Nyt täytyy sanoa, että ketutuksen määrä on suuri. Alkaa vähän liikaa historia toistamaan itseään. Eli täällä kävi kuten monelle suomalaiselle merimiehelle, alukset myydään alta.
Isäntä meni sitten myymään Hondan. >:( Paskiainen.
Asiasta piti keskustella. Olin jo aiemmin esittänyt kantani asiaan, että en suostu.
Nyt kuulemma on nelitahtisen vuoro... Joo-o.
Jospa palaankin töihin hieman suunniteltua aikaisemmin ja isäntä jää kotiin, niin saan sitten itse valita harrastepyörän.
MURRRR.
Ylläoleva teksti on todellakin kirjoitettu verenpaineen ollessa korkea ja muutenkin käyrät sellaiset etten ole mukavaa seuraa.
Jään murjottamaan.
Aloitin harrastuksen kolmekymppisena, tavoitteenani ajaa endurokisa ennen 40 v. syntymäpäivääni. Matkan varrella suunnitelmat hioutuvat ja pääasiallisin tavoitteeni on oppia käskyttämään kurapyörää!
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
lauantai 22. syyskuuta 2012
Diagnoosi
Edellisellä kerralla mainostamani Hondan hajoaminen oli huimasti liioiteltu juttu.
Oli vain käynyt niin, että tällä kertaa Hondasta huomasi iän ja sen mukanaan tuomat "vaivat".
Oli mennyt hiekkaa ja liejua takalinkkuihin jostain pikku välistä ja se oli kuivuessaan tukkinut koko tsydeemin ;)
Huolellinen putsaus teki ratsusta entistä ehomman ja onhan se taas käynyt crossiradalla.
Mä en ole käynyt radan vieressä kurkkimassa, mutta kyllä tässä mopoilu on mielessä ollut.
Toivoisin, että tämä vuosi olisi lumentulon kannalta samanlainen kuin viime vuosi niin saattaisin vielä ehtiä verestämään crossimuistoja ja kokeilemaan pysyykö tätsy enää mopon kyydissä.
Kaikkea hienoa kunnonkohotus ja ajotekniikan parantamisideaa risteilee korvien välissä, mutta katsotaan nyt mihin aika riittää ;) Viimeistään kahden viikon päästä tavataan tiimin tuorein jäsen ja uuden jäsenen mukaan tulohan vaikuttaa myös muiden suunnitelmiin ;D
Enpä kuitenkaan aio niitä piikkejä todellakaan hankkia. Säästän nekin rahat kevääseen.
Nyt sitä tulee seurailtua naisten kuulumisia Saksasta, siellähän käynnistyy ISDE 2012, aivan tuota pikaa.
Naisten kuulumisia löytyy täältä: Lady ISDE
Ja toinen Six days blogi: Oysterman Dirtbike Rider
Toivon tytöille erittäin hyvää ja menestyksekästä reissua. On tosi hienoa, että Kärkkäisen Sannakin on mukana joukkueessa.
Tällä hetkellä siis olen tukevasti penkkiurheilija fyysisesti, mutta huikea motocrossari henkisesti :D :D

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)