivä koitti, että Handekin pääsi mettään oikein mantsailemaan!
Ihme ja kumma multa puuttui se tyypillinen alkujännitys, jossa jo matkalla radalle oksettaa. En oikein tiennyt, mitä ajatella.
Oli niin mukavaa, kun tiesi saavansa ajoseuraa. Ei tarvisi yksin punnertaa, jos hassusti käy. Henkinen tuli on lähellä! ;)
Siinä sitten kävin lämppäriksi kokeilemassa crossirataa, jolta löytyy kotirataa enemmän kiviä. Ihan kuin en olisi koskaan ennen ajanut! Hyvin huomasi sen lokariintuijottajan iskevän päälle. Aloin katselemaan yksittäisiä kiviä ja kyllä oli luikertelevaa menoa. Yritin siinä pikkasen harjoitella eteenpäin katsomista ettei sitten metsässä iskisi hirveästi tilanteet päälle.
Sitten polulle. Sain hyvän neuvon matkaa varten, kun ne mäet tulee katse ylös eikä vilkuilla.
Polkuhan alkoi polkuna puiden lomassa ja siinä sitä mentiin. Huomasin katsovani edelleenkin liian lähelle ja myöskin harmikseni huomasin etten pysy tapeilla, vaan yritän koko ajan istua.
Eka murkulamäki ts. pikku nousu tulikin aika nopeasti eteen ja pieni "klumps" kävi, päätin kuitenkin ajaa sen ylös. Vaikkakin olen siinä joskus talvella räjäyttänyt kytkimen tyhmyyttäni.
Eteenpäin mentiin ja sitten päästiin kivikkoon. Kieli tiukasti keskellä suuta katse välillä ylös ja välillä vissiin silmät kiinni. Kuitenkin siellä pompsuteltiin. Ei ollut kyllä rentoudesta hajuakaan. Mietin siinä ajaakko kakkosella vai ykkösellä. Tuntui se kakkosvaihde pitävän pyörän tasaisempana, mutta toisaalta ykkönen taisi sopia nopeuteen paremmin..
Pian kivikko alkoi tuntua käsissä. Puristin tankoa kuin viimistä päivää ja niinhän siinä käy ettei koko kivikkoa jaksa puristaa. Siinä sitten sammui pyörä ja tietenkin niin, että mopo meni kepsalleen kiven päälle, nolla vauhdista. En saanut jalalla tukea. Tuli sitten sammuteltua pyörää muutama kerta. Hieman hapotti ja ehdin jo miettiä, mitä ihmettä miä täällä teen. Eihän tässä ole mitään järkeä.
Onneksi kivikosta pääsi isoille mäille. Eihän se kivikko nyt niin hirveän pitkä ole! Nämä isot mäet eivät mua hirvittäneet, mullahan on enemmän ollut ongelmia niiden lyhyempien nousujen kanssa. Sinne vaan ensin alas ja sitten vauhtia, ei vedenuomaan vaan siinä vieressä, katse ylös! Pääsin ylös, vaikka mieli meinasikin mulle tehdä temput loppumetreillä.
Sitten taas leveää baanaa ja hupsista siinähän tuli aika jyrkkä pudotus alas. Luulin tulevani sen pää edellä alas. Ja kaartaen ylös. Että miä muuten tykkään tuosta moposta! Kaasua, kun kääntää alkaa voimaa tulemaan eikä tarvitse pelätä sitä suttausta ja kuopankaivuuta, mitä harrastin piikillä.
Sitten tulikin jo eteen isomäki alaspäin. Siinä reunalla mua vähän jänskätti. en kuitenkaan antanut itselleni aikaa jäädä pohtimaan asiaa sen enempää vaan lähdin alas. Sitten olikin savinousu edessä. Taas mietin 'EEEEEEH, en tule pääsemään' ja kuitenkin se meni kuin vettä vaan.
Olin ajatellut oikaisevani tällä kohdin hieman ja jättäväni yhden kivikkokierron väliin. Mut kuitenkin ohjattiin sinne kivikkoon.
Hui himpskatti! Se oli kyllä reitin kamalin hetki. Siinä mennään ylös ja alas rinnettä kivisellä polulla. Mun kädet oli ihan finaalissa ja huomasin mopon aloittavan sen syöksyilyn kun ei ole enää kuski täysin ohjaimissa. Piti sitten sammuttaa pyörä hetkeksi ja istua vähän miettimään. Pääsin sieltä lenkiltä pois, mutta hyvältä se ei tuntunut.
Jäljellä oli kuitenkin crossityyppistä hiekka-ajelua ja se meni kyllä persiilleen. Aloin tuijottaa kurvien uria ja unohdin ihan kaiken kurviajosta mitä olen tässä opetellut. Tyhmää sammuttelua ja kaatuilua. Loppukiekka meni ihan tuurilla.
Olin niin iloinen kierroksen jälkeen. Selvisin ja vielä vähin naarmuin. Harmikseni temmistä meni etukumi puhki. Tuhraantui hyvää ajoaikaa sen vaihtoon. Tai siis, enhän minä sitä vaihtanut. Mulla olis menny loppupäivä siihen. ;)
Tuli sitten höpistyä varikolla jopa normaalia enemmän ;)
Pääsin kuitenkin vielä toiselle enskakiekalle. Tosin kädet olivat kyllä hiukka epävarmanoloiset. toinen kierros menikin jo vauhdikkaammin ja ehdin siinä jo suunnitella miten tässä avataan kunnolla kaasua ja ens kerralla miä kyllä vedän vauhdilla. Ja oho hups, tulin enemmän tapeilla, kurvit meni hyvin. Ja mulle jäi tosi hyvä mieli.
Enduro on mahtava laji. Kiitos kaikille seurasta ja tsempistä!
Tosin pikkuisena vahinkona ja tästä muuten sain kuulla.. Scalvini sai naarmuja ja paisariin tuli kans jälki. Voi höh.
Ihme ja kumma multa puuttui se tyypillinen alkujännitys, jossa jo matkalla radalle oksettaa. En oikein tiennyt, mitä ajatella.
Oli niin mukavaa, kun tiesi saavansa ajoseuraa. Ei tarvisi yksin punnertaa, jos hassusti käy. Henkinen tuli on lähellä! ;)
Siinä sitten kävin lämppäriksi kokeilemassa crossirataa, jolta löytyy kotirataa enemmän kiviä. Ihan kuin en olisi koskaan ennen ajanut! Hyvin huomasi sen lokariintuijottajan iskevän päälle. Aloin katselemaan yksittäisiä kiviä ja kyllä oli luikertelevaa menoa. Yritin siinä pikkasen harjoitella eteenpäin katsomista ettei sitten metsässä iskisi hirveästi tilanteet päälle.
Sitten polulle. Sain hyvän neuvon matkaa varten, kun ne mäet tulee katse ylös eikä vilkuilla.
Polkuhan alkoi polkuna puiden lomassa ja siinä sitä mentiin. Huomasin katsovani edelleenkin liian lähelle ja myöskin harmikseni huomasin etten pysy tapeilla, vaan yritän koko ajan istua.
Eka murkulamäki ts. pikku nousu tulikin aika nopeasti eteen ja pieni "klumps" kävi, päätin kuitenkin ajaa sen ylös. Vaikkakin olen siinä joskus talvella räjäyttänyt kytkimen tyhmyyttäni.
Eteenpäin mentiin ja sitten päästiin kivikkoon. Kieli tiukasti keskellä suuta katse välillä ylös ja välillä vissiin silmät kiinni. Kuitenkin siellä pompsuteltiin. Ei ollut kyllä rentoudesta hajuakaan. Mietin siinä ajaakko kakkosella vai ykkösellä. Tuntui se kakkosvaihde pitävän pyörän tasaisempana, mutta toisaalta ykkönen taisi sopia nopeuteen paremmin..
Pian kivikko alkoi tuntua käsissä. Puristin tankoa kuin viimistä päivää ja niinhän siinä käy ettei koko kivikkoa jaksa puristaa. Siinä sitten sammui pyörä ja tietenkin niin, että mopo meni kepsalleen kiven päälle, nolla vauhdista. En saanut jalalla tukea. Tuli sitten sammuteltua pyörää muutama kerta. Hieman hapotti ja ehdin jo miettiä, mitä ihmettä miä täällä teen. Eihän tässä ole mitään järkeä.
Onneksi kivikosta pääsi isoille mäille. Eihän se kivikko nyt niin hirveän pitkä ole! Nämä isot mäet eivät mua hirvittäneet, mullahan on enemmän ollut ongelmia niiden lyhyempien nousujen kanssa. Sinne vaan ensin alas ja sitten vauhtia, ei vedenuomaan vaan siinä vieressä, katse ylös! Pääsin ylös, vaikka mieli meinasikin mulle tehdä temput loppumetreillä.
Sitten taas leveää baanaa ja hupsista siinähän tuli aika jyrkkä pudotus alas. Luulin tulevani sen pää edellä alas. Ja kaartaen ylös. Että miä muuten tykkään tuosta moposta! Kaasua, kun kääntää alkaa voimaa tulemaan eikä tarvitse pelätä sitä suttausta ja kuopankaivuuta, mitä harrastin piikillä.
Sitten tulikin jo eteen isomäki alaspäin. Siinä reunalla mua vähän jänskätti. en kuitenkaan antanut itselleni aikaa jäädä pohtimaan asiaa sen enempää vaan lähdin alas. Sitten olikin savinousu edessä. Taas mietin 'EEEEEEH, en tule pääsemään' ja kuitenkin se meni kuin vettä vaan.
Olin ajatellut oikaisevani tällä kohdin hieman ja jättäväni yhden kivikkokierron väliin. Mut kuitenkin ohjattiin sinne kivikkoon.
Hui himpskatti! Se oli kyllä reitin kamalin hetki. Siinä mennään ylös ja alas rinnettä kivisellä polulla. Mun kädet oli ihan finaalissa ja huomasin mopon aloittavan sen syöksyilyn kun ei ole enää kuski täysin ohjaimissa. Piti sitten sammuttaa pyörä hetkeksi ja istua vähän miettimään. Pääsin sieltä lenkiltä pois, mutta hyvältä se ei tuntunut.
Jäljellä oli kuitenkin crossityyppistä hiekka-ajelua ja se meni kyllä persiilleen. Aloin tuijottaa kurvien uria ja unohdin ihan kaiken kurviajosta mitä olen tässä opetellut. Tyhmää sammuttelua ja kaatuilua. Loppukiekka meni ihan tuurilla.
Olin niin iloinen kierroksen jälkeen. Selvisin ja vielä vähin naarmuin. Harmikseni temmistä meni etukumi puhki. Tuhraantui hyvää ajoaikaa sen vaihtoon. Tai siis, enhän minä sitä vaihtanut. Mulla olis menny loppupäivä siihen. ;)
Tuli sitten höpistyä varikolla jopa normaalia enemmän ;)
Pääsin kuitenkin vielä toiselle enskakiekalle. Tosin kädet olivat kyllä hiukka epävarmanoloiset. toinen kierros menikin jo vauhdikkaammin ja ehdin siinä jo suunnitella miten tässä avataan kunnolla kaasua ja ens kerralla miä kyllä vedän vauhdilla. Ja oho hups, tulin enemmän tapeilla, kurvit meni hyvin. Ja mulle jäi tosi hyvä mieli.
Enduro on mahtava laji. Kiitos kaikille seurasta ja tsempistä!
Tosin pikkuisena vahinkona ja tästä muuten sain kuulla.. Scalvini sai naarmuja ja paisariin tuli kans jälki. Voi höh.
perjantai 22. elokuuta 2014
Tai sitten näin!
Kävin jälleen harjoittelemassa tekniikkaa. Oli aika mielenkiintoista kuulla ihmisten ajatuksia edellisestä kirjoituksestani. Harmi vaan, että ne tulivat Facebookissa eivätkä näy täällä.
Me ihmiset ollaan erilaisia, opitaan asioita eri tavalla. Mä olen arkajalka enkä tykkää epäonnistua. Lajitaustani on taistelulajeissa, joissa (pilalle)analysointi on ehdoton vaatimus. Pienikin virheliike kun paljastaa vastustajalle aikomuksesi..
Mä jännitän hirveästi ja eilen mua jännitti. En ole varmaan koskaan oppinut mitään kerta laakista, mutta analysoin, mietin, kokoan itseni, teen päätöksen ja toteutan.
Moni on varmaankin sitä mieltä, että todella rasittavaa hieromista, mut se on mun tyylini tehdä.
Mun tyylini aiheuttaa varikkoteltassamme kiivaita keskusteluja, koska olemme niin erilaisia oppimaan ja tekemään.
Mä haluan harjoitella tekniikka, koska mun mopon hallintani on puutteellista ja mitä paremmin tuo mopo on hallussa sitä kivempi on harrastaa.
Kuten videoissa näkyy: paino on liian takana ja jalka irtoaa tapeilta liian helposti.
Mietittävää ja opeteltavaa on paljon. Kuitenkin siitä syystä mä tästä lajista tykkään. Koskaan ei ole valmis.
Ja muutes videossa 2. on eka veto, toisella kertaa meni heittämällä ylös se mäki!
keskiviikko 20. elokuuta 2014
Taitotesti - Handen surkeat ajovideot
 | ||
| Innostuneen ja tyytyväisen kuskin voiton tuuletus :D |
Ensinnäkin, tiimimme "varikkopäällikkö" on asettanut ajolle laatuvaatimuksen. "Varikkoteltassa" on käyty monia kiivaita keskusteluja siitä, koska on oikea aika siirtyä rossiradalta metsään. Tekninen taitotasoni eli mopon hallintani on kuulemma niin surkeaa ettei metsään kannata mennä.
Fair point, allekirjoitan kyllä väittämän etten ole näppärin neppailija mitä mopoiluun tulee. Kuinka voisinkaan olla kun on hieman satunnaista ollut tuo harrastaminen viime vuosina...
Kuitenkin olen jo ajanut enduroa ja missä sitä sitten oppii jos sinne ei pääse?!
Allekirjoitan myöskin sen toisen argumentin, jonka mukaan ei kannata mennä metsään rikkomaan vehkeitä, kun halvemmallakin voi harjoitella. Juu, totta. Ja totta on sekin ettei mulla ole tuloja, joilla voisin maksaa osia, jos niitä rikon. ..Mutta silti!!!
Teimme sitten kompromissin. Minun tuli selvittää 'endurotesti' crossiradalla, jotta pääsen metsään. No, tänään se päivä sitten koitti. Olin sopinut aiemmin meneväni ajokamun kanssa itärajan metsään, mutta monsuunisateiden takia homma meni puihin. Siispä sitten kotikylän radalle kokeilemaan onnea.
Ajoin siinä pari kiekkaa lämppäriksi ja sitten alkoi todellinen tuli koe. Tunsin paineen kypärässäni, nyt olisi onnistuttava! Kun rata valmistui mua kyllä jänskätti ja iski pientä epätoivoa. Enhän miä osaa!!
Eli testi kokonaisuudessaan oli tämä:
Pääsuoran jälkeisessä kurvissa oli renkaista tehty "tukkieste", siihen oli kevennettävä keulaa, jonka jälkeen kiihdytettiin ~10 metriä, sitten tuli kiertää punainen ämpäri vastapäivään (ns. 'paskarinki' siis). tämän jälkeen noustiin penkan päälle, ylitettiin toinen kumpu käännettiin koivulla, pikku töyssy alas, käännös ja ylös isolle hyppyrille.
Mulla iski epätoivo. Varikkopääliköltä ei armoa saa ja tuomio on julma. Mielummin ehkä ajaisin sadan vieraan edessä kuin tuon yhden...
Ja matkaan! Tosiasiassa mulla on ollut väärä käsitys (en ole ymmärtänyt oikein) keulankeventämisestä. Jotenkin kuvittelin, että siinä pitää 'nepata' kytkimellä eturengas ilmaan, mutta tarkoitus olikin ennen ylitystä keventää keulaa, eli kaasua antamalla iskarit niiaa. No, opinpa taas jotain! :D
Se renkaiden ylitys oli helppo. Mut se p..arinki loivassa mäessä olikin sitten haasteellisempi. Siihen hiekkaan oli vielä piirretty laatikko, jonka sisällä mun piti pysyä. Voi... Onnistuin kyllä tekemään ringin, mutta en joka kerta. Kyllä siinä tuli mokattuakin ja kupeellani olin. Näin jälkikäteen voin sanoa, että kaikki ne virheet mistä olen kirjoittanut, näkyvät tuossa ajossa. Paino liian takana, eihän se mopo käänny. Kädet liian suorana, sama ongelma. Mikä siinä oikein on ettei sinne teen pääse! MurRr.
Siinä töyssyn nousussa sitten tuli mokailtua ihan huolella.. Jännitys, vino lähestyminen, hätäily. Siinä muutamia vikoja mainitakseni. Tulin vinossa, liian isolla kaasulla, kun alkoi hosuminen iskin pepun penkkiin, vaikka tapeiltahan se pitäisi vetää. Silloin kuin muistin rauhoittaa lähestymisen, tulla mopo suorassa ja rauhallisesti. Meni suoritus hienosti, sen kun rullasin vaan.
Kuitenkin aluksi mua jännitti. Pelkäsin rikkovani mopon edessä olevaan isoon kiveen ja kaikkea muuta positiivista. Siihen töyssyn päälle sitten tuli sammuteltua pyörää, kun aloin hätäilemään. Täytyy kyllä myöntää, että haukan silmän alla ajaminen ei ole helppoa. Rennomassa ilmapiirissä saattaisi suoriutuminen olla helpompaa.
Muutaman kerran kakkososio meni melkein täydellisesti. Piti ihan tuulettaa, niin mahtis fiilis tuli. Kyllähän mä siis tiedän osaavani ja pystyväni, mutta kannustuksen puuttuessa valahtaa se omakin itseluottamus sinne ajosaappaisiin.
Vaatimuksenahan oli ajaa kaikki rastit putkeen. Eihän se kylmiltään onnistunut. Toisen rastin jälkeen käännös ja kumpareen päälle ei oikein ottanut onnistuakseen. siinä sitten makailin rinteessä, kun usko loppui kesken kaiken. Kunnes ajoin kiekan crossiradalla ja tajusin ettei se ole sen kummempaa kuin radalla hyppyyn ajaminen. Ja niin onnistuin siinäkin! Helppoa kuin mikä!
Kaikki rastit tuli siis suoritettua. Valitettavaa oli, että joka yrityksellä jossain kohtaa tuli moka. Eli täysin tyylipuhdasta suoritusta en saanut tehtyä. Antaisin itselleni kuitenkin kouluarvosanaksi 7+.
Hyvää oli:
- kokosin itseni, kun teki mieli luovuttaa ja ajoin. Silloin onnistuin.
- se mopo OIKEASTI kääntyi pienelläkin alueella
- MÄ OSASIN!
- TEMMI
Huonoa...
- ajoasento: painopiste väärin, kyynärpäät alhaalla
- hätäinen kaasunkäyttö
- urpoilu
Tuolla radalla tuli sanottua ääneen, että mua pelottaa. Aloin tuossa miettiä, mikä se oikein pelottaa. Pelkäänkö kipua, jos kaadun? En. Ei mua ne mustelmat pelota. Enkä vakavampia juttuja osaa edes pelätä..
Tajusin silloin, mikä mun pahin pelkoni on. Mä pelkään kuollakseni epäonnistumista. On helpompaa tehdä puoliteholla ja epäonnistua jo etukäteen, jolloin voi itselleen selittää epäonnistumista monin eri sanankääntein, kuin se että pistäisin sata lasiin ja oikeasti tekisin parhaani.
Mielestäni mopoilu on kiva harrastus ja tarkoituksena on kehittyä siinä eteenpäin, jolloin harrastaminen helpottuisi ja olisi vieläkin kivempaa. Eihän mun tarvitse tässä treenata kuin pro eikä ole tarkoituksena tulla maailmanmestariksi.. Pois turhat paineet!
Siinä mulle menttaalireenejä kerrakseen :D
Jottei teille jäisi epäselväksi millä tasolla mennään (ja tässä ei sitten näy se, kun onnistuin hyvin):
PS.Ratatoimikunnalle tiedoksi, peitän kyllä anarkiani jäljet! Ja muille tiedoksi, NOIN EI SAA AJAA.
Tiimin päällikön palautetta en ole vielä kuullut, koska en halunnut kuulla MITÄÄN negatiivistä kun itselleni jäi hyvä fiilis. Kuitenkin saatoin ilmeistä päätellä ettei suoritus ollut tyydyttävällä tasolla. No, hei. Ihan sama. aion kuitenkin mennä ajamaan enskaa! ;)
Mielessä kyllä kävi heikkona hetkenä, että miksi miä ees yritän. Kamat kasaan ja keksitään uus harrastus. Mut hitsi miä vaan tykkään niin kovin tuosta haasteellisesta mopoilusta!
sunnuntai 17. elokuuta 2014
Koeajopäivä
Tuli sitten tänään lähdettyä radalle. Jotenkin on ajo taas normalisoitunut sinne tasolle 'Kukka,jonka lehmä eilen söi'.
Ei ota onnistuakseen ajelu, aina sillä pattisimmalla linjalla, väärällä vaihteella, liian hitaasti kun kaasu unohtui, missä jarrut.. Jaadijaadijaa. Aina sama juttu!
Kokeilinpa sitten huvikseni ajaa sillä 300cc TMllä, tuoretta vuosimallia. Jos unohdetaan nyt tuo jousitus kokonaan, kun meidän pyörä on vaan liian pehmeä.
Olipa jäykkä pyörä tuo 3-satku, HUH! Voima tuli esille ja sitä tuossa vehkeessä on. Kuitenkaan se ei tule samalla lailla pikku hiljaa lisääntyen kuin meidän pyörässä vaan sellaisella 'nykäyksellä' rykäisee voiman peliin. Jos olisin tuollaisen pelin hankkinut, niin olisi varmaankin ollut melkoiset moottorinsäätötalkoot edessä. Kaasukahva oli niin jäykkä, että meikällä väsyi käsi kääntämiseen. Siinä yritin hieman leikkimielistä (epätoivoista) kisaa käydä kaverin kanssa ja nuupahdin kun ei jaksanut käsi kääntää!
Ehkä se jäykkyys tuossa uudehkossa 3-satkussa tulee siitä uutuudesta.. Oli kyllä kurvit hankalia, pitäisi kyllä päästä muuallakin kokeilemaan tuota pyörää niin olisi helpompi muodostaa kokonais kuva. Hiekkalaarissa mulla oli hankalaa. Mutta täytyy sanoa ettei harmita yhtään omistaa tuota meijän pyörää. On se vaan mulle parempi. Kuitenkin tuo 3-satku on kiva peli. Kuin ajaisi nelitahtisella. Tosin liikaa voimaa käytettäväksi, kun mulle riittäis skootteri ;)
Ajoin myös 350cc KTMllä, pyörä oli säädetty lyhyelle kuskille sopivaksi ja tuntui siltä , kun olisin ajanut minimotolla. Nelarilla oli hauska mennä, ei tartte repiä. Mutta jostain syystä nuo kakstahtarit vaan ovat tällä hetkellä kivempiä.
Muuten oli kyllä epätoivoita lyllertelyä. Ja stumppailua. Olisi ollut monta tuttua radalla ja olisin halunnut ajaa enemmän mutta eihän se onnannut. ajoin isäntää karkuun, kun huomasin herran sieltä tulevan ja meinasin lentää pyörän päältä, ajoin kaikki mahdolliset patit ja lopulta stumppasin åyörän kurviin. Voi morjens!
Lopulta päädyin peittämään sisäkurvat parhaani mukaan, kovempaa ajajat saa vetää ulkoa ohi! ;)
Kaikesta epätoivosta huolimatta mulla oli kyllä kivaa! Katsekin nousi välillä eturenkaasta edemmäs. Hiljaa hyvä tulee?!
Ei ota onnistuakseen ajelu, aina sillä pattisimmalla linjalla, väärällä vaihteella, liian hitaasti kun kaasu unohtui, missä jarrut.. Jaadijaadijaa. Aina sama juttu!
Kokeilinpa sitten huvikseni ajaa sillä 300cc TMllä, tuoretta vuosimallia. Jos unohdetaan nyt tuo jousitus kokonaan, kun meidän pyörä on vaan liian pehmeä.
Olipa jäykkä pyörä tuo 3-satku, HUH! Voima tuli esille ja sitä tuossa vehkeessä on. Kuitenkaan se ei tule samalla lailla pikku hiljaa lisääntyen kuin meidän pyörässä vaan sellaisella 'nykäyksellä' rykäisee voiman peliin. Jos olisin tuollaisen pelin hankkinut, niin olisi varmaankin ollut melkoiset moottorinsäätötalkoot edessä. Kaasukahva oli niin jäykkä, että meikällä väsyi käsi kääntämiseen. Siinä yritin hieman leikkimielistä (epätoivoista) kisaa käydä kaverin kanssa ja nuupahdin kun ei jaksanut käsi kääntää!
Ehkä se jäykkyys tuossa uudehkossa 3-satkussa tulee siitä uutuudesta.. Oli kyllä kurvit hankalia, pitäisi kyllä päästä muuallakin kokeilemaan tuota pyörää niin olisi helpompi muodostaa kokonais kuva. Hiekkalaarissa mulla oli hankalaa. Mutta täytyy sanoa ettei harmita yhtään omistaa tuota meijän pyörää. On se vaan mulle parempi. Kuitenkin tuo 3-satku on kiva peli. Kuin ajaisi nelitahtisella. Tosin liikaa voimaa käytettäväksi, kun mulle riittäis skootteri ;)
Ajoin myös 350cc KTMllä, pyörä oli säädetty lyhyelle kuskille sopivaksi ja tuntui siltä , kun olisin ajanut minimotolla. Nelarilla oli hauska mennä, ei tartte repiä. Mutta jostain syystä nuo kakstahtarit vaan ovat tällä hetkellä kivempiä.
Muuten oli kyllä epätoivoita lyllertelyä. Ja stumppailua. Olisi ollut monta tuttua radalla ja olisin halunnut ajaa enemmän mutta eihän se onnannut. ajoin isäntää karkuun, kun huomasin herran sieltä tulevan ja meinasin lentää pyörän päältä, ajoin kaikki mahdolliset patit ja lopulta stumppasin åyörän kurviin. Voi morjens!
Lopulta päädyin peittämään sisäkurvat parhaani mukaan, kovempaa ajajat saa vetää ulkoa ohi! ;)
Kaikesta epätoivosta huolimatta mulla oli kyllä kivaa! Katsekin nousi välillä eturenkaasta edemmäs. Hiljaa hyvä tulee?!
lauantai 16. elokuuta 2014
Ei niin hyvä ajo
Eilen (torstaina) sitten ryntäsin innoissani takaisin radalle ja sehän oli jo muuttunut!
Edelleen pitoa oli, kiitos kostean hiekan ja kovan pohjan, mutta siellähän oli joku käynyt ajamassa!
Jotenkin tuntui että pyörä pomppii miten sattuu ja itsellä on ajoasento taas ihan hakusessa ja kädetkin on väsyneet ja ja ja .. Voi ..!
No, ajelimpa nyt kuitenkin ja yritin saada oikeaa vaihetta silmään ja löytää ne tasaisemmat urat sieltä.
Mutta kylläpä vaan sieltä se totuus tuli esille, yhden loistavan väläyksen jälkeen.
Voihan. Leuka rintaan ja kohti uusia ajoja!
Edelleen pitoa oli, kiitos kostean hiekan ja kovan pohjan, mutta siellähän oli joku käynyt ajamassa!
Jotenkin tuntui että pyörä pomppii miten sattuu ja itsellä on ajoasento taas ihan hakusessa ja kädetkin on väsyneet ja ja ja .. Voi ..!
No, ajelimpa nyt kuitenkin ja yritin saada oikeaa vaihetta silmään ja löytää ne tasaisemmat urat sieltä.
Mutta kylläpä vaan sieltä se totuus tuli esille, yhden loistavan väläyksen jälkeen.
Voihan. Leuka rintaan ja kohti uusia ajoja!
keskiviikko 13. elokuuta 2014
WUUUUUUUUP!!! WUUUP!
Hyvää huomenta hiekkalaarista.
Vihdoinkin saatiin kastelu toimimaan kotikylän radalla ja kylläpä oli rata makiassa kunnossa. Piti oikein aikaisin aamulla suunnata radalle, kun olin ihan into piukeana.
Hiekkalaari oli kyllä todella tasaisessa kunnossa, oli siellä varmaan yksi pyörä käynyt ajamassa. Onneksi ei kuitenkaan mikään maantie vaan oli siellä muutama patti.
Tänään tuntui kuin kaikki olisi mahdollista ja nähtävästi tämä asenne toi ajoon jotain, mitä ei ehkä aikoihin (koskaan?) ole näkynyt.
Meno oli rentoa ja pyörä kääntyi kurveissa kuin unelma. Ehkäpä turhan yrittämisen poistuminen toi ajotaidot esille. Aivan mahtavaa on päättää, että tuosta mennään ja se pyörä tottelee.
Ison mörön kanssahan se meni niin, että minä esitin toivomuksen, josko mentäisiin tuosta ja mörkö teki päätöksen. Varmaankin ne muutamat mörön kanssa vietetyt tunnit auttavat ajoo nyt, kevyemmän pyörän kanssa.
Uskaltauduin jopa ajamaan omia uria sekä ajamaan urien 'poikki', kun jo ajettu ajolinja ei vastannut meidän varikkopäällikkön opettamia linjoja.
Tykkään nykyisestä pyörästäni ihan mielettömästi, voimaa löytyy ja kuitenkin se on kevyt ja "pieni".
Mulla on jostain syystä ollut ongelmia polkaista mopo käyntiin (TAAS!!). Tänään sekin onnistui laakista.
Normaalisti kun ajan sen 15 min lämmittelyä ja tuntuu siltä kuin kädet sanoisivat sopimuksen irti, meni tänään se puoli tuntia ihan heittämällä. Enkä olisi silloinkaan malttanut kurvata varikolle, mutta oli pakko käydä kysymässä kannustusjoukoilta tilannetta.
Kävi meinaan niin, että kastelujärjestelmä alkoi jyrisemään ja kastelemaan rataa uudelleen. Muutaman kiekan heitinkin vesisateessa. Oli niin mielettömän kiva ajaa pölyn puuttuessa.
Tuntui kuin ajaisin jo normaalia kovempaa. Kuka tietää ehkäpä voidaan jo kohta puhua oikeasti ajamisesta!?! .. Ja jonkunlaisesta vauhdista..
Huomasin etten pysäytä vauhtia kurvissa, vaan matka jatkuu sujuvasti. Loistavaa edistystä!
Varikolta tulleen palautteen mukaan jopa jarrutukset ja vaihteenvaihto näkyi nyt muuallakin kuin omassa päässäni.
Kaikesta onnistumisesta huolimatta oli myös vanhoja virheitä.
Katse! Miksi ihmeessä tuijotan etulokariin. Siihen pitää nyt keskittyä. Katse ylös!
Toinen on kanssa ikuisuusongelma. Pidemmälle sillä kaasulla! Hiljennän liian aikaisin kurviin tullessani, vielä pitää ajaa pidemmälle.
Paljon on matkaa loistavaan ajotekniikkaan, mutta tänään laji näytti minulle parhaimmat puolensa ja tehokkaasti käytetty tunti nosti fiilikset kattoon.
Kotikylän rata on ihan huippu! Mun pyöräni on ihan huippu!
Menen nyt pihalle tanssimaan.
Eikä edes päätä särje kun muistin venytellä niskoja!
Vihdoinkin saatiin kastelu toimimaan kotikylän radalla ja kylläpä oli rata makiassa kunnossa. Piti oikein aikaisin aamulla suunnata radalle, kun olin ihan into piukeana.
Hiekkalaari oli kyllä todella tasaisessa kunnossa, oli siellä varmaan yksi pyörä käynyt ajamassa. Onneksi ei kuitenkaan mikään maantie vaan oli siellä muutama patti.
Tänään tuntui kuin kaikki olisi mahdollista ja nähtävästi tämä asenne toi ajoon jotain, mitä ei ehkä aikoihin (koskaan?) ole näkynyt.
Meno oli rentoa ja pyörä kääntyi kurveissa kuin unelma. Ehkäpä turhan yrittämisen poistuminen toi ajotaidot esille. Aivan mahtavaa on päättää, että tuosta mennään ja se pyörä tottelee.
Ison mörön kanssahan se meni niin, että minä esitin toivomuksen, josko mentäisiin tuosta ja mörkö teki päätöksen. Varmaankin ne muutamat mörön kanssa vietetyt tunnit auttavat ajoo nyt, kevyemmän pyörän kanssa.
Uskaltauduin jopa ajamaan omia uria sekä ajamaan urien 'poikki', kun jo ajettu ajolinja ei vastannut meidän varikkopäällikkön opettamia linjoja.
Tykkään nykyisestä pyörästäni ihan mielettömästi, voimaa löytyy ja kuitenkin se on kevyt ja "pieni".
Mulla on jostain syystä ollut ongelmia polkaista mopo käyntiin (TAAS!!). Tänään sekin onnistui laakista.
Normaalisti kun ajan sen 15 min lämmittelyä ja tuntuu siltä kuin kädet sanoisivat sopimuksen irti, meni tänään se puoli tuntia ihan heittämällä. Enkä olisi silloinkaan malttanut kurvata varikolle, mutta oli pakko käydä kysymässä kannustusjoukoilta tilannetta.
Kävi meinaan niin, että kastelujärjestelmä alkoi jyrisemään ja kastelemaan rataa uudelleen. Muutaman kiekan heitinkin vesisateessa. Oli niin mielettömän kiva ajaa pölyn puuttuessa.
Tuntui kuin ajaisin jo normaalia kovempaa. Kuka tietää ehkäpä voidaan jo kohta puhua oikeasti ajamisesta!?! .. Ja jonkunlaisesta vauhdista..
Huomasin etten pysäytä vauhtia kurvissa, vaan matka jatkuu sujuvasti. Loistavaa edistystä!
Varikolta tulleen palautteen mukaan jopa jarrutukset ja vaihteenvaihto näkyi nyt muuallakin kuin omassa päässäni.
Kaikesta onnistumisesta huolimatta oli myös vanhoja virheitä.
Katse! Miksi ihmeessä tuijotan etulokariin. Siihen pitää nyt keskittyä. Katse ylös!
Toinen on kanssa ikuisuusongelma. Pidemmälle sillä kaasulla! Hiljennän liian aikaisin kurviin tullessani, vielä pitää ajaa pidemmälle.
Paljon on matkaa loistavaan ajotekniikkaan, mutta tänään laji näytti minulle parhaimmat puolensa ja tehokkaasti käytetty tunti nosti fiilikset kattoon.
Kotikylän rata on ihan huippu! Mun pyöräni on ihan huippu!
Menen nyt pihalle tanssimaan.
Eikä edes päätä särje kun muistin venytellä niskoja!
sunnuntai 10. elokuuta 2014
Säätiedotuksessa sanottiin notta viilenee..
Ja miähän uskoin!
Lastasin koko joukkueen kamoineen autoon, mopo kärriin ja menoks!
Suuntasimme tuonne itärajan tuntumaan, kun siellä ne tykkäsivät kovasti kisailla. Pitihän se mennä tarkastamaan pitivätkö ne puheet rei'istä ja muusta paikkansa.
Kyllähän sitä hikeä pukkasi jo autoa lastatessa, mutta kuukausi on pitkä aika olla pois mopon päältä.
Siinä ajoon valmistautuessa huomasin muidenkin innoikkaiden lähteneen radalle. Wau, kerrankin muitakin radalla! :)
Eka kiekka oli kyllä vähän jänskä, kun rata oli ihan kisojen jäljiltä. Oli pattia ja uraa. Siinä sitten alkoi pikku hiljaa homma tuntumaan tutulta ja oli kiva siellä ajella menemään.
Huomasin ajoasennossa pikku virheen, mikä on selkeästi suoraa seurausta pyörälenkeistä. Aivan liian eteen siirrän painoa. Ei noissa pateissa pidä eteen nojailla. PAINO TAAKSE!
Välillä piti käydä varikolla kaatamassa jääkylmää vettä päähän ja odottaa kastelun loppumista.
(On muutes hienoa, radalle saa kastelun ihan puhelinsoitolla eikä tarvi edes odotella kauaa! :) )
Sitten taas menoksi. Pettymyksekseni sain huomata ettei muut ajaneetkaan radalla, siellä ne puiden varjoissa piileskeli..
Kerran kuulin moottorin ääntä takaa ja oli ihan pakko vähän marnauttaa karkuun. Kyllähän se kaveri sieltä ohi tuli, mut ei ihan heti! ;)
Huomaan jaksavani ajaa sellaista 'ryömintävauhtia' ihan hyvin. revittely ei oikein onnistu. Tietty pattinen rata, ajotauko ja aika pehmeillä iskareilla varustettu pyörä, niin ei ihan heti kannatakkaan niitä rajojaan rikkoa. Katsotaan ensin missä ne rajat menee.
Pari kertaa meinasi käydä hassusti, siinä röykyissä pomputellessa. Lähdin itse tapeilta ilmaan. Onnekseni palauduin mopon päälle enkä viereen. Myös pari vaihdekämmiä kävi radan takaosan mäessä. Saapas nykäisi vaihteen välivapaalle mäen jyrkimpään kohtaan. Kuitenkin jostain kumman syystä sain toimittua oikein, vaihdetta silmään ja matka jatkui.
Metsäpolulle en vielä mennyt vaikka siellä muitakin oli. Kivempi mennä sitten kun saa ajella kaverin kanssa. Jos vaikka tulee joku tilanne, mihin tarvitsee pikaisesti huonoa huumoria.
Hyvin huomaa eron kotikylän ja rajanpinnan radan välillä, hiekkalaarissa ryömiessä saa/pitää koko ajan ajaa, kun tuolla toisaalla menee välillä ihan rullailuksi. Tulee harhaanjohtava tunne omasta jaksamisesta.
Ainut miinus puoli ajossa oli pienoinen alamäkijännitys. Jotenkin alamäki ennen röykkysuoraa tuntui erilaiselta ja jänskätti, tulenko pyörän kanssa oikeinpäin mäen alas vaiko vaihtoehtoisella tyylillä.
Oli se vaan mielettömän kivaa! Ja Scalvini on komia!
(Putken vaihtaminen saattoi hiljentää pyörän ääniä entisestään.)
Suuntasimme tuonne itärajan tuntumaan, kun siellä ne tykkäsivät kovasti kisailla. Pitihän se mennä tarkastamaan pitivätkö ne puheet rei'istä ja muusta paikkansa.
Kyllähän sitä hikeä pukkasi jo autoa lastatessa, mutta kuukausi on pitkä aika olla pois mopon päältä.
Siinä ajoon valmistautuessa huomasin muidenkin innoikkaiden lähteneen radalle. Wau, kerrankin muitakin radalla! :)
Eka kiekka oli kyllä vähän jänskä, kun rata oli ihan kisojen jäljiltä. Oli pattia ja uraa. Siinä sitten alkoi pikku hiljaa homma tuntumaan tutulta ja oli kiva siellä ajella menemään.
Huomasin ajoasennossa pikku virheen, mikä on selkeästi suoraa seurausta pyörälenkeistä. Aivan liian eteen siirrän painoa. Ei noissa pateissa pidä eteen nojailla. PAINO TAAKSE!
Välillä piti käydä varikolla kaatamassa jääkylmää vettä päähän ja odottaa kastelun loppumista.
(On muutes hienoa, radalle saa kastelun ihan puhelinsoitolla eikä tarvi edes odotella kauaa! :) )
Sitten taas menoksi. Pettymyksekseni sain huomata ettei muut ajaneetkaan radalla, siellä ne puiden varjoissa piileskeli..
Kerran kuulin moottorin ääntä takaa ja oli ihan pakko vähän marnauttaa karkuun. Kyllähän se kaveri sieltä ohi tuli, mut ei ihan heti! ;)
Huomaan jaksavani ajaa sellaista 'ryömintävauhtia' ihan hyvin. revittely ei oikein onnistu. Tietty pattinen rata, ajotauko ja aika pehmeillä iskareilla varustettu pyörä, niin ei ihan heti kannatakkaan niitä rajojaan rikkoa. Katsotaan ensin missä ne rajat menee.
Pari kertaa meinasi käydä hassusti, siinä röykyissä pomputellessa. Lähdin itse tapeilta ilmaan. Onnekseni palauduin mopon päälle enkä viereen. Myös pari vaihdekämmiä kävi radan takaosan mäessä. Saapas nykäisi vaihteen välivapaalle mäen jyrkimpään kohtaan. Kuitenkin jostain kumman syystä sain toimittua oikein, vaihdetta silmään ja matka jatkui.
Metsäpolulle en vielä mennyt vaikka siellä muitakin oli. Kivempi mennä sitten kun saa ajella kaverin kanssa. Jos vaikka tulee joku tilanne, mihin tarvitsee pikaisesti huonoa huumoria.
Hyvin huomaa eron kotikylän ja rajanpinnan radan välillä, hiekkalaarissa ryömiessä saa/pitää koko ajan ajaa, kun tuolla toisaalla menee välillä ihan rullailuksi. Tulee harhaanjohtava tunne omasta jaksamisesta.
Ainut miinus puoli ajossa oli pienoinen alamäkijännitys. Jotenkin alamäki ennen röykkysuoraa tuntui erilaiselta ja jänskätti, tulenko pyörän kanssa oikeinpäin mäen alas vaiko vaihtoehtoisella tyylillä.
Oli se vaan mielettömän kivaa! Ja Scalvini on komia!
(Putken vaihtaminen saattoi hiljentää pyörän ääniä entisestään.)
torstai 7. elokuuta 2014
Kesä ja kärpäset
Niin tuli Suomeen kesä kuuma ja sateeton. Mulle se tarkoittaa sitä ettei mopolla viitsi edes yrittää radalle.
Kuumalla kelillä meikällä ei lämmönsäätely pelaa ja tulee vaan äärettömän pahaolo.
Ei sitä mopedia ole kuitenkaan täysin talliin unohdettu.
On sitten laitettu mopoon Scalvinin änkkäri. Ihan vaan ulkonäkö syistä ;)
En kuitenkaan halua helteistä valittaa, vaikka nähtävästi rannalla oleiluunkin voi kyllästyä..
Pystyispä jo mopoilla, kun 1½ kuukauden päästä työ sitoo meikän vapautta yli 3 vuoden tauon jälkeen. Nyt olis vielä hyvä ajella!
Kuumalla kelillä meikällä ei lämmönsäätely pelaa ja tulee vaan äärettömän pahaolo.
Ei sitä mopedia ole kuitenkaan täysin talliin unohdettu.
On sitten laitettu mopoon Scalvinin änkkäri. Ihan vaan ulkonäkö syistä ;)
En kuitenkaan halua helteistä valittaa, vaikka nähtävästi rannalla oleiluunkin voi kyllästyä..
Pystyispä jo mopoilla, kun 1½ kuukauden päästä työ sitoo meikän vapautta yli 3 vuoden tauon jälkeen. Nyt olis vielä hyvä ajella!
HYVÄÄ KESÄNJATKOA!
..Tule kuitenkin vähemmän hellettä ja edes pikkupikkusade tännekin..
keskiviikko 9. heinäkuuta 2014
"Honey, I'm home!" :D
Rajan pinnan radalla tänään. Vähän iskareiden testailua, saimme eilen sen jäykemmän jousenkin paikalleen.
Huh, missä kunnossa rata oli. Uraa, uraa, kovaa uraa ja muutama patti. Olisin ehkä toivonut pikkaisen vähemmän uraa, mutta menihän tuokin.
Olin ihan täpinöissäni koko päivän ja sitten vihdoin pääsin radalle. Uskomaton juttu, mutta en oikein saanut pyörää käyntiin. Miten se nyt noin menee!?! 2t mailman helpoin mopo käynnistää ja nyt ropeltelen ihan omiani. Ei vaan kaasukäsi ja polkaseva jalka sähkötä toisilleen..
Kyllähän se sitten onnistui ja suuntana rata.
Hieman kuulostellen sitä mentiin, ensinnäkin rataa piti hieman tarkastella ja toiseksi piti kuulostella kuinka sitä kakstahtia ajetaan. Ei ole enää sitä "töräytystä". Tajusin tänään, että iso mörköhän meni kuin juna raiteilla. Kakstahtinen on enemmänkin villi varsa ;) Ainakin huonolla enska takarenkaalla liukkaalla radalla.
Muutaman kerran tuli tunne, että nyt lähtee mopo käsistä. Kaasutin ja tuntui kuin käsivarret venyisivät. Kyydissä kuitenkin pysyttiin ja seuraavalla kerralla muistin puristaa jaloilla mopotinta.
Tuon pyörän keveys on kyllä mahtava juttu, tuntuu kuin se kääntyisi ilman yritystä. Kuitenkin jarrut olisi hyvä muistaa. Tänään huomasin elävästi sen kuinka olin oppinut luottamaan siihen moottorijarruun. Radan takalenkin alamäessä tuli tunne, että nyt taidetaan mennä melkoista haipakkaa ja saavuttaessa ekaan kurviin melkein huusin jo ääneen 'paina sitä jarrua!'.
Tänään sain ajaa radalla, jolla kiersi muitakin pyöriä. Se oli itse asiassa mukavaa. Pääsin toteamaan sen, että oma ajo on pidettävä muuten siitä ei vaan tule mitään. Eikä turhia väistellä rossiradalla on tilaa nopeammille mennä ohi.
Pattisuora olikin melkoista muistelua siitä, kuinka 2t tykkää mennä töyssyistä. Ihan ookoo sekin meni.
Ilokseni huomasin kehittyneeni ajossa. Isolla möröllä sitä ei huomannut, mutta nyt tajusin että eteenpäin on menty. Odotan innolla pääseväni hieman neppailemaan mopolla ja sitten enskaamaan!
Mulla on aivan mahtis mopo. Tykkään ihan mielettömästi siitä!
Kiitos kuvista Sihteerikkö! :)
Huh, missä kunnossa rata oli. Uraa, uraa, kovaa uraa ja muutama patti. Olisin ehkä toivonut pikkaisen vähemmän uraa, mutta menihän tuokin.
Olin ihan täpinöissäni koko päivän ja sitten vihdoin pääsin radalle. Uskomaton juttu, mutta en oikein saanut pyörää käyntiin. Miten se nyt noin menee!?! 2t mailman helpoin mopo käynnistää ja nyt ropeltelen ihan omiani. Ei vaan kaasukäsi ja polkaseva jalka sähkötä toisilleen..
Kyllähän se sitten onnistui ja suuntana rata.
Hieman kuulostellen sitä mentiin, ensinnäkin rataa piti hieman tarkastella ja toiseksi piti kuulostella kuinka sitä kakstahtia ajetaan. Ei ole enää sitä "töräytystä". Tajusin tänään, että iso mörköhän meni kuin juna raiteilla. Kakstahtinen on enemmänkin villi varsa ;) Ainakin huonolla enska takarenkaalla liukkaalla radalla.
Muutaman kerran tuli tunne, että nyt lähtee mopo käsistä. Kaasutin ja tuntui kuin käsivarret venyisivät. Kyydissä kuitenkin pysyttiin ja seuraavalla kerralla muistin puristaa jaloilla mopotinta.
Tuon pyörän keveys on kyllä mahtava juttu, tuntuu kuin se kääntyisi ilman yritystä. Kuitenkin jarrut olisi hyvä muistaa. Tänään huomasin elävästi sen kuinka olin oppinut luottamaan siihen moottorijarruun. Radan takalenkin alamäessä tuli tunne, että nyt taidetaan mennä melkoista haipakkaa ja saavuttaessa ekaan kurviin melkein huusin jo ääneen 'paina sitä jarrua!'.
Tänään sain ajaa radalla, jolla kiersi muitakin pyöriä. Se oli itse asiassa mukavaa. Pääsin toteamaan sen, että oma ajo on pidettävä muuten siitä ei vaan tule mitään. Eikä turhia väistellä rossiradalla on tilaa nopeammille mennä ohi.
Pattisuora olikin melkoista muistelua siitä, kuinka 2t tykkää mennä töyssyistä. Ihan ookoo sekin meni.
Ilokseni huomasin kehittyneeni ajossa. Isolla möröllä sitä ei huomannut, mutta nyt tajusin että eteenpäin on menty. Odotan innolla pääseväni hieman neppailemaan mopolla ja sitten enskaamaan!
Mulla on aivan mahtis mopo. Tykkään ihan mielettömästi siitä!
Kiitos kuvista Sihteerikkö! :)
maanantai 7. heinäkuuta 2014
Etsi kuvasta 10 eroavaisuutta
 | |
| Muovit on vaihdettu tallissa.. Ei orkkis muovit siis ;) |
Palatessani sunnuntai-iltana mulle sanottiin tallissa olevan pieni yllätys. Luulin, että isäntä oli vihdoinkin nikkaroinut mulle pyytämäni penkin.
HoHoo, oikeasti meinasin lentää persiilleni, kun tajusin tallissa olevan kakstahtinen mopotin.
Kerrankin menin hiljaiseksi. sain sitten hetken änkytettyäni kysyttyä, että mitä ihmettä.
Kuulemma mun toiveeni oli huomioitu ja osoituksena siitä talliin muutti 250cc 2t enduro.
Mä olin niin onnesta sekaisin etten tiennyt kuinka päin olla.
Oli vaikea saada illalla unta, kun tiesin pääseväni testaamaan uutta pyörää tänään.
Matkalla radalle mun vatsassani lenteli melkoinen parvi perhosia. Tuntui jo, että oksennan pelkästä innostuksesta.
Käynnistys.. Muista bensahana, mitäs sitten.. ai niin ryyppy. Hypähdys satulaan. Wautsi, ei tarvinut hyppiä ylsin ilmankin. Kevyellä polkaisulla käynnissä. Tuttu kakstahdin ääni.
Radalle.
Eka fiilis 'Tää on kevyt!'. Ja kääntyy vaikka taskussa!! :D
Kaasuun pyörä vastaa eri tavalla kuin iso mörkö, ja tietenkin luonne on erilainen. Oli aivan valtavan mukava "heitellä" menemään hiekalla. Huomasin kyllä miten "helppoa" on ajaa nelarilla verrattuna kakstahtiin. Nyt sai koko ajan taas touhuta. Vaihteet, jarrutukset. Eikä kaikkea saakkaan anteeksi samalla tavalla kuin möröllä.
Ilokseni huomasin myös oppineeni jotain. Kyllä ne kurvit vaan sujuu nyt paremmin ja pieni tauko kakstahtisista onkin tuonut uutta oppia ajoon ja nyt tuo, voiko niin nyt sanoa, mut tuntui helpommalta.
Vaikkakin pitkästä aikaa alkoivat kädet hieman puutua, mutta veikkaisin sen johtuvan jännityksestä.
Ei voi muuta sanoa kuin mahtava tuo mun tiimikaverini. iso kiitos, olen niin onnellinen uudesta mopostani.
Nyt ei tarvitsekkaan unohtaa haavettani endurosta. Nythää miä pääsen mettään!
Hieman täytyy iskareita säätää ja jarrupolkimen asentoa, mutta muuten jäi mielettömän hyvä fiilis testiajosta.
Tuli jo tilattua Daytonasta jäykempi takajousi.
keskiviikko 25. kesäkuuta 2014
Verryttelyä
Viikon sisään on tullut istuttua autossa niin paljon ettei enää veri kierrä kunnolla. Onneksi sade on tasaisesti kastellut kotikylän rataa, joten siellä se odotti mukavassa kunnossa. Traktorimieskin oli käynyt taas tasailemassa joten suunnattomia reikiä ei radalta löytynyt.
Tuli taas varikolla se tunne, jospa en enää osaakkaan ajaa pyörällä. Kummasti se kuitenkin palasi mieleen heti radalle kurvatessa.
Ei tullut edes kaaduttua ja vain kerran stumppasin pyörän sinne uuteen kurviosioon.
Yritin jopa ajella vähän reippaammin hyppyihin. Ison pöydän kanssa yrittäminen tosin loppui lyhyeen, kun hypyn päällä oli jotain jänskää, mikä käänsi eturenkaan vähän väärään suuntaan. Rehellisesti säikähdin. Sama kävi siellä savisuoralla ekaksi meni hyvin ja sitten yksi pomppu pieleen ja päätin lopettaa leikkimisen.
Teknisesti aivan surkea suoritus, mutta hyvällä fiiliksellä ja kivaa oli.
Tuli taas varikolla se tunne, jospa en enää osaakkaan ajaa pyörällä. Kummasti se kuitenkin palasi mieleen heti radalle kurvatessa.
Ei tullut edes kaaduttua ja vain kerran stumppasin pyörän sinne uuteen kurviosioon.
Yritin jopa ajella vähän reippaammin hyppyihin. Ison pöydän kanssa yrittäminen tosin loppui lyhyeen, kun hypyn päällä oli jotain jänskää, mikä käänsi eturenkaan vähän väärään suuntaan. Rehellisesti säikähdin. Sama kävi siellä savisuoralla ekaksi meni hyvin ja sitten yksi pomppu pieleen ja päätin lopettaa leikkimisen.
Teknisesti aivan surkea suoritus, mutta hyvällä fiiliksellä ja kivaa oli.
maanantai 23. kesäkuuta 2014
Matkalla Suomessa
Kävimme hieman katsomassa Suomen maata. Alkuperäinen suunnitelma oli mennä vasta heinäkuun alussa, pyörä kyydissä ja kisaamaan. Roin CC-kisa oli tähtäimessä, mutta polven hajottua luovuin haaveestani ja sitten tiimin (ent.)kisakuski meni taas ajokyvyttömäksi, joten eipä löytynyt kisaajia.
Loppupeleissä eipä tuo haitannut, koska cc ajetaankin crossiradalla ja sen ympäristössä eikä Vennivaaran montulla, mikä olisi ollut ihan helmi. Hiekkaa, hiekkaa, hiekkaa!
Ehkäpä sitten joskus toiste. Toivotaan kuitenkin, että saavat hyvät kisat aikaiseksi pohjoisessa, vaikka me emme olekkaan paikalla.
Kävimme sitten katsomassa kuinka kaveri innoissaan tutustui 'uuteen' temmiinsä. Meidän perältä lähti ihan helmi pikkunelari pohjoiseen kaverin talliin. Siellä sitä pyörää vietiin Mäntyvaarassa leveä hymy naamalla. Silloin mua hiukan harmitti ettei ollut pyörää mukana.
Roin rata oli hyvässä kunnossa ja siellä on muutama paikka, mitkä voisi siirtää tänne lähemmäksi.
Tuollainen pattisuora olisi kiva! Radan vieressä on kepein merkattu patin keskikohta ja nuo ovat sellaisia loivia. Kukahan tekis? ..Ja mielellään meidän kylälle... ;)
Toinen kohta on radan keskivaiheilla (?) olevat kurvit mäenrinteessä.
Joka reissultahan pitää ostaa matkamuisto. Jostain syystä ei oikein nuo porontaljat ja Lappi-aiheiset t-paidat innosta. Eikä oikein Ranuazoostakaan löytynyt mitään kivaa. Sen tähden palasimme kotiin idän kautta ja poimimme tälläisen pienen söpöliinin kyytiin. Meidän tallista löytyy sille hyvä koti ja ehkäpä jo ensi vuonna kuskikin..
Saanko esitellä:
Tiimimme isoin lapsi sitä koeajoi tuossa pihalla ja yllätyin miten pyörä liikkui iso möhkö kyydissä. Hieman hirvittää millaista haipakkaa tuolla pääsee pienikokoisella kuskilla.. Taidanpa laittaa rajoittimen.
Loppupeleissä eipä tuo haitannut, koska cc ajetaankin crossiradalla ja sen ympäristössä eikä Vennivaaran montulla, mikä olisi ollut ihan helmi. Hiekkaa, hiekkaa, hiekkaa!
Ehkäpä sitten joskus toiste. Toivotaan kuitenkin, että saavat hyvät kisat aikaiseksi pohjoisessa, vaikka me emme olekkaan paikalla.
Kävimme sitten katsomassa kuinka kaveri innoissaan tutustui 'uuteen' temmiinsä. Meidän perältä lähti ihan helmi pikkunelari pohjoiseen kaverin talliin. Siellä sitä pyörää vietiin Mäntyvaarassa leveä hymy naamalla. Silloin mua hiukan harmitti ettei ollut pyörää mukana.
Roin rata oli hyvässä kunnossa ja siellä on muutama paikka, mitkä voisi siirtää tänne lähemmäksi.
Toinen kohta on radan keskivaiheilla (?) olevat kurvit mäenrinteessä.
Joka reissultahan pitää ostaa matkamuisto. Jostain syystä ei oikein nuo porontaljat ja Lappi-aiheiset t-paidat innosta. Eikä oikein Ranuazoostakaan löytynyt mitään kivaa. Sen tähden palasimme kotiin idän kautta ja poimimme tälläisen pienen söpöliinin kyytiin. Meidän tallista löytyy sille hyvä koti ja ehkäpä jo ensi vuonna kuskikin..
Saanko esitellä:
 |
| TM C1 Bambino |
Tiimimme isoin lapsi sitä koeajoi tuossa pihalla ja yllätyin miten pyörä liikkui iso möhkö kyydissä. Hieman hirvittää millaista haipakkaa tuolla pääsee pienikokoisella kuskilla.. Taidanpa laittaa rajoittimen.
tiistai 10. kesäkuuta 2014
Ei ihan lentämistä vielä
.jpg) |
| Selfiethän ovat tärkeitä |
 | ||
| Todistettavasti molemmat renkaat ilmassa :P |
Kummasti tuo kesätuuli virkistää. Suorastaan innoistuin yrittämään radalla. Ainut, missä jouduin arkailemaan oli iso pöytä. jotenkin sinne tehty lippa hirvittää, niin ajoin hyppyriin ajetusta urasta. Oikein nauratti, kunnon pölvästin touhua, ykkösellä uraan melkein persus penkissä. Menee ihan enskailuksi.. Crossiradalla! Noloa.
Päivän vähissä ajoissa oli yksi todella positiivinen asia. Se KURVIAJO on parantunut. Enkä aio nyt luetella, mikä siinä on vielä pielessä. Aion olla tyytyväinen onnistumiseeni.
Toki onnistuin sammuttamaan pyörän kerran ja kerran kaaduin kurvissa. Mut niistä ei olla! :)
sunnuntai 8. kesäkuuta 2014
Huh huijaa!
Kävinpä tänään tarkastamassa kotiradalla mitä muutoksia sinne oli tehty.
Jep, jep, kuten arvelinkin hypyt oli tehty juurikin aivan painajaisiksi. AIVAN HIRVEÄT.
Sellaiset nokat että niistä lähtee kuutakiertävälle radalle, tai siis ne lähtee ketkä osaa hypätä. Mä lähden varmaankin lasarettiin.
Niinpä jouduinkin joka hyppyyn ottamaan vauhdin pois ja ryömimään yli. Aikas hienoa! Etenkin kun kyseessä on motocross. No, oma vika mitäs olen arkajalka!?!
Muutama uusi mutkakin oli tullu. Ne on kyllä tervetulleita. Niitä kääntymisiä pääsee harjoittelemaan nyt juoksuhiekassa. Hitsin vaikeaa!! Mutta pari kertaa onnistuin kääntämään pyörän ihan näppärästi. Hyvä minä! :)
Ja osasin jopa ohittaa pyöräänsä käynnistelevän kanssakuskin nätisti... sisäkurvan puolelta!
Tänään oli mahtavia hetkia. Pari kertaa kurvit meni hienosti. En jännittänyt yhtään vaikka radalla oli samaan aikaan kaksi ennestään tuntematonta kuskia. Laskeuduin temmillä ilmasta kahdella renkaalla alas ja matka jatkui.
Tuo tapahtui ns. 'supercross-suoralla'. Savipattien lähdöt oli hiottu todella teräviksi ja niistä suunta on ylös, ei eteenpäin. Testasin pikkasen kaasuttaen kuinka käy ja kyllä. Säikähdin.
Onneksi tuolla hiekkaradalla nuo lähdöt kuluvat äkkiä. Harmi vaan, että tilalle tulee tuplanokkia ja kaikenlaista kiemuraa, kun me toppahousut kiemurtelemme niillä hypyillä.
Todella vaikeaa on ajaa pehmeässä hiekassa. Onnekseni ajokunto on parantunut eikä joudu sen takia luovuttamaan, jaksaa puskea. Pikkasen tosi sorruin kaasun unohtamiseen ja stumppasin pyörän mutkaan..
*****************************************
Kävin tiistainakin ajamassa tuolla hiekkalaarissa. Tuolloin ajo kulki suhteellisen hyvin. Sain jopa kellotettuja aikoja ja tavoitteena oli syksyllä kellottaa uudelleen ja katsoa tapahtuuko mitään. No, eipä ne enää ole kuin suhteellisia aikoja koska rata on muuttunut.
Ja sitä paitsi ne kellotettiin lentokentällä. Rata oli juuri tasattu. Olin eka pyörä radalla. Ihan tosi mälsää ajaa niin tasaisella. Tosin kurvaharjoittelu oli kivempaa kun ei tarvinut tuijottaa uriin.
Olen huomannut ajavani liikaa katse etulokarissa ja tasaisella radalla oli helpompi treenata kauaskatsomista.
Harjoittelin kiihdyttämistä. Saamani palautteen mukaan röpöttelyni ei ole yhtään parantunut, vaikka omasta mielestäni ajoin kovempaa. Ei siinä auttanut muu kuin tulla lähtösuoraa korvienväli rajoitin paukkuen. Jarrutin omasta mielestäni "viime tingassa", mutta niin se ei kuulemma mennyt. Voiny, luulin jo onnistuneeni.
Ajattelin jopa sarjacrosseihin osallistumista, kun ajo tuntui niin mukavalta. Keskiviikkona sitten h-hetkellä meni pupu pöksyyn ja jätin pyörän kotiin. Tiesin jo etukäteen, että radalla harmittaa. Niinhän siinä kävi. Siellä oli toinenkin nainen ajamassa ja olisin ihan hyvin voinut mennä samaan riviin junnujen kanssa. Voi Hö.
Mutta turha sitä on enää itkeä, kun kakat on jo housussa.
Katsotaan kuin käy seuraavissa sarjoissa.
Jep, jep, kuten arvelinkin hypyt oli tehty juurikin aivan painajaisiksi. AIVAN HIRVEÄT.
Sellaiset nokat että niistä lähtee kuutakiertävälle radalle, tai siis ne lähtee ketkä osaa hypätä. Mä lähden varmaankin lasarettiin.
Niinpä jouduinkin joka hyppyyn ottamaan vauhdin pois ja ryömimään yli. Aikas hienoa! Etenkin kun kyseessä on motocross. No, oma vika mitäs olen arkajalka!?!
Muutama uusi mutkakin oli tullu. Ne on kyllä tervetulleita. Niitä kääntymisiä pääsee harjoittelemaan nyt juoksuhiekassa. Hitsin vaikeaa!! Mutta pari kertaa onnistuin kääntämään pyörän ihan näppärästi. Hyvä minä! :)
Ja osasin jopa ohittaa pyöräänsä käynnistelevän kanssakuskin nätisti... sisäkurvan puolelta!
Tänään oli mahtavia hetkia. Pari kertaa kurvit meni hienosti. En jännittänyt yhtään vaikka radalla oli samaan aikaan kaksi ennestään tuntematonta kuskia. Laskeuduin temmillä ilmasta kahdella renkaalla alas ja matka jatkui.
Tuo tapahtui ns. 'supercross-suoralla'. Savipattien lähdöt oli hiottu todella teräviksi ja niistä suunta on ylös, ei eteenpäin. Testasin pikkasen kaasuttaen kuinka käy ja kyllä. Säikähdin.
Onneksi tuolla hiekkaradalla nuo lähdöt kuluvat äkkiä. Harmi vaan, että tilalle tulee tuplanokkia ja kaikenlaista kiemuraa, kun me toppahousut kiemurtelemme niillä hypyillä.
Todella vaikeaa on ajaa pehmeässä hiekassa. Onnekseni ajokunto on parantunut eikä joudu sen takia luovuttamaan, jaksaa puskea. Pikkasen tosi sorruin kaasun unohtamiseen ja stumppasin pyörän mutkaan..
*****************************************
Kävin tiistainakin ajamassa tuolla hiekkalaarissa. Tuolloin ajo kulki suhteellisen hyvin. Sain jopa kellotettuja aikoja ja tavoitteena oli syksyllä kellottaa uudelleen ja katsoa tapahtuuko mitään. No, eipä ne enää ole kuin suhteellisia aikoja koska rata on muuttunut.
Ja sitä paitsi ne kellotettiin lentokentällä. Rata oli juuri tasattu. Olin eka pyörä radalla. Ihan tosi mälsää ajaa niin tasaisella. Tosin kurvaharjoittelu oli kivempaa kun ei tarvinut tuijottaa uriin.
Olen huomannut ajavani liikaa katse etulokarissa ja tasaisella radalla oli helpompi treenata kauaskatsomista.
Harjoittelin kiihdyttämistä. Saamani palautteen mukaan röpöttelyni ei ole yhtään parantunut, vaikka omasta mielestäni ajoin kovempaa. Ei siinä auttanut muu kuin tulla lähtösuoraa korvienväli rajoitin paukkuen. Jarrutin omasta mielestäni "viime tingassa", mutta niin se ei kuulemma mennyt. Voiny, luulin jo onnistuneeni.
Ajattelin jopa sarjacrosseihin osallistumista, kun ajo tuntui niin mukavalta. Keskiviikkona sitten h-hetkellä meni pupu pöksyyn ja jätin pyörän kotiin. Tiesin jo etukäteen, että radalla harmittaa. Niinhän siinä kävi. Siellä oli toinenkin nainen ajamassa ja olisin ihan hyvin voinut mennä samaan riviin junnujen kanssa. Voi Hö.
Mutta turha sitä on enää itkeä, kun kakat on jo housussa.
Katsotaan kuin käy seuraavissa sarjoissa.
lauantai 31. toukokuuta 2014
Mahrottoman mukava aamu!
Aikaisin aamulla ajamaan, mikä sen kivempaa!
Taas kävin vähän pörryyttämässä oman kylän radalla.
Hyvin huomaan liian jännityksen kadonneen, kun on päässyt säännöllisemmin ajamaan. Nyt mun ei tarvinut hieroskella siellä varustekassilla, vaan pääsin suoraan asiaan.
Tosin olin kyllä ensin ns. hiekkalaatikkovuorossa. Tehtiin keskelle crossirataa (tai siis, ei radalle, vaan viereen) liikenneympyrä, kun joku kiva oli kerännyt niitä kiviä kasan siihen.
Ajo tuntui todella sujuvalta tänään. Ei ollut mitään suurempia kaasunpumppaus episodeja eikä kaatumisia. En itse asiassa kaatunut kertaakaan!
Ja vain kerran sammutin pyörän siihen samaan kurvaan, mihin nykyään aina. Ison pöydän jälkeen, moottori seis. En jymmärrä. Mä taidan jotenkin sählätä vaihteiden kanssa.. Tai sitten unohdan kaasun.. No, yritän korjata tilanteen.
Kävin siinä hörppäämässä välillä vettä ja paikalle kurvasi toinenkin kuski. Tällä kertaa tilanne ei aiheuttanut suurta paniikkia, kun tiesin kuskin olevan suurin piirtein samaa vauhdillista tasoa.
Lähdin radalle ja kuitenkin huomasin vilkuilevani TAAKSE. jotenkin sitä odotti, että koska sieltä tullaan ohi. Tyhmää, tiedän. Mutta niin mulle vain käy. Olisi ehkä hyvä ajaa muidenkin kanssa kuin aina yksin radalla.
Katse, toinen kuski havaittu. Hups, moka, toinen. Sitten tajusin ettei mua ollakkaan saavuttamassa, hups vähän meni kurvi pitkäks. Sitten: "HAHAHAHAHAHAHAH, etpäs oikeasti saakkaan kiinni!" Seurauksena ihan töppäilyksi mennyt ajo korjaantui ja matka jatkui mukavasti. Jopa reippaasti. Kurveissakin muistin jarruttaa ja osa menikin jo ihan ookoo.
Autolla mulle naurettiin, kun kuulemma näkyi niin selvästi ajossa tämä itseluottamuksen 'tipahtaminen'. Se oli "kuin salaman iskusta ajo meni ihan perseelleen", kuvaili silminnäkijä.
Hei, kiitos vaan!
Onneksi kuitenkin kommentoija korjasi lausuntoaan kertomalla, kuinka ajosta myös huomasi parantumisen, kun tajusin ettei takana ajava kuski saakkaan mua kiinni.
Nii-in, ei saanut kiinni. :) Pelasti mun päivän.
Mun on mentävä huomennakin radalla. Ihan vaan siksi, koska mähän osaan taas ajaa mopolla ja temmi on mahtava pyörä. Ja kurapyöräily on vaan niin huippua!
Taas kävin vähän pörryyttämässä oman kylän radalla.
Hyvin huomaan liian jännityksen kadonneen, kun on päässyt säännöllisemmin ajamaan. Nyt mun ei tarvinut hieroskella siellä varustekassilla, vaan pääsin suoraan asiaan.
Tosin olin kyllä ensin ns. hiekkalaatikkovuorossa. Tehtiin keskelle crossirataa (tai siis, ei radalle, vaan viereen) liikenneympyrä, kun joku kiva oli kerännyt niitä kiviä kasan siihen.
Ajo tuntui todella sujuvalta tänään. Ei ollut mitään suurempia kaasunpumppaus episodeja eikä kaatumisia. En itse asiassa kaatunut kertaakaan!
Ja vain kerran sammutin pyörän siihen samaan kurvaan, mihin nykyään aina. Ison pöydän jälkeen, moottori seis. En jymmärrä. Mä taidan jotenkin sählätä vaihteiden kanssa.. Tai sitten unohdan kaasun.. No, yritän korjata tilanteen.
Kävin siinä hörppäämässä välillä vettä ja paikalle kurvasi toinenkin kuski. Tällä kertaa tilanne ei aiheuttanut suurta paniikkia, kun tiesin kuskin olevan suurin piirtein samaa vauhdillista tasoa.
Lähdin radalle ja kuitenkin huomasin vilkuilevani TAAKSE. jotenkin sitä odotti, että koska sieltä tullaan ohi. Tyhmää, tiedän. Mutta niin mulle vain käy. Olisi ehkä hyvä ajaa muidenkin kanssa kuin aina yksin radalla.
Katse, toinen kuski havaittu. Hups, moka, toinen. Sitten tajusin ettei mua ollakkaan saavuttamassa, hups vähän meni kurvi pitkäks. Sitten: "HAHAHAHAHAHAHAH, etpäs oikeasti saakkaan kiinni!" Seurauksena ihan töppäilyksi mennyt ajo korjaantui ja matka jatkui mukavasti. Jopa reippaasti. Kurveissakin muistin jarruttaa ja osa menikin jo ihan ookoo.
Autolla mulle naurettiin, kun kuulemma näkyi niin selvästi ajossa tämä itseluottamuksen 'tipahtaminen'. Se oli "kuin salaman iskusta ajo meni ihan perseelleen", kuvaili silminnäkijä.
Hei, kiitos vaan!
Onneksi kuitenkin kommentoija korjasi lausuntoaan kertomalla, kuinka ajosta myös huomasi parantumisen, kun tajusin ettei takana ajava kuski saakkaan mua kiinni.
Nii-in, ei saanut kiinni. :) Pelasti mun päivän.
Mun on mentävä huomennakin radalla. Ihan vaan siksi, koska mähän osaan taas ajaa mopolla ja temmi on mahtava pyörä. Ja kurapyöräily on vaan niin huippua!
 | |
| Näitä mä yritän oppia ajamaan |
 | |
| Edellinen kun tulisi sujuvasti menisivät seuraavat vauhdikkaammin.. |
 | |
| Tässä sitä kaasua ei tarvitsisi pumpata! |
 | |
| Ja pieleen meni.. :/ |
 | |
| Uups, hitsi. |
torstai 29. toukokuuta 2014
Höttöhiekassa
Helteiden jälkeen oli niin mukava kurvata radalle, kun hiki ei valunut silmille jo valmiiksi.
Olipa kylämme hiekkalaari imenyt vettä. Siellä oli rata tasattu varmaankin eilen illalla, kun miä pääsin jättämään ekat mopon jäljet sinne.
Siinä radalle kurvatessani ajattelin hieman virheellisesti radan olevan helppo ajettava. "turhankin helppo" näin tasattuna ja HUPS! Siinä sitten nojasinkin jo melkein kypärä etulokarissa, kun olikin melkoista upotushiekkaa..
Piti hieman tarkastaa asennetta ajoon, eipä tuo rata olekkaan helpossa kunnossa. Se löllökkähän vaatii tarkkailua. Muistin että ne läskit sinne takalokarille ja kaasua!
Olin jo etukäteen suunnitellut keskittyväni siihen kurviajoon. Meni syteen tai saveen (tässä tapauksessa hiekkaan).
Tänään pääsin radalle ilman turhia jännityksiä ja rentous jotenkin tuntuikin ajossa. Välillä meni jopa hyvin. Mopo upposi tiettyihin märkiin kohtiin todella hyvin. Sai oikeasti kääntää kaasua ettei imaissut muta pyörää.
Siinä sitten tulikin jokunen kerta stumpattua mopo kun meni vaihteet sekaisin kurviin tullessa. 3 on pikkasen liian iso vaihde kurviin.. Nurinkin meni muutaman kerran. Jälleen kurvissa unohtui kaasua ja hupsista keikkaa kupeellani olin. :D :D Kerran sain jopa itseni jumiin mopon alle. En vaan päässyt sieltä alta pois. Voi nolous!
Radalla olin todella tyytyväinen omaan ajooni, mutta nyt alkaa pikkaisen kriitikko heräillä. Eihän tuo räpellys näytä miltään ja linjatkin on väärät...
Syynä tähän taitaa olla tuo "valmentaja". Sieltä annettiin mulle linja mitä ajaa. Enhän miä osannu! Ensinnäkin tulkitsin suunnan näytön väärin ja ajoin kurvia ulkoa. Mietin yksikseni, miksi täältä kunnes paussilla selvisi etten ajanut ollenkaan sieltä mistä piti.
Tuo ulkoa sisäkurviin ja sieltä taas ulkokurviin oli hankala. Jotenkin sitä ajoi aina siihen pikkuvalliin.. Harmi ettei kukaan nähnyt niitä muutamaa kertaa kun pyörä oikeasti kääntyi siitä sisäkurvista.
Tosin näin vähäisillä ajoilla tuo meni hyvin. Jos haluisin olla hyvä kuski pitäisi päästä jatkuvasti ajamaan ja harjoittelemaan tekniikkaa. Siihen ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta, joten olen tyytyväinen tähänkin. Hiljaa hyvä tulee ja kyllä se vauhti (toivottavasti) sieltä löytyy!
Tuolta:
Kaukana vauhdin hurmasta
Olipa kylämme hiekkalaari imenyt vettä. Siellä oli rata tasattu varmaankin eilen illalla, kun miä pääsin jättämään ekat mopon jäljet sinne.
Siinä radalle kurvatessani ajattelin hieman virheellisesti radan olevan helppo ajettava. "turhankin helppo" näin tasattuna ja HUPS! Siinä sitten nojasinkin jo melkein kypärä etulokarissa, kun olikin melkoista upotushiekkaa..
Piti hieman tarkastaa asennetta ajoon, eipä tuo rata olekkaan helpossa kunnossa. Se löllökkähän vaatii tarkkailua. Muistin että ne läskit sinne takalokarille ja kaasua!
Olin jo etukäteen suunnitellut keskittyväni siihen kurviajoon. Meni syteen tai saveen (tässä tapauksessa hiekkaan).
Tänään pääsin radalle ilman turhia jännityksiä ja rentous jotenkin tuntuikin ajossa. Välillä meni jopa hyvin. Mopo upposi tiettyihin märkiin kohtiin todella hyvin. Sai oikeasti kääntää kaasua ettei imaissut muta pyörää.
Siinä sitten tulikin jokunen kerta stumpattua mopo kun meni vaihteet sekaisin kurviin tullessa. 3 on pikkasen liian iso vaihde kurviin.. Nurinkin meni muutaman kerran. Jälleen kurvissa unohtui kaasua ja hupsista keikkaa kupeellani olin. :D :D Kerran sain jopa itseni jumiin mopon alle. En vaan päässyt sieltä alta pois. Voi nolous!
Radalla olin todella tyytyväinen omaan ajooni, mutta nyt alkaa pikkaisen kriitikko heräillä. Eihän tuo räpellys näytä miltään ja linjatkin on väärät...
Syynä tähän taitaa olla tuo "valmentaja". Sieltä annettiin mulle linja mitä ajaa. Enhän miä osannu! Ensinnäkin tulkitsin suunnan näytön väärin ja ajoin kurvia ulkoa. Mietin yksikseni, miksi täältä kunnes paussilla selvisi etten ajanut ollenkaan sieltä mistä piti.
Tuo ulkoa sisäkurviin ja sieltä taas ulkokurviin oli hankala. Jotenkin sitä ajoi aina siihen pikkuvalliin.. Harmi ettei kukaan nähnyt niitä muutamaa kertaa kun pyörä oikeasti kääntyi siitä sisäkurvista.
Tosin näin vähäisillä ajoilla tuo meni hyvin. Jos haluisin olla hyvä kuski pitäisi päästä jatkuvasti ajamaan ja harjoittelemaan tekniikkaa. Siihen ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta, joten olen tyytyväinen tähänkin. Hiljaa hyvä tulee ja kyllä se vauhti (toivottavasti) sieltä löytyy!
Tuolta:
Kaukana vauhdin hurmasta
lauantai 24. toukokuuta 2014
Kauhia!
Olen täysin unohtanut jakaa iloisen ajokokemukseni viime sunnuntailta.
Olin ensimmäisenä hiekkalaatikkovuorossa eli sain odottaa lasten kanssa ja hankkia alkulämmön, vaan auringossa hikoillen.
Aika hurjaa miten äkkiä se kesä sitten tuli! Aikaisin aamulla radalla ja hiki valuu vaikkei ole edes laittanut varusteita niskaan.
siinä hikoillessa kävi mielessä, että näinköhän jaksan radalle lähteä. Mä kun en jostain syystä kestä kovinkaan hyvin tuota kuumassa urheilua. Siitä saa karmean päänsäryn ja oksetuksen loppupäiväksi..
Meninpä nyt kuitenkin ja voi älytön miten kivaa oli!
Miten ihmeessä se ajo tuntuu nyt kulkevan niin hyvin. Huomasin jopa innoissani kaasuttavani radan keskivaiheen hyppyihin saadakseni renkaat ilmaan.
Harmittaa kun lämpö on pehmentänyt pääni enkä nyt enää muista niitä fiiliksiä mitä vko sitten oli. Muuta kuin notta tanssitti! Hiekkalaarissa oli kivaa! En kaatunut, ei sattunut mihinkään, en hyytynyt eikä mikään ärsyttänyt.
Hyvä harrastepäivä siis.
Aika hurjaa miten äkkiä se kesä sitten tuli! Aikaisin aamulla radalla ja hiki valuu vaikkei ole edes laittanut varusteita niskaan.
siinä hikoillessa kävi mielessä, että näinköhän jaksan radalle lähteä. Mä kun en jostain syystä kestä kovinkaan hyvin tuota kuumassa urheilua. Siitä saa karmean päänsäryn ja oksetuksen loppupäiväksi..
Meninpä nyt kuitenkin ja voi älytön miten kivaa oli!
Miten ihmeessä se ajo tuntuu nyt kulkevan niin hyvin. Huomasin jopa innoissani kaasuttavani radan keskivaiheen hyppyihin saadakseni renkaat ilmaan.
Harmittaa kun lämpö on pehmentänyt pääni enkä nyt enää muista niitä fiiliksiä mitä vko sitten oli. Muuta kuin notta tanssitti! Hiekkalaarissa oli kivaa! En kaatunut, ei sattunut mihinkään, en hyytynyt eikä mikään ärsyttänyt.
Hyvä harrastepäivä siis.
torstai 15. toukokuuta 2014
Testausta
Nyt on temputteleva temmi saanut uuden ecun ja iskaritkin on laitettu. mopotin hyrrää kuin kissa ja on jälleen oma itsensä. Mun temppuileva polvi on tuomionsa saanut ja lepuutettu, mutta enää ei pää kestänyt. Menin radalle.
Isäntä lupasi polkasta mulle mopon käyntii, jos en itse siinä onnistu ;)
Waude, että oli hiekkalaari mukavassa kunnossa. Oli mahtava ajella, kun tiesi ettei temmi enää pätki ja hyvällä tuurilla mäkin onnistun.
Tosin ensin iski alkupaniikki, kun huomasin radalla kaksi muutakin ja vielä täysin tuntematonta kuskia.. Hyvin huomaan, että vähäisten ajojen tuoma epävarmuus vaikuttaa ja hieman jänskättää ajaa rossia muiden kanssa. Mua siis jännittää se, että mun typerästä ajovirheestäni saattaa joku muukin kärsiä...
Kuitenkin jännitys hävisi heti kun pääsin radalle. Jostain syystä kurvit menivät loistavasti ja ajaminen oli kivaa. Tuli jopa suunnaton juhlahetki siinä yhdessä tiukkassa mutkassa, jonka kanssa olen jo vuosia paininut ja aina mä mokaan. Piti ajaa kaksi extra kiekkaa ja testata voiko se oikeasti mennä niin hyvin. Ja kyllä voi! :)
Mii veri häpi, niiko ne vitsikkäimmät toteaisivat rallienklannilla.
Ajoa auttaa myös iskareiden laitto, pyörä kääntyy paremmin. Harmiksemme kuulimme vähän inhoja uutisia pyörän iskareista. Ei niitä viimeksi ollutkaan laitettu niin kuin piti ja nyt ne ovat aika entiset. Nähtävästi yhden merkin mies osaa tehdä ne yhden merkin iskarit ja oman merkin iskarit on parempi viedä kyseisen merkin taitajalle, niin ei tarvitse etsiä uutta keulaa. Olen todella pettynyt, kun ennen kuitenkin saatiin hyvää palvelua ja viimeisin keikka olikin ihan persiistä. Onneksi on kuitenkin Daytona!
Tänään kuitenkin mä ja mun mopo oltiin hyviä. Ja polvikin kesti.
Isäntä lupasi polkasta mulle mopon käyntii, jos en itse siinä onnistu ;)
Waude, että oli hiekkalaari mukavassa kunnossa. Oli mahtava ajella, kun tiesi ettei temmi enää pätki ja hyvällä tuurilla mäkin onnistun.
Tosin ensin iski alkupaniikki, kun huomasin radalla kaksi muutakin ja vielä täysin tuntematonta kuskia.. Hyvin huomaan, että vähäisten ajojen tuoma epävarmuus vaikuttaa ja hieman jänskättää ajaa rossia muiden kanssa. Mua siis jännittää se, että mun typerästä ajovirheestäni saattaa joku muukin kärsiä...
Kuitenkin jännitys hävisi heti kun pääsin radalle. Jostain syystä kurvit menivät loistavasti ja ajaminen oli kivaa. Tuli jopa suunnaton juhlahetki siinä yhdessä tiukkassa mutkassa, jonka kanssa olen jo vuosia paininut ja aina mä mokaan. Piti ajaa kaksi extra kiekkaa ja testata voiko se oikeasti mennä niin hyvin. Ja kyllä voi! :)
Mii veri häpi, niiko ne vitsikkäimmät toteaisivat rallienklannilla.
Ajoa auttaa myös iskareiden laitto, pyörä kääntyy paremmin. Harmiksemme kuulimme vähän inhoja uutisia pyörän iskareista. Ei niitä viimeksi ollutkaan laitettu niin kuin piti ja nyt ne ovat aika entiset. Nähtävästi yhden merkin mies osaa tehdä ne yhden merkin iskarit ja oman merkin iskarit on parempi viedä kyseisen merkin taitajalle, niin ei tarvitse etsiä uutta keulaa. Olen todella pettynyt, kun ennen kuitenkin saatiin hyvää palvelua ja viimeisin keikka olikin ihan persiistä. Onneksi on kuitenkin Daytona!
Tänään kuitenkin mä ja mun mopo oltiin hyviä. Ja polvikin kesti.
tiistai 29. huhtikuuta 2014
Vähän myörimässä :D
Kävin tänään omalla kylällä möyrimässä. Olipa rata aika hauskassa kunnossa. huhu kertoi, että sitä olisi tasoiteltu perjantaina. no, käytiinhän myö siellä sunnuntai aamuna, mut en ite ajanu.
Oli kyllä pattia, röykkyä ja kivee ja uraa ja aivan älyttömän hauskaa.
Aluksi luikertelin kuin hiekkakäärme dyyneillä, mutta sitten tajusin nostaa niitä kyynärpäitä ja ajoasento parantui, jolloin minä vein mopoa eikä toisin päin.
ajattelin tuossa pärryyttäessä, että tänä kesänä otan tuon circuitin haltuun. Saa luvan väistyä se peikko, minkä olen itselleni siitä tehnyt.
Oli kyllä pattia, röykkyä ja kivee ja uraa ja aivan älyttömän hauskaa.
Aluksi luikertelin kuin hiekkakäärme dyyneillä, mutta sitten tajusin nostaa niitä kyynärpäitä ja ajoasento parantui, jolloin minä vein mopoa eikä toisin päin.
ajattelin tuossa pärryyttäessä, että tänä kesänä otan tuon circuitin haltuun. Saa luvan väistyä se peikko, minkä olen itselleni siitä tehnyt.
keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
Venyy sitä väsyneenäkin
 | |
| WUUUUUUU!! Miä meen!! |
Lähdin kuitenkin radalle, mutta varasin toisen ajovuoron ja lähdin kamera kädessä radalle katsomaan. Mentiin tänään läheiselle hiekkalaarille. Siellä oli joku käynyt lanailemassa patit piiloon pehmeän hiekan alle. Oli haastavassa kunnossa rata. Röykkyä, kiveä, pehmeää, uraa..
 | |||
| Tässä ajettiin mulle mallilinjoja |
Pari noloa tekniikkavirhettä löytyi myös ensinnäkin kyynärpäät alhaalla -) ajoasento huono ja toinen, mikä on HETI korjattava muuten sattuu vielä inhasti, on jalka joka sojottaa ties minne. tuolla tyylillä hajottaa polven lopullisesti. Tapilla ne jalat! Jos ei kerta osaa laittaa mopoon kiinni!
 | |||
| Mitä ihmettä mä oikein ajattelen, kun noin jalkaa laahaan!! |  |
Mukavaa kuitenkin oli ettei tällä kertaa tarvinut heittäytyä mutkissa naamalleen. Hieman on minun ja temmin suhde parantunut ja luottamus kasvanut.
Olisi ollut niin kiva ajella enemmän, mutta mieli ei voittanut kehoa. Hyvä fiilis jäi kuitenkin ajosta. Harmi vaan että kohta tuokin laari on liian kuiva mukavaan ajeluun, jos ei vettä tule.
Kuulin huhua, että siellä alkaa muutostyöt, tulee lisälenkkiä ja hypyt muuttuu. Saas nähdä mitä sinne on keksitty!
Viime aikoina on hieman mietityttänyt nuo loukkaantumiset. Joka kerta kun olen radalla käynyt, on aina jotain sattunut. Se on saanut hieman miettimään lajia ja syitä, miksi ihmeessä näin käy.
Eipä siihen yhtä yhdistävää tekijää löydy huono tuuri, tekniikkavirhe.. Toivon kaikille hyviä ajohetkiä ja pysykää ehjinä! Etenkin nyt pääsiäisenä, kun saattaa hyvät kelit tuoda ruuhkaa radalle.
lauantai 12. huhtikuuta 2014
Paluu todellisuuteen..
Ensinnäkin täytyy todeta, että Pohjamon Pete on todellinen velho ja guru, mitä temmeihin tulee.
En ole vissiin tällä maininnut, että temmissä oli vielä tulpan vaihdon jälkeen pätkimisvikaa. No, yksi soitto Daytonaan ja problem solved. Pete käski tarkastaa yhden piuhan. Ja niin se vaan oli! Kyseessä oli johtosarjan liittymässä kumisuojus pois paikoiltaan ja sinne meni pestessä vettä, joka johti pyörän pätkimiseen.
Iso Kiitos sinne Daytonaan, säästyi paljon aikaa ja vaivaa, kun ei tarvinut alkaa mekatsun itekseen arpomaan ongelman syytä.
Nyt pyörä käy ja kukkuu kuten aina ennenkin. Lähtee käyntiin heti eikä pätki.
Aamulla portilla vielä arvottiin mennäänkö länteen vai itään ja päätettiin välillä ajaa itään.
Katsoin Facebookista, että seura oli päivittänyt tilansa 'Rata kunnostettu'. Jee! Ha, HAA. Niin olivat äestäneet radan eilen, mutta sitten iski yöllinen vesisade, joka oli muuttanut radan melkoisen löysäksi..
Radalla oli yhden tiimin, pikkucrossareiden, yhteistreenipäivä, mutta hyvin mahduttiin sekaan.
Vähän jännitti mennä radalle, kun tuo ykköskuski tuli aika kuraisena takaisin, oli kuulemma mopo lähtenyt käsistä, kun kuravellin alta oli löytynyt jäätä..
Korvien välissäni vaan soi "En halua kaatua löllökkään, en halua kaatua löllökkään". En onneksi kaatunutkaan. ekat kaksi mutkaa olivat aika haastavassa kunnossa. Ajolinjat olivat ihan uudenlaiset johtuen siitä pyörän imaisevasta mudasta.
Kyllä oli rankka ajaa, kun piti kunnolla keskittyä linjoihin ja tottakai puristin kädet hapoille. eikä asiaa auta yhtään kohta viikon verran vaivannut räkätauti..
Edelliset ajot ovat olleet ihan suffelikeikkoja. Oli ihan hyvä palata todellisuuteen ja nähdä missä se oma ajokunto ja -taito ovat. Mua harmitti suunnattoman paljon, että typerä nuha rokottaa niin paljon voimia.
Pattisuora meni kivaasti. Mutkatkin välillä ihan ookoo. Mutta paljon on parannettava, jos haluan oikeasti 'ajaa'. Ryydyin ihan täysin siinä vaiheessa kun pitäisi aukaista kaasu.
Toki muutama huippukohta oli päivässä, kun nämä nuoret vetomiehet paineli ohi ja yritin edes hetken roikkua mukana. Hih, pysyin muutaman metrin vanavedessä.
Päätin sitten siirtyä toiseen haasteeseen.. Kahdeksikkoon. Voi hyvää päivää! Surkeaa, surkeaa. suurin vika on korvien välissä. Mihin se kaasu häviää kun sitä pitäisi kääntää. Minne katoaa usko tekemiseen, silloin kun pitäisi kääntää. MITÄ IHMETTÄ MUN PÄÄSSÄNI LIIKKUU!?! Mietin jo, pitäisikö mennä hypnoosiin, jotta pääsisi eroon arkailusta. ;)
Sitten kun päätin että 'käännän tai käännän ja kaadun' niin kaaduin. Ja sain vielä palautteen "Tuossa ei ollut kyllä yhtään yritystä". MuRRR, ekan kerran mulla oli asenne kohdillaan.
Olipa suorastaan pe*¤%tä koko reeni.
Voimat olivat vähissä ja päätin ajaa pari kiekkaa ja lopettaa. Pääsin lähtösuoralta tien ylittävän hypyn päälle ja huomasin alastulossa kaksi makaavaa kuskia. Sain onneksi pyörän pysäytettyä kaatumatta hypyn päälle ja aloin viuhtoa kuin hullu etteivät muut hyppisi makaavien päälle. Nähtävästi todella pieni kuski oli kaatunut ensin ja einiinpieni kuski hyppäsi kaatuneen pyörän päälle..
EIKÖ JUMALAVITA VANHEMMAT TAJUA ETTÄ SINNE HYPPYJEN PÄÄLLE PÖNÖTTÄMÄÄN! Tuokin loukkaantuminen olisi ehkäisty sillä, että joku olisi ollut tuon tunnetusti luunkatkojahypyn päällä.
Olen todella vihainen. Noin niitä turhia loukkaantumisia tulee, kun varikolla on kivemmat jutut kuin lippumiehenä. Voihan sitä vuorotella, että kaikki pääsevät juoruamaan vuorollaan.
Paras oli kommentti, jonka kuulin palatessani varikolle. Huom. Lähdin tilanteesta vasta kun ensimmäinen mopoton tuli juosten loukkaantuneiden luo. Turhahan mun on siinä enää pönöttää.
Mulle sanottiin, että pitäisi mennä 'juosten toisia mopoja vastaan'. Täysin hullua. Munko olisi pitänyt kaataa oma pyörä radalle ja juosta urku auki hyppyyn tulevien syliin??? Crossisaappaissa alashyppyä ja mutkaan.. Kröhm.
Hei, jos et ole koskaan itse ajanut, niin älä osaile. Mä autoin niin kuin tilanteessa parhaaksi näin. Pysäyttämällä muut kuskit.
Ei ollut hyvä fiilis treenin jälkeen. Mutta omaa ajoa ajatellen, se meni kyllä ihan hyvin. :)
Tässä vielä lopuksi 'Ajatuksenakurvatavarikollejaajanlöysästijatiettysekuvataan'-video.
En ole vissiin tällä maininnut, että temmissä oli vielä tulpan vaihdon jälkeen pätkimisvikaa. No, yksi soitto Daytonaan ja problem solved. Pete käski tarkastaa yhden piuhan. Ja niin se vaan oli! Kyseessä oli johtosarjan liittymässä kumisuojus pois paikoiltaan ja sinne meni pestessä vettä, joka johti pyörän pätkimiseen.
Iso Kiitos sinne Daytonaan, säästyi paljon aikaa ja vaivaa, kun ei tarvinut alkaa mekatsun itekseen arpomaan ongelman syytä.
Nyt pyörä käy ja kukkuu kuten aina ennenkin. Lähtee käyntiin heti eikä pätki.
Aamulla portilla vielä arvottiin mennäänkö länteen vai itään ja päätettiin välillä ajaa itään.
Katsoin Facebookista, että seura oli päivittänyt tilansa 'Rata kunnostettu'. Jee! Ha, HAA. Niin olivat äestäneet radan eilen, mutta sitten iski yöllinen vesisade, joka oli muuttanut radan melkoisen löysäksi..
Radalla oli yhden tiimin, pikkucrossareiden, yhteistreenipäivä, mutta hyvin mahduttiin sekaan.
Vähän jännitti mennä radalle, kun tuo ykköskuski tuli aika kuraisena takaisin, oli kuulemma mopo lähtenyt käsistä, kun kuravellin alta oli löytynyt jäätä..
Korvien välissäni vaan soi "En halua kaatua löllökkään, en halua kaatua löllökkään". En onneksi kaatunutkaan. ekat kaksi mutkaa olivat aika haastavassa kunnossa. Ajolinjat olivat ihan uudenlaiset johtuen siitä pyörän imaisevasta mudasta.
Kyllä oli rankka ajaa, kun piti kunnolla keskittyä linjoihin ja tottakai puristin kädet hapoille. eikä asiaa auta yhtään kohta viikon verran vaivannut räkätauti..
Edelliset ajot ovat olleet ihan suffelikeikkoja. Oli ihan hyvä palata todellisuuteen ja nähdä missä se oma ajokunto ja -taito ovat. Mua harmitti suunnattoman paljon, että typerä nuha rokottaa niin paljon voimia.
Pattisuora meni kivaasti. Mutkatkin välillä ihan ookoo. Mutta paljon on parannettava, jos haluan oikeasti 'ajaa'. Ryydyin ihan täysin siinä vaiheessa kun pitäisi aukaista kaasu.
Toki muutama huippukohta oli päivässä, kun nämä nuoret vetomiehet paineli ohi ja yritin edes hetken roikkua mukana. Hih, pysyin muutaman metrin vanavedessä.
Päätin sitten siirtyä toiseen haasteeseen.. Kahdeksikkoon. Voi hyvää päivää! Surkeaa, surkeaa. suurin vika on korvien välissä. Mihin se kaasu häviää kun sitä pitäisi kääntää. Minne katoaa usko tekemiseen, silloin kun pitäisi kääntää. MITÄ IHMETTÄ MUN PÄÄSSÄNI LIIKKUU!?! Mietin jo, pitäisikö mennä hypnoosiin, jotta pääsisi eroon arkailusta. ;)
Sitten kun päätin että 'käännän tai käännän ja kaadun' niin kaaduin. Ja sain vielä palautteen "Tuossa ei ollut kyllä yhtään yritystä". MuRRR, ekan kerran mulla oli asenne kohdillaan.
Olipa suorastaan pe*¤%tä koko reeni.
Voimat olivat vähissä ja päätin ajaa pari kiekkaa ja lopettaa. Pääsin lähtösuoralta tien ylittävän hypyn päälle ja huomasin alastulossa kaksi makaavaa kuskia. Sain onneksi pyörän pysäytettyä kaatumatta hypyn päälle ja aloin viuhtoa kuin hullu etteivät muut hyppisi makaavien päälle. Nähtävästi todella pieni kuski oli kaatunut ensin ja einiinpieni kuski hyppäsi kaatuneen pyörän päälle..
EIKÖ JUMALAVITA VANHEMMAT TAJUA ETTÄ SINNE HYPPYJEN PÄÄLLE PÖNÖTTÄMÄÄN! Tuokin loukkaantuminen olisi ehkäisty sillä, että joku olisi ollut tuon tunnetusti luunkatkojahypyn päällä.
Olen todella vihainen. Noin niitä turhia loukkaantumisia tulee, kun varikolla on kivemmat jutut kuin lippumiehenä. Voihan sitä vuorotella, että kaikki pääsevät juoruamaan vuorollaan.
Paras oli kommentti, jonka kuulin palatessani varikolle. Huom. Lähdin tilanteesta vasta kun ensimmäinen mopoton tuli juosten loukkaantuneiden luo. Turhahan mun on siinä enää pönöttää.
Mulle sanottiin, että pitäisi mennä 'juosten toisia mopoja vastaan'. Täysin hullua. Munko olisi pitänyt kaataa oma pyörä radalle ja juosta urku auki hyppyyn tulevien syliin??? Crossisaappaissa alashyppyä ja mutkaan.. Kröhm.
Hei, jos et ole koskaan itse ajanut, niin älä osaile. Mä autoin niin kuin tilanteessa parhaaksi näin. Pysäyttämällä muut kuskit.
Ei ollut hyvä fiilis treenin jälkeen. Mutta omaa ajoa ajatellen, se meni kyllä ihan hyvin. :)
lauantai 5. huhtikuuta 2014
Etenee, etenee!
Tänään oli pyöriä tämän perän radalle aika paljon ja mua jännitti sinne joukkoon meno, kun olen niin tottunut ajelemaan tyhjällä radalla.
Ajo oli aluksi ihan hukassa. Yritin hissunkissun hakea tuntumaa, mutta vaikeaa oli! Kaikki mutkat meni kaasua pumppaamalla. Ja linjat olivat kyllä mielenkiintoset.
Rata on kuivunut hyvin ja kohtahan tuo rata on jo liian kuiva. Kuivana rata menee kivikovaksi ja irtokivet tekevät ajosta aivan kamalan. Jos siihen sattuu vielä kaatumaan, niin aina hajoaa jotain. Vähän tuli oltua ylivarovainen.
Sitten sain koeajoon 300cc Kotarin. Pyörä tuntui "pieneltä" ja kevyeltä ja jotenkin sillä oli niin helppoa ajaa mutkat. Sen kun käänsi vaan. Tuntui kuin mutkat menisi 'heittämällä'. Hassua oli se 2-t:n ääni ja vaihteiden vaihtelu. Miten sitä onkin tottunut nelarin pörinää, vaikka ennen on ollut niin vannoutunut kakstahtikuski!
Tosin ekat parisataa metriä mietin pysyyköhän tämä vehje edes käsissä.
Parin kierroksen jälkeen olisin voinut jatkaa matkaa. kuitenkin oli palautettava pyörä omistajalleen. En muista koska viimeksi olisi iskenyt tämmöinen 'heeberi' päälle, tänään se kuitenkin tuli. Oli niin hyvä fiilis että olisin voinut pomppia.
Jos sitä pääsisi jossain vaiheessa palaamaan enduron pariin, niin täytyy myöntää, piikin sijaan tuollainen 300 cc voisi olla kiva peli. (mut ehkä ei kuitenkaan oranssina ;) Tälläinen )
Innostuin suunnattomasti ajaessani tuolla 3-satkulla. sitten kun sain temmin käsiini niin ajo omalla pyörälläkin meni paremmin. Vapautuneemmin. Pari kertaa sain stumpattua pyörän mutkaan kun en tajunnut ajavani kolmosella ja unohdin sen kaasun.. Muutama mutka meni jo ihan mukavasti. Tästä päivästä jäi todella hyvä fiilis. Oli kaikesta alkujännityksestä huolimatta kiva ajaa. Olisi kyllä voinut ajaa enemmänkin. Järki kuitenkin sanoi, että on parempi lopettaa kun on hyvä fiilis ja kädet olivat samaa mieltä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)