Hengissä ollaan ;D
Tosin radalla en ole ollut.. Torstaina piti mennä, mutta toisin kävi.. :S
Viikonloppuna en naapurikylälle edes halunnut, kun siellä on pikkaisen "ruuhkaa" 65-85cc:t treenaamassa kisoihin ja isommat 4t koneillaan.. Ei hotsita mennä sekaan, kun en oo päässy treenaamaan. Mennään sitten, kun on rauhallista ;)
Mun suunnitelmiini tälle kaudelle kuului CC-kisat ja kova treeni.. Tällä hetkellä ei harmita yhtään etten ole menossa Panssariin. Kuulemma kunnon mutapainimatsi tiedossa. Kerta lammikkossa riitti toviksi.
Lycka till vaan kisoihin menijät!
Aloitin harrastuksen kolmekymppisena, tavoitteenani ajaa endurokisa ennen 40 v. syntymäpäivääni. Matkan varrella suunnitelmat hioutuvat ja pääasiallisin tavoitteeni on oppia käskyttämään kurapyörää!
maanantai 23. huhtikuuta 2012
torstai 12. huhtikuuta 2012
Vähän kuraa, vielä vähemmän vettä ja tosi vähän lunta
Kuraa, kuraa, kuraa. Oikeasti HURRAAAAA!!!
nyt oli joku uskalikko käynyt tyrkkäämässä lumet sivuun naapuripitäjän radalta, niin sain seittiä kasvavan Honun ulos tallista.
Johan lähti pöly ja muu!! Aivan fantsua oli päästä pitkästä aikaa päräyttämään mopolla.
Mä en vaan tajua, miksi mun on niin vaikea saada polkaistua pyörä käyntiin. Startti menee aina hurjaksi operaatioksi >:S
Kasvankohan mä pituutta ajon aikana, kun muulloin tätä polkaisu ongelmaa ei ole?! "Mekaanikon" pyörä lähtee laakista käyntiin, mutta mä en vaan onnistu. Harjoituksen puutetta!
Kuitenkin radalla peli käy ja kukkuu niin kuin pitääkin. On se vaan niin hauska peli <3
Tänään tuntui, että osaisin jopa ajaa kurveja. Hyppyjä en oikein uskaltanut yrittää. Kahdessa hypyssä oli pikkaisen lunta ja enskapirkko hyppäsi olkapäälle kuiskuttamaan notta "persus penkkiin ja jalat maahan". Juu, ei ole kovin fiksua. Silloinhan menee kuin kärmes maassa kiemurrellen. Tapeilta ja kaasua!!!! Eipä kiemurtele enää. Mikä ihme siinä on, että pikkuinen kinkama lunta saa kuvittelemaan, et pitäis istua?!
Rata oli muutamaa lätäkköä ja lumikasaa lukuunottamatta yllättävän hyvässä kunnossa. Kesäkumeilla varmaan pärjäisi hyvin.
Kummasti tuo motocrossi vaan piristää tätä kotiäidin arkea. Imurointikin tuntui ihan kivalta, kun sai ensin ajeluttaa sitä kivepaa punaista ;)

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Iceman Snowstar 2012 SUPERVIIKONLOPPU
Etelässä kierrettiin Päitsiä kurakelissä ja täällä pohjoisessa päästiin nauttimaan auringonpaisteesta ja kantavasta hangesta.
Torstai-iltana kävimme crossiradalla katsomassa, kun kelkkijät treenasivat. Hieman olimme pettyneitä kun eivät hyppineet ;)
Jostain kuului kelkan ääni ja sellainen jännä "läpsähdys".. Katsoin radan viereen ja siellähän joku pakkasessa päänsä palelluttanut hyppi kelkalla FMXää. HuRRRRja.
Lauantaina tuli ekaa kertaa mentyä kelkkakisoihin katsomaan menoa. Puitteet olivat aivan loistavat. Radat oli tehty raviradalle ja tietysti katsomoa oli niin sisällä kuin ulkonakin. Lauantaina kelkkijät ajoivat sprintin, enduron, peltipailakan (ovaalin) ja snowcrossin. Ja jokaisesta sai kilpailija pisteitä sijoituksen mukaan, päivän lopussa katsottiin kuka on mestari.
Ovaalissa oli muutama ulosajo ja yksi vähän hurjempi kolari.. Eivät olleet lippumiehet ihan ajan tasalla ja niinpä kaatunut kuski sai osuman kaverin kelkasta. Onneksi ei sattunut kuin jalkaan, mutta niin joutui yksi ennakkosuosikeista luopumaan leikistä.
Hieman ihmettytti lippumiesten toiminta, kun mutkaan kaatuneesta kelkkijästä ei varoitettu muita, kun kuski oli edelleen mutkassa vaikkakin pystyssä. Niitä vaarallisia tilanteita olisi voinut olla enemmänkin.
Naiskuskejakin oli mukana jopa viisi. Taso oli ehkä hieman tasaisempaa kun naisenskassa... Naisissa sijoitukset vaihtelivat lajin mukaan. Selkeästi toiset olivat kestävämpiä ja toiset niitä "räjähtävän lähdön" kuskeja. Naisten sarjan voittaja jopa haastoi miehiä. Kuuluttaja (TR) toi hienosti esille sen, kuinka naisvoittaja päihitti venäläiskuskin.. Käviköhän mielessä, että naapurimaamme on aika machokulttuurinen, joten saattaapi olla vähän kovempi juttu, tuo naiselle häviäminen!
Tänään ajettiin ainoastaan snowcrossia. Yhdessä erässä ajoivat naiset ja vetskut. Naisia tosin oli ainoastaan yksi, mutta hänpä dominoi koko erää alusta loppuun!!! Heja!! Osasi Norjan tyttö käskyttää kelkkaansa :) (http://www.wahlmann-racing.com ) 16-vuotias tyttö itseasiassa, joka ajaa kesällä motocrossia Hondalla ;)
Hauskalta tuo meno näytti, mutta jotenkin nuo kelkat on "pelottavia". Ja uskomattoman hiljaisia.
Kyllä tuli ikävä Hondaa. Mä niin haluaisin päräyttämään. Mutta viimeisimpien tietojen mukaan ei taida olla ratoja meittin perällä..
Meidän tiimissä tuntui nousevan pientä kelkkakuumetta, mutta yritän saada järjen äänen kuuluviin. ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)