Tosimahtava Maanantai

Viime aikoina olen joutunut kasvotusten sen tosiasian kanssa, että tällä hetkellä moottoriurheilu ei ole ihan itsestäänselvyys. Mummin vierailun aikoihin ajamaan lähteminen oli tosi helppoa, mutta näin arjessa asia ei ole ihan yksinkertainen.
Helatorstaina olisi ollut ajoleiri, jonne olisin saanut piikkisen lainaan ja olisi ollut tosi hauska päästä näkemään tuttuja ja hieman opettelemaan juttuja. No, eipä tarvitse lähteä.. Tästä tuppukylän pahaisesta, kun ei löydy lapsenvahtia. Yritin käyttää jopa lahjontaa, siinä onnistumatta :(((
Rehellisesti sanoen, se kyllä söi naista ja sai mielen maahan.
(tai siis olisi löytynyt.. á 26e/tunti.. o_O Leiri olisi maksanut jo ennen lähtöä n. 260 egee..)

Näin kevään tullessa mulla on tullut suunnaton ikävä enskareiteille. Mä niin tykkään endurosta, niistä haasteista ja siitä ettei siellä metsässä (ainakaan ennen) tullut oltua yksin.
Toivon mukaan sitten heinä-elokuussa kun saadaan mummi mestoille, pääsen ehkä metsän puoleen.

Tadadadddaddaaa :D Tänään mä vihdoinkin pääsin radalle.
Lähetin viikonloppuna isännän kokeilemaan kotikylän rataa, josko meikäkin pystyisi siellä pärräämään..Ja tänään sitten kokosimme "laumamme" ja suuntasimme radalle. Pikkumiehelle Straider mukaan ja vielä pienempi nukkui vaunuissa Peltorit korvilla.

Hitsi, että osasi jännittää! Jo kotona alkoi pohkeet mennä kramppiin ja käsiä hapotti. Enhän mä ole vieraillut tuolla radalla yli vuoteen niin, että itse olisin ajanut.
Ja tuo pyöräkin vielä vähän jännittää, kun ei olla vielä kovin tuttuja.

Käskin isännän olla autossa hiljaa, ei mitään neuvojen tuputuksia ;) Ajokamat oli vetänyt niskaan jo kotona, joten radalla kaiken hiljaisuuden vallitessa työnsin pyörän kärristä ja suuntasin hiekkalaariin.
Hartialukotus maximus iski heti alkumetreillä. :D
Mukavaa oli huomata jotain tuttua eikä se eteneminen nyt niin hankalaa ole. Paitsi, kun mieli menisi, mutta kroppa ei!
Aika lyhkäiseksi jäi lämppärikierrokset. Pystyssä kuitenkin pysyin ja opin myös sen mitä oikeasti tarkoittaa "korjaa kaasulla". Tuo mopohan menee urassa kuin urassa ja urien yli!
Nelarilla on helpompaa kuin piikillä. Selkeästi omassa ajossa huomasi jännityksen.

Pienen paussin jälkeen meno tuntuikin jo paremmalta, ehkäpä jopa asteen verran rennompaa oli meno. Etulokarissa vaan tuntuu olevan jotain mielettömän kiinnostavaa. Piti oikein keskittyä siihen, että katseli muutamaa töyssyä edemmäksi. Samat vanhat virheetkin löytyivät edelleen, istun liian takana, kaasun- ja jarrujenkäyttö. Aloin heti kriittisellä silmällä analysoimaan omaa ajoani, vaikkakin hitsin kivaa mulla oli. Siksi yllätyinkin suunnattomasti palatessani varikolle. Ajan kuulemma parhaiten, ikinä! Hieman kulmat kurtussa tätä kuuntelin ja piti kysykin, että kettuillaanko mulle.
Vastaus oli ettei. No, mutta HYVÄ!
Siinä sitten pärräilin menemään into piukeana. Välillä tuli jo yritettyä vähän liikaa ja sen kyllä huomasi heti. Kädet jugelissa ja pyörä luikertelee. Kyllähän tässä tarvitsee lisää ajoa ja kuntoharjoittelua, jos meinaan edes yhden erän jaksaa ajaa.
Kerran menin nurin. Kurvassa unohdin kaasun, hehhehhee. Pötkölläänhän sitä oltiin!

Kaiken kaikkiaan aivan loisto ajopäivä! Toistaiseksi mennään lähiradoilla, koko porukan voimin. eikös sitä sanotakin niin, että "Family that plays together, stays together."
...Toivon mukaan jossain vaiheessa, joku liittyy mun seuraan ajelemaan...

Loppuun vielä video kohdasta, jonka joku saattaa muistaa mun gassi ajoilta..

Kevät!!

Taitaa vielä aika moni rata olla vielä aika kurjassa kunnossa. Naapurikylällä on rata kuiva, mutta alkaa olla jo aikamoisen "ajettu" niille, jotka eivät tykkää urista ;)
Eli mulle. :D Mut enpä mä olekkaan päässyt ajamaan!

Tässä eilen harjoiteltiin tasapainoilua pikkumiehen kanssa. Ei ihme, että pikkukuskit ajaa niillä mopoillakin ihan hullua vauhtia.. Itsesuojeluvaisto tulee vissiin myöhemmin, vai kuuluuko se edes vakiona ihmistaimiin?? Pienikin nyppylä niin ei muuta kuin täpöö alas!!

^Ajolinjojen katselua.

Täytyy Mennä

Kun oli vielä loistava mahdollisuus, piti mennä radalle vähän kokeilemaan. Viime kerrasta oli kyllä kädet vielä kipeät, mutta ajamallahan ne vetreytyy :D

Ehdittiin tuossa vaihtamaan nappulat alle, joten tuntuma rataan oli hieman erilainen. Jäätä oli hiekan alla vain muutamassa kohtaa, eli ihan kiva vetää kesäkumeilla. (Tosin "takalenkillä" on vielä pari jäistä lammikkoa.)
Hieman meni välillä kaasun pumppailuksi, kun näppiparat meinasivat jämähtää/räjähtää/luovuttaa. Ajelin omaa körököröajoani mahdollisuudesta iloiten ja sain jopa muutaman kerran renkaat ilmaan! Ihan hypyssä siis ;)
Välillä meinasin unohtua tuijottelemaan niitä kivenmurikoita, mitä tuolla naapurikylän radalla on ihan kiitettävästi. Kun muistin nostaa katsettani hieman pidemmälle, tuntui ajo huomattavasti kivemmalta.
Kerran multa pääsi pyörä kaatumaan, itse kuitenkin pysyin pystyssä. Se johtui ihan siitä, että sammutin pyörän kurviin ja uuuups. en saanut pidettyä pystyssä. Mitään ei mennyt rikki, eikä se nyt ollutkaan vaikea nostaa ;)

Oli tosi kiva käydä röpöttelemässä omaan tahtiin, kun ei tarvinut pelätä olevansa jarruna muille.
Kyllä motorsportti vaan on niin paljon kivempaa kuin salilla heiluminen, vaikka siitäkin tykkään.
Nyt vaan toivoisin (pikaisesti) lisää ajokuntoa, että pääsee vähän etsimään uusia vaihteita ;)

Varikolla ihmetellessäni tuli hetkellisesti ikävä niitä aikoja, kun ajamaan lähteminen oli helpompaa ja osasin ehkä hieman ajaakin. Mulla tuli ikävä enskapolulle. Ehkäpä vielä joskus pääsen sinnekin viihdyttämään kanssa-ajajia sirkustempuillani. :D

Till next time!

Tänään Mopolla

JJJJEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Tänään oli se päivä, juuri oikea päivä mopoiluun.

Toki aamusta tuntui kyllä siltä, että kaikki menee todennäköisesti päin #¤.. Kotona vallinnut huuto, kaaos ja ITKU ja ja ja.. Saivat pääni särkemään ja mielessä kävi ettei tämä päivä voi päättyä hyvin. Ajatuksissa kävi myös 'Ja paskat tässä enää viitsii lähteä mopolla kaatuilemaan!'. Ajatus maastavetoharkoista kylmässä kuravedessä puistatti.

Ja sitten lähdettiin.
 Pikku hiljaa autossa alkoi ajatukset selkiytyä ja tajusin jännittäväni aivan hurjasti. Viime kokeilusta jäi vähän ..hmmm.. huonomaku. Eikä tilannetta auttanut ollenkaan sekään, kun kuulin isännän mainitsevan puhelimessa, kuinka meikä AINA hajottaa moposta jotain..
Kröhm. Jos nyt naistenleirillä tuli pikku kolhu husan putkeen ja jos nyt katkesi viimeksi kytkinkahva, niin AINAko?! Kiitos vaan luottamuksesta! ;) :P



Tein sitten itseni kanssa sopimuksen, että radalla vedetään varusteet niskaan ja höpinöittä radalle. Onnekseni huomasin ettei radalla ole ruuhkaa, ainoastaan tuttu huippukuski ja pari poitsua. Mahdun sekaan ;)
Ensimmäinen haastehan oli polkaista temmi käyntiin. Tiesin, että periaatteessa mopo lähtee "laakista", mutta se vaatii tekniikkaa. Kuinka ollakkaan, mä en kyllä osannut sanoa, missä kohtaa poljinta mun jalka on. Ja jalka pitäisi nostaa tajuttoman ylös aluksi, mikä ei ole helppoa kun on tämmöinen pallo!!
Noloa myöntää, mutta tarvitsin apuja.
Ja liikkeellelähtö sitten. HA. PUOLI METRIÄ  ja stumppaus. Hyvin mä vedän!

Pääsin kuitenkin radalle, kieli tiukasti keskellä suuta etten pure sitä poikki, kun rönään. Varo-varo-varovasti kokeillen.
Päässä risteili aluksi monta ajatusta siitä miten nelari on erilainen kuin kakstahti ja mitä pitäis ja ei pitäis. Päätin sitten sulkea "tiimiradion" päästäni ja ajaa. Olin saanut vihjeen siitä, että kannattaa ajaa kurviin ulkoa ja kaartaa sisälle, koska tuo kurviajo (YLLÄRI!) on hieman haastavampaa. Sisälle siksi etten osaa kääntää pyörää niin kuin pitäisi, niin pysyn vielä radalla.
Ekan jännitys kiekan jälkeen, toinen oli jo helpompi ja kolmas tuntui jo kivalta. Ajoin kyllä ensi tarkoituksella vain puolta lenkkiä. Sormet vissiin puristivat aikalailla tankoa, kun ne eivät meinanneet irrota tangosta, kun varikolle tulin. Eka setti: Ei kaatumisia. Ei vaihteenvaihtoa. Lepatusta. Mun jalat on milloin missäkin. Ei hyvä, jos polvia ajatellaan..

Sitten varikolle tuulettamaan.


Toisella setillä meinasin ottaa tuntumaa maankamaraan, mutta (hihhhiih) korjasin kaasulla ja matka jatkui. Piikillä olisin pannuttanut aika nätisti. Hyvin huomasi käsissä ajon vähyyden, mulla oli kuin sormet kuin haukan kynnet aina muutaman kiekan jälkeen.
Ei se taito ajaa mopolla ollut kadonnut minnekkään, mutta eihän se meno mitään huikeeta ole.
Siitä kun olen viimeksi ollut oikeassa ajokunnossa ja täysin valmis viemään mopoa, on nyt kaksi ja puoli vuotta. Välillä ollaan yritelty.
Oli aika jänskää huomata, kuinka varikolla startti oli hankalaa, mutta stumppasin kerran radalla ja sain mopon käyntiin ilman apuja, toisella yrittämällä.

Ajelin muutamia minikierroksia ja huilasin välillä. Välillä tuli fiilis kaasutella, joka meni nopeasti ohi kun huomasi voimien puuttuvan.
En uskaltanut hirveästi kokeilla, kun kädet väsyi ja haluan ajaa vielä muulloinkin tänä kesänä, tulevana kesänä siis.

Pyörä oli oikeasti todella positiivinen yllätys! Hondan räväkkyyden jälkeen oli outoa ajella "tasaisemman"  luonteen omaavalla vehkeellä. Mä olen ihan varma että meistä tulee vielä hyviä kavereita motocrossissa. Metsään me ei kyllä mennä. no, ehkä jouhevalle hiekkamaalle... ;)

Madallettu penkki oli loistava. Ei sillä korkealla ole mitään toiveitakaan saada mopoa käyntiin.

Voin todeta olevani ihan liekeissä ja odotan jo innolla seuraavaa ajokertaa. Tästä se Handen ajoura taas lähtee uuteen nousuun! BBBRRRRRRMMMMMMMMMMMMMMM. :)

PS. HahHAH- HAAA!! Mä en kaatunut KERTAAKAAN enkä rikkonut mitään. ;)

Tappijalka Mopolla..

Tämmöisen isäntä mulle askarteli, että yllän polkemaan tuon vehkeen käyntiin ilman apujakkaraa.
 :D :D :D
Katsotaan kuin käy.

PS. En voi enää julkisesti ylistää 2t tai 125cc pyöriä, koska muuten multa loppuu harrastaminen. Meidän perheessä saa meinaan tulikivenkatkuista palautetta, kun puhuu 'isosta möröstä' tai epäilee kykyjään ko. vehkeellä ajamiseen...

Ens kerralla raporttia Radalta!