Hauskaa ajoviikonloppua!

Itsehän EN päässyt mukaan, kun muut menivät ajamaan >:/ No, ehkä sitten joku toinen päivä.
Olen tässä maanitellut yhtä tätiä suostumaan lapsenvahdiksi, että pääsisin ees vähän pärryyttään.

450 cc vs. 125cc, Temmit testissä :)

No niin! Nyt se iloinen päivä koitti, kun meikäkin pääsi mopon puikkoihin.
Lapset mummin hyvässä hoidossa ja pakkanenkin hellitti hieman.
Pyörä ja isäntä pääsivät naapurikylälle ihan pakettiautokyydillä ja meikä tuli perässä voovottimella heti sen jälkeen, kun olin muutamat vaipat vaihtanut ja kävimme pikku miehen kanssa läpi äidin ajovarusteet ja pöristiin niin kuin temmi :D

Jännitti ihan hirmuisesti. Eikä asiaa auttanut ollenkaan, kun naapurikylällä oli muitakin ajelemassa.
Ei edes käyntiin polkaisu onnistunut vaivattomasti. Tovin jouduin hakemaan sitä potkaisua ;)
Ajattelin sitten kokeilla parkkiksella ihan peruskääntymistä ja vähän tutustua tuohon härveliin.
Se oli vaikeeta!! Varmaankin korvien välissä ollut jännitys toi lisää vaikeutta hommaan. Tuntui ettei siitä tuu yhtään mitään, kääntymissäde oli kuin tukkirekalla!!
Ja niinhän siinä sitten kävi, että pyörä pääsi kaatumaan.. Ja nolona joudun toteamaan katkaisseeni kytkinkahvan heti kättelyssä >:/
Kuitenkin sain pyörän käyntiin :D :D Onneksi on hyvät lumivallit näin talvella.
Meinasin lopettaa testiajot isolla möröllä kokonaan. Mielessä kävi, että H..o h....ti, ei tämän pyörän kanssa tuu ajelusta mitään.

Vaihdoin ison temmin pikku temmiin. Sain kokeilla kaverin piikkistä ja wuhuu!! Nyt muistui mieleen miten ajetaan. Olipa hauska madella crossiradalla ja ihan pikkuisen kokeilla miltä tuntuu kaasutella ;)
Tästä onnistuneesta kokeilusta innostuneena lähdin kokeilemaan pientä spoorin pätkää. Enkä edes kaatunut!!!!!!!!!!!!
Siellä rännissä tuntui siltä, että tässähän voisi laskea menemään vähän vauhdikkaamminkin.
Kumma kyllä tämä touhu ei edes käynyt kunnon päälle tällä kertaa.
Innostuin niin piikkisellä ajelusta, että melkein unohdin palauttaa pyörän varikolle, jossa sen omistaja odotti.

Tämä piikin kokeilu antoi mulle hieman lisää uskoa ajeluun, joten tartuin taas härkää sarvista ja vien vammautuneen mörön spooriin. Sehän olikin jännää! Mä en oikein ymmärrä tuota nelarin sielun elämää, joten löysin itseni uran vierestä pötköllään. Ylös vaan ja eteenpäin!
Selvisin kuin selvisinkin urasta, vaikken yhtä toiveikkaana kuin piikillä. Kerran sain jopa venytettyä käsiä hyvin, meinasi pyörä jättää mut kyydistä. Unohdin, että olisi hyvä puristaa edes pikkaisen jaloilla.
Olin kuitenkin hieman rohkeampi kuin edellisellä kerralla ja ajoin crossiradalle.
Sitten tokaan hyppyyn noustessa kävi jotain hassua. Muksista nurin! Ehkäpä yritin hillitä huimaa vauhtiani (sarkasmia!) unohtaen moottorijarrun ja kappas vaan, vauhti pysähtyi kuin seinään ja menin nurin!
Hetken jo alkava ärsyyntyminen kutkutti takaraivossa. Sain kuitenkin koottua itseni ja käännettyä pyörän niin, että matka jatkui.
Hirmuisen vaikeaa oli ajaa crossia. Radalla oli ajettu vain yhtä uraa ja se on ollu mulle aina kauhistus. Yritin sitten luottaa siihen kaasuun. Kakkelin marjat mulla mitään kaasua ollut!! Ajoin ihan liian hiljaa ja varovasti. Mutta tämähän olikin vasta eka kerta "vuosiin".

Varikolla vaihdoin taas pyörää ja ajelin hetken crossia, kunnes tajusin kuinka kauan olin radalla ollut. Oli tullut aika ajaa kotiin ja päästää mummi matkaan. Eihän mummi voi lennolta myöhästyä mun mopoilujen takia!

Kotiin ajellessani myhäilin tyytyväisenä ja mietiskelin, miten kivasti jo seuraava kerta menisi. Silloin iski taas todellisuus. Seuraava kerta?! Sehän riippuu a) koska saan lapsenvahdin b) mahtaako keli olla silloin suotuisa c) onko isännällä juuri silloin vapaata. Eli voipi taas tovi mennä.
Olin jo innostuksissani ehtinyt ajatella, kuinka muutaman ajokerran jälkeen voisin lähteä kiertämään koko enskalenkkia jne. jne.

Mutta, HEY-Y! Ajaminen tuntui kivalta. Temmit on hienoja pyöriä (se piikkinen mulle!!! ;P ) ja kyllä mä opin möröllä etenemään.

JK. Kun ruokapöydässä kerroin kaatumisestani, tuli pikkumiehelle hirveä kiire hakemaan oma muovimopo.. Sitä seurasikin esitys siitä kuinka äippä kaatoi mopon. Pikkasen mua nauratti, kun mopo kaatui jalkojen välistä kyljelleen ja sitten kuului huuto: "Oho, oooooo-HO, oiiiii!"
Mistä se pikku kaveri voi tietää, mitä kävi?! ;)

It's alive! Väliaikatietoja

Isoon mörköön tutustumisen ensi askeleet suoritettu.
Alkulämmittelyksi pulkalla mäkeä alas niin, että viima tuntuu kasvoilla. Tarpeeksi monen toiston jälkeen, vaihdoin hanskat ja laitoin pulkan parkkiin.

Sitten tosi toimiin!
Temmi tallista portin pieleen, josta löytyi sopiva penkka tuenottamiseen. Olen meinaan aivan liian lyhytjalkainen tuon vermeen käynnistämiseen ilman apujalkoja.

Jalka tukevasti penkalla, muija tukevasti mopon päällä ja "Muistaa nyt sen vipstaakin vasemmalta!"
Polkaisu yksi: Yskähdys.
"Muistetaan se vipu!" Pikkasen enemmän asennetta hommaan mukaan ja TOISELLA POLKAISULLA mörkö vastasi kutsuun :)
Siinä sitten istuskelin meittin portilla leveä hymy naamalla mopon satulassa ja näin jo itseni radalla.
Ohikulkijat eivät vissiin nähneet samaa, mutta muutama kuitenkin vastasi hymyyn ;)

Dodii, tässä tämä tuuletuksen arvoinen suoritus lyhykäisyydessään. Mahdollisesti viikonloppuna mulla on jotain oikeaa, ajollista kertomusta. Ehkä.

Hyvää Uutta Vuotta 2013!!!

Tuokoon uusi vuosi kaikille mahtavia ajoja, kestäviä mopoja ja iloisia hetkiä moottoriurheilun (ja tietty muunkin elämän) parissa!! :)

Mä täällä suunnittelen mopon selkään nousemista. Jos vaikka Loviisaan tai Askolaan pääsisi, kun Lapista saapuu mummi kylään. Kerrankin olisi lapsille hoitaja tarjolla.

Näin Loviisan crossiradasta kuvia netissä ja alkoi kiinnostaa. Hieman kapealtahan se ura näytti, mut saatanhan mä sinne mahtua ;P

Tosin hieman sitä miettii, että osaakohan sitä enää.. Ja vielä uusi pyöräkin.. Entä jos siellä onkin muita.. Jäänkö alle.. Pysynkö pystyssä..
No, täytyy varmaankin lähteä kokeilemaan, mistäs sen muuten tietää!