Niin se aika vaan vierähtää! Mähän kävin viimeksi ajamassa viikko sitten.. Ihan vaan naapurikylällä crossaamassa, kun olivat mönkijät käyneet laittamassa radalle uusia uria. Oli huiman kiva ajoretki! Jotenkin taas kerran tuo rata tuntui kivalta. Ja mainitsemisen arvoista ko. ajelussa on tietenkin se, että tein KAKSI OHITUSTA!! Hahhahhaahhaa, harmi vaan, että ohitettava oli todella pikkuinen poika. Sitkeästi kaveri siellä painoi menemään kawallaan. Ainut, mitä olisin halunnut käydä sanomassa poitsulle on, että ajahan omaa ajoasi. Älä, pliis, katsele taaksepäin vaikka kuuletkin toisen mopon äänen. Taaksepäin katsoessasi ajat suoraan ohittajan linjalle ja voi käydä hassusti, jos sieltä tulee semmoinen urpå-täti. En sitten kehdannut mennä sanomaan. Mutta mulla on toiminut tuo neuvo, että ajaa omaa ajoa ja nopeammat kyllä menevät ohi.
Meillä on ollut nuo ajohommat melko vähissä, kun yksi tiimistä on koira, toinen liian pieni ja kolmas on hajalla. Lääkärisetä ei antanut kovin positiivista lausuntoa lajin jatkosta, mutta katsotaan nyt homma loppuun kuin käypi. Niin on menny ohi kaikki kilpailut, minkä takia alkanut syksy on oikeasti tuntunut todella oudolta. Ei yhtään keskellä yötä herätystä niin että tarvisi lähteä jonnekkin..
Näiden terveysongelmien myötä myös pyöränvaihto ideatkin vaihdelleet ihan laidasta laitaan. Välillä Husa vaihtoo 450cc Hondaan tai temmiin, välillä taasen piikkiseen..
No, mähän haluaisin sen piikin!
Täytyy taas yrittää jossain välissä radalle ettei ihan tatsi häviä ;) Innolla odotan lunta maahan. Tää haluaa spooriin!
Aloitin harrastuksen kolmekymppisena, tavoitteenani ajaa endurokisa ennen 40 v. syntymäpäivääni. Matkan varrella suunnitelmat hioutuvat ja pääasiallisin tavoitteeni on oppia käskyttämään kurapyörää!
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
lauantai 10. syyskuuta 2011
Satunnainen matkailija
Sattuipa hassusti, pääsin eilen ajamaan lätäköihin mopolla, kun perheen miesväki lenkkeili "sivistyneesti". Naapurikylän betonirata oli mahtavasti pehmentynyt sateiden ansiosta ja oli suorastaan ilo päästä pärräämään. Kuvittelin kuntoni olevan niin huono, että 20 min erän ajaminen olisi täysi mahdottomuus. Niinpä murahtelin varikolla, että "katotaan nyt miten jaksaa ajaa." Eka kiekka ryömimällä ja tunnustelemalla, toisella alkoi jo kaasukäsi tehdä liikettä. Kolmannella alkoi jo vaihteetkin vaihtua.. Siinä sitten "lämmittelin" 22 minuuttia =D
Oli aivan huiman hauskassa kunnossa rata. Mikä parasta, kurvit onnistuivat! Yritin ajella välillä ihan sisältä ja sitten ulompaa.. Ihme ja kumma, tällä kertaa sain pidettyä hyvää vauhtia yllä enkä pyllähtänyt kesken kaiken ;) Tähän ajohurmioon sattoi olla syynä edellisenä iltana katsottu MM-enska pätkä.. Kuvittelin ajavani kuin Juha Salminen konsanaan. HAHAHHAHHAA. No, mikä ikinä saa eukon pysymään kyydissä!! Huomasin jopa uskaltavani ajaa hyppyihin. Kerta kerran jälkeen vähän vauhdikkaammin. Saattoi jopa renkaat käydä ilmassakin. Ajossa oli mukana rentoutta ja hyvää fiilistä. Hartialukkokin muistui mieleen vasta loppuvaiheilla, kun alkoi väsyttää.
Ensimmäisen kerran aikoihin kuulin varikolla positiivista palautetta ;) Ajo meni kuulemma paikoitellen "kuin Remeksellä konsanaan." Kuulemma ajoasento ja -linjat oli kohdillaan. Mutta... Saisin kuulemma kaasuttaa vähän enemmän.. No, ei sitä voi tällaiselta sunnuntaiajelijalta liikoja vaatia!
Tällä hetkellä oikea treenaaminen on täysin mahdotonta. Teamin toinen osapuoli kun tekee reissuhommia eikä lapsenvahtia ole.. Vähän välillä käy kateeksi ne onnelliset, jotka voivat esim. pyytää isovanhempia hoitamaan lasta sen pari kolme tuntia, että pääsee harrastamaan. No, tavoitteeseeni on vielä muutama vuosi aikaa. Nautitaan nyt elämästä tällaisena ja ajellaan huvikseen silloin , kun radalle pääsee.
Kuitenkin mulla hieman jo polttelee tuo talvienska.. Viime talvena sain vain haaveilla ajosta rännissä.. Jos sitten tänä vuonna pääsis ite ränniin.. Ja ennen sitä on päästä lennättämään kuraa mopolla!! Harmi (hyvä) vaan, että päivisin ei muita radoilla ole..
Lisäksi on harmi, ettei kukaan nähnyt kun meitsin ajo kerrankin kulki. Tästä voin tehdä sen johtopäätöksen, että hiukan jännitän silloin, kun muita on ajamassa.
Eli äiskän pikainen päräytys oli 22min + 15 min + 15 min. Sitten äkkiä vaunut ja mopo autoon ja kotiin poitsua hoitamaan <3

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)