Tuli silloin syksyllä toivottua lunta ja nyt sitä on tullut ihan kiitettävästi. Niin viime yönäkin. Ensin täytyi kaivautua ovesta ulos ja tehdä lumityöt, vasta sitten sai mopon kyytiin ja suunta kohti naapurikylää.
Siellä olikin jo innokkaimmat lumiaurat paikalla. Liityin mukaan ja täytyy sanoa, ettei vauhdista päässyt nauttimaan. Aikaisemmin niin hyvä spoori oli nyt ihan pöppöröä ja kotari huusi armoa, kun vingutti tulemaan.
Huomattiin tässä eilen ja tänään, että pyöräni on aikamoisen herkkä noiden suuttimien kanssa. Kovalla pakkasella ne pelittivät tosi hyvin, mut nytten kun ei ollut kuin pari astetta pakkasta, käynti olikin liian rikkaalla. Pitäisi laskea neulaa. Ja tietysti, kun menen laskemaan neulaa, pakkanen kiristyy taas.
Yritin ajella kolmosella, mutta meno hyytyi ja sitten kakkosella, kone huusi aivan hulluna. Pääsin sitten hiekkapatikkokohdan läpi ilman, että kone leikkasi kiinni. Metsätien varresta löytykin sitten meidän ajokoiramme ja tiimin laiskempi jäsen, joka ei tänään ajanut. Sain väliaikatietoja ettei kannata mennä enää eteenpäin, koska joutuisin ajamaan metrin umpihangessa, muutkin olivat kääntyneet takaisin sieltä.
Niinpä ajelin tietä pitikin takaisin crossiradalle.
Tänään sitten hilpaisin crossiradan puolelle. Siellä oli lunta ja paljon. Jännitystä ajoon toi se, että lumen alle jäätyneet ajourat eivät näy pinnalle, mutta ohjailevat pyörää. Itseasiassa muutamassa kohtaa oli hyvä ettei ajourat näkyneet, väänsin vähän enemmän kaasua kun normaalisti ja oli hauskaa. Kurvitkin sujuivat paremmin :D Toisella kierroksella sitten mokailin taas.. Takasuoran hyppyri, jossa olen kaatuillut, aiheutti taas päänvaivaa. Jäin siis jumiin. Siinä menikin taas tovi, että pääsi alas hakemaan vauhtia. Oli tällättävä menemään kaasu pohjassa ja toivottava parasta.
Tänään ei tullut ajoennätyksiä, mutta sentään tajusin mistä ne mun olkapää kivut tulevat. Mun käsivarsia ei voi sanoa rennoiksi kropan jatkeiksi ajossa, vaan puristan edelleen aikas paljon tankoa, mistä johtuen alkaa hapottaa. Korjataan tämä ensi kerralla. Lopuksi teille vielä spoorin varresta kuvattua pätkää.
sunnuntai 31. tammikuuta 2010
lauantai 30. tammikuuta 2010
Nälkä kasvaa..
...Ajaessa :D
Tänään erinäisten pulssia kiihdyttävien vaiheiden ja eksymisen ja tiimipalaverin jälkeen löysimme kuin löysimmekin ajopaikalle.
Hiljaiseksi muuttunut tiimimme hyppäsi mopojensa selkään toinen kovaa edellä ja toinen hieman hitaammin perässä.
Tällä radalla olen ajanut kerran, juhannuksena. Silloin matka oli piiitkä ja hikinen. Muistikuvana oli kiva reitti, jolla sai puuskuttaa oikein urakalla ja sitten se valtava männyn juuri siinä yhdessä alamäessä..
Päätin olla ajattelematta ko. kohtaa, ehkä en edes enää huomaa sitä ;)
Alkumatkasta lähtien ajo tuntui todella helpolta. Outoa, kun harvemmin se on siltä tuntunut. Reitti kiertää kahdella mäellä, välillä mennään siis ylös ja tullaan alas ja sama uudestaan. Sitten on niitä nopeampia pätkiä, jolloin saa syöttää niin paljon kuin uskaltaa/mopo kulkee.
Mua jännitti eniten alaspäin meno. Nyt, kun nuo jarrut tuppaa jäätymään ja onko se paino oikeassa kohtaa. Faktaa on, että alas pääsee kyllä, niinhän mäkin pääsin! Tosin välillä sammui kone, välillä piti vähän ottaa tukea ja välillä meni tosi hyvin.
Ylämäistä mä tykkään, pistää vaan sopivan vaihteen, hyvä vauhti alhaalta ja antaa palaa. Ylämäet menikin tosi hyvin tänään.
Sitten se männynjuuri. Kun miä tulin siihen mäen päälle, jouduin ihan pysähtymään ja nauramaan ääneen. Hitsi! Tässäkö se nyt on mäki, jota pelkäsin ihan hirveästi. HA.
(mutta se juuri kyllä näkyi) Alas vaan!
Wauvii! Jälleen kerran yksi naurettava pelko poistettu!
Tästä ilosta kaaduin sitten mäen alla, kun oli jo tasaista. Hienoa voittaa pelkojaan, mutta saisinko samalla myös tasapainoa, kiitos!
Yritin sitten polkea mopedia käyntiin huonoin tuloksin. Piti suorittaa pieni tulpanvaihto. Tähän operaatioon liittyy kiinteästi a) tulomatkan kireä ilmapiiri b) mopon käynnistys ilman bensahanan avaamista tuloksena eihän se peli kaikkea kestä, tulppa meni.
Viimeiset kiihdytykset ylös, jyrkästi alas ja jyrkästi ylös, pieni mutka ja varikolle.
Viimeinen alamäki oli hurja, oli jotenkin vaikea saada se jalka jarrulle, joten tulin aika haipakkaa alas. Taisteluparini ajoi takana ja oli miettinyt: 'Nyyyt se menee nurin.. Ei mennykkään, mut nyt!.. Ja ei kaatunu?' En jaksanu kaatuilla siinä mäessä, ajattelin tulla vauhdilla ja yritin ohjata. Sitten olikin vuorossa ylämäki, mikä meni myös hienosti. Muistaakseni alla on kalliota ja kesällä tuli pientä suunnanmuutosta kesken matkan, tänään ei.
Lenkki ei ollut tänään niin rankka kuin juhannuksena, vaikka olkapääni ovat aivan hapoilla keskiviikosta, samoin toinen lonkankoukistaja oikuttelee. Sitä mä vaan ihmettelen, miten olkapäiden lihakset voivat kipeytyä??? (Niin, kyllä mä tiedän miksi lihakset ylipäätään kipeytyy.. Maitohapot jne.) Hartiat eivät enää ole lukossa, olen saanut rentoutettua ne eli ajon aikana ja jälkeen veri kiertää päässä.
Olisin ajanut tänään enemmänkin, mutta pimeys laskeutui. Onneksi tuonne pääsee pian takaisin!!! Olenko mä vielä kertonutkaan, että tykkään aivan hulluna talviajosta!?!
Ens kerralla täytyy vaan muistaa pistää kolmosta silmään etten turhaan suttaa siellä spoorissa ;)
*** *** ***
Laitoin pari viikkoa sitten blogini liitteksi kyselyn pakkasrajasta. Tuli mieleeni kysellä asiaa, kun se nähtävästi vaihtelee hyvin paljon. Aluksi meilläkin oli ehdottomana pakkasrajana - 15 C. No, tämän talven aikan olemme huomanneet ettei ehdoton ole niin ehdoton ja raja on siirtynyt tuonne -20 asteeseen. Ehkä entiseen rajaan vaikuttivat entiset talvet, jolloin ei ollut näin kylmä. Ja nykyiseen rajaan vaikuttaa sekin, että perheessä on nykyään kaksi kuskia. Sekä se, että on tiimejä, jotka eivät kylmästä kangistu vaan ajavat vaan. Se on ehkä saanut meidäkin uskaltamaan.
Crossissa raja tulee herkemmin vastaan kuin enskassa. Siellä radalla kun pakkanen tuntuu paljon purevammalta kuin metsässä. Ei ole hauska ajaa, kun naama on yhtä sininen kuin kypärä.
Tietysti pakkasrajaan vaikuttaa sekin, että toiset vaan palelevat herkemmin kuin toiset ;)
Nyt mä menen venyttelemään olkapäitä ja lonkankoukistajia, uin Icepowerissa ja huomenna olen teräskunnossa spoorissa.
PS. Onnea matkaan kaikille Hyvinkään kisaan osallistujille! Ja toivotaan myös, että huollossakin viihdytään :)
Tänään erinäisten pulssia kiihdyttävien vaiheiden ja eksymisen ja tiimipalaverin jälkeen löysimme kuin löysimmekin ajopaikalle.
Hiljaiseksi muuttunut tiimimme hyppäsi mopojensa selkään toinen kovaa edellä ja toinen hieman hitaammin perässä.
Tällä radalla olen ajanut kerran, juhannuksena. Silloin matka oli piiitkä ja hikinen. Muistikuvana oli kiva reitti, jolla sai puuskuttaa oikein urakalla ja sitten se valtava männyn juuri siinä yhdessä alamäessä..
Päätin olla ajattelematta ko. kohtaa, ehkä en edes enää huomaa sitä ;)
Alkumatkasta lähtien ajo tuntui todella helpolta. Outoa, kun harvemmin se on siltä tuntunut. Reitti kiertää kahdella mäellä, välillä mennään siis ylös ja tullaan alas ja sama uudestaan. Sitten on niitä nopeampia pätkiä, jolloin saa syöttää niin paljon kuin uskaltaa/mopo kulkee.
Mua jännitti eniten alaspäin meno. Nyt, kun nuo jarrut tuppaa jäätymään ja onko se paino oikeassa kohtaa. Faktaa on, että alas pääsee kyllä, niinhän mäkin pääsin! Tosin välillä sammui kone, välillä piti vähän ottaa tukea ja välillä meni tosi hyvin.
Ylämäistä mä tykkään, pistää vaan sopivan vaihteen, hyvä vauhti alhaalta ja antaa palaa. Ylämäet menikin tosi hyvin tänään.
Sitten se männynjuuri. Kun miä tulin siihen mäen päälle, jouduin ihan pysähtymään ja nauramaan ääneen. Hitsi! Tässäkö se nyt on mäki, jota pelkäsin ihan hirveästi. HA.
(mutta se juuri kyllä näkyi) Alas vaan!
Wauvii! Jälleen kerran yksi naurettava pelko poistettu!
Tästä ilosta kaaduin sitten mäen alla, kun oli jo tasaista. Hienoa voittaa pelkojaan, mutta saisinko samalla myös tasapainoa, kiitos!
Yritin sitten polkea mopedia käyntiin huonoin tuloksin. Piti suorittaa pieni tulpanvaihto. Tähän operaatioon liittyy kiinteästi a) tulomatkan kireä ilmapiiri b) mopon käynnistys ilman bensahanan avaamista tuloksena eihän se peli kaikkea kestä, tulppa meni.
Viimeiset kiihdytykset ylös, jyrkästi alas ja jyrkästi ylös, pieni mutka ja varikolle.
Viimeinen alamäki oli hurja, oli jotenkin vaikea saada se jalka jarrulle, joten tulin aika haipakkaa alas. Taisteluparini ajoi takana ja oli miettinyt: 'Nyyyt se menee nurin.. Ei mennykkään, mut nyt!.. Ja ei kaatunu?' En jaksanu kaatuilla siinä mäessä, ajattelin tulla vauhdilla ja yritin ohjata. Sitten olikin vuorossa ylämäki, mikä meni myös hienosti. Muistaakseni alla on kalliota ja kesällä tuli pientä suunnanmuutosta kesken matkan, tänään ei.
Lenkki ei ollut tänään niin rankka kuin juhannuksena, vaikka olkapääni ovat aivan hapoilla keskiviikosta, samoin toinen lonkankoukistaja oikuttelee. Sitä mä vaan ihmettelen, miten olkapäiden lihakset voivat kipeytyä??? (Niin, kyllä mä tiedän miksi lihakset ylipäätään kipeytyy.. Maitohapot jne.) Hartiat eivät enää ole lukossa, olen saanut rentoutettua ne eli ajon aikana ja jälkeen veri kiertää päässä.
Olisin ajanut tänään enemmänkin, mutta pimeys laskeutui. Onneksi tuonne pääsee pian takaisin!!! Olenko mä vielä kertonutkaan, että tykkään aivan hulluna talviajosta!?!
Ens kerralla täytyy vaan muistaa pistää kolmosta silmään etten turhaan suttaa siellä spoorissa ;)
*** *** ***
Laitoin pari viikkoa sitten blogini liitteksi kyselyn pakkasrajasta. Tuli mieleeni kysellä asiaa, kun se nähtävästi vaihtelee hyvin paljon. Aluksi meilläkin oli ehdottomana pakkasrajana - 15 C. No, tämän talven aikan olemme huomanneet ettei ehdoton ole niin ehdoton ja raja on siirtynyt tuonne -20 asteeseen. Ehkä entiseen rajaan vaikuttivat entiset talvet, jolloin ei ollut näin kylmä. Ja nykyiseen rajaan vaikuttaa sekin, että perheessä on nykyään kaksi kuskia. Sekä se, että on tiimejä, jotka eivät kylmästä kangistu vaan ajavat vaan. Se on ehkä saanut meidäkin uskaltamaan.
Crossissa raja tulee herkemmin vastaan kuin enskassa. Siellä radalla kun pakkanen tuntuu paljon purevammalta kuin metsässä. Ei ole hauska ajaa, kun naama on yhtä sininen kuin kypärä.
Tietysti pakkasrajaan vaikuttaa sekin, että toiset vaan palelevat herkemmin kuin toiset ;)
Nyt mä menen venyttelemään olkapäitä ja lonkankoukistajia, uin Icepowerissa ja huomenna olen teräskunnossa spoorissa.
PS. Onnea matkaan kaikille Hyvinkään kisaan osallistujille! Ja toivotaan myös, että huollossakin viihdytään :)
keskiviikko 27. tammikuuta 2010
Liikuntailtapäivä
Taas se pakkanen meinasi sotkea suunnitelmat. Aamulla ennen töihin lähtöä oli mittarissa -27, vaikka Ilmatieteenlaitos lupaili -15 astetta. Opettelevana optimistina nappasin kuitenkin varustekassin kainaloon ja sulloin sen auton takapaksiin.
Olin jo aikaisemmin ilmoittanut töissä lähteväni tänään aikaisemmin, koska menen ajamaan.
Niinhän siinä sitten kävi, että pakkasen hellitettyä hieman, tippui joukosta kuitenkin kuskeja. Onneksi meillä oli varasuunnitelma! Jos kauempana on liian kylmä, voi naapurikylällä olla lämpösempää :) Sinne siis!
Kauhukseni huomasin, että meikän harjoitusspoorista oli alku kauhottu pois. Järkyttävää vandalismia. Pääseehän ne crossarit radalle sieltä toisesta kohtaa! ;D
Ei vaineskaa, minen enää tartte harjoitusspooria, koska olen jo aikaisemmin kiertänyt KOKONAAN talvilenkin :D
Tänään sunnuntaista hieman kipeytyneet etuolkapäät ja sisäreidet ilmoittelivat itsestään hieman ennen kuin alkoi keho lämpenemään. Ajo tuntui mahtavalta. Siellä sitä spoorissa mentiin, välillä tosin hieman horjahtaen. Pääsin hakkuuaukealle, jossa viimeksituli haukottua happea. Tänään pysähdyin hetkeksi lämmittämään sormia ettei ne palellu ja matka jatkui.
Ajelin iloisena hakkuuaukealta pusikkoon, jossa kiemurellaan ihan urakalla oksien läpsyessä naamalle. Mietin siinä, että tässähän alkaa olla jo ajamisen meinikiä ja vauhtiakin on tullut lisää, kun... KABUUM!
Kannon pirulainen tarttui jalkaan, iski täysillä jalan kannon ja jalkatapin väliin. Silmissä salamoi, kun pikkuisen sattui. Oli ihan pakko odotella hetki kirpomisen lakkaamista, ennen kuin sain pyörän jälleen matkaan.
Sitten pääsin jälleen hyvään vauhtiin. Hymy huulilla pompsuttelin tulemaan hiekkapateilla. Metsään palattuani ehdin juuri ajatella, miten mahtavaa on ajella tänään ja kuinka takuuvarmasti ajan toisen kierroksen. .. Niin-PÄ..
Siinähän multa sitten meni kaasuvaijeri. Kaasu vaan hävisi. (mielummin niin kuin kiinnihirttävä kaasu)
No, niin, vaijerihan menee siihen mustaan korkkiin ja sen sisällä on semmoinen riippulukonnäköinen jutska, mihin vaijerin pää linksahtaa kiinni... Totesin, että on ehkä parempi odottaa apuvoimia, kuin alkaa itse säätämään. Vaikka nyt noin hienosti tiedänkin kuinka homma hoidetaan ;)
Onneksi ei tarvinnut odottaa kauaa , kun tiimimme huoltopuolesta vastaava sai minut kierroksella kiinni. Saatiin pienempi kottarainen taas lentoon.
Ekan kierroksen jälkeen maltoin hädin tuskin juoda hieman, kun piti lähteä ajamaan.
Ajaminen tänään tuntui niin mahtavalta! Tulikin ajettua se apaut 16 km, mikä taitaakin olla mun enduroennätys.
Välillä mietin pitäisikö hieman hiljentää, mutta en malttanut. Sitten odotin simahtamista (kuskin) sitä ei tullut. Ainut mitä tuli oli ne pakolliset hankeen nojailut, mutta niitäkin kohtuudella.
Ehkä mä sittenkin voin vielä tämän talven aikana lähteä mukaan yhteistreeneihin :D
JK.
Tuli tänään 30 h täyteen Kottaraisen mittariin, täytyy tilata sille uusi mäntä.
Tiedän, että monelle 30 h puolessa vuodessa on naurettavan vähän, mutta mulle se on melkoinen saavutus!
sunnuntai 24. tammikuuta 2010
Sunnuntai spoorissa
Eilen oli aivan liian kylmä lähteä ajamaan. Mittari näytti -24C aamulla, joten käänsin kylkeä, vaikka viikon jälkeen olikin fiilikset, että olisi PAKKO päästä ajamaan.
Tänään tuli sitten palvottua mittaria aamusta lähtien ja lopulta näytti siltä, että mennään alle 20 pakkasasteen, mittarissa -15, joten menoksi!! Naapurikylällehän sitä suunnattiin. Tosin siellä oli kyllä pakkasta se 20 astetta. Sopimus oli ettei säädetä varikolla, vaan pyörät ulos ja käytiin ja sitten heti ajamaan (kun pyörät on lämpöiset).
Olin jo pari päivää ladannut itseeni rentoa ajofiilistä, uuden rentouttavan biisin avulla ;) ( http://www.youtube.com/watch?v=astISOttCQ0 )
Näin pääsin siis ehkä nopeiten IKINÄ liikkeelle varikolta! Ja yllätin jopa itseni suuntaamalla suoraan enskareitille :)
Viime viikonloppuna sain hyvän vinkin hartialukon torjumiseen: kannattaa seurata missä ne kyynärpäät ovat.. Jos ne lähestyvät korvia, voi olla varma hartijoiden jännityksestä.
Lähdin heti muiden perään, mutta nopeampina ne kiisivät omaa vauhtiaan ja mä ajelin yksin omaa vauhtiani. Suurta ihmetystä aihetti se, miten helpolta ajo tuntui. Viimeksi kun ajelin tätä polkua jumiuduin mutkiin ja sammuttelin pyörää ja kaatuilin.. Nyt tulin rennosti ja omasta mielestäni ihan hyvää vauhtia auratulle "tielle". Jouduin pysähtymään ihan vaan järkytyksestä.. Heiluttelin vähän aikaa sormia ja hymyilin leveästi: Rentoutta ja vauhtia alkoi löytyä!! Ja mikä parasta, spoorin vierestä löytyvät kaatumisjäljet on jonkun muun :D
Matka jatkui rennosti omaa vauhtia. Siellä mä ajelin laulellen lastenlauluja päässäni, en tosin ääneen ;) Tästä laulelusta ja biiseistä tuli keskustelua paluumatkalla, kun tiimin ykköskuski ihmetteli, että mitä mä siellä laulelen, kun pitäis keskittyä ajoon. No, se laulelu auttaa keskittymään siihen ajoon! Tän täytyy olla joku naisten juttu, kun kesällä keskustelin aiheesta enskanaisten kanssa ja ne kertoivat, että siinä vaiheessa, kun alkaa kisassa laulamaan virsiä, on meno käynyt rankaksi ;)
Pääsin lenkin puoli väliin hakkuuaukealla ja oli taas ihan pakko pysähtyä, vaan oottelemaan etteikö mua jo otettaisi kiinni kierroksella. Huilailin vähäsen ja huomasin palelluttaneeni vasemmasta kädestä keskarin pään. Odotus palkittiin ja eka tuli ohi, joten jatkoin taas matkaa.
Reittihän on tasamaata ei mäkiä, mutta patteja ja syvää uraa löytyy. Tällä kertaa patit meni hyvin, pysyin kyydissä ja osasin jopa hypähtää oikeassa kohdassa takaisin penkin etuosaan. Myös kurvit, joissa aikaisemmin sammuttelin menivät nyt hyvin. Lopussa tosin tasapaino heitti muutaman kerran ja pehmeä hanki aihutti muutaman muksahduksen. Palatessani varikolle, reitti kulki pitkin harjoituspätkääni (se 300m). Oli pakko pistää kolmonen silmään ja tulla kovaa! Vitsi, että tuntui hyvältä :) Vain muutama viikko sitten se pieni pätkä oli yks v..n via dolorosa ja nyt tultiin "lentämällä". Kurvasin autolle tuulettelemaan.
Oli niin hyvä fiilis yhden etapin täyttymisestä, että oli pakko ajaa se harkkapätkä kymmenisen kertaa päästä päähän, joka kerta kolmonen silmässä.
Tietenkin täytyy muistaa, että reitti on helppo, spoori oli korkea ja keli mitä mahtavin. Nyt vaan odotan innolla ensi viikonloppua, josko pääsisin kokeilemaan reittiä, missä olisi vähän enemmän korkeuseroja, sitten näkisi onkohan tässä opittu mitään ;)
Jälleen kerran ihan maailman parhain fiilis.
Tänään tuli sitten palvottua mittaria aamusta lähtien ja lopulta näytti siltä, että mennään alle 20 pakkasasteen, mittarissa -15, joten menoksi!! Naapurikylällehän sitä suunnattiin. Tosin siellä oli kyllä pakkasta se 20 astetta. Sopimus oli ettei säädetä varikolla, vaan pyörät ulos ja käytiin ja sitten heti ajamaan (kun pyörät on lämpöiset).
Olin jo pari päivää ladannut itseeni rentoa ajofiilistä, uuden rentouttavan biisin avulla ;) ( http://www.youtube.com/watch?v=astISOttCQ0 )
Näin pääsin siis ehkä nopeiten IKINÄ liikkeelle varikolta! Ja yllätin jopa itseni suuntaamalla suoraan enskareitille :)
Viime viikonloppuna sain hyvän vinkin hartialukon torjumiseen: kannattaa seurata missä ne kyynärpäät ovat.. Jos ne lähestyvät korvia, voi olla varma hartijoiden jännityksestä.
Lähdin heti muiden perään, mutta nopeampina ne kiisivät omaa vauhtiaan ja mä ajelin yksin omaa vauhtiani. Suurta ihmetystä aihetti se, miten helpolta ajo tuntui. Viimeksi kun ajelin tätä polkua jumiuduin mutkiin ja sammuttelin pyörää ja kaatuilin.. Nyt tulin rennosti ja omasta mielestäni ihan hyvää vauhtia auratulle "tielle". Jouduin pysähtymään ihan vaan järkytyksestä.. Heiluttelin vähän aikaa sormia ja hymyilin leveästi: Rentoutta ja vauhtia alkoi löytyä!! Ja mikä parasta, spoorin vierestä löytyvät kaatumisjäljet on jonkun muun :D
Matka jatkui rennosti omaa vauhtia. Siellä mä ajelin laulellen lastenlauluja päässäni, en tosin ääneen ;) Tästä laulelusta ja biiseistä tuli keskustelua paluumatkalla, kun tiimin ykköskuski ihmetteli, että mitä mä siellä laulelen, kun pitäis keskittyä ajoon. No, se laulelu auttaa keskittymään siihen ajoon! Tän täytyy olla joku naisten juttu, kun kesällä keskustelin aiheesta enskanaisten kanssa ja ne kertoivat, että siinä vaiheessa, kun alkaa kisassa laulamaan virsiä, on meno käynyt rankaksi ;)
Pääsin lenkin puoli väliin hakkuuaukealla ja oli taas ihan pakko pysähtyä, vaan oottelemaan etteikö mua jo otettaisi kiinni kierroksella. Huilailin vähäsen ja huomasin palelluttaneeni vasemmasta kädestä keskarin pään. Odotus palkittiin ja eka tuli ohi, joten jatkoin taas matkaa.
Reittihän on tasamaata ei mäkiä, mutta patteja ja syvää uraa löytyy. Tällä kertaa patit meni hyvin, pysyin kyydissä ja osasin jopa hypähtää oikeassa kohdassa takaisin penkin etuosaan. Myös kurvit, joissa aikaisemmin sammuttelin menivät nyt hyvin. Lopussa tosin tasapaino heitti muutaman kerran ja pehmeä hanki aihutti muutaman muksahduksen. Palatessani varikolle, reitti kulki pitkin harjoituspätkääni (se 300m). Oli pakko pistää kolmonen silmään ja tulla kovaa! Vitsi, että tuntui hyvältä :) Vain muutama viikko sitten se pieni pätkä oli yks v..n via dolorosa ja nyt tultiin "lentämällä". Kurvasin autolle tuulettelemaan.
Oli niin hyvä fiilis yhden etapin täyttymisestä, että oli pakko ajaa se harkkapätkä kymmenisen kertaa päästä päähän, joka kerta kolmonen silmässä.
Tietenkin täytyy muistaa, että reitti on helppo, spoori oli korkea ja keli mitä mahtavin. Nyt vaan odotan innolla ensi viikonloppua, josko pääsisin kokeilemaan reittiä, missä olisi vähän enemmän korkeuseroja, sitten näkisi onkohan tässä opittu mitään ;)
Jälleen kerran ihan maailman parhain fiilis.
lauantai 16. tammikuuta 2010
Lauantai on ajopäivä!
Tänään piti herätä ennen ylösnousua, koska täytyi ehtiä muutamaan kauppaan (Motonet, suutarille ajokengät ja mopokauppa) ennen ajamaan menoa. Joten tukka putkella puurot naamaan, mopot kyytiin ja vauhdilla kohti pohjoista.
Mua alkoi jo väsyttää siinä vaiheessa, kun lähestyimme lumen peittämää valtavaa hiekkamaisemaa. Ei onneksi väsyttänyt kauaa!
Täräytti vaatteet niskaan ja höpötin vähän, sitten olin valmis suuntaamaan kohti rossirataa. (Tiedoksi Honda-kuskille: maailman kovin ja kivisin rata, oli ihan huippukunnossa!;)
Rataa oli mahtava ajaa, ei ollut mitään pehmeän lumen ylläreitä. Pehmeän lumen yllärit löytyivät metsästä. Mulle merkattiin semmoinen minipätkä enskalenkille. Hienosti todella kirkkaalla spray-maalilla, ei pysty ajamaan ohi vaikka tulisi kuinka lasit huurussa ja kieli poskella :D
En siis vielä tänään ottanut haasteekseni ajaa 10km pelkkää lumispooria. Sen voin tehdä sitten myöhemmin.
Mun "uusi" enskapätkäni on reitillä, jota olen muutaman kerran ajanut (ja kironnut). Hirmuisen paljon haastavampaa kesällä, kun kaikki juuret ja kivet näkyvät ja tuntuvat.
Tänään selvisin ensin tosi hyvin ja sitten kohtalaisesti.. Yritin aina suunnata pätkälle, kun tiesin, että muut ovat jo mennet radalle. Tokalla kerralla oman tiimin toinen osapuoli ja yks toinen kaveri tulivatkin perässä.. Arvatkaas vaan, kuka röntyili vaan siitä ilosta.. Yritin kehoittaa äijiä jatkamaan matkaa, mut herrasmiehinä he seurasivat mun mopopainia. Tuntuuhan se todella kivalta ettei kaveria jätetä.
En ollut oikein palautunut rasittavasta viikosta, joten ajelin hissun kissun ja nautiskelin. Mä niin tykkään mun moposta! Eli ei suuria tunnekuohuja tänään ;D
Mua alkoi jo väsyttää siinä vaiheessa, kun lähestyimme lumen peittämää valtavaa hiekkamaisemaa. Ei onneksi väsyttänyt kauaa!
Täräytti vaatteet niskaan ja höpötin vähän, sitten olin valmis suuntaamaan kohti rossirataa. (Tiedoksi Honda-kuskille: maailman kovin ja kivisin rata, oli ihan huippukunnossa!;)
Rataa oli mahtava ajaa, ei ollut mitään pehmeän lumen ylläreitä. Pehmeän lumen yllärit löytyivät metsästä. Mulle merkattiin semmoinen minipätkä enskalenkille. Hienosti todella kirkkaalla spray-maalilla, ei pysty ajamaan ohi vaikka tulisi kuinka lasit huurussa ja kieli poskella :D
En siis vielä tänään ottanut haasteekseni ajaa 10km pelkkää lumispooria. Sen voin tehdä sitten myöhemmin.
Mun "uusi" enskapätkäni on reitillä, jota olen muutaman kerran ajanut (ja kironnut). Hirmuisen paljon haastavampaa kesällä, kun kaikki juuret ja kivet näkyvät ja tuntuvat.
Tänään selvisin ensin tosi hyvin ja sitten kohtalaisesti.. Yritin aina suunnata pätkälle, kun tiesin, että muut ovat jo mennet radalle. Tokalla kerralla oman tiimin toinen osapuoli ja yks toinen kaveri tulivatkin perässä.. Arvatkaas vaan, kuka röntyili vaan siitä ilosta.. Yritin kehoittaa äijiä jatkamaan matkaa, mut herrasmiehinä he seurasivat mun mopopainia. Tuntuuhan se todella kivalta ettei kaveria jätetä.
En ollut oikein palautunut rasittavasta viikosta, joten ajelin hissun kissun ja nautiskelin. Mä niin tykkään mun moposta! Eli ei suuria tunnekuohuja tänään ;D
keskiviikko 13. tammikuuta 2010
Wihdoinkin!
Eilen illalla tulin totaalisen kettuuntuneena töistä kotiin, oli oikein maailmanlopun fiilikset.. Kummasti kuitenkin onnistuin piristymään, kun siirryin autotalliin, josta nappasin kottaraisen ulos. Lähti heti ekalla polkasulla käyntiin!! Piti vaan laittaa ryypyn nuppi oikeasti päälle :)
Vaihdoin sitten öljyt koneeseen, ihan ite! Eikä edes tippunu ruuvit pohjapanssariin.
Mielen nollaaminen arkisista asioista onnistui hyvin keskittyessä täysillä mopon huoltoon. Nappasin sitten varusteet lämpimään, koska tänään on ajopäivä.
* * *
Päivän lataus oli hyvä. Jopa niin hyvä, että pelkäsin epäonnistuvani positiivisen vireen takia. (sortuminen yliyrittämiseen) Nyt oli revanssin paikka. Pari täysin epäonnistunutta kertaa takana, jolloin en päässyt kokemaan sitä, mikä monen mielestä on ihan parasta, eli talvista spooria.
Tänään olin raahannut varusteet töihin, kamat niskaan pukkarissa, ulosleimaus ja menoksi.
Radalla ei tarvinut kuin vaihtaa kengät ja mopoa lämmittämään. Lähti muuten ekalla polkasulla käyntiin!
Siitä sitten rossiradalla ja voi kamaluus :S Hirveetä, aivan hirveetä. Taas siinä samassa hypyssä jumissa.. Luulin, että mussa on sen verran enskapenaa, et voin ottaa mäkilähdön. No, ylläripylläri, ei ne kengät pidä siinä, joten muksis mentiin nurin ja lähdettiin hakemaan vauhtia vähän kauempaa. Päätin sitten heti ottaa härkää sarvista. Käynnistin voimabiisini korvien välissä ( AC/DC joku biisi missä sanat menee: 'TNT! I'm dynamite!') veto päällä, veto päällä ja kakkosella ja siihen spoorin pätkään, mitä treenasin muutama viikko sitten. Ja nurin. Ja nurin. Ja nurin.
Uusi kierros ja läpi, ja läpi ja läpi :D
Meinasi kyllä välillä usko loppua, mut kun usko loppui alkoi tekeminen. "Ykän" kanssa sitten siirryttiin enskalenkille. Olin suorastaan pöyristynyt etten kaatunut ensimmäisen puolen kilsan aikana. Sitten oli joku huumori kaveri tehnyt killerin reitille. Sen sijaan et ajettaisiin ojan yli siltaa pitkin, menikin spoori suoraan ojaan.. Jos olisin tiennyt, että siinä on oja.. Olisin siltikin upottanut eturenkaani sinne.. Hyvä momentum katkesi, kun joutui putsaamaan sillan ja nostamaan mopon raiteille.
- Veto päällä, veto päällä -
Tän lenkin hyvä puoli on, et mennään tasamaalla. Ei tartte jännittää turhia. Ongelmallista oli pitää niitä jalkoja siellä edessä. Ei ne pysy siellä.. Ja monon heilahtaessa jalkatapin kohdalle, alkaa kallistelu ja jos ei ehdi reagoida, kallistuu liikaa ja sitten on lunta kypärässä. Heh, onneksi ei matkan varrelle osunut sitä keltaista lunta.
Yllättävää oli selviäminen vähemmillä kaatumisilla mitä odotin. Meinaan kuvittelin kaatuvani joka toinen metri. Kaatumisten välillä oli jopa kymmeniä metrejä. No, itse asiassa kallistuin hankeen varmaan 4-5 krt.
Mopoa onnistuin sammuttelemaan enemmän kuin aikoihin. Meni liikaa ajatusta jalkoihin, unohtui kädet. Mopo sammui kurvissa, jolloin pitäisi mennä veto päällä. Miksei voimalause soinut silloin?!
Paikka paikoin menin jo vauhdilla (siis meikälle vauhdilla)
Vauhtia löytyi, kun "Ykä" kertoi talvienskan olevan 'laiskan miehen ajoa', rentona ja antaa mopon viedä. Siinä sitten yrittäessäni imitoida 'laiskaa miestä' tuli ajettua reippaammin.
Mettään oli aurattu traktorilla 'tie'. Mietin ihmeissäni miksen ole kesäkelillä huomannut tietä, joka johtuu siitä ettei siinä oikeasti ole tietä. Se on ns. pattisuora. Kunpa olisin tiennyt, en olisi kaatuillut. Tuli aika yllärinä ne pehmeän lumen paikat.
Eipä tartte talvella hirveästi miettiä ajolinjoja ja se helpottaa jo paljon.
Oli aivan loisto ajokeli ja loistavat ajot. Nyt mä ymmärrän, miksi toiset tykkää talviajosta, onhan se kivaa!
Lisää tätä mulle, kiitos!
Vaihdoin sitten öljyt koneeseen, ihan ite! Eikä edes tippunu ruuvit pohjapanssariin.
Mielen nollaaminen arkisista asioista onnistui hyvin keskittyessä täysillä mopon huoltoon. Nappasin sitten varusteet lämpimään, koska tänään on ajopäivä.
* * *
Päivän lataus oli hyvä. Jopa niin hyvä, että pelkäsin epäonnistuvani positiivisen vireen takia. (sortuminen yliyrittämiseen) Nyt oli revanssin paikka. Pari täysin epäonnistunutta kertaa takana, jolloin en päässyt kokemaan sitä, mikä monen mielestä on ihan parasta, eli talvista spooria.
Tänään olin raahannut varusteet töihin, kamat niskaan pukkarissa, ulosleimaus ja menoksi.
Radalla ei tarvinut kuin vaihtaa kengät ja mopoa lämmittämään. Lähti muuten ekalla polkasulla käyntiin!
Siitä sitten rossiradalla ja voi kamaluus :S Hirveetä, aivan hirveetä. Taas siinä samassa hypyssä jumissa.. Luulin, että mussa on sen verran enskapenaa, et voin ottaa mäkilähdön. No, ylläripylläri, ei ne kengät pidä siinä, joten muksis mentiin nurin ja lähdettiin hakemaan vauhtia vähän kauempaa. Päätin sitten heti ottaa härkää sarvista. Käynnistin voimabiisini korvien välissä ( AC/DC joku biisi missä sanat menee: 'TNT! I'm dynamite!') veto päällä, veto päällä ja kakkosella ja siihen spoorin pätkään, mitä treenasin muutama viikko sitten. Ja nurin. Ja nurin. Ja nurin.
Uusi kierros ja läpi, ja läpi ja läpi :D
Meinasi kyllä välillä usko loppua, mut kun usko loppui alkoi tekeminen. "Ykän" kanssa sitten siirryttiin enskalenkille. Olin suorastaan pöyristynyt etten kaatunut ensimmäisen puolen kilsan aikana. Sitten oli joku huumori kaveri tehnyt killerin reitille. Sen sijaan et ajettaisiin ojan yli siltaa pitkin, menikin spoori suoraan ojaan.. Jos olisin tiennyt, että siinä on oja.. Olisin siltikin upottanut eturenkaani sinne.. Hyvä momentum katkesi, kun joutui putsaamaan sillan ja nostamaan mopon raiteille.
- Veto päällä, veto päällä -
Tän lenkin hyvä puoli on, et mennään tasamaalla. Ei tartte jännittää turhia. Ongelmallista oli pitää niitä jalkoja siellä edessä. Ei ne pysy siellä.. Ja monon heilahtaessa jalkatapin kohdalle, alkaa kallistelu ja jos ei ehdi reagoida, kallistuu liikaa ja sitten on lunta kypärässä. Heh, onneksi ei matkan varrelle osunut sitä keltaista lunta.
Yllättävää oli selviäminen vähemmillä kaatumisilla mitä odotin. Meinaan kuvittelin kaatuvani joka toinen metri. Kaatumisten välillä oli jopa kymmeniä metrejä. No, itse asiassa kallistuin hankeen varmaan 4-5 krt.
Mopoa onnistuin sammuttelemaan enemmän kuin aikoihin. Meni liikaa ajatusta jalkoihin, unohtui kädet. Mopo sammui kurvissa, jolloin pitäisi mennä veto päällä. Miksei voimalause soinut silloin?!
Paikka paikoin menin jo vauhdilla (siis meikälle vauhdilla)
Vauhtia löytyi, kun "Ykä" kertoi talvienskan olevan 'laiskan miehen ajoa', rentona ja antaa mopon viedä. Siinä sitten yrittäessäni imitoida 'laiskaa miestä' tuli ajettua reippaammin.
Mettään oli aurattu traktorilla 'tie'. Mietin ihmeissäni miksen ole kesäkelillä huomannut tietä, joka johtuu siitä ettei siinä oikeasti ole tietä. Se on ns. pattisuora. Kunpa olisin tiennyt, en olisi kaatuillut. Tuli aika yllärinä ne pehmeän lumen paikat.
Eipä tartte talvella hirveästi miettiä ajolinjoja ja se helpottaa jo paljon.
Oli aivan loisto ajokeli ja loistavat ajot. Nyt mä ymmärrän, miksi toiset tykkää talviajosta, onhan se kivaa!
Lisää tätä mulle, kiitos!
sunnuntai 10. tammikuuta 2010
Talviajo kivaa?!
Voi ollakin.. Mut sitä en tiedä.
Meikällä oli tänään mielenkiintoinen oppitunti talviajon suhteen.
Mielessä kyllä kävi aamulla kokeilla kotipihalla lähteekö pyörä käyntiin..
Nääh, onhan se aina ennenkin lähtenyt!
Ajelin naapurikylälle, mielessäni kiilisvät jo hanget ja se kuinka kiitäisin mopollani..
Muuten hyvä idea, mutta kun kottarainen on seissyt tovin kylmässä tallissa, ei käynnistyminen ollutkaan ihan simppeli juttu.
Ei stratannut eikä edes yskäissyt, vaikka kuinka polki. Vaihdoin jopa tulpankin ja pyysin 'polkuapua'. Noup, ei mitään. Siispä mopo takaisin kyytiin ja kotiin.
Ehkä mun ei oikeesti kande lähteä yksin ajelemaan, kun ei ole tekniset jutut hallussa?!
Tai tärkeämpää on tsekata se mopo ennen kuin lähtee!
Meikällä oli tänään mielenkiintoinen oppitunti talviajon suhteen.
Mielessä kyllä kävi aamulla kokeilla kotipihalla lähteekö pyörä käyntiin..
Nääh, onhan se aina ennenkin lähtenyt!
Ajelin naapurikylälle, mielessäni kiilisvät jo hanget ja se kuinka kiitäisin mopollani..
Muuten hyvä idea, mutta kun kottarainen on seissyt tovin kylmässä tallissa, ei käynnistyminen ollutkaan ihan simppeli juttu.
Ei stratannut eikä edes yskäissyt, vaikka kuinka polki. Vaihdoin jopa tulpankin ja pyysin 'polkuapua'. Noup, ei mitään. Siispä mopo takaisin kyytiin ja kotiin.
Ehkä mun ei oikeesti kande lähteä yksin ajelemaan, kun ei ole tekniset jutut hallussa?!
Tai tärkeämpää on tsekata se mopo ennen kuin lähtee!
maanantai 4. tammikuuta 2010
Hyvää Alkanutta vuotta 2010!!
Vuosi vaihtui, sairastaen. Ei ole päässyt kokeilemaan spooreja, vaikka olen kyllä kuullut, että ne ovat olleet loistavassa kunnossa.
Viime vuosi 2009 toi elämääni uuden harrastuksen: kurapyöräilyn. Sen parissa olen tavannut paljon uusia loistavia ihmisiä ja harrastus on tuonut paljon iloa mukanaan.
Samoin kuin hieman hikoilua, turhautumista ja tuskaa ;)
Tästä kokeilusta se kipinä lähti
Mopokuume kun iski, ei enää mikään voinut estää. Sitten tuli Gasbertti.
Se oli kyllä paras peli aloittaa harjoittelu. Tarpeeksi hidas syttymään, niin pysyin mukana ja jouduin myös opettelemaan erilaisia huoltotoimenpiteitä.
Gassin kanssa into kasvoi ja tajusin, että olen löytänyt lajin jota haluan harrastaa. Niin motocrossi kuin enskakin tarjoavat loputtomia haasteita, mikäs sen parempaa!
Vuodelle 2010 toivotan kaikille hyviä ajoja! Lisäksi toivon, että tänä vuonna kaikki yrittäisivät kunnioittaa sovittuja sääntöjä, että maanomistajat pysyisivät tyytyväisinä ja yhteistyössä. Silloin voimme hyvillä mielin harrastaa.
Viime vuosi 2009 toi elämääni uuden harrastuksen: kurapyöräilyn. Sen parissa olen tavannut paljon uusia loistavia ihmisiä ja harrastus on tuonut paljon iloa mukanaan.
Samoin kuin hieman hikoilua, turhautumista ja tuskaa ;)
Tästä kokeilusta se kipinä lähti
Mopokuume kun iski, ei enää mikään voinut estää. Sitten tuli Gasbertti.
Se oli kyllä paras peli aloittaa harjoittelu. Tarpeeksi hidas syttymään, niin pysyin mukana ja jouduin myös opettelemaan erilaisia huoltotoimenpiteitä.
Gassin kanssa into kasvoi ja tajusin, että olen löytänyt lajin jota haluan harrastaa. Niin motocrossi kuin enskakin tarjoavat loputtomia haasteita, mikäs sen parempaa!
Vuodelle 2010 toivotan kaikille hyviä ajoja! Lisäksi toivon, että tänä vuonna kaikki yrittäisivät kunnioittaa sovittuja sääntöjä, että maanomistajat pysyisivät tyytyväisinä ja yhteistyössä. Silloin voimme hyvillä mielin harrastaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)